Kitinä

Mua ei vituttanut niinkään kenenkään sanomiset, vaan se, ettei kukaan uskonut kun sanoin että lapsen pää jyrsii luita persuksissa ja ettei varmasti mahdu tulemaan. Ahdasta lantiota kun oli vielä ennen synnytystä jo epäiltykin. Löivät sitten lisää oksitosiinitippaa vaan vaikka supistukset olivat jo muutenkin hyvät, eli sattui sitten ihan turhaan ihan vitusti puudutuksista huolimatta, kunnes lopulta leikattiin kiireellisenä kun ilmeisesti rajuista supistuksista johtuen alkoi lapsen sydänkäyrä väpäjätä ikävästi.

Muutenkin joutunut vähän toiselta puolelta katsomaan touhua terveydenhuollossa raskauden, synnytyksen ja lapsen allergioiden myötä, ja täytyy sanoa, etten tajua miten tuolla pärjää kun en minäkään pärjää, vaikka luulisi että koulutuksesta olisi jotain apua. Ei siitä ole muuta apua, kuin että kurssikaverit tai vanhat työkaverit kohdalle osuessaan uskovat sanomani ja osaan muussa tapauksessa etsiä sen yksityislääkärin joka kuuntelee vähäsen potilastakin.

EveryWoman kirjoitti:Mä oon tässä vähän ihmetellyt näitä ikäviä synnytyskokemuksia, joista olen lukenut monistakin eri lähteistä. Ihmettelen monelta kannalta:

1. Miten voi olla mahdollista, että terveydenhoitoalalla ihmisiä kohdellaan niin ikävästi? Eikö alan ammattilaisilla pitäisi olla halu auttaa ihmisiä, ei vittuilla ja olla hankalia?

Katilon ammatti ei ole kaikille kutsumustyo. Toisaalta iso tekija lienee huonot resurssit joita synnareilla on kaytossa. Yhta katiloa kohden on yleensa useita synnyttajia samaan aikaan, synnyttajat ovat lahes aina ennalta tuntemattomia, joten pohja mieltaa heidan yksilollisyytensa jaanee helposti vahan hataraksi kun pitaisi akkia paasta perille millainen asiakas kulloinkin on kyseessa, miten hanta parhaiten auttaisi, eika aikaa valttamatta ole edes lukea synnyttajan laatimaa synnytystoivelistaa lapi, jos sellainen olisikin. Paakaupunkiseudulla on aivan tavallista, etta synnareille tulee sulkuja, paikka on tupaten taynna ja sisaan pyrkijat ohjataan muihin sairaaloihin. Iso tekija lienee kiire, kiire, kiire. Olen kasittanyt etta katiloille on ihan tavallista kokea riittamattomyytta, kun kiireen takia tyota ei voi hoitaa niin ihmislaheisesti kuin olisi hyva.

Joskus tiukka ote on perusteltu, jotta saadaan otteensa menettanyt synnyttaja takaisin raiteille, mutta tata tarvetta on vaikea arvioida ja viela vaikeampi katilolle, joka ei tunne synnyttajaa. Yleensa lempeampi uskon tukeminen ja vakuuttaminen toimii paremmin.

2. Miksi ihmiset vain ottavat tuollaisen kohtelun vastaan? Mä varmaan huutaisin yllä kuvatuilla tavoilla toimivalle kätilölle kuin sumusireeni ja vaatisin esimiestä paikalle (tai sitten mies lähtisi hoitamaan asiaa). Jos tilanne ei siinä ratkeaisi, synnytyksen jälkeen palaisimme asiaan ja yrittäisimme varmistaa, että sama ihminen ei enää koskaan tee samaa temppua kenellekään toiselle. Ei millään ammattikunnalla voi olla oikeutta kohdella asiakasta huonosti ilman pätevää syytä.

Synnytys on tapahtuma, jolloin synnyttajalle olisi optimaalista voida keskittya synnytystyohon rauhassa ja synnytys on tapahtuma, joka vaatii synnyttajalta huomiota. Taisteleminen huonoa kohtelua vastaan synnytyksen aikana on paitsi vaikeaa, myos vaikeuttaa helposti synnytyksen kulkua eli turvallisuutta. Synnyttamaan mennaan lahes aina puolinoviiseina. Synnyttajalla on hurja vaistomainen viisaus kehossaan valmiina siita, miten synnytetaan, mikali han osaa sita kuunnella. Mutta han harvoin ymmartaa hyvin laaketieteellista puolta ja mita katilon ammatti sisaltaa. Asetelma on erilainen kun synnyttaja on kytkettyna yhteen jos toiseenkin tarkeaan koneeseen, eika osaa sanoa mitka saamistaan ohjeistuksista ovat tarkeita ja mitka rutiinia. Sairaala on sairaalahenkilokunnan "koti", heidan aluettaan. Toisen kotona on hyvin helposti vieraisilla. Taustalla on aivan tavallisesti aaneenlausumaton oletus seka synnyttajilla, etta henkilokunnalla, etta kun synnyttaja kirjautuu sairaalaan, vastuu siirtyy synnytysta hoitavalle henkilokunnalle. Talloin synnyttaja asettuu ja asetetaan sairaalahierarkian pohjalle.

Kun kuuntelee synnyttajien kokemuksia, voi huomata etta lahes poikkeuksetta asioista puhutaan kielella, joka kuvaa tata valta-asemaa synnytyksessa. Esimerkiksi, etta saako sydankayraa otettaessa liikkua, pitaako olla makuullaan. Saako synnytyksen aikana syoda jne.

Synnytys on etenkin ensisynnyttajalle aina iso tuntematon kokemus, vaikka kuinka olisi opiskellut asiaa ennalta ja synnytyksen voiman jyllatessa kyky toimia on hyvin erilainen kuin silloin kun synnytys ei ole paalla. Esimerkiksi ma olen valmistautumassa kolmanteen synnytykseeni hyvin valmistautuneena ja valmiimpana toivottamaan katilon vaihtamaan itsensa tarvittaessa johonkin inhimillisempaan tyyppiin kuin koskaan aiemmin. Enka siltikaan pysty luotettavasti arvioimaan, etta kykenenko vaatimaan katilon vaihtoa.

Ei se puoliensa pitaminen ole todellakaan mitaan yksinkertaista.

3. Miten tuollaista voisi synnyttäjänä pyrkiä ennaltaehkäisemään? Jos nalli joskus napsahtaa omalle kohdalleni, haluaisin yrittää jo ennalta varmistua siitä, ettei mun tarvitsisi ryhtyä opettamaan kätilölleni, miten ihmisiä kohdellaan.

Ma olen valinnut ottaa hyvin aktiivisen otteen varmistaakseni mahdollisimman hyvin ennalta, etta mua kunnioitetaan synnyttajana ja ymmarretaan, etta mina kannan vastuun omasta synnytyksestani ja synnytyksen hoitoon liittyvista paatoksista silloinkin kun olen sairaalassa. Ensisijaisesti pyrin synnyttamaan kotona kotikatilon kanssa, joka hoitaa vain kotisynnyttajia ja ymmartaa jo lahtokohtaisesti paremmin mita synnyttaja tarvitsee. Vaikka en ole viela katiloani tavannut, olen saanut vain positiivista palautetta hanesta aiemmilta asiakkailtaan. Edelliseen synnytykseeni Englannissa palkkasimme myos yksityisen katilon, joka hoiti raskaudenaikaisen seurannan ja tuli siis tutuksi jo etukateen ja jonka kanssa pystyin ennalta suunnittelemaan synnytystani. Tapaan tamankertaisen katiloni myos ennen synnytysta, jolloin voimme kayda lapi synnytykseen liittyvia asioita. Katilo saa tietaa tarpeistani synnyttajana ja mina saan tietoa mita seurantaa tarvitaan synnytyksen aikana, miten se tehdaan ja miksi, miten tassa synnytyksessa on parasta kommunikoida mahdollisesta hatatilanteesta ja miten ongelmien ilmetessa toimitaan ja toki miten toimitaan jos ongelmia ei tule.

Koska sairaalaan mennessa ei tavallisesti ole mitaan mahdollisuuksia edes tietaa kuka katilona tulee toimimaan, ma aion menna seikkaperaisen synnytyssuunnitelman kanssa synnytyspelkopolille neuvottelemaan synnytykseni hoidosta. Vaikka siis sairaalaan en todennakoisesti tule edes menemaan synnyttamaan. Oikeastaan vain mikali kotikatilo on synnytyksen aikaan tartuntataudissa, jolloin han ei voi tulla meille esikoisen heikentyneen vastustuskyvyn takia.

Ma olen saanut eraan kotona jo pari lasta synnyttaneen katilon kautta sisapiirin tietona listaa SatKs:laisista katiloista, jotka oletettavasti olisivat halukkaampia ja kykenevampia tukemaan luomusynnytysta. Tama kotisynnyttajakatilo ehdotti etta kuten hanellekin omassa lahisairaalassaan, mullekin jarjestettaisiin mikali mahdollista katilotiimi valituista katiloista, joiden vuorot jaettaisiin siten etta joku olisi vuorossa mennessani synnyttamaan ja mahdollisesti tapaisin heidat etukateen tai vahintaan tutustuisivat synnytyssuunnitelmaani ennalta. Joustavuutta sairaalalta saattaisi loytya tallaiseen paitsi paskan elamantilanteeni takia stressin vahentamiseksi (stressi voi mm. aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen eika muutoinkaan ole sikiolle hyvaksi), valitettavasti myos siksi, etta ensisijaisesti suunnittelen kotisynnytysta. Mua henkilokohtaisesti vituttaa, etta tallaisia voi pyytaa vain nain erikoisessa tilanteessa, koska vastaava jarjestely olisi etu kenelle tahansa synnyttajalle ja maailmalla paikoittain ihan taviskaytanto. Suomi on melkoinen takapajula mita tulee synnytyksen psyykkisen puolen merkityksen ymmartamiseen ja tukemiseen.

Taman lisaksi mulle tulee mukaan synnytykseen koulutettu doula eli ammattimainen synnytystukihenkilo, jonka kanssa tutustumme ennalta ja kaymme lapi mita tarvitsen synnytyksen hoidolta. Han on myos tukiverkkona etenkin sairaalassa auttamassa jotta hommat hoidetaan asiallisesti. Doula on erittain suositeltava ja kohtuullisen helppo keino edesauttaa mahdollisuuksian saada hyvan synnytyksen. Doulan avulla synnytyksen on tutkittu olevan sita paitsi myos nopeampi, kivuttomampi ja ongelmattomampi. Doulat ovat melko uusi juttu Suomessa ja kahdesta tukihenkilosta voi joutua neuvottelemaan sairaalan kanssa. Trendi nayttaisi nyt olevan, etta kun sairaaloissa tieto ja kokemus lisaantyy, doula hyvaksytaan toiseksi tukihenkiloksi, vaikka anoppia tai aitia tai siskoa ei haluttaisikaan jatkossa jalkoihin vaivoiksi isan rinnalle. Riippuu kylla paljon sairaalasta mika linja on.

Mikali neuvottelut eivat SatKs:ssa onnistu, pyydan maksusitoumuksen Vammalaan. Kasittaakseni Vammalan synnarin kulttuuri on huomattavasti inhimillisempi. Paakaupunkiseudulla oli Tammisaari. Eipa ole enaa. Otan osaa. Sairaaloiden valilla on eroa siina miten synnytyksen hoidon voi olettaa sujuvan. Ja silti niissa isoissakin liukuhihnasairaaloissa on toissa myos inhimillisia, ammattimaisia hyvia katiloita. Ongelma on se, etta on taysin sattumanvaraista kuka synnytysta sattuu hoitamaan.

Jos ma jotakin valmistautumista suosittelisin muille synnyttajille mahdollisine puolisoineen, niin tutustukaa luonnonmukaiseen synnytykseen, tutustukaa laakkeellisen kivunlievityksen riskeihin, taman jalkeen tehkaa informoitu paatos siita mita keinoja haluatte kayttaa synnytyksessa parjaamiseen ja ihan erityisesti hankkikaa joka tapauksessa doula.

Taa mun valmistautumisen maara on aika poikkeuksellisen suuri ja ideaalitilanteessa tallaiseen ei pitaisi tarvita ryhtya.

Ann kirjoitti:Kaipa se on yksi tapa psyykata. Kun joutuu puskemaan vesimeloonia pimperostaan, niin sellaisessa tilanteessa astetta rajumpi rakkaus toimii paremmin kuin poskien silittely ja kumbayaa.

Tarkoitin juttuja, joita tapahtuu ennen ja jälkeen ponnistusvaihetta. Esim. tuo RP:n kätilön toiminta, jolla hän yritti saada tutkittavaa olemaan jännittämättä, tuskin on millään tavoin edesauttanut varsinaisen synnytystapahtuman onnistumista. Tuskin erityisemmin auttaa sekään, että suunnitelmaan ei vilkaista eikä sitä noudateta. Sitä vartenhan se suunnitelma tehdään, että siitä on tarkoitus olla synnytyksessä apua.

Sitten on näitä kertomuksia siitä, kuinka synnytyksen jälkeen äiti jätetään oman onnensa nojaan, omasta kunnosta riippumatta, vaihtamaan vauvan vaippoja ja omia lakanoitaan. Myös mm. sektiotapaukset. Eräs kertoi kuinka oli ollut niin huonossa kunnossa, että oli saanut hommat hoidettua vain hitaasti lattiaa pitkin eteenpäin ryömien - siis vasta raskaasta leikkauksesta ulos kärrätty ihminen! Apua ei tippunut, perusteluna se, että yksin sen lapsen kanssa on sitten kotonakin pärjättävä. Ihan kuin se pärjääminen ei olisi vähän helpompaa, jos saisi toipua leikkauksestaan kunnolla sen sairaalassaolon ajan. Herättämään tullaan kahden tunnin välein, ettei varmasti saa nukkua, siitäkin huolimatta että vauvakin nukkuu. Jne.

Noille touhuille on varmasti olemassa jonkinlaiset perusteet (leikkauspotilaan pitää välillä liikkua että toipuu paremmin ja vauvaa pitää ruokkia säännöllisesti että maito nousee paremmin), mutta vaikuttaa siltä että näissä tilanteissa ei ole ajateltu yhtään mitään muuta kuin niitä perusteita. Enpä pitäisi kovin kaukaa haettuna sitä, että synnytyksen jälkeinen masennus voisi joissakin tapauksissa voimistua tällaisten huonojen synnytyskokemusten vuoksi, tai jopa kokonaan johtua niistä.

Kun mut kutsuttiin käynnistykseen (kalvojen puhkaisu) klo 8 silloin keskiviikkona, oli Porvoon naistenklinikka rempassa, joten sieltä ohjattiin Kätilöopistolle. Kätilöopisto oli täynnä, samoin Jorvi, joten Naistenklinikalla oli HIEMAN ruuhkaa. Tulin siis klo 8 ja synnytin klo 20.05. Yksi ainoa kommenti keskimmäisessä vuorossa olevalta kätilöltä jäi muistiin "no, pistäpäs vauhtia, kaikki muut sun jälkeen tulleet on jo saanu lapsen". Erittäin epäkorrektia, omasta mielestään oli lähinnä hauska heitto. Viimeisin kätilö oli itse kultaisuus ja oikein hohkasi ammattitaitoa ja hyvää "henkeä". Tuli vielä seuraavana päivänä osastolla käymään, käytiin synnytyksen loppuosa läpi ja hän halusi varmistaa, ettei mulla jäänyt mitään hampaankoloon tai pelkotiloja rajusta viimeisestä parista tunnista. Tarkisti vielä itse tikit (vaikka osastokätilö kävi tylysti nostamassa helmaa ja toteamassa että hyvältä näyttää aamulla) ja kohdun. Jätti vielä puhelinnumeronsa synnytyssaliin, jos tulee jotain kysyttävää tai huolta.

Hän on saanut viimeisen 2 vuoden aikana joulukortin ja konvehtirasian systemaattisesti

EW - mulla kävi just noin osastolle päästyäni. Poika oli 2 päivää teholla ja 3 päivää tehostetussa valvonnassa, joten kun jätkä pääsi vihdoin viereen, ei löytynyt apuja MISTÄÄN. Syytän ehkä osaksi imetyksen huonosti käyntiinlähtemistä huonosta opastuksesta synnärillä. Kätilö kommentoi imetuksen opastuksen puutosta sillä, että valitettavasti osastolla oli niin paljon sektiopotilaita, joiden tarpeet huomioitiin ensin. Reilua.

Kiitos Mida selvityksestä. Pitää miettiä asiaa, onneksi ei ole vielä kiirettä.

EveryWoman kirjoitti: 2. Miksi ihmiset vain ottavat tuollaisen kohtelun vastaan? Mä varmaan huutaisin yllä kuvatuilla tavoilla toimivalle kätilölle kuin sumusireeni ja vaatisin esimiestä paikalle

Tämä on nyt vain yksi esimerkki, mutta kerran olen jättänyt huutamatta, ainakin siinä hetkessä:

Olin yksityisellä gynekologilla, tarkoituksena oli asettaa hormonikierrukka. Kokeili sitten sitä kohdunkaulaa tms. reittiä mitä kautta kierrukka vietäisiin kohtuun. Sattui sitten jonkun verran (ei mitenkään vähän). Älähdin siinä sitten "Ai saatana!". Gynis hyökkää pystyyn ihan hiilenä ja kiljaisee "älä kiroa!".

No niin. Normaalisti olisin tuossa kohtaa haukkunut ko. eukon täysin ja totaalisesti, mutta itsesuojeluvaisto potkaisi päälle. Tajusin että mulla on se helvetin virkkuukoukku pillussa kohdussa asti. Itse en sitä pois saa ja varmasti sattuu vielä enemmän jos tuo nyt tuosta suuttuu ja rupeaa pahemmin repimään. Pyysin siis anteeksi ja olin ihan hiljaa.

Gynekologi sitten otti romut pois (ei mitenkään hellästi, esim. jätti ihon väliin) ja sanoi ettei mulle mitään voi laittaa kun kerta sattuu niin paljon. Ja kirjoitti mulle sitten pillereitä, joita en halunnut (koska en ikinä muista syödä niitä). Käski sanoa respassa ettei kierrukkaa laitettu, ettei siitä turhaan laskuteta.

Respa sitten jutteli siinä mulle mukavia ja kertoili että voidaan yrittää sitten myöhemmin jos tahdon, parillakin eritavalla voi sitten puuduttaa. Jos nekään ei auta niin voidaan laittaa nukutuksessa..

Tähän asti olin ollut lähinnä hämmentynyt ja ärtynyt (ikinä aiemmin en ole saanut yksityiseltä paskaa palvelua) mutta nyt sitten kilahdin. Eli se hemmetin gynekologi kohteli tylysti, ei uskonut että muhun sattuu, ei tarjonnut mitään kivun lievitystä tai maininnut semmoisen mahdollisuudesta, ei toimittanut palvelua minkä halusin ja tästä kaikesta mun pitää vielä maksaa. Ei perkele.

Palautteen annoin sitten useampaa kautta: niitten kotisivun, hämeen sanomien ja kaupunkiuutisten. Tämän lisäksi ko. yksityinen gynekologi tuli aika lailla haukuttua suurin piirtein kaikille mahdollisille. En sitten tiiä oliko siitä mitään apua, mutta hämeenlinna on sen verran pieni paikka että ei uskoisi täällä olevan varaa ottaa ihan hirveästi huonoa julkisuutta vastaan.

Edit. typot korjattu ohjeitten mukaan. Mietinkin että näytti jotenkin kummalta aiemmin mutten jaksanut välittää

Psst, se on gynekologi

Tämä nyt ei liity mitenkään synnytykseen tai lapsiin, vaan huonoon palveluun terveydenhuoltoalalla. Mulle on muutamankerran sattunut huonoa palvelua. Yhdestä kerrasta jäi hirvittävä hammaslääkärikammo (ei uskottu kun sanoin että sattuu, siinä vaiheessa kun aloin itkeä, poraus lopetettiin). Toinen kerta oli, kun isältäni oli murtunut jalka ja ensiavussa ei oikein tietty mitä tehtäisiin. Ei siinä mitään, mutta kun odotimme isän kanssa huoneessa että mitä tapahtuu, niin saikku tuli sanomaan että "ja sitten vaihtamaan vaatteita". Minä kysyin että miksi. Että ollaanko puukon alle menossa vai kenties osastolle odottelemaan. Vastauksena oli että "kyllä se lääkäri sitten kertoo". Jostain syystä suutuin ja aloin mouhottamaan että "ei tämä peli vetele, sinä tiiät miksi vaatteet pitäisi vaihtaa, anna tulla nyt vaan tai mitään ei tapahu, on se perkele kun ei potilaalle edes kerrota että mitä ollaan tekemässä". Saikku katseli alta kulmain ja totesi että lääkäri meinasi että pitää jäädä yöksi sairaalaan koska röntgen on jo kiinni eikä jatkotoimenpiteitä voida tehdä sinä iltana. Totesin että "no oliko kauhian vaikiaa selittää potilaalle mitä tapahtuu". Potilas, siis se isäni vaan hymähteli ja myhäili sängyssä kun minä vaahtosin
Loppu menikin sitten päin persettä, jalka ei vieläkään ole kunnossa. Mutta siinä ei liene enää henkilökunnan asenteista kyse.

Kerran mulla oli kivulias tärykalvon rakkulainen tulehdus ja ilmoittautumishenkilö - jolla käsittääkseni on jonkin sortin terveydenalan koulutus - ei meinannut päästää mua lääkäriin koska "korvatulehdukseen nyt ei saa mitään lääkettä". Olin jo aikuinen ja itkin kivusta. Onneksi lääkärin huone oli ihan ilmoittautumistilan vieressä, hän kuuli valitukseni ja paukkasi ilmoittautumishuoneeseen ja kysyi mikä hätänä. Selitin, ja lääkäri sanoi että odota ihan hetki, pääset kohta vastaanotolle. Jouduin odottamaan odotushuoneessa jonkun 5 minuuttia, ja sinä aikana märisin suureen ääneen ja haukuin ilmoittautumishenkilön "saatanan harakaksi". Lääkäri oli sitten ihana, hän laittoin tauolla olleet ambulanssimiehet hakemaan puuduttavaa korvatippaa ympäri terveyskeskusta, valitettavasti sitä ei löytynyt. Mielialaani SAATTOI vaikuttaa aamulla nappaamani Tramal, joka ei vienyt helvetillistä kipua mutta sai minut hiukan sekavaksi. Onneksi äiti oli kotona ja vei minut sitten lääkärille haukkumaan harakoita.

Äitiäni ei synnärillä uskottu v. 80 kun siskoni syntyi. Äiti lähti kauhealla kiireellä sairaalaan kun synnytys oli jo pitkällä. Hänellä oli jostain syystä maha sekaisin ja lapsivesi oli lurahtanut huomaamatta vessanpyttyyn. Sisko meinasi syntyä taksiin. Kun äitiä sitten kärrättiin sheivaukseen, hän hoki että ei ehdi, ei ehdi ajella mitään karvoja, lapsi tulee nyt. Hoitajat vaan rauhoitteli että "joo, joo, katsotaanpa mikä se tilanne on". Kun hoitaja kurkkasi äidin hameen helman alle, ilme muuttui ja suusta pääsi henkäyksenomaisesti "päälaki näkyy". Että ois kantsinu uskoa että nyt se tulee, kyseessä ei edes ollut ensinsynnyttäjä Synnytyksessä ei mitään komplikaatioita.

Että on näitä huonoja kokemuksia muualtakin kuin synnäriltä. Kaikki ei ole niin vakavia ja traumatisoivia, mutta on se minusta aika tylyä jos potilasta kurmutetaan, sille ei kerrota mitä tapahtu tai mitä lääkärit suunnittelevat tekevänsä tai jos potilasta ei yksinkertaisesti kuunnella esim kivusta kerrottaessa. Noista mulle ei jäänyt mitään traumoja (paitsi hammaslääkäristä), enemmänkin ne ovat saaneet aikaan asenteen "älä rupia mulle". Kaikista vaan ei ole siihen, usein tilanteestakin johtuen, että siinä härdellissä aletaan vaatimaan omia oikeuksia tai edes inhimillistä tai asiallista kohtelua.

Täytyy kuitenkin tasapuolisuuden nimissä sanoa että on meitä potilaitakin/asiakkaitakin moneen junaan. Ihmettelen välillä hoitohenkilökunnan pitkämielisyyttä potilaiden suhteen, jotkut ovat ihan torveloita. Mutta nämä samat henkilöt taitavat olla pölkkypäitä muillakin elämän aloilla kuin potilaana...

No niin, jatkakaa äitijutuista

Ai niin yks juttu vielä: millä oikeudella ilmoittautumishenkilökunta tekee diagnoosin? Mulle on kaks kertaa sattunut näin ja lääkäriin pääsy on evätty. Käsittääkseni diagnoosin tekee lääkäri, ei joku sairaanhoitaja tms. Olen vähän sitä mieltä että kolmatta kertaa mulle ei käy näin...

No nyt niitä äitijuttuja.

annepa- lekuraikaa hakiessa puhelimitse on muutaman kerran tullut sanottua erittäin rumasti. Muutama vuosi sitten soitin malmin ensiapuun, kun VTI oli niin pitkällä ja nopeasti edennyt, että itkin ja verta vaan valui, en päässyt vessasta edes pois, saati muutenkaan kunnolla liikkumaan. Vastaanoton hoitsu käsi korottautua kraanalle, juoda vettä niin paljon kuin mahaan mahtui, nukkumaan ja tilannetsekkaus aamulla.
Soitin taksin ja mies lähes kantoi mut autoon - erittäin paha tulehdus, josta hoitamattomana (suonensisäinen antibiootti) olisi voinut kehittyä munuaistulehdus alta parin tunnin kuulemma. Hieman kiehuin..

^ no hyi

Inhottavaa että pitää tossa kunnossa muka vielä jotain oikeuksiaan puolustaa.

Midalla on ihailtavan aktiivinen ote synnytykseen jo muutenkin hyvin raskaassa elämäntilanteessa. Toivottavasti saat synnyttää kotona, rauhallisissa tunnelmissa. Mulla ei mitään synnytyssuunnitelmaa edes ollut, en tiennyt että sellaista voi laatia enkä olisi ensisynnyttäjänä osannut etukäteen niitä tärkeiksi osoittautuneita asioita edes nimetä. Mahdollisella seuraavalla kerralla valmistaudun paremmin.

Noin muuten alan kallistua kannattamaan yksityisten palvelujen laajentamista. Näin terveydenhuollon työntekijänä surettaa lukea ja kuulla huonoista kokemuksista, ja on niitä itselläkin. Ymmärrän tietysti hyvin työntekijää koskevat seikat, kuten kiireen, rutiinin, työlääntymisen, ajoittain ala-arvoisen kohtelun potilailta ja omaisilta sekä runsaat vaatimukset, joihin vastatessaan saisi olla monikätinen, aika-avaruutta hallitseva yli-ihminen. Työssä tulisi silti pysyä ihmisläheisenä ja jos jokin pyyntö tai vaatimus on mahdotonta toteuttaa, asia täytyy pystyä ilmoittamaan ymmärrettävästi ja neutraalisti, ilman arvolatauksia. Jos työ alkaa tuntua liian raskaalta tai potilaat ylimääräiseltä haitalta on aikaa pitää taukoa tai vaihtaa paikkaa. Tätä ongelmaa esiintyy toki kaikissa ammattiryhmissä joissa ollaan palkollisina. Muista ehkä valitetaan vähemmän herkästi, terveydenhuollon rattaissa ihminen on niin haavoittuva ja peloissaan, että hän huomioi kohtaamiset erityisen tarkasti ja häntä tulee pystyä kohtelemaan hyvin.

Yksityistä vaihtoehtoa tulee kieltämättä harkittua, ei jaksa ottaa vastaan toisten aikaansaamia ennakkoluuloja omassa työssään.

Paskamutsi vei tytsän piknikin sijasta Carrolsiin, ja äsken vedettiin kevyet kolmen tunnin unet. Huh. No huomenna ehtii piknikkailee ja ehkä kattomaan miten mummi (mun mutsi) jakselee. Ja Lidliin broidin auton kanssa, saapi taas tavaraa kerralla mahtumaan.

^Mä en vaan ymmärrä miksi sä viljelet tota sanaa paskamutsi.

saira kirjoitti:^Mä en vaan ymmärrä miksi sä viljelet tota sanaa paskamutsi.

Oisko lähtösin Manalan suusta?

Meille on tullut neljäs hammas

^Mitä väliä sillä on kenen näppäimistöltä se on tullu, mut elä käytä sitä enää, pliis...

Onnea hampuista!

saira kirjoitti: Onnea hampuista!

Edes mainittu manala ei puolusta loivia myrkkyjä yhtä avoimesti.

^

Poliisi puuttui välittömästi asiaan.

ninnithequeen kirjoitti:

saira kirjoitti:^Mä en vaan ymmärrä miksi sä viljelet tota sanaa paskamutsi.

Oisko lähtösin Manalan suusta?

Ei itse asiassa edes ole. Virtesi tarvitsee uudelleenviritystä.

Tytsällä on ollut levottomia öitä. Herää useamman kerran yössä ölisemään, mutta nukahtaa heti miten, en yleensä ehdi edes sängystä nousemaan. Eilen huomasin että hampaat 12-13 puhjenneet ja 14-15 puhkeamassa. Tässä lienee syy heräilyyn.

Odottakaa vaan sitä ihanaa autuutta kun ikää tulee lisää, jos hyvin käy, nukkuminen on pala kakkua Meillä hoituu todella helposti tämä nukkumaan meno. Niin päivällä kuin yöunillekin. Tytsä ilmoittaa "mammam", noukkii unilelut ja kävelee sängylle. Ainoa tehtävä on nostaa petiinsä ja laittaa verhot kiinni.

Tyttäreni sai juuri tekstiviestin naapurin pojalta. Siinä luki "Minä rakastan sinua".



*lähtee ostamaan haulikkoa*

Mä olen vähän turhautunu. Piperton ei tunnu tajuavan että sen pitäs mönkiä ulospäin. Ei niin ettenkö nautisi valtavasti siitä että kaikkialle särkee, on turvoksissa, ravaa vessassa vähän väliä, voi käyttää vain kahta vaatetta koska ei mahdu muihin...

Vähän väliä supistelee, muttei kumminkaan tarpeeksi ahkerasti että voisi edes olettaa synnytyksen alkaneen. Ähpuh. NYT PIHALLE SIELTÄ!

Jännittävää Mistäköhän sitä tietää koska oikeasti synnytetään. Juu juu, aina sanotaan että kyllä sen sit tuntee ja tietää mutta lähipiirissä on syntynyt vauvoja silleen ettei äitee ollut moksiskaan (on ajatellut lukea kirjaa, käydä suihkussa yms. ja vauvan pää melkein ulkona)

Itselläin meni lapsivedet, joten se oli heti mentävä synnäril, ei silleen tarvinut funtsii et koska lähteä.

RP kirjoitti:Jännittävää Mistäköhän sitä tietää koska oikeasti synnytetään. Juu juu, aina sanotaan että kyllä sen sit tuntee ja tietää mutta lähipiirissä on syntynyt vauvoja silleen ettei äitee ollut moksiskaan (on ajatellut lukea kirjaa, käydä suihkussa yms. ja vauvan pää melkein ulkona)

Itselläin meni lapsivedet, joten se oli heti mentävä synnäril, ei silleen tarvinut funtsii et koska lähteä.

Mulla alkoi ne sellaset KUNNON supistukset vasta about 4-5 cm kohdalla, sitä ennen ne kyllä huomasi kun liikuntakyky jumittui aina hetkeksi, mutta ei ne vielä pahoja ollut. Koko yön istuin ja katsoin telkkaria ja laskeskelin supistusten välejä. Klo 8 mentiin ohjelmoituun käynnistykseen rv 42+2.