Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Throw Momma from the Train

Tätä oli aika hieman syönyt vaikka edelleen erinomainen musta komedia 80-luvun lopulta. Siis sieltä kun kaikki oli vielä hyvin ;) Anne Ramsey todentotta tekee hyvän roolityön, ulkonäkönsä ei ainakaan suoritustaan pahenna, päinvastoin :) Leffassa on myös itseäni edelleen ajoittain vaivaava saksikorvassa-kohtaus. Korvafooooobikon painajainen! :D
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

True Crime

Mielestäni varsin näppärä pappa-Clintin tähdittämä elokuva kuolemanrangaistuksesta. Toisaalta loppu olisi voinut mennä toisin, lähinnä messagen vahvuuden kannalta, toisaalta loppu lämmitti omaa sydäntäni. Ei voi voittaa! :) Pappa-Clint se vaan jaksaa heruttaa vuodesta toiseen itseään puolet nuoremmilta naisilta :D Kova äijä.

The Sitter

Varsin tyypillinen lapsenvahtitrilleri. Periamerikkalaiseen tapaan perheen äidin pitää (tai haluaa leffasta riippuen) palata töihin. Eihän siinä enää ole aikaa lapsille, miestä ei odota lämmin päivällinen pöydässä töistä palatessaan, vaimo ei ehdi viihdyttämään 24/7 saati silittämään miehen kauluspaitoja. Mies raukka.

Mutta, onneksi kuvioissa on hotti (tästä olen eri mieltä tämän elokuvan kannalta) lapsenvahti, jota lapset rakastavat ja kaikki muukin hoituu just silleen miten ennen vaimon töihin paluuta. Mitä nyt sattuu olemaan psyko, mutta mitä me pienistä.

Liian uteliaat naapurit, häntäheikit parhaat kaverit, kiusaava pikkupoika, huolehtiva GBF jne. Kaikki klassikot löytyy tästä kaksi tuntisesta. Paljon parempiakin maailmaan mahtuu, perus TV-tason pläjäys.

Devour

Tämä pääsi uusintakierroksella vain ja ainoastaan iki-ihanan Jensen Acklesin takia. Leffasta ei niinkään mitään hajua, mutta kyllä mä tuon kanssa haluaisin tehdä kuperkeikkoja useammankin kerran.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

huima kirjoitti:The Unthinkable.

Samuel L. Jackson ja kysymys saako kiduttaa, jos pahis on toooosi pahis eikä kerro missä pahat jutut ovat.

Ihan viihdyttävä moraaliseettinen tutkielma siitä että ei hemmetti ole mitään pehmeää kiduttamista tai vähän kovempia kuulustelukeinoja, sillä heti kun ne otetaan käyttöön ollaan kaltevalla pohjalla matkalla sukupuolielinten silpomista.

Järkyttävää oli leffan jälkeen lukea Amazonista ihmisten arvosteluita elokuvasta ja ymmärtää, että jotkut amerikkalaiset ihan oikeasti miettivät näitä asioita sillä näkökulmalla että olisi sota jossa on ME vastaaan NE - ja että ihmisistä voisi kiduttaa vastaukset ulos.... kunhan vaan tekee sitä riittävän tehokkaasti.
Katsoin eilen.

Mielenkiintoinen leffa.

Mun mielestä se olisi pitänyt tehdä niin, että kun pahis oli kertonut kolmen ydinpommin olinpaikan, niin sen jälkeen olisi alettu epäillä, että on neljäskin. Kuten leffassa tehtiinkin.

Mutta sen jälkeen se olisi pitänyt mennä niin, että olisi kidutettu syytön vaimo ja lapset hengiltä ja mies olisi koko ajan kirkunut, että ei ole neljättä pommia. Ja sitten kun ne syyttömät olisivat kuolleet, niin oltais todettu, että kas, ei sitä neljättä pommia tosiaan kait ollutkaan.

Siinä olisi ollut munaa. Nyt lopussa ohjaajalla meni pupu pöksyyn. Tai rahoittajilta varmaankin.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 10347
Liittynyt: 08.01.2009 23:53

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Hella W

Jotenkin odotin että niinkin kirjavan ja mielenkiintoisen taustan omaavasta henkilöstä kuin Hella Wuolijoki olisi saanut kiinnostavan elokuvan. Olin väärässä. Tunti kaksikymmentä riitti melko surkeaan pintaraapaisuun. Ohuita hahmoja ja jotenkin rikkonaista kerrontaa. Ainoat pikkuplussat heruu pääosan esittäjälle Tiina Weckströmile.
Viimeksi muokannut Vesper, 07.02.2011 1:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Work like a captain, play like a pirate.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 6497
Liittynyt: 30.10.2006 20:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Vesper kirjoitti:Hella W

Jotenkin odotin että niinkin kirjavan ja mielenkiintoisen taustan omaavasta henkilöstä kuin Hella Wuolijoki olisi saanut kiinnostavan elokuvan. Olin väärässä. Tunti kaksikymmentä riitti melko surkeaan pintaraapaisuun. Ohuita hahmoja ja jotenkin rikkonaista kerrontaa. Ainoat pikkuplussat heruu pääosan esittäjälle Tiina Weckstömile.
Outs! Minäkin olin katsomassa Hella W:tä. Perjantaina Tennarissa.
Kuuden aikoihin vai koskas se alkoi. Eräänlaisen tyttöystäväni kanssa. Neljänneksi taaemmaisella rivillä aika keskellä... Tosin nukahdin muutaman kerran vaikka tyttökaveri mua nauraen herättikin välillä!
Jotenkin tuntui vaan elokuva puuduttavalta. En yleensä nuku kyllä!!

Mutta sinä et ainakaan vieressäni ollut. Siinä oli tyttö, joka koko ajan räpläsi kännykkäänsä! Eikö ole muuten aika sietämätöntä, Vesper??

Ja sinua kunnioittaakseni, en laita allekirjoitusta! Laitatko Vesperkulta hyväksyntösi minulle alkuunpanemaan ketjuuni, jos ja kun minut toivottavasti hyväksyt. Inhottaa kun jopa kymmentä henkilöä minä vitutan (muka).

Tuletko joskus kanssani leffaan? :)
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Freedomland

Ajoittain erittäin tylsä ja pitkäveteinen elokuva 4-vuotiaan pikkupojan kidnappauksesta. Ilmeisesti tämä yritti samalla kuvat white-black & ghettojännitystä, mutta en oikein innostunut. Puolet elokuvasta mietin miksi Jacksonin on aina pakko olla niin "neekeri" ja miten Moore voikin olla suorituksessaan niin ärsyttävän rasittava (eli todennäköisesti nappisuoritus jälleen kerran). Loppu oli toki koskettava sen viisi minuuttia, sen jälkeen ärsytys ja kummastelu palasi takaisin. Mä en pidä näin selvistä epäjohdonmukaisuuksista. Uppoaa varmaan "koskettavan draaman" ystäville.

No Mercy

Kuollut kyttäpari. Tosi pahis ja pahiksen tosi ihku nainen. Siitä on kasarit tehty. Gere on parempi harmailla hapsilla. Ei muutenkaan hivele mun toimintanappulaa. Sopii ennemmin noihin gigololeffoihin :D Kyllä tämän huvikseen katsoo kun ei muutakaan jaksa.
Avatar
pierupylly
Kitinän uhri
Viestit: 741
Liittynyt: 05.10.2010 12:07

Viesti Kirjoittaja pierupylly »

Starcrash

Näiden elokuvien takia teräväpiirto on keksitty. Star Warsin suosion vanavedessä valmistunut erikoistehostespektaakkeli, jossa nähdään David Hasselhoff valomiekan kanssa ja ihana Caroline Munro pienenpienissä avaruusbikineissä. Alkuosa oli puhdasta täydellisyyttä, mutta erikoistehostepauke sai lopussa ehkä hienoisen yliotteen, niinkuin näillä nykyajan avaruusseikkailuilla valitettavasti on tapana. Traileri

Kuva
Kuva
Kuva
Pröötprööt
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

People I know

Tämä olisi toiminut paremmin jos tästä olisi tehty pelkkä loppuun palaneen PR-miehen stoori. Mietin pitkään miksi Pacino (mietin toki Basingerin ja Leoninkin motiiveja) on suostunut tähän sillisalaattiin, huonosti koottuun palapeliin. Mutta, olihan roolisuorituksensa suorastaan loistava näin jälkikäteen ajateltuna. Pois totutusta. Oikeastaan aika sarkastinen pläjäys viihdemaailman koukeroista maustettuna jännityksellä.

Deep Rising

Tämä oli hauska örkkileffa. Kliseinen, huono mutta hauska kaikkine "erikoistehosteineen". Hyvät naurut jollei muuta. Iso plussa Famke Janssenista punaisessa iltapuvussa, nami!
Avatar
RahkaPussukka
Kitinäaddikti
Viestit: 89
Liittynyt: 30.01.2011 21:08

Viesti Kirjoittaja RahkaPussukka »

Jane Campion: Yön kirkas tähti

Jane "Piano" Campionin näkemys runoilija John Keatsin ja Fanny Brawnen rakkaustarinasta oli ihan käypää romanttista epookkia. Kuten aina, Campionin ohjauksissa on aimo annos katkeransuloista sivumakua.

Omat suosikkini Jane Campionin ohjauksista ovat Enkelin kosketus, Piano, Naisen muotokuva ja Holy Smoke - pyhässä pilvessä.
Ei, juu, vaarinhousut!
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Peeping Tom

Mielenkiintoinen kuvaus psykopaatin sielunmaisemasta, pidin. Carl Boehm teki loistavaa työtä suorituksessaan. Se miten hetkessä oli sitä, toisessa tuota, kolmannessa sitä itseään. Ehkä paras "monet kasvot" suoritus mitä olen tämän tyylisissä elokuvissa nähnyt. Ehkä aika on syönyt tätäkin, toisaalta ei tähän ehkä pitäisi suhtautua siten miten nykyajan vastaaviin. Harmi että tekijänsä ei aikanaan saanut arvostusta, pikemminkin piiskaa tekeleestään :(

P2

Keveähkö kuvaus pakkomielteestä. Jää aina harmittamaan kun elokuvan idea on melkein jopa mainio, mutta toteutus on aukollinen ja vain siihen hetkeen keskittyvä tekele. Tarinana tämä pakkomielteen ultimate kliimaksi olisi ollut mielenkiintoinen, mutta toteutus oli sitä perus"kauhua" jota tuotetaan liukuhihnalta :(
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Murder Party

Hehe. Ei olekaan vähään aikaan ollut popparikulho näin vinossa. Erittäin hauska pienellä budjetilla toteutettu splätteri. Verisiä ja roiskuvia kohtauksia oli suhteellisen vähän vaikka näitä kovasti lupailtiin kannessa, mutta niitä pieniä humoristisia ja oikealla tavalla huvittavia kohtauksia sitten senkin edestä. Suosittelen edullisen mutta hyvin tehdyn splätkomedian ystäville.

Rovdyr - Pedon verta

Norjalainen 70-luvulle sijoittuva punaniska elokuva "ihmismetsästyksestä", pidin. Ei juuri juoneltaan poikennut muista vastaavista, mutta tunnelma oli hyvä, juoni sujuva vaikkakin kliseinen. Pohjoismaiseen tyyliin ajoittain hyvinkin raaka, tätä tosin korostivat hyvät erikoistehosteet (maskit yms.). Suosittelen jos pitää esim. Wolf Creekista, Hills have eyesista jne.
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

One Missed Call

Jenkkiversio aasialaisesta klassikosta. Ei tunnelmaa, ei pelkoa, ei kauhua. Eteenpäin paahdettiin pikakelauksella, pitkäveteisyydestä ei siis ainakaan voi syyttää :D Olisi saanut jäädä tekemättä, IMO. Tämä pääosassa näyttelevä naikkonen nimeltään Shannyn Sossamon on kyllä megahot, Devourissa jo katselin sillä silmällä. Sinänsä hienoa että pääsin törmäämään näin nopeasti uudelleenkin.

Kuva
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Korjasin kitinäläisiä järkyttäneen aukon yleissivistyksessäni ja katsoin Fight Clubin. Homma meni osittain käteen, koska olin aika kaasussa ja väsynyt. Loppuleffan odotin, että koska pääsen nukkumaan. Humalassa herkkyys kärsii. Varmaan selvin päin olisi ollut parempi.

Mutta leffasta: no joo. Tuollainen näkymätön mielikuvituskaveri nyt on aika vanha juttu. Toiseksi tuo "sorrettujen pikkuihmisten kapina" ei oikein koskettanut mun simpukkaa. Varmasti joku tarjoilija tai help desk -työläinen saa tästä enemmän kiksejä.

3/5 tähteä.
küllküll

Viesti Kirjoittaja küllküll »

Dave kirjoitti:3/5 tähteä.
Massi ja tossunalustelu on turruttanut sun reseptorit :P
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3484
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Dave kirjoitti:
3/5 tähteä.
Jätkä on menetetty tapaus. No, jotku pitää teloittaa esimerkkinä vallankumouksen aamuna..
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
küllküll

Viesti Kirjoittaja küllküll »

Look, the people you are after are the people you depend on. We cook your meals, we haul your trash, we connect your calls, we drive your ambulances. We guard you while you sleep. Do not... fuck with us.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Menee varmaan kännin+väsymyksen piikkiin.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3484
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Dave kirjoitti:Menee varmaan kännin+väsymyksen piikkiin.
Annettakoon anteeksi. Ja vallankumouksellisetkin tarvitsee lääkärin apua aina välillä.

Noh, itse en tykännyt k-pax:sta yhtään ekan kerran jälkeen ku katoin sen.. Toisella kertaa havahduin ett mitä hittoa, loistopätkä!
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4210
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Viesti Kirjoittaja huima »

Dave kirjoitti:...
Ja arvioisit varmaan American Beautyn samalla tavalla, että ei kosketa simpukkaa koska keski-ikäistyvän keskiluokkaisen tossukkan kapina porvarillista ja intohimotonta elämää on niin passe - ja teillä yhteisessä sovussa päätetään X-box -peliajat, ja vaimon mentyä nukkumaan voi vaikka vähän enemmän kännätäkin.

:D
küllküll

Viesti Kirjoittaja küllküll »

^ Tussu! (touché)
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Deadly Friend

Kevyehköä "tieteiskauhua" yksinäisiin arki-iltoihin. Olen aina pitänyt Wes Cravenin kauhupätkistä eikä tämä sinällään ole poikkeus sääntöön. Ei tämä mikään masterpiis ole, mutta täyttää sen tietynlaisen, hyvällä tavalla huonohkon kauhun nälän.
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

The Hand

Uusintakierros tämäkin. Mielestäni olisi toiminut paremmin psykologisena trillerinä trauman aiheuttamista vinksahduksista. Loppu kuitenkin vesitti tämän mahdollisuuden, joten jäljelle jäi vain keskitasoinen kauhuviritelmä. Enemmän tunnelmaa olisi tullut esim. päähenkilön sympaattisuudesta, mutta tässä pätkässä ei ollut pidettäviä hahmoja lainkaan.
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

The Final Destination 3D

Teinikauhun ystävänä tämä oli tietenkin pakko-ostos, varsinkin kun olen pitänyt aikoinaan leffasarjan ensimmäisestä osasta.

Luonnollisesti katsoin 3D versiona. Kaipailisin jotain informaatiota siitä koska ne lasit (leffan mukana tulleet läpyskät) olisi hyvä laittaa päähän, koko leffa ei kuitenkaan ole 3D. Lasit päässä katsominen on inhottavaa, kuva ei piirry kalvoille selkeänä. Ja tuntuu ikävältä silmissä kun kuva on normaali 2D. Eikö joskus aikoinaan tullut yläkulmaan ilmoitus siitä että laittaa lasit päähän?

Päädyin lopulta katsomaan ilman laseja, harmillista.

Elokuvana varsin tyhjä. Ensinnäkin kuolema tavallaan sivuutettiin kokonaan siinä merkityksessä mitä se ensimmäisessä osassa oli. Toisekseen, kuolintavat olivat out of tästä maailmasta; epätodellisia eikä loogisia. Toista se oli ensimmäisessä osassa. Ne pystyin hyvin sisäistämään weird shit tasolla.

En mä nyt oikein lämmennyt, hukkaan heitetyt 1,5h.
Avatar
pierupylly
Kitinän uhri
Viestit: 741
Liittynyt: 05.10.2010 12:07

Viesti Kirjoittaja pierupylly »

Humanoids from the Deep (bd) **

Lievä pettymys. Jonkin Creature from the Black Lagoonin goreistettu versio, geenimutaatiolohista muotoutui ihmismäisiä örvelöitä, jotka tappavat miehet ja raiskaavat naiset. Alkuleffa oli vähän liiankin "hyvää elokuvaa" lopun tahattoman koomiseen tivolikohtaukseen verratessa. Mut hienoja goretehosteita ja hyviä tissejä!

Kuva


Forbidden World (bd) ****

Selkeästi viihdyttävin paketti näistä! Härski Alien-ripoff, jonka loppuratkaisussa kuitenkin oli jotain omaakin. Alun avaruustaistelu vähän häiritti, kohtaukset kun oli nostettu suoraan Vaarojen planeetasta. Mutta sen jälkeen meininki oli kohdillaan. Roisia gorea ja paljon nakuilua! Ja lisäksi Cormanin leffoissa on oivallettu se, että täydellinen pituus tän tyyppiselle leffalle on sellanen tunti ja vartti. Nykyään kun kaikki pitää venyttää yli kaksituntiseksi.

Kuva


Burnt Offerings **

Tämä oli kyllä pettymysten pettymys. Oliver Reed, Bette Davis ja Karen Black kauhuleffassa, jonka oletin olevan edes puoliksi niin creepy kuin The Changeling, mutta pelkkää tylsyyttä tarjoiltiin. Pari tehokasta kohtausta ja loput melko tyhjänpäiväistä haahuilua. Mutta muutama idea leffassa aivan selkeästi innoitti Hohtoa, elokuvaa ja kirjaa.

Kuva
Pröötprööt
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

^Miten sä henk.koht. teet eron sille onko elokuva gorea vai splatteria?
Vastaa Viestiin