Kitinä

Niba kirjoitti:Menkää amerikkaa, menkää pyydän menkää?

Mitäs jos menisit itse? Katsos kun, olisi helpompaa niin päin. Kukaan ei jää kaipaamaan.

SikaMika kirjoitti:Ihan pakko kysyä, että kuinka se teidän itsetuntemus on kehittynyt vuosien varrella? Oliko tuntemus tapissa kun olitte täydellisiä vai onko tuntemus lisääntynyt sitä mukaa kun olette ajautuneet pois täydellisyydestä, ts. kun olette tiedostaneet oman epätäydellisyytenne? Mikä on ennuste tulevaisuudelle, tuleeko oma itsetuntemus paranemaan ja kuinka se vaikuttaa täydellisyyteenne tai kuvitelmiinne siitä? Viekö parantunut itsetuntemus kohti täydellisyyttä vaiko pois päin siitä?

Haha!

(Mitä totuudenmukaisempi käsitys mulla on itsestäni, sitä paremmin pystyn toimimaan maailmassa ja muiden ihmisten kanssa ja sitä täydellisempi itsetuntemus. Kuvitelma omasta täydellisyydestä ei ollut totuudenmukainen, mikä ei merkitse että kuvitelma omasta totaalisesta epätäydellisyydestä olisi sen totuudenmukaisempi. Ei korrelaatiota, siis.)

SikaMika kirjoitti:kiukuttelu on naisen tapa kertoa että suhteessa tai jossain muussa on tai ei ole jotain vikaa.

Naisen tulee antaa luulla olevansa oikeassa. Pääasia, että itse voi vitun hyvin, jolloin suhde keskimäärinkin voi vähintäänkin kohtuullisesti.

EveryWoman kirjoitti:

elco kirjoitti:

bedlam kirjoitti: Kohta vuosi mennyt melkein ilman mitään vääntöjä. Tää on kyllä vähän ihmeellistä ottaen huomioon millanen vittupää meikäkin on.

Ehkä suunnilleen kerran vuodessa meilläkin tulee erimielisyys ja itku (ei siis minulle, 130% huom). Joskus syksyllä vissiin viimeksi.

Haha! Meillä nykyisin tilanne tämä^

Meillä ei tapella. Kohta 8 v yhessä eikä kertaakaan oo tapeltu (=itku, potku, raivari, tavaroiden heitto, huuto). Tiukkaan sävyyn kyllä on keskusteltu ja puolin ja toisin kyllä möllötetään kun koetaan että sitä ollaan niin loukkaantunutta, mutta asia purkautuu aina keskustelemalla rauhallisesti. Huvittavaa on että molemmat asettavat sanansa hyvin varovasti tässä keskustelutilanteessa jotta asiat ei menis vielä enempää solmuun. Kylläpä ne solmut on sitten aina auennutkin.

Mie kyllä vittuilen, tämä esiintyy silloin kun asiasta on jo huomautettu, kysytty ja pyydetty mutta ei ole tehonnut.

Viimeksi kävi näin (esitys kärjistetty):
Minä sanon vittuuntuneella, turhautuneella äänensävyllä "No voisit siekin välillä [jonkun asian] tehdä" ja samalla menen suurieleisesti tekemään tämän mainitun asian, tohinalla ja kolinalla ja marttyyrimaisesti uhrautuen.
Hellu tähän ihmettelemään että onko pakko puhua tuolla äänensävyllä.
Minä vastaan että "No vittu on ko ei sievä pyyntö useampaan otteeseen tehonnut saatana".

Tehos. Mutta onko tuo nyt sitten tappelua?

annepa kirjoitti:Meillä ei tapella. Kohta 8 v yhessä eikä kertaakaan oo tapeltu (=itku, potku, raivari, tavaroiden heitto, huuto). Tiukkaan sävyyn kyllä on keskusteltu ja puolin ja toisin kyllä möllötetään kun koetaan että sitä ollaan niin loukkaantunutta, mutta asia purkautuu aina keskustelemalla rauhallisesti. Huvittavaa on että molemmat asettavat sanansa hyvin varovasti tässä keskustelutilanteessa jotta asiat ei menis vielä enempää solmuun. Kylläpä ne solmut on sitten aina auennutkin.

Mun eka suhde oli tämmöinen about ekat 4 vuotta (ja koko suhteen aikana oli yhteensä noin 3 riidan tapaista, 2 kertaa taisi tulla vähän itkukin). Sama, jonka Manala tuossa toisessa ketjussa tulkitsi menneen "päin vittua".

EveryWoman kirjoitti:Sama, jonka Manala tuossa toisessa ketjussa tulkitsi menneen "päin vittua".

No eihän ollut tuo suhde se mitä tarkoitin, vaan se mistä sanoit että oli jatkuvaa jokaviikkoista raivoamista ja tavaroiden paiskomista, tollo. Oliko se tän toisen itsensätuntijan kanssa juuri.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Naisen tulee antaa luulla olevansa oikeassa. Pääasia, että itse voi vitun hyvin, jolloin suhde keskimäärinkin voi vähintäänkin kohtuullisesti.

Tää pätee toisinkin päin. Tehdään niinkuin mies sanoo (jos siitä ei ole itselle vaivaa/haittaa) ja annetaan miehen pitää mielipiteensä (vaikka se olisikin väärä).

Oikeesti, ei se pääpointti parisuhteessa ole olla aina oikeassa ja aina määräämässä. Sopivasti kompromisseja ja kun asia on toiselle selvästi tärkeä, annetaan periksi. Parisuhteessa persoonapronominit menevät Hän, sinä, minä. Ja ateistit voi jättää Hänet ulkopuolelle tai vaihtaa lapseen/koiraan/kissaan tjtn.

annepa kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:

elco kirjoitti: Ehkä suunnilleen kerran vuodessa meilläkin tulee erimielisyys ja itku (ei siis minulle, 130% huom). Joskus syksyllä vissiin viimeksi.

Haha! Meillä nykyisin tilanne tämä^

Meillä ei tapella. Kohta 8 v yhessä eikä kertaakaan oo tapeltu (=itku, potku, raivari, tavaroiden heitto, huuto). Tiukkaan sävyyn kyllä on keskusteltu ja puolin ja toisin kyllä möllötetään kun koetaan että sitä ollaan niin loukkaantunutta, mutta asia purkautuu aina keskustelemalla rauhallisesti. Huvittavaa on että molemmat asettavat sanansa hyvin varovasti tässä keskustelutilanteessa jotta asiat ei menis vielä enempää solmuun. Kylläpä ne solmut on sitten aina auennutkin.

Mie kyllä vittuilen, tämä esiintyy silloin kun asiasta on jo huomautettu, kysytty ja pyydetty mutta ei ole tehonnut.

Viimeksi kävi näin (esitys kärjistetty):
Minä sanon vittuuntuneella, turhautuneella äänensävyllä "No voisit siekin välillä [jonkun asian] tehdä" ja samalla menen suurieleisesti tekemään tämän mainitun asian, tohinalla ja kolinalla ja marttyyrimaisesti uhrautuen.
Hellu tähän ihmettelemään että onko pakko puhua tuolla äänensävyllä.
Minä vastaan että "No vittu on ko ei sievä pyyntö useampaan otteeseen tehonnut saatana".

Tehos. Mutta onko tuo nyt sitten tappelua?

Olisko ne nuo voimasanat kun auttaa asiaan (jos kerran jatkoa ajatellen tehos)?

Manaaja kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Sama, jonka Manala tuossa toisessa ketjussa tulkitsi menneen "päin vittua".

No eihän ollut tuo suhde se mitä tarkoitin, vaan se mistä sanoit että oli jatkuvaa jokaviikkoista raivoamista ja tavaroiden paiskomista, tollo. Oliko se tän toisen itsensätuntijan kanssa juuri.

1. Puhuit suhteista, tarkoitit vain yhtä suhdetta?

2. Mistään en ole sanonut että oli tavaroiden paiskomista, kun en ole kenenkään kanssa yhtäkään tavaraa paiskonut (eivätkä ole toisetkaan osapuolet).

3. Nykyisen suhteen alku oli hyvin rankka, koska molemmilla oli kova kallo, mutta olin siinä silti paljon tietoisempi omista virheistäni verrattuna ekaan suhteeseen. Oikeanlaisen kumppanin kanssa paljon pienemmätkin jutut vain nousivat pinnalle, ja koska pienilläkin jutuilla on molempien mielestä iso merkitys, mitään ei katsottu läpi sormien. Se, ettei katsottu, juuri on mahdollistanut sen että vielä seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeenkin meitä toisinaan luullaan hiljattain rakastuneiksi. Ja sen, ettei enää noin viiteen vuoteen ole tarvinnut taistella. Vaikeatkin asiat pystytään ratkaisemaan keskustellen ja ilman että kumpikaan jää toisen tossun alle.

Sellaiseen suhteeseen, joka mielestäni on ollut menossa päin vittua, en ole koskaan jäänyt munimaan. Rajua ja jatkuvaa riitelyä sen sijaan pystyin sietämään yllättävänkin pitkään, kun siinä oli selvä pointti ja kumpikin osoitti halua ja kykyä oppia elämään ja kommunikoimaan toisen kanssa. Pointitonta ja mihinkään johtamatonta riitelyä puolestaan en jaksa juuri lainkaan, minkä vuoksi en osallistu sellaiseen Kitinässäkään, vaikka jotkut tuntuvatkin välillä yrittävän saada minut sellaiseen mukaan.

Leevi kirjoitti:

annepa kirjoitti: Hellu tähän ihmettelemään että onko pakko puhua tuolla äänensävyllä.
Minä vastaan että "No vittu on ko ei sievä pyyntö useampaan otteeseen tehonnut saatana".

Tehos. Mutta onko tuo nyt sitten tappelua?

Olisko ne nuo voimasanat kun auttaa asiaan (jos kerran jatkoa ajatellen tehos)?

Jaa-a, en tiiä. Pitää seuraavalla kerralla - jos sellainen tulee - sanoa lempeällä äänensävyllä että
"Hei paskanaama, voisitko sinäkin vittu joskus tehdä tämän saatanan asian? Minusta se ois ihan helvetin hyvä juttu".
Mukaan täytyy tietysti ottaa rento ja uhkaamaton ilme ja kehonkieli.

Lolita kirjoitti: Oikeesti, ei se pääpointti parisuhteessa ole olla aina oikeassa ja aina määräämässä. Sopivasti kompromisseja ja kun asia on toiselle selvästi tärkeä, annetaan periksi.

Olipas viisaasti kiteytetty. Ei parisuhde tosiaan ole (toivottavasti) mikään sotatanner, jossa taistellaan vallasta.

Jos asia ei merkitse toiselle sinänsä mitään, mutta on toiselle tärkeä, niin on minusta aika itsestään selvää, että se jolle asia on merkityksetön, joustaa.

Yksikkömme ei vieläkään ole palautunut eikä eheytynyt polttaridraamastaan. Eilen illalla eka erä ja toinen intensiivivääntö aamulla. Tralalaa...

^mitä siellä polttareissa oikein on sitten tapahtunut?

Oliko se se, että pyriksen vaimoa ei informoitu, että mies viedään pariksi päiväksi polttareihin?

^^^
Oliks tää se polttarihässäkkä, jossa veli oli se idari ja kaverit syytti sun vaimoa, kun homma ei menny putkeen?

NuoriD kirjoitti:Oliko se se, että pyriksen vaimoa ei informoitu, että mies viedään pariksi päiväksi polttareihin?

Jep. Enkä mä henkilökohtaisesti kyllä ihmettele että moinen ottaa päähän vielä pitkän ajan jälkeenkin, jos kukaan ei tunnu tajuavan miten typerää moinen oli vaan asiaa painellaan villaisella.

what.. miten tuollainen voi unohtua ... luulisi, että polttariporukka varmistaisi homman sopivuuden vaimolta..

^^Typeräähän se oli, mutta en kyllä henkilökohtaisesti tajua, miksi siitä pitää vielä viikkojen jälkeen tapella, kun asian korjaamiseksi ei voi mitään tehdä. Jos ei vaimo muuten anna asian olla, niin eikö sitä voisi hyvittää vaikka romanttisella illallisella ja leffalla? Ja anteeksipyynnöllä, vaikka ei itse kokisikaan olevansa syyllinen. Naiset tykkää sellaisista jutuista.

milli kirjoitti:what.. miten tuollainen voi unohtua ... luulisi, että polttariporukka varmistaisi homman sopivuuden vaimolta..

...tai edes ilmoittaisi niiden polttarien aikana että nyt on sellaiset käynnissä, eikä mies vain katoa jonnekin muutamaksi päiväksi viestiäkään jättämättä.

Mua itseäni jäi ihmetyttämään, että miksei pyris edes itse ilmoittanut asiasta tyyliin "Tekstiviesti -> Vaimo: Veli haki polttareihin, palaan parin päivän päästä." Tai ainakin sain itse sellaisen käsityksen että vaimo oli pari päivää pelkässä epätietoudessa. Saatoin tulkita aikanaan viestit väärinkin.

swirl kirjoitti:^^Typeräähän se oli, mutta en kyllä henkilökohtaisesti tajua, miksi siitä pitää vielä viikkojen jälkeen tapella, kun asian korjaamiseksi ei voi mitään tehdä. Jos ei vaimo muuten anna asian olla, niin eikö sitä voisi hyvittää vaikka romanttisella illallisella ja leffalla? Ja anteeksipyynnöllä, vaikka ei itse kokisikaan olevansa syyllinen. Naiset tykkää sellaisista jutuista.

Mä mietin kans sitä, että eikö sen voisi jo unohtaa. Mut riippuu kai sit vähän siitäkin, miten Ylermi on itse asiaan suhtautunut. Jos Ylermi on tukenut vaimoa asiassa, niin en ymmärrä, miksi vielä pitäisi riidellä asiasta. Jos taas ei ole ottanut kantaa tai tukenut toista osapuolta, niin sit varmaan toi romantiikka ois hyvä vaihtoehto tähän väliin.

Mirmeli kirjoitti:Mä mietin kans sitä, että eikö sen voisi jo unohtaa. Mut riippuu kai sit vähän siitäkin, miten Ylermi on itse asiaan suhtautunut. Jos Ylermi on tukenut vaimoa asiassa, niin en ymmärrä, miksi vielä pitäisi riidellä asiasta. Jos taas ei ole ottanut kantaa tai tukenut toista osapuolta, niin sit varmaan toi romantiikka ois hyvä vaihtoehto tähän väliin.

Tämä. Velihän siinä se ensikätinen ääliö oli, mutta jos ukko ei itsekään vaivautunut vaimoa informoimaan/ottamaan selvää onko vaimoa informoitu, tai vielä pahempaa että tiesi ettei vaimoa ole informoitu muttei silti vaivautunut moiseen, ymmärrän kyllä että käämi meinaa palaa vielä myöhemminkin asiaa miettiessä varsinkin jos homma oli "no big deal" toisen mielestä.

Mut toisaalta. Vaimot on vaimoja. Eli naisia. Hulluja kaikki.

swirl kirjoitti:Ja anteeksipyynnöllä, vaikka ei itse kokisikaan olevansa syyllinen. Naiset tykkää sellaisista jutuista.

Muistaakseni jo aikoinaan pulmusissa Al jakoi sellaisia suhdeneuvoja, että kannattaa aina sanoa vaimon olevan oikeassa ja pyytää anteeksi vaikka olisi oikeassa. Ja ajatella sitä tehdessä Pamela Andersonia.

On topic. Jos oikein ymmärsin Yltsi vaan katosi kenenkään ilmoittamatta polttareihin epämääräiseksi ajaksi. Vanha kansa sanoo, että siinä tapauksessa kotiin ei kannata mennä ennen kuin kiukku on muuttunut kaipaukseksi. Itse olen sitä mieltä, että aika paskamainen tilanne Ylermille. Kai joku olisi voinut sen verran ilmoitella/sopia ettei mukava(?) polttarireissu aiheuta viikkojen riitoja. Jos palstakirjoittelusta jotakin voi päätellä niin muuten Y-herra kai kuitenkin aika hyvin ottaa hyvin kumppaninsa tarpeet. Ja tämä kontrasti tässä on joka on vienyt tilanteen näin reunalle.

Pitäisköhän kuitenkin varmuuden vuoksi peruuttaa häät? Asiahan on selvitettävä, ettei jää kaivelemaan ikuisiksi ajoiksi.

Lolita kirjoitti:Pitäisköhän kuitenkin varmuuden vuoksi peruuttaa häät? Asiahan on selvitettävä, ettei jää kaivelemaan ikuisiksi ajoiksi.

Huh, aika reipasta varmuutta kaipailet...

Eiks ne häät ollu jo?