Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

[EveryWoman]

Minkä ikäisenä saa liittyä uskontokuntaan ilman holhoajan lupaa? Täysi-ikäisenäkö? Nimittäin muistan kyllä omasta nuoruudestani sen miten EW:n tavoin ei pidetty siitä ettei kastetta ev.lut. kirkkoon oltu suoritettu. Eikä lupaa herunut haluista huolimatta (vanhemmilta siis). Uskosta tuskin niinkään kyse vaan juuri siitä yhteisöllisyydestä. Omassa lapsuudessa/nuoruudessa kun ne ET-tunnit oli aika vähälukuisia (1-2 oppilasta keskimäärin). Puhumattakaan rippileireistä yms. Pari tiedän, jotka liittyivät kirkkoon päästäkseen ripille. Toki, olihan kirkkoon kuulumattomillekin oma leirinsä, Prometeusleiri, jonka esim. bestikseni kävi kun päätyi eroamaan rippikoulun jälkeen kirkosta.

Se on vähän miten sen katsoo.

Mun mielestä systeemi voisi olla vaikka sellainen, että rippileirin kävisivät kaikki halukkaat, ja sen jälkeen voisivat halutessaan saada kasteen. Ennen rippileiriä (tai -koulua) kastamisen pitäisi mielestäni olla kiellettyä. Yksi kaverini ei kuulunut kirkkoon, mutta tuli kuitenkin riparille, ja konfirmaation yhteydessä hänet kastettiin. Se oli hänelle varmasti mahtava elämys, ja johti kiinteämpään uskonto-suhteeseen kuin tahtomattaan kastetuilla. Ja samalla terveempään, koska hän oli voinut rauhassa etukäteen harkita, mihin ryhtyy.

Mutta Suomessa nyt on muutenkin tapana ihmisten passivoiminen, jopa siinä määrin että normaalia aktiivista tyyppiä pidetään helposti pelottavana luonnonoikkuna. Eihän tietenkään ihmiseltä pidä edellyttää oma-aloitteisuutta oman elämänkatsomuksensa muodostamisessa!

[Manaaja]

oman lapsen elämän peruuttamaton muuttaminen näin merkityksellisellä ja olennaisella tavalla

Se, etten kerta kaikkiaan tajua tätä kuvausta kasteesta, kertonee jotain kyvyttömyydestäni ymmärtää aitoa uskoa. Samaten se kertonee sen, etten osaa kuvitella lasteni päätyvän missään elämänsä vaiheessa tuolla tavalla uskovaisiksi, että hekään osaisivat pitää kastetta noin merkittävänä tapahtumana. Ehkä olen väärässä, toivottavasti en.

No onhan se nyt yhtä helvettiä, jos ei saa enää kahden kuukauden ikäisenä olla vanhemmistaan täysin riippumaton vapaa-ajattelija, vaan pakotetaan kaikennäköisiin traumatisoivuun uskonjuhliin, jotka aiheuttavat myöhemmässä elämässä oman identiteettinsä hapuilevaa etsimistä emotionaalisessa tyhjiössä ranteiden viiltelemisen, itsensä myymisen ja myöhemmin perheväkivallan kautta. Vähemmästäkin kannattaa olla vanhemmille - noille taivaallisen saatanallisille elämänpilaajille - ikuisesti katkera.

[prosessi]

Se, etten kerta kaikkiaan tajua tätä kuvausta kasteesta, kertonee jotain kyvyttömyydestäni ymmärtää aitoa uskoa. Samaten se kertonee sen, etten osaa kuvitella lasteni päätyvän missään elämänsä vaiheessa tuolla tavalla uskovaisiksi, että hekään osaisivat pitää kastetta noin merkittävänä tapahtumana. Ehkä olen väärässä, toivottavasti en.

Minä uskon sanojen ja tekojen voimaan, joten se mitä sanon ja miten toimin on minulle tärkeää - voisi jopa sanoa että pyhää (siinä mielessä olet oikeilla jäljillä). En toivo mahdollisista lapsistanikaan tulevan sellaisia, joille on aivan sama mitä sanotaan ja miten käyttäydytään, ja mistä syistä. Vaikka en itse usko kristittyjen Jumalaan, kunnioitan heidän uskoaan ja pyrin yleisestikin kohtelemaan uskonnonharjoittajia kunnioittavasti, aivan kuten muitakin ihmisiä. Tähän sisältyy kieltäytyminen uskontojen halventamisesta, enkä minä tätä maallistuneiden ihmisten uskontoteatteria oikein voi muunakaan pitää (osalle uskonnolla on kuitenkin ihan oikeasti suuri merkitys). Siihen sisältyy myös mielipiteeni kertominen silloin, kun vaikuttaa siltä että joku on tuottamassa sivullisille vahinkoa itse sitä huomaamattaan.

Minä en ole muusta tuossa yllä eri mieltä kuin siitä, että uskontojen rituaalit pitäisi rajata vain yhdenlaiseen käyttöön, eli henkilökohtaisen uskon ilmaisutavaksi. Minusta yhteisöllisyys on ihan yhtä oikea arvo, ja siinä missä usko on yksityisasia, uskonto on yhteinen, ja siten kaikkien jäsentensä näköinen, eikä vain tuon aidosti uskovan pikkuryhmän.

Minusta tuli tällainen vaikka vanhempani edustavat sinun koulukuntaasi, joten mieti varmuuden vuoksi lapsellesi hyvä selitys; kaiken varalta. Äitini muuten on sanonut, että ei olisi kastanut minua, jos joku olisi käynyt hänen kanssaan saman keskustelun, minkä itse otin puheeksi sitten aikuisiällä. Hän ei vain tullut ajatelleeksi asiaa.

Minullahan on jo selitys, se sama jonka olen täällä teille antanut, eli yhteisöllisyys. Ja kuvailemasi hurmoskaste kuulostaa kyllä niin pelottavalta, että mielelläni varjelen lapsiani moiselta.

[Manaaja]

Minusta tuli tällainen vaikka vanhempani edustavat sinun koulukuntaasi, joten mieti varmuuden vuoksi lapsellesi hyvä selitys; kaiken varalta.

Ei noita asioita tarvitse selitellä normaaleille lapsille. Ainoastaan niille joista tulee kaikista hulluimpia.

Äitini muuten on sanonut, että ei olisi kastanut minua, jos joku olisi käynyt hänen kanssaan saman keskustelun, minkä itse otin puheeksi sitten aikuisiällä. Hän ei vain tullut ajatelleeksi asiaa.

Olisit nyt samaan syssyyn kysynyt että olisiko synnyttänyt ylipäätänsä, vai jäikö se sekin ajatus vähän ajattelemattomuuden asteelle.

[NuoriD]

Ei muuten kannata lainata termejä urpiaiselta, sillä koskaan ei tiedä milloin sen huumorintaju korvaa latinankieliset fraasit vironkielisillä hedelmillä...

Harmittaa, kun en tiedä, mitä tarkoitat tällä viestillä. Voitko selventää!

Sori, ei ollutkaan latinaa vaan ranskaa.

à propos = puheen ollen / "by the way" ranskaksi
aprikoos = aprikoosi viroksi

Niin?

[EveryWoman]

Minä en ole muusta tuossa yllä eri mieltä kuin siitä, että uskontojen rituaalit pitäisi rajata vain yhdenlaiseen käyttöön, eli henkilökohtaisen uskon ilmaisutavaksi. Minusta yhteisöllisyys on ihan yhtä oikea arvo, ja siinä missä usko on yksityisasia, uskonto on yhteinen, ja siten kaikkien jäsentensä näköinen, eikä vain tuon aidosti uskovan pikkuryhmän.

Minustakin yhteisöllisyys on arvokas asia, mutta sen toteuttaminen ei saisi vesittää hengellisyyden harjoittamista siltä ihmisryhmältä, jonka toimesta ja tarkoituksiin nämä kovin halutut riitit on kehitetty. Uskonnon määritteleminen pelkäksi rituaalien harjoittamiseksi, ilman hengellistä sisältöä, puolestaan kuulostaa minusta aika falskilta. Mieluummin soisin pyrittävän siihen, että yhteisöllisyyttä palvelevat rituaalit olisivat vapaita henkilökohtaisista uskomuksista ja dogmatismeista. Sillä haluaisinhan minäkin olla osa yhteisöä, mutta tällä nykymeiningillä en vain oikein koe sitä mahdolliseksi.

Tämän vuoksi ymmärrän Daven puheita hengen laiskuudesta. Se, joka ei edusta uskonnon dogmaattista ajattelua, mutta tavoittelee yhteisöllisyyttä, veisi asioita parhaiten eteenpäin ryhtymällä rakentamaan sellaisia yhteisöllisyysriittejä, jotka sopivat kaikille uskonnoista/uskonnottomuudesta riippumatta. Helpompaa, mutta eittämättä myös laiskempaa, on vain mennä virran mukana.

Ja kuvailemasi hurmoskaste kuulostaa kyllä niin pelottavalta, että mielelläni varjelen lapsiani moiselta.

Kerro lisää hurmoskasteestani??

[prosessi]

Harmittaa, kun en tiedä, mitä tarkoitat tällä viestillä. Voitko selventää!

Sori, ei ollutkaan latinaa vaan ranskaa.

à propos = puheen ollen / "by the way" ranskaksi
aprikoos = aprikoosi viroksi

Niin?

Uskonnosta puheen ollen tuleekin aprikoos mieleeni, että etkös Prosessi joskus horissut

Aprikos, et koe, että rahan lahjoittaminen esim. SPR:lle tai Plan-kummeille menisi paremmin oikeaan tarkoitukseen?

[Zeb]

Mä olin pitkään - ja taidan olla hieman edelleen - aika vihainen vanhemmilleni siitä, että mut oli kasteessa liitetty ev.lut. kirkkoon kuuluvaksi ilman että liittymishalukkuudestani oli minkäänlaista käsitystä.

Joo kyllä mullakin tuli vähän sellainen käsitys että oot ollu melko vaativa jälkeläinen tässä kohtaa. Katsos kun itse sitä ajattelee että asiat olisivat sujuneet hyvin silloin jos perhe on kyennyt tarjoamaan riittävästi turvaa, rakkautta ja kannustusta, tai että ei ainakaan ole vedetty turpaan, nitistetty henkisesti ja ryypätty kaikkia lomia putkeensa.

[EveryWoman]

Minusta tuli tällainen vaikka vanhempani edustavat sinun koulukuntaasi, joten mieti varmuuden vuoksi lapsellesi hyvä selitys; kaiken varalta.

Ei noita asioita tarvitse selitellä normaaleille lapsille. Ainoastaan niille joista tulee kaikista hulluimpia.

Sitähän mä juuri prossulle sanoin, ettei vanhempien asenteiden ja luonteiden perusteella voi aina päätellä, millainen lapsesta tulee. [voit lisätä tähän vapaamuotoisen postinkantaja-läppäsi]

Äitini muuten on sanonut, että ei olisi kastanut minua, jos joku olisi käynyt hänen kanssaan saman keskustelun, minkä itse otin puheeksi sitten aikuisiällä. Hän ei vain tullut ajatelleeksi asiaa.

Olisit nyt samaan syssyyn kysynyt että olisiko synnyttänyt ylipäätänsä, vai jäikö se sekin ajatus vähän ajattelemattomuuden asteelle.

Olisin toki kysynyt, jos se kiinnostaisi minua.

[nastamuumio]

à propos = puheen ollen / "by the way" ranskaksi
aprikoos = aprikoosi viroksi

Mun on kyllä puolustettava Davea sen verran, ettei se nyt niin sivistymätön ole, etteikö noita tietäisi.

Tänään oli muuten jonkun kirkkoherran tai tavispapin mielipidekirjoitus Hesarissa, jossa se toivoi tapakristittyjen pysyvän kirkon jäseninä, etteivät fundamentalistit saisi ylivaltaa. Ilmeisestikään tapakristillisyys tai muu kirkon hyötykäyttö eivät ainakaan läheskään kaikkia kirkon työntekijöitä haittaa (vanhanaikaisena ihmisenä ajattelen, että kirkon työväki olisi ns. uskovaisia, mutta voi olla, että olen liian vanhanaikainen). Lisäksihän ovat kirkollistyypit muutenkin julkisuudessa keskustelleet enemmän kirkon jäsenmäärän kadosta kuin kristinuskon merkityksen vähenemisestä ihmisten elämässä. Eli sinne vaan. Minä en kyllä tajua miksi, mutta sillä taas ei ole niinkään väliä, jos uskovien ihmisten loukkaantumisesta ja loukkaantumattomuudesta vain on puhe.

[EveryWoman]

Zeb, mä luulen että melkeinpä jokainen keksii jotakin, mitä vanhemmat olisivat voineet tehdä paremmin - myös he, joilla on ollut periaatteessa onnellinen lapsuus. Eri ihmisten kokemuksia ei myöskään voi asettaa järjestykseen ihan suoraviivaisesti; tämä ongelmani varmaan kuulostaa pieneltä mutta etenkin tarha- ja ala-aste -ikäiselle itselleni se oli kaikkea muuta (en myöskään silloin tiennyt, että kirkosta voisi erota).

Luulen myös etteivät prossun lapset joudu kohtaamaan tuollaisia mainitsemiasi suuren mittakaavan murheita, joten ei ole poissuljettua että pienemmät asiat nousevat esiin. Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut saada prossua pahoittamaan mieltään, vaan tuoda esiin erään lapsen näkökulma tähän aiheeseen.

[prosessi]

Minustakin yhteisöllisyys on arvokas asia, mutta sen toteuttaminen ei saisi vesittää hengellisyyden harjoittamista siltä ihmisryhmältä, jonka toimesta ja tarkoituksiin nämä kovin halutut riitit on kehitetty.

Miksi se vesittäisi mitään keneltäkään muulta?

Uskonnon määritteleminen pelkäksi rituaalien harjoittamiseksi, ilman hengellistä sisältöä, puolestaan kuulostaa minusta aika falskilta. Mieluummin soisin pyrittävän siihen, että yhteisöllisyyttä palvelevat rituaalit olisivat vapaita henkilökohtaisista uskomuksista ja dogmatismeista. Sillä haluaisinhan minäkin olla osa yhteisöä, mutta tällä nykymeiningillä en vain oikein koe sitä mahdolliseksi.

Tämän vuoksi ymmärrän Daven puheita hengen laiskuudesta. Se, joka ei edusta uskonnon dogmaattista ajattelua, mutta tavoittelee yhteisöllisyyttä, veisi asioita parhaiten eteenpäin ryhtymällä rakentamaan sellaisia yhteisöllisyysriittejä, jotka sopivat kaikille uskonnoista/uskonnottomuudesta riippumatta. Helpompaa, mutta eittämättä myös laiskempaa, on vain mennä virran mukana.

Yhteisöllisyysriittien rakentaja ei ikinä ehdi kokemaan itse rakentamiensa riittien yhteisöllisyyttä, koska se syntyy vasta pikkuhiljaa, sukupolvien saatossa. Hän ei edes voi tietää, säilyvätkö hänen rakentamansa riitit riittävän voimakkaina ajan hampaissa, vai katoavatko ne hälyn sekaan. Lisäksi mikään uskonnollisten riittien kokoelma ei ole yhden henkilön kynästä peräisin, vaan ajattelijoita ja inspiroituneita kirjailijoita tarvitaan paljon, jotta lopputulokset olisivat oikeasti toimivia. Siksi kai motivoituneita uudistajia on niin kovin vaikeaa löytää.

Ja kuvailemasi hurmoskaste kuulostaa kyllä niin pelottavalta, että mielelläni varjelen lapsiani moiselta.

Kerro lisää hurmoskasteestani??

Yksi kaverini ei kuulunut kirkkoon, mutta tuli kuitenkin riparille, ja konfirmaation yhteydessä hänet kastettiin. Se oli hänelle varmasti mahtava elämys, ja johti kiinteämpään uskonto-suhteeseen kuin tahtomattaan kastetuilla.

[Manaaja]

Mä olin pitkään - ja taidan olla hieman edelleen - aika vihainen vanhemmilleni siitä, että mut oli kasteessa liitetty ev.lut. kirkkoon kuuluvaksi ilman että liittymishalukkuudestani oli minkäänlaista käsitystä.

Joo kyllä mullakin tuli vähän sellainen käsitys että oot ollu melko vaativa jälkeläinen tässä kohtaa. Katsos kun itse sitä ajattelee että asiat olisivat sujuneet hyvin silloin jos perhe on kyennyt tarjoamaan riittävästi turvaa, rakkautta ja kannustusta, tai että ei ainakaan ole vedetty turpaan, nitistetty henkisesti ja ryypätty kaikkia lomia putkeensa.

Tällaisten juttujen lukeminen on kyllä aina ikävää, mutta pistää tosiaan aika hyvin perspektiiviin sen, minkälaisista asioista voi olla ihan oikeasti syytä tuntea katkeruutta ja vihaa vanhempaa/vanhempia kohtaan, ja minkälaisista asioista sellaisien tunteiden tunteminen kuulostaa ainoastaan pienen lapsen narsistisenomaiselta tyhjästäkiukuttelulta. Vittu.

[Manaaja]

Zeb, mä luulen että melkeinpä jokainen keksii jotakin, mitä vanhemmat olisivat voineet tehdä paremmin - myös he, joilla on ollut periaatteessa onnellinen lapsuus. Eri ihmisten kokemuksia ei myöskään voi asettaa järjestykseen ihan suoraviivaisesti; tämä ongelmani varmaan kuulostaa pieneltä mutta etenkin tarha- ja ala-aste -ikäiselle itselleni se oli kaikkea muuta (en myöskään silloin tiennyt, että kirkosta voisi erota).

Varmasti tuntevat, mutta miten tervettä sellaisista asioista on tuntea vihaa vanhempiaan kohtaan kolmekymppisenä aikuisena ihmisenä, varsinkaan jos taustalla ei ole pahantahtoisuutta eikä mitään pysyvää haittaa ole tuotettu?

[prosessi]

Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ollut saada prossua pahoittamaan mieltään, vaan tuoda esiin erään lapsen näkökulma tähän aiheeseen.

Ei minun mieltäni niin helposti pahoiteta, onhan minulla kirkkaasti muistissa myös oma lapsen näkökulmani aiheeseen. Minut kun suljettiin kristillisen yhteisön ulkopuolelle päiväkoti-ikäisenä, muiden lasten käydessä kirkon kerhossa minä istuin yksin päiväkodissa odottamassa. En tosin kastamattomuuden takia, vaan diabeteksen. Eivät uskaltaneet ottaa vastuuta minun hyvinvoinnistani kerhotunnin ajan, ennen kuin äitini otti sinne vihaista yhteyttä. Minulla on siis juuri varhaislapsuudesta hyvinkin voimakas yhteisön ulkopuolelle suljetuksi tulemisen kokemus, joka varmasti olisi ollut parempi olla kokematta. Kastamattomuus olisi voinut johtaa samaan, joten tuo, paljon suurempi riski kuin potentiaalinen tulevaisuuden hurmosusko, on sentään vältetty.

[EveryWoman]

Minustakin yhteisöllisyys on arvokas asia, mutta sen toteuttaminen ei saisi vesittää hengellisyyden harjoittamista siltä ihmisryhmältä, jonka toimesta ja tarkoituksiin nämä kovin halutut riitit on kehitetty.

Miksi se vesittäisi mitään keneltäkään muulta?

Esimerkki: Katson kumppanini kanssa elokuvaa, josta todella nautin. Jos tunnen hänenkin nauttivan siitä, tilanne tuntuu mahtavalta. Jos tuntuu siltä, että hän katsoo vain kohteliaisuudesta tai yhdessäolon vuoksi, tunne on laimeampi. Kuvittelisin uskonnollisessa yhteisöllisyydessä olevan paljon samaa. Sen ainakin tiedän, että jos itse olisin uskovainen, minua ärsyttäisi kun puoli kirkkosalillista latelisi uskontunnustusta silkasta tottumuksesta, ilman sitä syvintä tunnetta, jonka herättämiseksi ja voimistamiseksi tuo litania on tarkoitettu.

Eivät varmaankaan kaikki näin ajattele ja koe, mutta en toisaalta usko olevani ainoa.

Yhteisöllisyysriittien rakentaja ei ikinä ehdi kokemaan itse rakentamiensa riittien yhteisöllisyyttä, koska se syntyy vasta pikkuhiljaa, sukupolvien saatossa. Hän ei edes voi tietää, säilyvätkö hänen rakentamansa riitit riittävän voimakkaina ajan hampaissa, vai katoavatko ne hälyn sekaan. Lisäksi mikään uskonnollisten riittien kokoelma ei ole yhden henkilön kynästä peräisin, vaan ajattelijoita ja inspiroituneita kirjailijoita tarvitaan paljon, jotta lopputulokset olisivat oikeasti toimivia. Siksi kai motivoituneita uudistajia on niin kovin vaikeaa löytää.

Eihän niitä tyhjästä tarvitse rakentaa, vaan pohjaksi voi, ja kannattaakin, ottaa ne kaikille tutut menot. Etkä olisi edes ollut yksin. Kuten itsekin mainitsit, tältä palstaltakin löytyy ainakin yksi joka on lähtenyt tuolle tielle.

Ja kuvailemasi hurmoskaste kuulostaa kyllä niin pelottavalta, että mielelläni varjelen lapsiani moiselta.

Kerro lisää hurmoskasteestani??

Yksi kaverini ei kuulunut kirkkoon, mutta tuli kuitenkin riparille, ja konfirmaation yhteydessä hänet kastettiin. Se oli hänelle varmasti mahtava elämys, ja johti kiinteämpään uskonto-suhteeseen kuin tahtomattaan kastetuilla.

Minulle hurmoksellisuus tarkoittaa kyllä jotakin aika erilaista kuin se, mitä siinä konfirmaatiossa näin. Pidän sokaisevaa hurmoshenkisyyttä pahana, mutta samoin pidän myös elämyksien vierastamista ikävänä. Senkö vuoksi siis lapsesi kastoitkin, että tällainen aito uskoon tuleminen ja omaehtoinen hakeutuminen uskontokunnan jäseneksi ei tulisi hänelle mahdolliseksi? Vai oliko tuo vain jonkinlainen piikittely-yritys?

[EveryWoman]

Varmasti tuntevat, mutta miten tervettä sellaisista asioista on tuntea vihaa vanhempiaan kohtaan kolmekymppisenä aikuisena ihmisenä, varsinkaan jos taustalla ei ole pahantahtoisuutta eikä mitään pysyvää haittaa ole tuotettu?

Ei vanhempia vaan heidän tekemäänsä valintaa kohtaan. Pysyvää haittaakin voitaisiin varmasti osoittaa aiheutuneen, joskaan ei mitään helvetin esikartano -tyyppistä, vaan sellaista jonka kanssa pystyy elämään. Sellaista ns. normaalia, jollaista aiheutuu kaikille elämän mittaan.

Mutta kysymykseesi terveydestä: tervettä on nimenomaan se, että uskaltaa olla omille vanhemmilleen vihainen eikä selittele heidän kaikkia toimiaan parhain päin. En sano tätä osoittaakseni olevani hurjan terve tässä ulottuvuudessa. Päin vastoin, minulla on varmaankin muutama juttuvanhempieni suhteen vailla tiedostamista; tämä vain ei satu olemaan yksi niistä. Ja sanottuani tämän täytyy vielä sanoa, että Zeb oli kaikesta huolimatta oikeassa arvellessaan minun olleen hankala lapsi. Olen hankala vielä aikuisenakin.

[prosessi]

Minulle hurmoksellisuus tarkoittaa kyllä jotakin aika erilaista kuin se, mitä siinä konfirmaatiossa näin. Pidän sokaisevaa hurmoshenkisyyttä pahana, mutta samoin pidän myös elämyksien vierastamista ikävänä.

No, minä en tiedä mitä hurmoksellisuus juuri sinulle tarkoittaa, mutta ottaen huomioon oman taipumuksesi hurmoksellisuuteen, sen raja sinulla varmaan kulkee paljon lähempänä sokaisevaa hurmoshenkisyyttä kuin itselläni. Minä miellän todellisuudesta irtautumista vaarallisena, ja sitä elämyksellisesti voimakas usko tuppaa väkisinkin olemaan.

[EveryWoman]

Ei minun mieltäni niin helposti pahoiteta, onhan minulla kirkkaasti muistissa myös oma lapsen näkökulmani aiheeseen. Minut kun suljettiin kristillisen yhteisön ulkopuolelle päiväkoti-ikäisenä, muiden lasten käydessä kirkon kerhossa minä istuin yksin päiväkodissa odottamassa. En tosin kastamattomuuden takia, vaan diabeteksen. Eivät uskaltaneet ottaa vastuuta minun hyvinvoinnistani kerhotunnin ajan, ennen kuin äitini otti sinne vihaista yhteyttä. Minulla on siis juuri varhaislapsuudesta hyvinkin voimakas yhteisön ulkopuolelle suljetuksi tulemisen kokemus, joka varmasti olisi ollut parempi olla kokematta. Kastamattomuus olisi voinut johtaa samaan, joten tuo, paljon suurempi riski kuin potentiaalinen tulevaisuuden hurmosusko, on sentään vältetty.

Voin kuvitella sen olleen kurjaa. Mutta kurjaa on sekin, että on näennäisesti yhteisön keskellä, ja kuitenkin kokee olevansa täysin ulkopuolinen. Ei siksi, että muut eivät hyväksyisi itseä, vaan siksi ettei voi ymmärtää yhteisön vastenmielisiltä tuntuvia tapoja, eikä pysty perustelemaan itselleen niihin osallistumista. Mm. parisuhde, jossa tuntee olevansa yksin siitä huolimatta että on toisen kanssa, on ainakin itselleni pahempi vaihtoehto kuin aidosti yksin oleminen. Samoin vääränlaiset, vieraannuttavat yhteisöllisyysriitit voivat korostaa yksinäisyyden tunnetta, vaikka yhteisö olisi kuinka suuri, osallistava ja aktiivinen.

Enpä siis tiedä voiko näitä millään keinolla kategorisesti välttää, jos lapsi sattuu olemaan persoonallisuudeltaan tietynlainen. Ehkä minunkin kannattaa ajatella, että jos en olisi kuulunut kirkkoon, olisin saattanut tulla suljetuksi yhteisön ulkopuolelle ja jäädä jopa tiedon puuttuessa kaipaamaan sellaisen yhteisön jäsenyyttä, jota en tosiasiassa edes halua.

[EveryWoman]

ottaen huomioon oman taipumuksesi hurmoksellisuuteen

Montako kertaa olet tavannut minut?

[EveryWoman]

Varmaan ihan kertakaikkisen kamalaa syrjäytymistä tulevat tuntemaan nuo 40% lapsista, jotka eivät pääse tähän pahvikuvien kumartamiseen osallistumaan, tuhlaamaan kesäisiä sunnuntaiaamuja pakollisiin kirkkokäynteihin tai pänttäämään jotain satukirjaa koulussa totena. Voi huh huh teidän kanssa.

tyrsk

[EveryWoman]

Minä miellän todellisuudesta irtautumista vaarallisena, ja sitä elämyksellisesti voimakas usko tuppaa väkisinkin olemaan.

Entä elämän muut voimakkaat elämykset?

[NuoriD]

Sori, ei ollutkaan latinaa vaan ranskaa.

à propos = puheen ollen / "by the way" ranskaksi
aprikoos = aprikoosi viroksi

Niin?

Uskonnosta puheen ollen tuleekin aprikoos mieleeni, että etkös Prosessi joskus horissut

Aprikos, et koe, että rahan lahjoittaminen esim. SPR:lle tai Plan-kummeille menisi paremmin oikeaan tarkoitukseen?

En mä kyllä oikein tajua vieläkään. Jos tarkoitat, että Urpiainen väänsi sanaleikkinä a proposin aprikoosiksi ja minä jatkoin sitä, niin eikö se nyt ollut koko ajan selvää..

[prosessi]

No eipä tullut mieleenkään että tein lapselleni jotain erityistä hallaa kun en häntä kirkon jäseneksi liittänyt kysymättä ensin. Kummallisen syvään täälläkin tuntuvat juurtuneen ikivanhat, päähäntaotut opit. Herranpelko istu näköjään vähän joka toisen takaraivossa, vaikka kuinka yritetään esittää liberaaleja.

Voi elämän kevät sentään; nykyään taitaa olla peräti joku 60% pk-seudun lapsista jotka automaattisesti vauvana kastetaan ev.lut kirkon jäseneksi. Varmaan ihan kertakaikkisen kamalaa syrjäytymistä tulevat tuntemaan nuo 40% lapsista, jotka eivät pääse tähän pahvikuvien kumartamiseen osallistumaan, tuhlaamaan kesäisiä sunnuntaiaamuja pakollisiin kirkkokäynteihin tai pänttäämään jotain satukirjaa koulussa totena. Voi huh huh teidän kanssa.

Kaikki kai kuitenkin pohjaavat valintansa omiin kokemuksiinsa, eli tuskin kukaan sinua on syyllistämässä kastamattomuudesta. Minä kerroin vain oman kokemukseni, joka varmaan tänä päivänä olisi epätodennäköisempi kuin joskus 80-luvun alussa, mutta joka mitä todennäköisimmin on vaikuttanut omiin käsityksiini yhteisöllisyyden merkityksestä. Se kun voi vaikuttaa suuremmalta kuin onkaan, jos todella on jäänyt sen ulkopuolelle tuossa herkässä iässä. Eli ehkä juuri siksi tunnen vetoa noihin uskonnollisiin rituaaleihin, koska silloin jäin niitä paitsi. Eikä kai nykypäivänä, kuten ei minun lapsuudessanikaan, lapsia enää kirkkoon viedä kuin korkeintaan jouluna?

[prosessi]

Uskonnosta puheen ollen tuleekin aprikoos mieleeni, että etkös Prosessi joskus horissut

Aprikos, et koe, että rahan lahjoittaminen esim. SPR:lle tai Plan-kummeille menisi paremmin oikeaan tarkoitukseen?

En mä kyllä oikein tajua vieläkään. Jos tarkoitat, että Urpiainen väänsi sanaleikkinä a proposin aprikoosiksi ja minä jatkoin sitä, niin eikö se nyt ollut koko ajan selvää..

Olisi ollut, jos et olisi tiputtanut yhtä o:ta pois, jolloin lainaus näytti hassulta vahingolta, jossa käsitteet menivät sinulta oikeasti sekaisin. Noteerattuani huutomerkkisi seuraavassa kommentissasi aloin minäkin leikkiä tyhmää, koska sinä sen aloitit. Lika barn, kato, leka bäst!