Varis kirjoitti:Onpa varsin erikoinen käsitys pakosta. Se, että poliitikot päättävät jättää jonkin asian sääntelemättä (johdannaiset) tarkoittaa juuri sitä, että päätösten teon tyhmyys/viisaus siirretään yksityisille toimijoille. Kyllä taustalla on ollut pankkien ja johdannaiskieroilijoiden ahneus, ei mikään pakko.
Kuten yllä mainitsin, ongelmana oli yhden pakon (avainten palautusmahdollisuus pankkiin) ja yhden pakottomuuden (johdannaisten sääntelemättömyys) yhdistelmä, joka muodosti ongelman. Joko molempiin tarvitaan pakko, tai sitten toisestakin pakosta on luovuttava, muuten homma ei toimi, eikä vastuu siirry sinne minne se on tarkoitettu. Lisäksi se keskuspankin pumppaama raha, jonka pyörittely pankissa ilman minkäänlaisia sijoituskohteita olisi tehnyt omistajat epäluuloisiksi, sillä käytettävissä olevien rahojen sijoittamattomuus olisi tietenkin luonut mielikuvan siitä, ettei pankki osaa hoitaa hommiaan. Eli ne rahat oli pakko saada sijoitettua jonnekin, ellei olisi halunnut joutua pulaan jo aikaisemmin omistajakadon myötä.
Fannie Mae ja Freddie Mac ovat ainoat toimijat, joilla on ollut mitään muuta painetta kuin ahneus myöntää subprime-luottoja. Näilläkin asuntoluotottajilla olisi halutessaan ollut mahdollisuus olla myöntämättä luottoja koska vakuuksia ei ole riittävästi, mutta alati nousevien asuntohintojen ympäristössä ahneet bonuksia metsästävät pankkiirit jättivät vakuuksien arvonlaskupotentiaalin ja maksukykyriskit huomiotta.
Meinasin sitä jo pohdiskella tuossa aiemmassa viestissäni, että miten Bruce, joka kuitenkin ainakin on ilmaissut olevansa oikeistolainen, minkä seurauksena hänen täytynee ainakin jossain määrin uskoa markkinavoimien itseohjautuvuuteen, on niin vakuuttunut siitä, että koko soppa oli seurausta yhden toimialan työntekijöiden suhteettomasta ahneudesta, joka sotki koko maapallon markkinat. Sehän olisi kiusallinen osoitus siitä, että oikeistolainen politiikka ja markkinauskovaisuus itsessään ei kertakaikkiaan toimi. Sinun poliittisesta suuntauksestasi en ole perillä, mutta silti kyllä hieman ihmettelen tuota ajatusta siitä, että valtava porukka ihmisiä kokoontuisi yhdellä alalla tahallaan tuhoamaan markkinoita omalla ahneudellaan, eivätkä heidän tekonsa olisi seurausta koko yhteiskunnan rakenteellisesta ongelmasta. Ja että kukaan siihen porukkaan päätynyt ei olisi kokenut tarpeelliseksi paljastaa hurjaa ahneiden pankkiirien salaliittoa.
Ohjauskorko ei minkään sortin pakkoa muodosta mihinkään suuntaan sen paremmin kuin johdannaissääntelytkään. Johdannaiset ovat edelleen melko lailla sääntelemättömiä ja ohjauskorko melko lailla nollissa, mutta kukaan ei silti myönnä subprime-luottoja. Markkinat synnyttivät asuntokuplan ja asuntokupla synnytti subprimeilmiön joka ruokki asuntokuplaa entisestään. Mitään pakkoa ei millään toimijalla ole eikä ollut, vaan pankkimaailma kyllä loi itse ongelmansa typeryydellään.
Myöntäminen loppui, koska riskin ottaneille vasta kriisin jälkeen selvisi riskin reaalinen suuruus, joten kukaan ei enää ostanut pankeilta johdannaisia eivätkä pankit siten enää päässeet eroon ottamistaan riskeistä (avaimenpalautusoikeus alkoi taas toimia tarkoitetulla tavalla). Itse en muuten pidä johdannaisten sääntelyä tarpeellisena, mutta läpinäkyvyys on välttämätön, jotta homma voisi toimia. Eli myyjän ei itse pitäisi voida vastata riskiarvioista toimittamatta ostajalle sitä dataa, jonka pohjalta myyjä on arvionsa tehnyt. Sen jälkeen ostajan on vasta mahdollista tehdä järkeviä päätöksiä riskinotosta.
Se taas on eria asia, että poliitikoilta voisi vaatia viisautta säännellä markkinoiden toimintaa, mutta kovin usein talousasioissa se viisaus on jälkiviisautta jonka veronmaksajat sitten maksavat pankkiirien naurettua koko matkan Caymansaarille.
Sääntely on suurelta osin turhaa, kunhan tiedonkulku turvataan, vaikka sitten sääntelemällä. En näe poliitikkoja oikeana tahona määrittelemään konkreettisia sääntelytoimia kuin hyvin rajatuilta osin, koska sääntelymekanismit ovat niin monimutkaisia, että seurauksien tunnistaminen on aidoillekin asiantuntijoilla kohtuuttoman vaikeaa, kun taas tiedonkulun avoimuuteen tähtäävään lainsäädäntöön poliitikkojen kyvyt voisivat ehkä jopa riittää. Pankkimaailmassa nykyisellään lainsäädäntö on se ympäristö, joka määrittää nauravien pankkiirien ansaintamahdollisuudet, ei talouselämä. Valitettavasti.
