Sivu 179/243
Lähetetty: 17.01.2011 11:37
Kirjoittaja annepa
Millenium-sarjan filmatisointi oli pelkkää rautaa! Tämä trilogia on erittäin hyvä esimerkki siitä miten kirjasta tehdään hyvä elokuva, päinvastaisena esimerkkinä käytän sitä Twilight-sarjaa. Kirjoista oli jätetty monta kohtaa pois, mutta ne eivät vaikuttaneet pääjuonen etenemiseen. Leffoista ensimmäinen on tehty leffaksi, loput piti olla tv-sarjaa, mutta ekan leffan suosion jälkeen siitä kaavittiin äkkiä kasaan kaksi leffaa lisää. Ainoa töksähtävä kohta oli uhkaussähköpostit, ne olisi helposti voinut jättää poiskin. Ohjaus oli sujuvaa, näyttelijöiden suoritukset olivat kelpoja. Katsoin koko paskan yhdeltä istumalta, vessa- ym taukoineen siinä meni kymmenisen tuntia. Koko päivänä aika ei käynyt pitkäksi, kertoo jo jotain leffoista. Oma huvinsa oli tuo poisjätettyjen osien bongailu. 4/5.
Taivaalliset olennot kertoo kahden nuoren tytön kieroutuneesta syvästä ystävyydestä, joka johtaa toisen tytön äidin murhaan. Perustuu tositapahtumiin. Sujuva katsoa, mutta jotenkin... tyhjä. Hienosti kuvattu ystävyys ja mielikuvitus. 3/5.
Odette Toulemonde, joka tuli töllöstä nimellä Pilvissä leijuen, on aikuisten satu. Kosmetiikkaosaston myyjätär asuu kahden aikuisen lapsensa kanssa ja saa arkeensa ihanuutta romanttisista kirjoista. Ja lopulta myös siitä kirjailijasta. Mukana myös Jeesus! Musiikkina paljon Josephine Bakerin biisejä, mitkä on ihan mahtavia! Tätä oli hauska katsoa, nauroin ääneen monta kertaa. 3/5
My blueberry nights oli sujuva leffa, jota ei ollut tylsä katsoa, mutta ilmeisesti olen taas tyhmällä päällä koska en ihan saanut asiasta kiinni. Ilmeisesti kyseessä oli toipumismatkan matkakertomus. Lopulta päästiin perille. 2/5.
Lähetetty: 17.01.2011 11:45
Kirjoittaja RP
Tämä viikonloppu oli leffojen osalta aika snadi, koska keskityin pääosin katsomaan Myytinmurtajia. Yksi tuotantokausi odottanut jo useamman kuukauden katsomista. Seitsemän rautaista jaksoa katsottuna, useita vielä jäljellä!
Katsoin toki Jamesin Bondin, Venäjalove on yksi parhaimmista. Ja tietysti tavaksi tulleen, täyttä laatua tihkuvan Jesse Stonen.
Lähetetty: 17.01.2011 13:20
Kirjoittaja Dumis
Arvostellaanpa välillä tänne, viikonloppuna tuli kuitenkin jotain kateltua;
March of the Penguins
Hassut pingut elelee lähes mahdottomissa olosuhteissa, hyvänä puolena mainittakoon että elämän karummatkin puolet näytetään.
4/5
The other guys
Hyvä idea komediasta vesitetään jatkuvalla räikeällä yliampumisella sekä
juonesta sivuun pomppimisella. Puoli tuntia jaksoi hyvin, viimeiset puol tuntia tuskaa. Ehdottomasti olisi pitänyt leikata lyhyemmäksi.
2/5
Salt
Agentti-toiminta joka oli niin jännä että nukahdin n. puolen tunnin jälkeen. Ei vaikuttanut millään tavalla, eikä jännäämistäkään tuntunut juuri olevan, kun melkein kaiken arvasi vaikka välissä olikin torkkunut.
1,5/5
The Devil's Advocate
En nyt ole varma olinko nähnyt tästä osan tai kokonaan joskus, mutta tutulta vaikutti. Hyvä pätkähän tämä oli ja pääosien näyttelijöistä tykkäsin (Reeves, Pacino). Ehkä 90-lukulainen selkeä asioiden petaaminen juonellisesti oli vähän fiiwistä latistava, mutta muuten kyllä leffa toimi vielä.
3,5/5
Lähetetty: 19.01.2011 13:51
Kirjoittaja annepa
Metropolis. Rakkaus voittaa kaiken ja koneet on pahasta.
Onhan tuo hieno aikansa kuvatus mutta kyllä vähän huvitti katsoa nykyihmisen silmin. Mykkäfilmeissä on aina ne ilmeet ihan omaa luokkaansa. Ja välillä kuvataan 10 sekuntia jonku naikkosen naamaa, jolla ilme ei muutu yhtään, silmät vähän liikkuu kun pitää räpäyttää silmiä.
Lähetetty: 23.01.2011 14:25
Kirjoittaja Manaaja
Machine girl **
On lojunut kovalevyllä pölyttymässä jo parisen vuotta. Aikamoinen pettymys. Kieli poskessa tehty splätteri, minkä kieliposkiosio on vähän hohhoijakkaa-kamaa. Kun tehosteetkaan nyt eivät olleet ihan sieltä parhaasta päästä, niin jää kahden tähden arvoiseksi. Teki melkein mieli kelata silloin tällöin pahimman puutumisen välttämiseksi.
The Departed ****
Tämäkin odottanut katsojaansa jo pitkään, mutta olihan messevää juonikikkailua. Jotenkin olisi silti kaivannut vähän mehevämpää loppuratkaisua. Ei se aina toimi että kaikkia ammutaan päähän yksi kerrallaan.
Lähetetty: 23.01.2011 16:35
Kirjoittaja Dumis
Taken (2008)
Toimintajännärit yleensä pitkästyttää mutta tämä ei. Oikeastaan ainoa huono puoli mitä löysin oli että tämä on elokuva, Liam Neeson osasi kaiken tarvittavan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Näin rapulassa upposi erittäin hyvin, täytynee tarkistaa parin vuoden päästä uudestaan.
4,5/5
Lähetetty: 24.01.2011 13:23
Kirjoittaja pierupylly
Lähetetty: 25.01.2011 0:02
Kirjoittaja RolloTomasi
Dumis kirjoitti: Oikeastaan ainoa huono puoli mitä löysin oli että tämä on elokuva,
Jos et tykkää elokuvista, miksi käytät aikaasi niiden katsomiseen?
Lähetetty: 25.01.2011 1:12
Kirjoittaja sivustahuutaja
CeDell Davis kirjoitti:Megamind 3D
Ei nyt oikein täysin toiminut. Tuo hiuskarvaa vaille 5v oli toki tohkeissaan, mutta keskustelujen perusteella voin sanoa, että ei se saanut siitä juuri mitään muuta irti kuin visuaalista virikettä ja tietenkin sitä poikamaista tappelumeininkiä. Ikäraja ylemmäs sano. Ja mitä minuun tulee, niin tästä leffasta puutui ne lapsensa teatteriin tuoneille aikuisille suunnatut koukut melkein kokonaan.
Itse tykkäsin
Megamindista paljon. Pidin tässä tapauksessa plussana sitä, että leffasta ei oltu tehty keinotekoisen 2-tasoista eri yleisöille, vaan pitäydyttiin yhdessä toimivassa tasossa (joka tosin varmasti oli liian monimutkainen pienimmille). Leffana tämä oli hyvin, hyvin samankaltainen kuin
Despicable Me, joka oli myös erinomainen ja rullasi yhdessä tasossa.
Aloitimme ennen Meagamindia
Easy A:n katsomisen, mutta kökkö näyttely pakotti lopettamaan alle puolen tunnin. En ymmärrä miten tämä oli rankattu niin korkealle rottentomatoesissa.
Lähetetty: 25.01.2011 1:16
Kirjoittaja sivustahuutaja
Dumis kirjoitti:Taken (2008)
Toimintajännärit yleensä pitkästyttää mutta tämä ei. Oikeastaan ainoa huono puoli mitä löysin oli että tämä on elokuva, Liam Neeson osasi kaiken tarvittavan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Näin rapulassa upposi erittäin hyvin, täytynee tarkistaa parin vuoden päästä uudestaan.
4,5/5
Suosittelen tuota tylyä pätkää. Parasta B-toimintaa tehtynä kunnon tuotantoarvoilla. Ehkä Neesonista tulee uusi Segal? Taken on siis aivoton ja viittä vaille vastemielinen leffa, mutta onnistuu nippa nappa pysymään viihdyttävänä. Pisteet hollywoodille aika isosta riskin otosta.
Lähetetty: 25.01.2011 8:07
Kirjoittaja Dumis
RolloTomasi kirjoitti:Dumis kirjoitti: Oikeastaan ainoa huono puoli mitä löysin oli että tämä on elokuva,
Jos et tykkää elokuvista, miksi käytät aikaasi niiden katsomiseen?
Koska äiti ei anna lupaa leikkiä nukeilla.
Lähetetty: 25.01.2011 8:10
Kirjoittaja Dumis
sivustahuutaja kirjoitti:Dumis kirjoitti:Taken (2008)
Toimintajännärit yleensä pitkästyttää mutta tämä ei. Oikeastaan ainoa huono puoli mitä löysin oli että tämä on elokuva, Liam Neeson osasi kaiken tarvittavan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Näin rapulassa upposi erittäin hyvin, täytynee tarkistaa parin vuoden päästä uudestaan.
4,5/5
Suosittelen tuota tylyä pätkää. Parasta B-toimintaa tehtynä kunnon tuotantoarvoilla. Ehkä Neesonista tulee uusi Segal? Taken on siis aivoton ja viittä vaille vastemielinen leffa, mutta onnistuu nippa nappa pysymään viihdyttävänä. Pisteet hollywoodille aika isosta riskin otosta.
Mikä on sit A-toimintaa? Jos Neeson olis pannut vielä håtteja chiksejä, niin eihän tää olis eronnut Bondeista juuri mitenkään, muutenkuin olematta tylsä.
Lähetetty: 25.01.2011 8:44
Kirjoittaja Boner
Dumis kirjoitti:
Mikä on sit A-toimintaa? Jos Neeson olis pannut vielä håtteja chiksejä, niin eihän tää olis eronnut Bondeista juuri mitenkään, muutenkuin olematta tylsä.
Check
Traitor
Ei ehkä A-luokkaa, mutta juonena imo erinomainen.
Lähetetty: 25.01.2011 8:48
Kirjoittaja Dumis
Boner kirjoitti:Dumis kirjoitti:
Mikä on sit A-toimintaa? Jos Neeson olis pannut vielä håtteja chiksejä, niin eihän tää olis eronnut Bondeista juuri mitenkään, muutenkuin olematta tylsä.
Check
Traitor
Ei ehkä A-luokkaa, mutta juonena imo erinomainen.
Niin, jotainhan siinä juonessa pitää olla, eihän muuten aivotonta räiskintää jaksa yhtään haukottelematta. Takenista vissiin tykkäsin sen takia että se juoni oli aika hyytävä ja Neeson aika helvetin sopiva siihen rooliin.
Lähetetty: 30.01.2011 23:01
Kirjoittaja Lolita
Katsoin eilen elämäni ensimmäisen Painajainen Elm Streetillä -elokuvan, sen ensimmäisen. Aika pökkelö se oli, mutta ymmärrän hyvin, miksi se nousi kulttimaineeseensa ja kiehtoi/kiinnosti/pelotti lapsia 80-luvun loppupuolen.
Lähetetty: 30.01.2011 23:02
Kirjoittaja McJanne
Lolita kirjoitti:Katsoin eilen elämäni ensimmäisen Painajainen Elm Streetillä -elokuvan, sen ensimmäisen. Aika pökkelö se oli, mutta ymmärrän hyvin, miksi se nousi kulttimaineeseensa ja kiehtoi/kiinnosti/pelotti lapsia 80-luvun loppupuolen.
Haha, legendaarisia. Eka ja ainut elokuva, missä meinasi tulla ihan oikiasti jännäkakka housuun. Eikö tuo muka olekaan sopivaa materiaalia 9v klopille

Lähetetty: 31.01.2011 22:25
Kirjoittaja RahkaPussukka
Happy-Go-Lucky
Mike Leighin ohjaama omituisen hauska komedia(?) ylioptimistisesta alakoulun opettajattaresta, joka päättää opetella ajamaan autoa ja kohtaa varsin e r i k o i s e n ajo-opettajan.
Tykkäsin.
Lähetetty: 31.01.2011 22:35
Kirjoittaja AngryBird
Tyydyin viikonlopun tv-tarjontaan ja katsoin Night at the Museum.
Inhoan Ben Stilleriä eikä tuo todellakaan ole mikään elokuvataivaan kiintotähtileffa mutta ihan viihdyttävä se oli, ennalta-arvattavuudestaan huolimatta. Olis toiminut jos olisin 30 vuotta nuorempi

Lähetetty: 31.01.2011 22:43
Kirjoittaja RahkaPussukka
Kävin katsomassa ennakkoon Golden Globeja kahmineen ja Oscar-patsaista kisaavan elokuvan Black Swan. Darren Aronofskyn "jännäri" kertoo ballerinasta, joka uppoutuu kohtalokkaasti Joutsenlammen mustan joutsenen rooliin.
Erittäin kaunis elokuva, jossa Natalia Portman tekee hyvän roolin. Tietysti leffa on täynnä ihanaa Tsaikovskin musiikkia ja balettia. Vielä 5 vuotta sitten olisin ollut elokuvaan aivan lääpälläni, mutta jotenkin en osaa enää innostua näistä psykologisista tripeistä mielen pimeälle puolelle.
Sopii pehmogotiikkaa kaipaavalle.
Lähetetty: 01.02.2011 13:58
Kirjoittaja pierupylly
The Fog *****
Tää on niitä leffoja, jotka tuli penskana katottua töllöstä, sitten ostettua kassuna, sitten dvd:nä ja vielä myöhemmin blu-rayna. Ja Carpenter/Cundey-yhteistöiden kohdalla se parempaan laatuun siirtyminen tosiaan kannattaa. Itse leffa ei enää pelota eikä jännitä, mutta tätä voi katsella ihan kuvausta ja ohjausta ihastellessa. Ohjaustyön lisäksi Adrianne Barbeau on elokuvan kantava voima. Olisi kyllä hauska nähdä tästä se alkuperäinen versio, jonka tekijät totesivat leikkauspöydällä flopiksi ja kuvasivat vasta lisäkuvauksina nuo tärkeimmät kauhukohtaukset.
Saturn 3 ***
Eihän tää ollut lähellekään niin paska kuin miksi tätä on haukuttu, vaikka kieltämättä kyllä tää välillä vähän huvitti. Star Warsin ja Alien jälkeisessä scifibuumissa isommatkin starbat innostuivat avaruushäröilyistä. Kirk Douglas, Farrah Fawcett ja Harvey Keitel esittävät käytännössä leffan ainoita roolihahmoja + kuvioissa mukana tietenkin tappajarobotti. Farrah keikistelee nakuna ja melkein nakuna, niin valitettavasti myös kurttuinen Kirk. Ihan jees pätkä tää oli, vähän kuin campimpi versio Hardwaresta.
The Psycho Legacy ja
His Name was Jason **
Historiikit Psyko-leffoista ja Friday the 13th -leffoista. Vähän pettymyksiä kumpikin, varsinkin ensinmainittu. Onneksi ekstrat olivat ihan mielenkiintoisia kummassakin.
Lähetetty: 01.02.2011 14:38
Kirjoittaja RP
See no evil, Hear no evil
Edelleen yksi hauskimmista "toiminta"komedioista joita olen nuorempana katsonut. Joskus uusintakatselut ovat enemmän kuin pop, joskus ei voi ymmärtää mitä silloin joskus on siinä elokuvassa nähnyt. Tämä oli edelleen pop. Kuuro, sokea ja murha. Maistuu edelleen.
Lähetetty: 03.02.2011 15:29
Kirjoittaja RP
Sinkkuelämää 2
Olihan tämä aika hepponen kokonaisuus. Kuin ylipitkä sarjan jakso. Mutta mitä väliä? Parhautta silti, mitä muutakaan sitä nainen iltaansa kaipaisi.
Lähetetty: 04.02.2011 15:48
Kirjoittaja RahkaPussukka
RP kirjoitti:Sinkkuelämää 2
Oli kyl' pitkäveteinen. Filkasta puuttui kokonaan tv-sarjojen henki

Lähetetty: 04.02.2011 15:53
Kirjoittaja RP
RahkaPussukka kirjoitti:RP kirjoitti:Sinkkuelämää 2
Oli kyl' pitkäveteinen. Filkasta puuttui kokonaan tv-sarjojen henki :(
Mua taas harmitti se että Kihon ja Carrien kemiat puuttu kokonaan. Verrattuna sarjaan.
Lähetetty: 04.02.2011 15:54
Kirjoittaja RahkaPussukka
Katsoin ruotsalaisen elokuvan
Hääkuvaaja. Hää oli oikein mukava kokemus. Nauratti jopa.