Kitinä

Aito_Johanna kirjoitti:

Suvinen kirjoitti: Sovitus oli yksi all-time-suosikeistani, myös tämä leffaksikin taipunut Ikuinen rakkaus oli melko näppärä.

Sovitusta olenkin täällä jo kehunut, mutta vaikutuin myös Ikuisesta rakkaudesta. Kirjaa ei olisi malttanut laskea käsistään, ja tuli sellanen tunne, että wow, että jotain näin hyvää on olemassa...
Amsterdam oli ihan mukiinmenevä, tosin odotin siltä vähän enemmän sen perusteella, että urpiainen on sitä täällä hehkuttanut mielestään Ewanin parhaaksi teokseksi
Ajan lapsessa oli joitakin koskettavia kuvauksia, mutta kokonaisuus jää aika paperinmakuiseksi.
Mustat koirat oli mielestäni suoraan sanottuna aika tylsä.

Lauantain käsiin saamista odotellessa...

No enpä oikeastaan tarkkaan ottaen tiedä, olenko mistään tässä eri mieltä. Mustat koirat oli minustakin jopa heikko. Sitä paitsi, minä olen luullut sanoneeni pitäneeni eniten Saturdaysta, Enduring Lovesta ja ehkä Atonementistä. Toki Amsterdam sai minut innostumaan McEwanista, koska oli ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Taidankin oikein katsoa, mitä olen mennyt tänne satuilemaan, kun AJ väittää minun pitävän Amsterdamia McEwanin parhaana. Hetki vain.

urpiainen kirjoitti:Sovitus on tosiaan parasta McEwania; kirjaa pidettäneen miehen tähänastisen uran pääteoksena. Omia suosikkejani ovat kuitenkin pienimuotoisempi trilleri Amsterdam (no, tämä on ehkä suosikki siksi, että oli ensimmäinen lukemani McEwan), hieno Enduring Love (saatavilla myös ihan kelpo leffana, kuten muistaakseni myös The Comfort of Strangerskin) sekä ehkä ennen muuta viimeisin Saturday. Myös The Child in Time on mitä mainioin. Hienoja kirjoja yhtä kaikki.

No niin, Urpiainen selkeän kirjoittamisen kurssille. Ylläoleva kryptinen viesti tarkoittaa sitä, että urpiainen pitää subjektiivisesti parhaina McEwaneina Saturdayta ja Enduring Lovea, mutta näkee myös Sovituksen (Atonement) olevan loistava - urpiainen ei vain itse kokenut sitä niin mcewanmaisella tavalla hyväksi, vaikka kirjaa arvostaakin. Lisäksi urpiaisen lukuhistorian takia Amsterdam on erityissijalla, koska se avasi mcEwanin urpiaiselle. Child in Timea hän arvostaa psykologisena kuvauksena. Comfort of Strangers on jossain Black Dogsin tasolla. Yhtään McEwan-suomennosta urpiainen ei ole lukenut eikä näin ollen osaa sanoa, muuttaisiko käännös kokemusta ja mihin suuntaan.

Jo Nesbø - Punarinta

Harry Hole on virkistävän erilainen "sankari". Inhimillinen, alkoholisoitunut ja pomoihinsa lievästi kyllästynyt poliisi.
Bill Clintonin Oslon vierailun aikana Hole on turvallisuustehtävissä, ja sattuu ampumistapaus, väärinkäsitysten ja tiedonkulun takkuilun summa. Hole siirretään valvontaosastolle apulaispoliisipäälliköksi.
Tämän jälkeen aletaan selvittää aseiden salakuljetusta, Norjan uusnatsien toimintaa ja laittomasti maahan tuodun harvinaisen aseen käyttöä.
Tutkimukset ulottuvat norjalaisiin vapaaehtoisiin SS-miehiin asti.

Pitkiin aikoihin en ole lukenut niin loistavia dekkareita kuin nämä Nesbøn kirjat ovat!

Bliss kirjoitti:Jo Nesbø - Punarinta

Ostin tuon kesälomalukemiseksi. Ihan virkistävä dekkari, päähenkilö oli nuhjuisuudessaan hyvin inhimillinen.

urpiainen kirjoitti:

Suvinen kirjoitti:J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
Coetzee on kirjailijana minulle uusi tuttavuus, mutta taidanpa tutustua häneen tarkemminkin. Vaikuttava paketti, tämä romaani.

Oi miten hieno kirja! Ja toki kaksinkertaiseen booker-voittajaan ja nobelistiin kannattaa tutustua tarkemminkin (no, itse en ole lukenut kuin tämän ja romaanin Nuoruus). Helposti lähestyttävää, mutta niin älyllisesti kuin moraalisestikin kiehtovaa kirjallisuutta. Kunhan tutustumisretkesi etenee, niin kerro, mitä ajattelet!

Pari kohtaa oli ihan jees. Eli tarkoitan sellaista oivaltamista. + siitä aiheutunutta iloa. Kerronta pysyi jees kasassa. En jaksaisi ihan ykköseksi nostaa kuitenkaan.

ps. Suomalaisessa painoksessa oli yksi sekainen lause ja sanoista puuttui muutama kirjain, kun väänsin sen parissa päivässä eli luin... ehkä en oo ennen havainnut kirjassa noin montaa virhettä sanoissa. mut siitä ropsit suomentajalle.

Ilkka Remes - Uhrilento

Makea kakku, jonka resepti oli selkee. Eli mukaansa tempaava, mutta monet käänteet tiesi ja nuortenkirjamainen seikkailu. "Amerikkalaisen leffan pohjalta tehty tai leffan käsikirjoitus"

Arto Paasilinna - Votolisen vaimo ja muita vanhoja...

Jäi lukematta, ei vain jaksanut... yritin muutamista kohdista lukea, mutta ei jaksanut. Äijä eli isäni selosti vain, että ompas mukavaa tarinaa... Njoo. sanoin vaan, että en saanut luettua.

Olen päättänyt vetää pikku spurtin, ja lukaista vihdoin kirjahyllyssä lepäävät lukemattomat pois.

Erlend Loe - Supernaiivi

Varsinainen "aivot narikkaan" -teos. Ei oikein väräytellyt mitään viisareita, mutta oli mukava huomata, miten stressaantunet ajatukset kuitenkin kaikkosivat lukiessa. On se jännä homma, että aina Erlend Loen kirjoja lukiessa (ainakin tähän mennessä), on lopun koittaessa fiilis; "tässäkö se nyt taas oli?", mutta kuitenkin luen hänen kirjojaan.

Karin Slaughter: Triptych

Karin kehittyy kirjoittajana edelleen. Aikaisemmasta sarjasta riippumaton itsenäinen kirja, jonka suurimmat juoniyllätykset on jo ennen puoltaväliä, mutta mitä yllätyksiä! Muuten ihan tavallista Slaughterin tyyliä, jossa ei säästellä verta ja suolenpätkiä niin sanotusti. Hieman liikaa oli yritetty tunkea erikoisia persoonia mukaan, normaalimmat ihmiset olisivat riittäneet.

William Golding: Merimatka

Hyvä, tosin aika raskassoutuinen.

"Kärpästen herran" voisi btw lukea uudestaankin.

Kiba Lumberg: Repaleiset siivet.

Aivan ihana, kuten Musta perhonenkin, Lumbergin ensimmäinen.

Nyt luen Tuuve Aron Merkkiä ja helkkari, kun se onkin hauska.

-deleted-

Pikaluettuna Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia. Käsitteli seksiä ja rakkautta kautta rantain ja onnistui enemmän ärsyttämään kuin tekemään minkään muunlaista vaikutusta. Ei uudenlaista näkökulmaa ko.aiheeseen, kyllä sen tajuaa muutenkin, että seksiin ja rakkauteen pääsee parhaiten soljumaan kun Tajuaa jotain siitä toisesta ihmisestä ja tekee yhteisistä asioista ainutlaatuisia.

Pikaluettuna Nabokovin Naurua pimeässä. Olisin lukenut keskittyneemmin ja ylipäätään "kunnolla" mikäli ärsyyntyneisyyden kynnykseni ei olisi ylittynyt siinä vaiheessa, kun huomasin että tässäkin kirjassa toistuu N:ia niin kutkuttava aihepiiri pedofilian rajamannuilta. * paljastuksia* Kuten Lolitassa ja Lumoojassa tässäkin lapsivamppi sekoittaa aikuisen miehen pään ja syöksee miehen lopulta turmioon.
Pistää miettimään että kuinkakohan N niin tykkäilee ko.teemasta.. kerrassaan.
N:n kertojanlahjat ovat kyllä loistot, ei siinä mitään.

Yritän tällä hetkellä lukea N:n ei-pedofiilisävytteistä kirjaa Kuningas, rouva ja sotamies. Ihan ok, joskaan ei aiheuta elämää suurempia tuntemuksia.

HellBell kirjoitti:.

Hely! <3

Mylwin kirjoitti:

HellBell kirjoitti:.

Hely! <3

Sydämiä sinnekin! (yritin googlettaa tähän jonkin sydänkuvan mutten löytänyt kuin kuvia fyysisistä sydänelimistä, heh.)
2. viestini sitten viime toukokuun ja sen perään vielä lisään tervehdyksen kaikille muillekin!

HellBell kirjoitti:

Mylwin kirjoitti:

HellBell kirjoitti:.

Hely! <3

Sydämiä sinnekin! (yritin googlettaa tähän jonkin sydänkuvan mutten löytänyt kuin kuvia fyysisistä sydänelimistä, heh.)
2. viestini sitten viime toukokuun ja sen perään vielä lisään tervehdyksen kaikille muillekin!

Mulla oli ikävä!

Seitsemän salaperäistä tarinaa - Karen Blixen.
Tanskattaren 30-luvulla kirjoittama teos, jonka kertomuksissa ihmissuhteet väpäjävät eroottisen, mystisen, filosofisen ja vanhan ajan tunnuissa. Blixenin tyyli on kiehtovaa, mielikuvituksekasta ja sievistelevää. Se mikä jossain määrin hämmästytti oli B:n omaksuma konservatiivissovinistinen tapa nähdä kertomuksiensa hahmot (ja koko kertomusmaailmansa) kuin miehen silmin; naisia kuvattiin hyväilevästi ja pitkin rivityksin siinä missä miehistä (joihin heteronaisen uskoisi haluavan liittää haavekuvia/kohtelevan heitä kirjallisen vetovoiman tasolla yhtä vahvasti vähintään kuin naisia) riitti muutama pöljä sana. Naiset teon kohteina, katsomisen muotoina, vetovoiman ehdottomina airueina..
Blixen, Blixen.. Nainen joka omaksui sukupuolisen näkemisen (kuten vallitsevana näkemisen tapana oli) harmillisen turhauttavana Toisena. Kirjailija joka olisi voinut kertoa vastaavissa tarinoissaan salaperäisyyksiä siten että katsomistapansa olisi tarjonnut enemmän salaperäistä uutuutta ihmisyydestä (mikä mainio tehtävä siinä olisi ollut senaikaiselle naiskirjailijalle joka harvana muista naisista poiketen kirjoitti vankan mieskirjailijaperinteen lomassa, marginaalista..) kuin vanhan ukkeliperinteen mukaan kirjoitettua mystifiointia kauniista naisista, hyvistä naisista, neitsyistä, ylhäisisistä neidoista et cetera loputtomuuksiin asti.
Ärsyynnyin siitäkin kirjasta. Yllä syitä. Jouduin oikeasti lukemaan kirja-ärsyynnyksieni välissä hieman paremmalle tuulelle saavaa tekstiä ja niin satuin lukemaan Roald Dahlin Helppo nakki-novellikokoelmaa.

Tällaisia tuntemuksia.

Mylwin kirjoitti: Mulla oli ikävä!

Ditto, Myltsi.

Belle de Jour - Puhelintytön salaiset seikkailut

Ei Belle välttämättä ole kirjoittamisen mestari, mutta ainakin viihteellinen.
Huoraamista, parisuhteilua, kriisejä jne. Yksityiskohtaista kerrontaa.

Onko kukaan lukenut jonkun tai peräti kaikki Zadie Smithin kirjat? Tykkääkö joku kovastikin? Mä olen saanut ne kaikki joululahjoiksi ja White Teethiä luin peräti vissiin jotain 50 - 100 sivua. Ei vaan nappaa, liian monisanaista ja jaarittelevaa. Hei, jos on asiaa, sen voi kakaista ulos parilla sanalla.

Keikaus kirjoitti:Onko kukaan lukenut jonkun tai peräti kaikki Zadie Smithin kirjat? Tykkääkö joku kovastikin?

Mä oon lukenu just ton valkoiset hampaat, eikä se oikein iskeny mullekaan, parani tosin loppua kohden.
Hämmästyin kun luin että muija on kirjottanu sen vähän yli parikymppisenä, kerronta on ihan ku jonkun mummon kynästä!

Hellu kirjoitti:

Keikaus kirjoitti:Onko kukaan lukenut jonkun tai peräti kaikki Zadie Smithin kirjat? Tykkääkö joku kovastikin?

Mä oon lukenu just ton valkoiset hampaat, eikä se oikein iskeny mullekaan, parani tosin loppua kohden.
Hämmästyin kun luin että muija on kirjottanu sen vähän yli parikymppisenä, kerronta on ihan ku jonkun mummon kynästä!

Joo, taidan olla henkisesti nuorempi. En jaksa korukerrontaa.

Valkoiset hampaat minäkin olen lukenut. Kokonaan kahlasin läpi, mutta tylsä mielikuva jäi. Nykyisin muistan paremmin kirjasta tehdyn telkkarisarjan, jota en kyllä seurannut.

Valkoiset hampaat on siis niin parhautta. Hauska kuin mikä, monipuolisesti polveileva ja langat pidetään hyvin käsissä. Siihen verrattuna Nimikirjoitusmies oli vähän pettymys, hyvä kirja, mutta ei niin hyvä kuin tuo edellinen, vähän oli jumittamisen makua. Kauneudesta odottaa vielä lukemistaan.

Suosittelen Erik Wahlströmin Gudia (Suom. Jumala) Oppii vähän ymmärtään tätä maailmaa, kun kirja taustoittaa, että Jumala tätä luodessaaan oli vielä niin nuori. Ja nuoret jumalat helposti tekee vähän virheitä ja nuorilla miehillä on kanssa usein vähän vaikea suhtautuminen esim. naisiin ja sukupuoliasioihin ja omaa valtaa pitää kanssa yrittää pönkittää vaikka logiikankin kustannusella. Sisältää myös ympärileikkausaiheisen homovitsin!

Edith kirjoitti:Valkoiset hampaat on siis niin parhautta. Hauska kuin mikä, monipuolisesti polveileva ja langat pidetään hyvin käsissä. Siihen verrattuna Nimikirjoitusmies oli vähän pettymys, hyvä kirja, mutta ei niin hyvä kuin tuo edellinen, vähän oli jumittamisen makua. Kauneudesta odottaa vielä lukemistaan.

Ehkä luen Zadie Smithiä sitten kun ilmaisultaan tiiviimmät kirjailijat rupeavat kyllästyttämään. Saat lainata minulta Kauneudesta englanniksi, jos haluat.

Keikaus kirjoitti: Saat lainata minulta Kauneudesta englanniksi, jos haluat.

Kiits, mutta kyllä mulle riittää tuo suomennos.

Keikaus kirjoitti:Onko kukaan lukenut jonkun tai peräti kaikki Zadie Smithin kirjat? Tykkääkö joku kovastikin?

molempiin.

Pidän kovasti. Olen, kuten yleensä, Edithin kanssa samoilla linjoilla (tosin en ole varma, sanoisinko nimikirjoitusmiestä edes hyväksi kirjaksi. Ehkä.):

Edith kirjoitti:Valkoiset hampaat on siis niin parhautta. Hauska kuin mikä, monipuolisesti polveileva ja langat pidetään hyvin käsissä. Siihen verrattuna Nimikirjoitusmies oli vähän pettymys, hyvä kirja, mutta ei niin hyvä kuin tuo edellinen, vähän oli jumittamisen makua.

Suomennoksia en ole lukenut. Edithillä vielä odottavasta, uusimmasta kirjasta olen tarinoinut Kitinässäkin.

Ihme tapahtui viime yönä. En saanut unta, oli nälkä. Nousin syömään ja tartuin Zadie Smithin uusimpaan. Luin monta sivua ja jopa pidin. Nauroin, koska sivulla 4 pieraistiin.

Olen kyllä silti sitä mieltä, että niissä kirjoissa, siis sen vähän perusteella, mitä olen lukenut, ei ole seksiä eikä eroottista latausta. Epäilen, että Zadie Smith on aika estynyt. Hän näyttää kärsivän sellaisesta kyynisestä älykkyyden lajista, jonka oireita on se, että kaikki hauska pitää ajatella naurettavaksi ja noloksi ja kaikki vilpitön yksinkertaisuudeksi. Zadie, relaa! Haistele kukkasia! Tanssi kedolla!