EveryWoman kirjoitti:Mä oon tässä vähän ihmetellyt näitä ikäviä synnytyskokemuksia, joista olen lukenut monistakin eri lähteistä. Ihmettelen monelta kannalta:
1. Miten voi olla mahdollista, että terveydenhoitoalalla ihmisiä kohdellaan niin ikävästi? Eikö alan ammattilaisilla pitäisi olla halu auttaa ihmisiä, ei vittuilla ja olla hankalia?
Katilon ammatti ei ole kaikille kutsumustyo. Toisaalta iso tekija lienee huonot resurssit joita synnareilla on kaytossa. Yhta katiloa kohden on yleensa useita synnyttajia samaan aikaan, synnyttajat ovat lahes aina ennalta tuntemattomia, joten pohja mieltaa heidan yksilollisyytensa jaanee helposti vahan hataraksi kun pitaisi akkia paasta perille millainen asiakas kulloinkin on kyseessa, miten hanta parhaiten auttaisi, eika aikaa valttamatta ole edes lukea synnyttajan laatimaa synnytystoivelistaa lapi, jos sellainen olisikin. Paakaupunkiseudulla on aivan tavallista, etta synnareille tulee sulkuja, paikka on tupaten taynna ja sisaan pyrkijat ohjataan muihin sairaaloihin. Iso tekija lienee kiire, kiire, kiire. Olen kasittanyt etta katiloille on ihan tavallista kokea riittamattomyytta, kun kiireen takia tyota ei voi hoitaa niin ihmislaheisesti kuin olisi hyva.
Joskus tiukka ote on perusteltu, jotta saadaan otteensa menettanyt synnyttaja takaisin raiteille, mutta tata tarvetta on vaikea arvioida ja viela vaikeampi katilolle, joka ei tunne synnyttajaa. Yleensa lempeampi uskon tukeminen ja vakuuttaminen toimii paremmin.
2. Miksi ihmiset vain ottavat tuollaisen kohtelun vastaan? Mä varmaan huutaisin yllä kuvatuilla tavoilla toimivalle kätilölle kuin sumusireeni ja vaatisin esimiestä paikalle (tai sitten mies lähtisi hoitamaan asiaa). Jos tilanne ei siinä ratkeaisi, synnytyksen jälkeen palaisimme asiaan ja yrittäisimme varmistaa, että sama ihminen ei enää koskaan tee samaa temppua kenellekään toiselle. Ei millään ammattikunnalla voi olla oikeutta kohdella asiakasta huonosti ilman pätevää syytä.
Synnytys on tapahtuma, jolloin synnyttajalle olisi optimaalista voida keskittya synnytystyohon rauhassa ja synnytys on tapahtuma, joka vaatii synnyttajalta huomiota. Taisteleminen huonoa kohtelua vastaan synnytyksen aikana on paitsi vaikeaa, myos vaikeuttaa helposti synnytyksen kulkua eli turvallisuutta. Synnyttamaan mennaan lahes aina puolinoviiseina. Synnyttajalla on hurja vaistomainen viisaus kehossaan valmiina siita, miten synnytetaan, mikali han osaa sita kuunnella. Mutta han harvoin ymmartaa hyvin laaketieteellista puolta ja mita katilon ammatti sisaltaa. Asetelma on erilainen kun synnyttaja on kytkettyna yhteen jos toiseenkin tarkeaan koneeseen, eika osaa sanoa mitka saamistaan ohjeistuksista ovat tarkeita ja mitka rutiinia. Sairaala on sairaalahenkilokunnan "koti", heidan aluettaan. Toisen kotona on hyvin helposti vieraisilla. Taustalla on aivan tavallisesti aaneenlausumaton oletus seka synnyttajilla, etta henkilokunnalla, etta kun synnyttaja kirjautuu sairaalaan, vastuu siirtyy synnytysta hoitavalle henkilokunnalle. Talloin synnyttaja asettuu ja asetetaan sairaalahierarkian pohjalle.
Kun kuuntelee synnyttajien kokemuksia, voi huomata etta lahes poikkeuksetta asioista puhutaan kielella, joka kuvaa tata valta-asemaa synnytyksessa. Esimerkiksi, etta
saako sydankayraa otettaessa liikkua,
pitaako olla makuullaan.
Saako synnytyksen aikana syoda jne.
Synnytys on etenkin ensisynnyttajalle aina iso tuntematon kokemus, vaikka kuinka olisi opiskellut asiaa ennalta ja synnytyksen voiman jyllatessa kyky toimia on hyvin erilainen kuin silloin kun synnytys ei ole paalla. Esimerkiksi ma olen valmistautumassa kolmanteen synnytykseeni hyvin valmistautuneena ja valmiimpana toivottamaan katilon vaihtamaan itsensa tarvittaessa johonkin inhimillisempaan tyyppiin kuin koskaan aiemmin. Enka siltikaan pysty luotettavasti arvioimaan, etta kykenenko vaatimaan katilon vaihtoa.
Ei se puoliensa pitaminen ole todellakaan mitaan yksinkertaista.
3. Miten tuollaista voisi synnyttäjänä pyrkiä ennaltaehkäisemään? Jos nalli joskus napsahtaa omalle kohdalleni, haluaisin yrittää jo ennalta varmistua siitä, ettei mun tarvitsisi ryhtyä opettamaan kätilölleni, miten ihmisiä kohdellaan.
Ma olen valinnut ottaa hyvin aktiivisen otteen varmistaakseni mahdollisimman hyvin ennalta, etta mua kunnioitetaan synnyttajana ja ymmarretaan, etta mina kannan vastuun omasta synnytyksestani ja synnytyksen hoitoon liittyvista paatoksista silloinkin kun olen sairaalassa. Ensisijaisesti pyrin synnyttamaan kotona kotikatilon kanssa, joka hoitaa vain kotisynnyttajia ja ymmartaa jo lahtokohtaisesti paremmin mita synnyttaja tarvitsee. Vaikka en ole viela katiloani tavannut, olen saanut vain positiivista palautetta hanesta aiemmilta asiakkailtaan. Edelliseen synnytykseeni Englannissa palkkasimme myos yksityisen katilon, joka hoiti raskaudenaikaisen seurannan ja tuli siis tutuksi jo etukateen ja jonka kanssa pystyin ennalta suunnittelemaan synnytystani. Tapaan tamankertaisen katiloni myos ennen synnytysta, jolloin voimme kayda lapi synnytykseen liittyvia asioita. Katilo saa tietaa tarpeistani synnyttajana ja mina saan tietoa mita seurantaa tarvitaan synnytyksen aikana, miten se tehdaan ja miksi, miten tassa synnytyksessa on parasta kommunikoida mahdollisesta hatatilanteesta ja miten ongelmien ilmetessa toimitaan ja toki miten toimitaan jos ongelmia ei tule.
Koska sairaalaan mennessa ei tavallisesti ole mitaan mahdollisuuksia edes tietaa kuka katilona tulee toimimaan, ma aion menna seikkaperaisen synnytyssuunnitelman kanssa synnytyspelkopolille neuvottelemaan synnytykseni hoidosta. Vaikka siis sairaalaan en todennakoisesti tule edes menemaan synnyttamaan. Oikeastaan vain mikali kotikatilo on synnytyksen aikaan tartuntataudissa, jolloin han ei voi tulla meille esikoisen heikentyneen vastustuskyvyn takia.
Ma olen saanut eraan kotona jo pari lasta synnyttaneen katilon kautta sisapiirin tietona listaa SatKs:laisista katiloista, jotka oletettavasti olisivat halukkaampia ja kykenevampia tukemaan luomusynnytysta. Tama kotisynnyttajakatilo ehdotti etta kuten hanellekin omassa lahisairaalassaan, mullekin jarjestettaisiin mikali mahdollista katilotiimi valituista katiloista, joiden vuorot jaettaisiin siten etta joku olisi vuorossa mennessani synnyttamaan ja mahdollisesti tapaisin heidat etukateen tai vahintaan tutustuisivat synnytyssuunnitelmaani ennalta. Joustavuutta sairaalalta saattaisi loytya tallaiseen paitsi paskan elamantilanteeni takia stressin vahentamiseksi (stressi voi mm. aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen eika muutoinkaan ole sikiolle hyvaksi), valitettavasti myos siksi, etta ensisijaisesti suunnittelen kotisynnytysta. Mua henkilokohtaisesti vituttaa, etta tallaisia voi pyytaa vain nain erikoisessa tilanteessa, koska vastaava jarjestely olisi etu kenelle tahansa synnyttajalle ja maailmalla paikoittain ihan taviskaytanto. Suomi on melkoinen takapajula mita tulee synnytyksen psyykkisen puolen merkityksen ymmartamiseen ja tukemiseen.
Taman lisaksi mulle tulee mukaan synnytykseen koulutettu doula eli ammattimainen synnytystukihenkilo, jonka kanssa tutustumme ennalta ja kaymme lapi mita tarvitsen synnytyksen hoidolta. Han on myos tukiverkkona etenkin sairaalassa auttamassa jotta hommat hoidetaan asiallisesti. Doula on erittain suositeltava ja kohtuullisen helppo keino edesauttaa mahdollisuuksian saada hyvan synnytyksen. Doulan avulla synnytyksen on tutkittu olevan sita paitsi myos nopeampi, kivuttomampi ja ongelmattomampi. Doulat ovat melko uusi juttu Suomessa ja kahdesta tukihenkilosta voi joutua neuvottelemaan sairaalan kanssa. Trendi nayttaisi nyt olevan, etta kun sairaaloissa tieto ja kokemus lisaantyy, doula hyvaksytaan toiseksi tukihenkiloksi, vaikka anoppia tai aitia tai siskoa ei haluttaisikaan jatkossa jalkoihin vaivoiksi isan rinnalle. Riippuu kylla paljon sairaalasta mika linja on.
Mikali neuvottelut eivat SatKs:ssa onnistu, pyydan maksusitoumuksen Vammalaan. Kasittaakseni Vammalan synnarin kulttuuri on huomattavasti inhimillisempi. Paakaupunkiseudulla oli Tammisaari. Eipa ole enaa. Otan osaa. Sairaaloiden valilla on eroa siina miten synnytyksen hoidon voi olettaa sujuvan. Ja silti niissa isoissakin liukuhihnasairaaloissa on toissa myos inhimillisia, ammattimaisia hyvia katiloita. Ongelma on se, etta on taysin sattumanvaraista kuka synnytysta sattuu hoitamaan.
Jos ma jotakin valmistautumista suosittelisin muille synnyttajille mahdollisine puolisoineen, niin tutustukaa luonnonmukaiseen synnytykseen, tutustukaa laakkeellisen kivunlievityksen riskeihin, taman jalkeen tehkaa informoitu paatos siita mita keinoja haluatte kayttaa synnytyksessa parjaamiseen ja ihan erityisesti hankkikaa joka tapauksessa doula.
Taa mun valmistautumisen maara on aika poikkeuksellisen suuri ja ideaalitilanteessa tallaiseen ei pitaisi tarvita ryhtya.