Lähetetty: 22.11.2006 20:54
Suhteita menee poikki varmaan joka päivä, mutta useimmiten ainoa "oppi" niistä on jätetyn puolelta että "vika on siinä vitun paskakasa äijässä/huorassa". Ja niin ei koskaan ole, eivät puun ja kuori irtoa toisistaan elävässä puussa.
Tämän ketjun nyt kokonaan läpi lukeneena pakko sanoa että käsitykseni Letkusta on selkeästi noussut aiempaan verrattuna.
Aidosti ja oikeasti nostan hattua että mies pystyy puhumaan siitä mitä tuntee... Vaikka ja etenkin kun ne tunteet eivät ole niitä positiivisimpia.
'
'
Mitä itse teen, kun sattuu suhteen jälkeen? Itken.. vaikka tunnin putkeen - jossain vaiheessa itkun aiheuttamat endorfiinit rauhoittavat mielen. Sama toistuu seuraavana yönä, ja todennäköisesti monina öinä seuraavien kuukausien ajan kunnes kyseinen ihminen ei enää tulekaan mieleen untenmaille tipahtaessa.
- Käyn läpi syitä ja seurauksia - kirjoitan tilanteita joissa maailmankuvaerot ovat näkyneet, listaa toisesta ja asioista joissa ne eri arvot tulivat esiin.. ja yritän saada yhtä paljon niitä erottaviakin mieleen kuin oli yhdistäviäkin tekijöitä.
- Luen myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, ja yritän miettiä omat virheeni missä toisen kanssa menin metsään.
Hyväksyn toisen sellaisena kuin hän on ja mitä itse olen.. eihän toista voi syyttää siitä että hän ei rakasta riittävästi. Ei tunteita voi pakottaa, eikä ketään pitää väkisin.
Ei suhteen päättyminen ole maailmanloppu, vaikka tuska tuntuu joskus jopa niin että tuntuu että suolistettaisiin elävältä. =/.. Ei ole ensimmäinen kerta kun olen oksentanut kivusta, joka tulee itkiessä.. Ei miellyttävää, mutta sellaista sattuu.
- Sitä eroprosessia helpottaa huomattavasti se jos toisen kanssa on saanut asian käsitellä loppuun (tapaamalla esim kahvilla jne) jossain vähän myöhemmässä vaiheessa.
(Saman huomasin auttavan erään miespuoleista ystävääni hänen eroprosessissansa. Sitä ennen kyseinen juoksi polvensa paskaksi, mutta hänen ahdistuksensa katosi heti keskustelutilanteen jälkeen.. )
Ahdistavinta myös itselleni on jos toinen ei siihen tapaamiseen suostu, koska silloin viiva jää vetämättä koko kirjanpidon alle, kysymyksille "miksi", ei löydy ikinä selitystä.. Ei sillä että sitä tulisi edes tapaamisen aikaan kysyttyä, vastauksen vain tietää kun tunnepuolen "what if" aaveet katoavat. Tapaamatta tilanne ei mielessä koskaan normalisoidu, vaikka unohtuisikin kuukausien ja vuosien kuluessa.
Välttely on ainoa normaalisuhteen loppumiseen kuuluva tilanne, joka saisi minut vihaiseksi - mutta en suostu vihaamaan ihmistä jota joskus rakastin.
Yritän ymmärtää mutta valitettavasti silloin tulee ensin mieleen että "Jos olisin tiennyt sen selkärangattomuuden toisesta .. että kyseinen ei salli minun tehdä surutyötä oikein loppuun siitä suhteesta jossa molemmat olimme".... Silloin vihaiseksi ajatukseksi kyseisestä nousee ajatus että "olisi pitänyt jättää kyseiseen tutustumatta sen paremmin"...
Ja valitettavasti tulee mietittyä että miksi en hahmottanut tuota piirrettä siinä aikoinaan. Eli itse-epäily:... Miksi ihastuin epäolennaisuuksiin, kun olisi pitänyt tutustua ennen ihastumista vähän perusteellisemmin. jne.. mutta sekin menee ohi.
- Katkeruus ei ole mukana kantamisen arvoista, tarkoituksena on antaa kyseiselle anteeksi ja unohtaa ja pystyä rakastamaan jatkossa jotakuta kuin ei ikinä olisi sattunutkaan. Ja anteeksiantamalla toiselle se tapahtuukin =). Ja sen tapahtumiseen se viimeinen tapaaminen asioista puhuiminen on hyvä riitti.
Jos toisen tapa käsitellä ero, on väistää koko tilanne niin silloin siihen käytetty aika tuntuu turhalta... kun se on kyseiselle helpompaa. (siksipä pysynkin erossa niistä "kunnon" miehistä). Onneksi tuo nilviäismäinen persoonatyyppi on ollut vähemmistö omissa mieskokemuksissani, ja voin aidosti sanoa, että miehet ovat ihania, ja huonot omenat ovat vain poikkeuksia. =).
... Jos toisen juolahtaessa elävästi mieleen ja kivun alkaessa satun olemaan tuttujen ihmisten ilmoilla, sanon sen suoraan - "että nyt pitäisi tehdä jotain, vaihtaa aihetta, koska tämä ahdistaa".. Ja yleensä aihe tai tekeminen vaihtuukin. =) .. tuosta syystä tulee usein hakeuduttua ystävien joukkoon, vaikka aiheesta ei puhuttaisikaan.
- Matkustaminen on myös hyvä keino saada etäisyyttä, uudet kokemukset antavat tunteen että elämässä on vielä paljon koettavaa ja uudet haasteet odottavat.
- Musiikkia en kuuntele, se vain tuo mieleen ahdistavia mielikuvia sekä tunteita.. Tiedän olevani pahimman ohi kun koskettavalla musiikilla ei enää ole tuota vaikutusta.
- Irtosuhteita en kannata, mitä hyötyä niistä olisi, kun toinen ei kuitenkaan ole se jonka kanssa haluaisin olla. Entistä yksinäisempi olo, ja moraalinen krapula päälle. Eipä ole sitä tullut harrastettua juuri tuosta syystä.. kun itsensäpettämiseltä se tuntuu jo ajatuksena.
- Viinaan en koske, siitä tulee vain entistä suurempi ahdistus. Alkoholi on vain hyviä hetkiä varten, ei edes vitutukseen, surutyöstä puhumattakaan.
Tämän ketjun nyt kokonaan läpi lukeneena pakko sanoa että käsitykseni Letkusta on selkeästi noussut aiempaan verrattuna.
Aidosti ja oikeasti nostan hattua että mies pystyy puhumaan siitä mitä tuntee... Vaikka ja etenkin kun ne tunteet eivät ole niitä positiivisimpia.
'
Mitä itse teen, kun sattuu suhteen jälkeen? Itken.. vaikka tunnin putkeen - jossain vaiheessa itkun aiheuttamat endorfiinit rauhoittavat mielen. Sama toistuu seuraavana yönä, ja todennäköisesti monina öinä seuraavien kuukausien ajan kunnes kyseinen ihminen ei enää tulekaan mieleen untenmaille tipahtaessa.
- Käyn läpi syitä ja seurauksia - kirjoitan tilanteita joissa maailmankuvaerot ovat näkyneet, listaa toisesta ja asioista joissa ne eri arvot tulivat esiin.. ja yritän saada yhtä paljon niitä erottaviakin mieleen kuin oli yhdistäviäkin tekijöitä.
- Luen myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, ja yritän miettiä omat virheeni missä toisen kanssa menin metsään.
Hyväksyn toisen sellaisena kuin hän on ja mitä itse olen.. eihän toista voi syyttää siitä että hän ei rakasta riittävästi. Ei tunteita voi pakottaa, eikä ketään pitää väkisin.
Ei suhteen päättyminen ole maailmanloppu, vaikka tuska tuntuu joskus jopa niin että tuntuu että suolistettaisiin elävältä. =/.. Ei ole ensimmäinen kerta kun olen oksentanut kivusta, joka tulee itkiessä.. Ei miellyttävää, mutta sellaista sattuu.
- Sitä eroprosessia helpottaa huomattavasti se jos toisen kanssa on saanut asian käsitellä loppuun (tapaamalla esim kahvilla jne) jossain vähän myöhemmässä vaiheessa.
(Saman huomasin auttavan erään miespuoleista ystävääni hänen eroprosessissansa. Sitä ennen kyseinen juoksi polvensa paskaksi, mutta hänen ahdistuksensa katosi heti keskustelutilanteen jälkeen.. )
Ahdistavinta myös itselleni on jos toinen ei siihen tapaamiseen suostu, koska silloin viiva jää vetämättä koko kirjanpidon alle, kysymyksille "miksi", ei löydy ikinä selitystä.. Ei sillä että sitä tulisi edes tapaamisen aikaan kysyttyä, vastauksen vain tietää kun tunnepuolen "what if" aaveet katoavat. Tapaamatta tilanne ei mielessä koskaan normalisoidu, vaikka unohtuisikin kuukausien ja vuosien kuluessa.
Välttely on ainoa normaalisuhteen loppumiseen kuuluva tilanne, joka saisi minut vihaiseksi - mutta en suostu vihaamaan ihmistä jota joskus rakastin.
Yritän ymmärtää mutta valitettavasti silloin tulee ensin mieleen että "Jos olisin tiennyt sen selkärangattomuuden toisesta .. että kyseinen ei salli minun tehdä surutyötä oikein loppuun siitä suhteesta jossa molemmat olimme".... Silloin vihaiseksi ajatukseksi kyseisestä nousee ajatus että "olisi pitänyt jättää kyseiseen tutustumatta sen paremmin"...
Ja valitettavasti tulee mietittyä että miksi en hahmottanut tuota piirrettä siinä aikoinaan. Eli itse-epäily:... Miksi ihastuin epäolennaisuuksiin, kun olisi pitänyt tutustua ennen ihastumista vähän perusteellisemmin. jne.. mutta sekin menee ohi.
- Katkeruus ei ole mukana kantamisen arvoista, tarkoituksena on antaa kyseiselle anteeksi ja unohtaa ja pystyä rakastamaan jatkossa jotakuta kuin ei ikinä olisi sattunutkaan. Ja anteeksiantamalla toiselle se tapahtuukin =). Ja sen tapahtumiseen se viimeinen tapaaminen asioista puhuiminen on hyvä riitti.
Jos toisen tapa käsitellä ero, on väistää koko tilanne niin silloin siihen käytetty aika tuntuu turhalta... kun se on kyseiselle helpompaa. (siksipä pysynkin erossa niistä "kunnon" miehistä). Onneksi tuo nilviäismäinen persoonatyyppi on ollut vähemmistö omissa mieskokemuksissani, ja voin aidosti sanoa, että miehet ovat ihania, ja huonot omenat ovat vain poikkeuksia. =).
... Jos toisen juolahtaessa elävästi mieleen ja kivun alkaessa satun olemaan tuttujen ihmisten ilmoilla, sanon sen suoraan - "että nyt pitäisi tehdä jotain, vaihtaa aihetta, koska tämä ahdistaa".. Ja yleensä aihe tai tekeminen vaihtuukin. =) .. tuosta syystä tulee usein hakeuduttua ystävien joukkoon, vaikka aiheesta ei puhuttaisikaan.
- Matkustaminen on myös hyvä keino saada etäisyyttä, uudet kokemukset antavat tunteen että elämässä on vielä paljon koettavaa ja uudet haasteet odottavat.
- Musiikkia en kuuntele, se vain tuo mieleen ahdistavia mielikuvia sekä tunteita.. Tiedän olevani pahimman ohi kun koskettavalla musiikilla ei enää ole tuota vaikutusta.
- Irtosuhteita en kannata, mitä hyötyä niistä olisi, kun toinen ei kuitenkaan ole se jonka kanssa haluaisin olla. Entistä yksinäisempi olo, ja moraalinen krapula päälle. Eipä ole sitä tullut harrastettua juuri tuosta syystä.. kun itsensäpettämiseltä se tuntuu jo ajatuksena.
- Viinaan en koske, siitä tulee vain entistä suurempi ahdistus. Alkoholi on vain hyviä hetkiä varten, ei edes vitutukseen, surutyöstä puhumattakaan.