Kitinä

^Hyvä kysymys. Seuraava kysymys...

Meistä on tullut tylsiä, vakituisesti pariutuneita keski-ikäisiä. Paitsi mitä nyt elco on villiintynyt vanhoilla päivillään.

Kiukkutipu kirjoitti:Meistä on tullut tylsiä, vakituisesti pariutuneita keski-ikäisiä. Paitsi mitä nyt elco on villiintynyt vanhoilla päivillään.

Ehkä minäkin villiinnyn kunhan tulen Elcon ikään. *yrittää tsempata*

Melnais kirjoitti:

disasterpiece kirjoitti:

So Hard kirjoitti:On se vaikeita, on. Kannattaa varmaan poistaa koko ohjelma kun saa tuollaisia kauheita first world probleemeja kuten naisten lähestyminen tai baariinkutsu. Oikeastaan kannattaa varmaan varmuudeksi rikkoa tabletti ettei tule vahingossa asennettua uudestaan.

No säikäyttää kai se äkkiseltään kun ei ole ollut missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa puoleentoista vuoteen. Siis lukuunottamatta sukulaisia ja työtuttuja yms. Piti lisätä siihen profiiliin, että mulla on lapsi, asun keskellä metsää ja en ole etsimässä ketään. Eiköhän se juttuseura ala tipahtelemaan sillä.

Ehkä se baariseura katoaa. Vähän vakavammin etsiskeleville nuo on suorastaan täkyjä! Sopivassa iässä oleva mies jolla ei ole tuskallista paloa parisuhteen mutta kokemusta niistä. Ei pelkää perhe-elämää, tulee hyvin toimeen itsekseen sekä taloudellisesti että henkisesti. Lisätään tähän ne myöhemmin paljastuvat seikat kuten jutut & ulkonäkö, joista ei ainakaan miinusta tule. Helposti pariutuisit jos tulee halua/tarvetta, alustaksi Tinder ei ehkä sopivin.

Kiitos kauniista sanoista Itse asiassa olit oikeassa, kun nuo asiat lisäsin profiiliin, niin alkoi tulemaan oikeinkin mielenkiintoista juttuseuraa. Ulkonäköhän ei ole Tinderissä varsinaisesti myöhemmin paljastuva seikka, vaan koko homma perustuu pinnaliseen kuvien arviointiin. Mutta kyllä toi Tinder mun tapauksessa on ihan sopiva väline uusille tuttavuuksille, muita kanavia kun ei mun elämässä oikeastaan ole.

Kiukkutipu kirjoitti: Meistä on tullut tylsiä, vakituisesti pariutuneita keski-ikäisiä. Paitsi mitä nyt elco on villiintynyt vanhoilla päivillään.

Neljänkympin nelistys. Pitää vähän päästää höyryjä, että jaksaa taas alkaa seukkaamaan!

Kiukkutipu kirjoitti:Meistä on tullut tylsiä, vakituisesti pariutuneita keski-ikäisiä.

En kuulu joukkoon kamalaan!!

elco kirjoitti:
Neljänkympin nelistys. Pitää vähän päästää höyryjä, että jaksaa taas alkaa seukkaamaan!

Mä kyllä ihailen tuota sun tapaa tehdä kaiken isollaan.

edit. Paransin hieman luettavuutta. Alkup. versio alla.

exsu kirjoitti:Mä kyllä ihailen yötä sun tapaa tehdä kaiken isollaan.

Itse ihailen Lumia-puhelinten auto correct toimintoa.

exsu kirjoitti: Mä kyllä ihailen tuota sun tapaa tehdä kaiken isollaan.

En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Valitettavan pientä tässä on kaikki paitsi ego ja kivet. Huhtikuu oli ydintalvikatastrofi, toukokuu loi uskoa itseen ja kesäkuu on jälleen ollut yhtä raamatullista vastoinkäymistä.

Mistä tulikin mieleeni, että elämälleni löytyy aika hyvä analogia raamatusta - enkä nyt puhu Jeesuksesta! Eikössiellä ollut se yksi jäppinen, joka vaan muina miehinä eleli vaatimatonta elämäänsä ja joutui sitten pelinappulaksi johonkin Jumalan ja Saatanan väliseen pissimiskilpailuun. Kundi sai selittämätöntä paskaa niskaan täysin ilman omaa ansiotaan, mutta se vaan jaksoi uskoa agendaansa ja lopussa kiitos seisoi ja se skoretti! Tai jotain.

Tässä voi olla kyllä internetsenttejä mukana, palstalla näkyy luonnollisesti vaan aika pieni osa. Tarkoitin lähinnä siis sitä, että mun yritys heittäytyä villiin sinkkuelämään ja sopia suoraa tapaamista tinder-jannun kanssa ilman turhaa etukäteislääräystä johti "vain" sellaiseen jalat alta- salamarakastumiseen. En ollut kyllä kokenut itse tälläistä koskaan aikaisemmin, joten heittäytymistähän tämäkin on big time. Sun palstapuheessa näkyy taas sellainen "kun tilanne on nyt tämä, niin tehdään siitä parasta mahdollista" -tyyppinen asenne, jota ihailen. En usko, että ajaudut koskaan elämässäsi tilanteeseen, jossa se ettei vaimo ota suihin "loppuun saakka" näyttäytyisi kunnioituksen puutteena.

exsu kirjoitti: En usko, että ajaudut koskaan elämässäsi tilanteeseen, jossa se ettei vaimo ota suihin "loppuun saakka" näyttäytyisi kunnioituksen puutteena.

Tämä on persoonallisimpia näkemiäni kohteliaisuuksia

James Potkukelkka kirjoitti:

exsu kirjoitti: En usko, että ajaudut koskaan elämässäsi tilanteeseen, jossa se ettei vaimo ota suihin "loppuun saakka" näyttäytyisi kunnioituksen puutteena.

Tämä on persoonallisimpia näkemiäni kohteliaisuuksia

No hei, kuka tässä paikassa näitä juttuja lukiessa normaalina säilyisi.

Vai onko tämä muna kana pohdiskelun paikka?

Mä en tajua tuosta exsun sepustuksesta mitään muuta kuin että minua kehutaan, mikä sinänsä riittää!

Kottarainen kirjoitti: Ei silti käy kieltäminen että itselle olisi varmaan todella iso kynnys äitinä lähteä uuteen suhteeseen. En tiedä pelkäisinkö niinkään eron vaikutusta, vaan ennemmin ehkä sitä miten lapsi ottaisi uuden ihmisen elämäänsä ja vielä enemmän toisin päin. Olen ehkä vähän ennakkoluuloinen, mutta epäilen, ettei varsinkaan monen miehen ole helppoa rakastaa lasta, joka ei ole biologisesti oma. Ja rakkaus lapseen olisi se edellytys, jotta voisin uuden ihmisen kotiimme ottaa. Missä välissä se rakkaus sitten kehittyisi jos sille ei edes anna tilaisuutta, enpä tiedä. Hankalaa!

Me muutettiin eilen yhteen. Siihen taloon minkä ostin. Remontti on vielä kesken. Näin tehtiin, vaikka minä olen sanonut, että hänen lapsensa ovat minulle hänen takiaan tärkeitä (siis koska he ovat hänelle tärkeitä), mutta toistaiseksi persoonina minulle yhdentekeviä. Uusperhekuvio tähän nyt kuitenkin tuli. On tämä mulleki opettelua.

Aikaisemmin mainitsemani "tarkoitan mitä sanon" ei vielä ole täysin mennyt perille herralle, mutta eiköhän se siitä.

Anteeksi, mutta kuulostaa melkoisen hätiköidyltä ratkaisulta. Vastahan te tapasitte, vielä on namipusivaihe menossa.

Saat anteeksi.

Edellistä jatkaakseni, mikä olisi herra So Hardin mielestä sopiva aika edetä ns. seuraavalle tasolle? Mitä nämä tasot ovat? Pitääkö joka "tason" välissä odottaa joku tietty aika? Entä muiden mielestä?

En yritäkään vittuilla, minua vain kiinnostavat mielipiteet.

Takaporttina muuten, että pääsehän tästä pois, jos homma ei pelitä. Niinkuin kaikista (pari)suhteista.

Sulle ei se parisuhteesta lähteminen tunnu olevan kovin helppoa ja et juuri ehtinyt olla itseksesi. Kun kuviossa on lapsia, pitäisi kaikenlaisiin isoihin askelin suhtatua niin ettei niitä ihan kevyin perustein sitten muutella. Omapa on tietty elämäsi, mutta ei voi välttyä hätäisyyden tunteelta näin sivustaseuraajana.

So Hard kirjoitti:Sulle ei se parisuhteesta lähteminen tunnu olevan kovin helppoa ja et juuri ehtinyt olla itseksesi.

Kuinka kauan pitäisi olla itsekseen, ennen kuin voi hyvillä mielin ja turvallisesti aloittaa uuden suhteen? Ehkä joku ½ vuotta? Vuosi? Mitä tänä itsekseenoleskeluaikana sopisi tehdä? Tavata ystäviä? Treffailla? Paneskella ympäriinsä? Vai olla oikeasti itsekseensä ja esim. muuttaa korpeen? Haen tässä rajanvetoa sille, mikä on "nopeaa" ja "sopiva aika" "edetä" "seuraavalle tasolle".

EDIT: niin ja semmonen, että lasketaanko aikaisemmin "itsekseen" vietetty aika vai pitääkö joka suhteen välissä olla tällainen "itsekseen-aika"?

So Hard kirjoitti:Kun kuviossa on lapsia, pitäisi kaikenlaisiin isoihin askelin suhtatua niin ettei niitä ihan kevyin perustein sitten muutella.

Uskon, että lasten huoltaja on ottanut tämän huomioon. [Ja epäilen, että tästä lausunnosta tulee täällä paskaa niskaan.]

So Hard kirjoitti:Omapa on tietty elämäsi, mutta ei voi välttyä hätäisyyden tunteelta näin sivustaseuraajana.

Kiitos näistä kommenteista. Haluaisitko sitten vastata edellä esittämiini kysymyksiin, sekä tämän viestin, että edellisen?

Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

Minkäikäisiä mukuloita? Eihän kukaan voi mitään aikarajoja asettaa milloin uudessa suhteessa on aika muuttaa saman katon alle, oli toisella/molemmilla lapsia tai ei, itse olisin hyvin varovainen viemään lapsiani uuteen kotiin tutustumaan uuteen ihmiseen. Samoin kuvitteellisen, lapsellisen uuden miehen löydettyäni saisivat kyllä asustaa ihan itsekseen melko pitkään. Ehkä enemmin kuin aikarajoja haluaisin nähdä reaktioita ja toimintatapoja eri tilanteisiin; toinen raivostuttaa, rahat on loppu, exän kanssa neuvottelut lasten tapaamisista, juhlapyhien vietto, arkiset siivous, ruuanlaitto ja pyykkäys, päihteiden käyttötottumukset yms.

Kyllä ennen lapsia oli helpompaa tämä. Ilman muuta annepa pääset helposti suhteesta pois jos se ei toimikaan, vähän hankalampi tilanne on sillä miehellä lapsineen joka luonasi bunkkaa. Mutta jos homma on tehty jo niin mitäpä sitä vatvomaan, ei kai tästä elämästä tule mitään jos kaikkea pelkää ja arvioi excelillä. Asutte, elätte ja tutustutte, kasvakaa kauniisti yhteen ja pysykää yhdessä.

Melnais kirjoitti:Minkäikäisiä mukuloita?

3, 7, ja 9.

Melnais kirjoitti:Ehkä enemmin kuin aikarajoja haluaisin nähdä reaktioita ja toimintatapoja eri tilanteisiin; toinen raivostuttaa, rahat on loppu, exän kanssa neuvottelut lasten tapaamisista, juhlapyhien vietto, arkiset siivous, ruuanlaitto ja pyykkäys, päihteiden käyttötottumukset yms.

Check, ei oo kokemusta, check, check, check check check, check. Yms tulee kun on tullakseen.

Ja nyt joku kysyy, että miten voi olla kokemusta siitä, että toinen raivostuttaa, vaikka on halipusivaihe menossa
Rahahommista oon sanonu, että en ala ketään elättään. Ei voi olla paljoa selkeämpi viesti tästä asiasta.

Melnais kirjoitti:Kyllä ennen lapsia oli helpompaa tämä. Ilman muuta annepa pääset helposti suhteesta pois jos se ei toimikaan, vähän hankalampi tilanne on sillä miehellä lapsineen joka luonasi bunkkaa.

Kyllä, mutta hän lienee ottanut huomioon tämän jo aikoja sitten. Tai siis ei "lienee", vaan ON ottanut huomioon.

Melnais kirjoitti: ei kai tästä elämästä tule mitään jos kaikkea pelkää ja arvioi excelillä. Asutte, elätte ja tutustutte, kasvakaa kauniisti yhteen ja pysykää yhdessä.

No niinpä! Kiitos!

So Hard kirjoitti:Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

Niinpä voi, mutta mikä sitten olisi sopiva aika uusioperheen perustamiselle? Kuinka pitkään ennen yhteenmuuttoa pitäisi seurustella eri kattojen alla, että yhteenmuutto olisi sinun mielestäsi soveliasta? Vuoden? Kaksi? Niin kauan, että kaikki lapset olisivat 15-vuotiaita tai vanhempia?

annepa kirjoitti:

So Hard kirjoitti:Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

Niinpä voi, mutta mikä sitten olisi sopiva aika uusioperheen perustamiselle? Kuinka pitkään ennen yhteenmuuttoa pitäisi seurustella eri kattojen alla, että yhteenmuutto olisi sinun mielestäsi soveliasta? Vuoden? Kaksi? Niin kauan, että kaikki lapset olisivat 15-vuotiaita tai vanhempia?

Riippuu kaikkien osallisten keskinäisistä suhteista, mutta alle vuoden kuulostaa jo tosi hätäilyltä. Pahaa pelkään ettei se lasten huoltaja lastensa etua tässä mieti vaan lähinnä omaansa. Mutta turhaan sä multa mitään kiinteää aikarajaa tiukkaat, ei sellaista ole. Päätökset voivat joko olla virheitä tai olla olematta, ei siitä koskaan tiedä varmasti. Tämmöisiä ajatuksia on varmaan sun lähipiirissäkin, eivät vain kehtaa sanoa. Tosiasiassa noin lyhyellä tutustumisella ei vielä tunne sitä ihmistä jonka kanssa yhteen muuttaa.

Tarkoitus ei ollut tietystikään kettuilla, mutta vähän aina hirvittää lasten puolesta jos aikuisillakaan ei pysy jalat maassa. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, voihan se olla erinomaisen palkitsevakin tie. Kitinäperinnettähän olisi, että tässä vaiheessa pitäisi olla jo maha pystyssä.

So Hard kirjoitti: Riippuu kaikkien osallisten keskinäisistä suhteista, mutta alle vuoden kuulostaa jo tosi hätäilyltä. Pahaa pelkään ettei se lasten huoltaja lastensa etua tässä mieti vaan lähinnä omaansa.

Joo voi olla. En ota kantaa muiden lastenkasvatukseen, paitsi jos homma menee aivan persiilleen ja lapsia esim. ei ruokita, kulkevat rääsyissä tai heitä piestään.

So Hard kirjoitti:Mutta turhaan sä multa mitään kiinteää aikarajaa tiukkaat, ei sellaista ole. Päätökset voivat joko olla virheitä tai olla olematta, ei siitä koskaan tiedä varmasti.

Kyllä ja asioihin vaikuttaa mm. käyty kommunikaatio. Olen puhunut parisuhdeasioista enemmän kuin varmaan viimeisen 5 vuoden aikana yhteensä.

So Hard kirjoitti:Tämmöisiä ajatuksia on varmaan sun lähipiirissäkin, eivät vain kehtaa sanoa.

Jaa-a. Mua kyllä vähän epäilyttä, että kehtaisivat sanoa. Itse olen pähkäillyt, että meneeko liian lujaa ja lähipiiri (2 läheistä ystävätärtä, sisko ja serkku) on sanonut, että jos tuntuu hyvältä ja järjen puolestakaan ei mikään töki niin why not. Sama hellun puolella, kukaa ei ole älähtänyt siihen suuntaan, että olemme etenemässä liian nopeasti. Ei edes lasten äiti. Päinvastoin ovat ilmaisseet olevansa tyytyväisiä, kun mies löysi näin mahtava naisen (suora lainaus).

Olen siis itse ollut samassa jamassa kuin sinä, että "mikä on sopiva aika edetä". Ei sellaista standardia ole.

So Hard kirjoitti:Tosiasiassa noin lyhyellä tutustumisella ei vielä tunne sitä ihmistä jonka kanssa yhteen muuttaa.

Eipä niin, mutta voi sitä olla suhteessa monta kymmentä vuotta tuntematta ihmistä. Ei aikakaan tässä ole mikään avainasemassa oleva asia vaan keskustelu.

So Hard kirjoitti:Tarkoitus ei ollut tietystikään kettuilla, mutta vähän aina hirvittää lasten puolesta jos aikuisillakaan ei pysy jalat maassa. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, voihan se olla erinomaisen palkitsevakin tie.

Kyllä minä sen ymmärsin, että kyse ei ole kettuilusta. Mulla on jalat täysin maassa, en näe vaaleanpunaisia pilviä enkä sateenkaaria.

So Hard kirjoitti:Kitinäperinnettähän olisi, että tässä vaiheessa pitäisi olla jo maha pystyssä.

En vielä uskalla, koska mulla on koeaika töissä menossa Ja voihan se olla, että olen maho.