Mammailu

[RP]

Eikös tytsä lähesty vuoden ikää? Koin vastaavan "kriisin" kun oma tytsä oli täyttänyt vuoden. Kesti parisen kuukautta, en oikeastaan tiedä miten meni ohi. Ehkä se on se kun lapsi alkaa olemaan erilailla itsenäinen kuin ihan pienenä vauvana, vanhemmalla on aikaa ja mahdollisuus pohtia sitä elämän muuttumista, vastuuta, vanhemmuutta. Personal kriisi, siksi mä sitä kutsuin.

[nowaysis]

Miehes taitaa viettää muksun kanssa aika murto-osan siitä, mitä sinä. Lapsi myös kiukuttelee(enempi) sille vanhemmalle, joka on läheisempi ja turvallisempi. Yleensä se on äiti. Pitäisi ottaa kohteliaisuutena..

Yleensä hektinenkin duunipäivä verrattuna kotipäivään pienen lapsen kanssa on lepoa.

[exPertti]

Mjoo. Ehkä turhauttavinta on se, että toinen selvästi koittaa saada jotain viestiä perille, minä en vain tiedä mitä, ja sitten karjutaan molemmat naama punaisena.

Kiukku häviää aina kun tyttö nukkuu, ja sitten iskee katumus, syyllisyys ja vaikka mikä. Se marina on vaan niin korviaraastavaa. Olen aina tykännyt hiljaisuudesta, rauhallisuudesta ja yksinäisydestä. Pelkäsin tätä jo ennen vauvan syntymää.

Ja miksei miehellä mene hermo koskaan lapseen? Paitsi silloin joskus alussa öiseen huutoon. Onneksi yöt ovat jo aika lailla rauhoittuneet.. paisti että viime yönähän se tosiaan heräsi kaksi kertaa itkemään, mikähän lie on nyt ollut hätänä..

Joskus lapsen asian tajuaminen on vaikeaa, mutta yleensä sekin auttaa kun otat syliin ja kiinnostut hänen pulmistaan. Meillä yleensä jos menee ihan mahdottomaksi on kova nälkä iskenyt ja pari rusinaa auttaa asiaa.

Huono omatunto varmasti on joskus vähänkin asioita ajattelevan vanhemman vieraana, mutta juuri se omien rajojen ja suhtautumisen muuttaminen saattaa vähentää pahimpia turhautumisia. Ja samalla siis huonoa omaatuntoa.

Mutta kuten sanoin, ei kukaan kestä loputtomasti sitä yhtä ja samaa. Ota ajatuksesi vakavasti ja toimi sen mukaan, mutta näkisin sinun päinvastoin olevan hyvä kuin huono vanhempi jos tunnistat ja pohdit näitä asioita.

Miehen psyyke on parempi joissakin lapsen hoitoon liittyvissä asioissa. Ja ehkä hän saa myös paremmin henkisesti vapaata lapsesta (onko näin) ja siten jaksaa paremmin asioita.

[nowaysis]

Mjah, ehkä miehet keskimäärin viettävät vaan paljon vähemmän aikaa lapsen kanssa. Eivätkä ehkä hiilly itse niin helposti koska ottavat rennommin. Kumpi lie ensin, muna vai kana..

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/p ... staanotto/

[nowaysis]

Sorppa Suvinen, ei tolla pääse vielä lähellekään paskamutsiutta

Äitiys on myös nöyrtymistä, ja vielä vähän enemmän senkin jälkeen. Kukaan ei oo täydellinen, ja kaikki tekee virheitä. Kliseistä, mutta totta. Lapset on onneks tehty kestäviksi, ja suurimman osan virheistä voi korjata. Muksulle jää usein ne päivän kivat jutut mieleen, ei ne pienet kiukut.

[RP]

^Pystyisitkö antamaan itsellesi hieman löysempää siimaa? Kirjoituksistasi päätellen tunnet kuitenkin suurta huolta ja painetta tytsän kasvatuksesta ja siitä millainen hänestä tulee? Kasa kasvatusoppaita luettu, murehditaan omaa toimintaa viimeisen päälle? Suorituskeskeistä äitiyttä?

Niin kauan kun lapsen naamalle piirtyy aamuisin hymy kun äitinsä näkee, silloin lienee kaikki ihan riittävän hyvin?

[Elppis]

Suvinen, kirjoitan nyt lyhykäisesti, ehkä sitten vaikka privaan enemmän (töissä siis nyt): mulla oli aika paljolti noin 100% samat tunteet kuin sulla. Koin töihin lähtemisen erittäin nöyryyttävän helpottavana, tästäkin piti muutama kyynel vierittää, siis siistä paskasta olosta, mikä tuli tunteesta "ihanaa olla ilman lasta 8h/vrk". En sanoisi että toi on "ihan normaalia", vaan tule tulee tietyille luonteenpiirteen omaaville ihmisille, mulla hajottavana tekijänä oli oma kärsimättömyys kaikessa, varsinkin siinä, että lapsi räkii ruuat ulos ja neuvolatäti hengittää niskaan hoikasta kersasta jne. Yritä siinä opettaa 10kk ikäiselle että "jos et syö, et kasva isoksi". Alex tulee kohta 2v., nyt onneksi syö jo hyvin, ja on aina ollut sopusuhtainen. Ulkopuolisten paineet aiheutti mulla ainakin ainaista päänsärkyä, ympärille olevien arki oli yhtä vaaleanpunaista vaippasilhuettea, kun mulla oli se "vaikea" vauva. Anoppi ja appiukko kilpaa kertovat kuinka "helppo ja ihana lapsi" Alex oli; niin, niille. Enempää en voisi lasta rakastaa, ja jonkinlaisen kriisin kyllä läpikävin, kostautui tänä keväänä sitten snadilla burnoutilla.

Soita terveyskeskukseen ja pyydä aika hoitajalle. Kerro mikä mieltä vaivaa, ja katsotaan mikä hänellä on ajatuksena. Jos on ällö ämmä, niin huono tsägä Mulla oli ihana hoitsu, tunsin hänen seurassaan, ettei kaikkea tarvitse vähätellä, onneksi (mikä oli siis tapana aina neuvolassa "ei mikään ole vialla, kaikki on ihanaa").

Mutta juu, sekavaa tekstiä... Jaksuja

[RP]

Tottakai tunnen! Mun vastuullahan se kai suurimmaksi osaksi on, enkä varmasti tuntisi onnistuneeni äitinä jos lapsesta tulisi tunnevammainen nuorisorikollinen.

Entä jos lapsen naamalle ei piirry hymy vaan aamulla ensimmäisenä on suu levällään ja kiljuu?

Tietysti, jokainen vanhempi tuntee varmasti samoin, ajattelee samoja asioita. Meinasin vaan sitä, että jos (tämä vaan välittyy kirjoituksista, en tiedä siis onko näin) jatkuvasti murehtii, pelkää tekevänsä väärin, miettii tekeekö oikein yms. niin sellainen pakostikin kuormittaa omaa mieltä, negatiivisesti? Siksi kysyin, onko mahdollista löysätä siimaa joltain osilta, antaa itselle ns. armoa?

Jotain lapsista on tässä oppinut, nuo mielialakaudet menee ja tulee. Välillä on kitinä kausia, välillä ollaan niin maan helvetin helppoja, ja sitten taas ei. Erilaiset luonteet vielä tuovat variaatioita. Jos tytsä on sosiaalinen, kaiken luulisi olevan vallan mainiosti hänellä

[Ylermi Ylihankala]

Miehes taitaa viettää muksun kanssa aika murto-osan siitä, mitä sinä. Lapsi myös kiukuttelee(enempi) sille vanhemmalle, joka on läheisempi ja turvallisempi. Yleensä se on äiti. Pitäisi ottaa kohteliaisuutena..

Juurikin. Isä on lähes aina se mukava, jolle ei em. syistä johtuen kiukutella. Tästäkin saa muuten vitullisen perhiksen, kun erehtyy äidille(puolisolle) sanomaan, että rauhoitu toisen ollessa kuormittunut! Se on katsos helvetin helppoa sanoa toiselle, että rauhoitu, kun on vaan se helpon tien mukava isä, joka ei tiedä miltä äidistä juuri silloin tuntuu. Vittu.

[Ylermi Ylihankala]

Itse kun pääsen joskus harvoin irti en soittele enkä kysele lyhyttä "saitko nukkumaan"- tekstaria lukuunottamatta, enkä jaksaisi jauhaa lapsestani sen kerran kun sitä ei tarvitsisi ajatella.

Nyt käytän oman paskamutsi- korttini siis, kiitos.

Itse koen pitkälti samoin. Susta tulis loistava isä

[exPertti]

Juurikin. Isä on lähes aina se mukava, jolle ei em. syistä johtuen kiukutella. Tästäkin saa muuten vitullisen perhiksen, kun erehtyy äidille(puolisolle) sanomaan, että rauhoitu toisen ollessa kuormittunut! Se on katsos helvetin helppoa sanoa toiselle, että rauhoitu, kun on vaan se helpon tien mukava isä, joka ei tiedä miltä äidistä juuri silloin tuntuu. Vittu.

Yleensäkin on fiksua mennä vittuuntuneelle kertomaan, että rauhoitu nyt. Älä nyt turhasta suutu.

[RP]

No näinhän se on. Yritä siinä sitten toiselle selittää, että lapsi on ollut 12h perseeseen ammuttu karhu kun taas isälleen se on juuri sillä hetkellä enkeleistä enkelein. Se on melkein vakio. Mutta, kyllä sitä isällekin osataan ärtsytä, ei siinä mitään. Se on kuitenkin eriasia hermojen kannalta kestää sitä 12h kuin 3h.

Luonnekysymys tämäkin. Itse olen juuri sellainen omaa aikaa, rauhallisuutta rakastava persoona. Helposti hermonsa menettävä tyyppi. Mies taas on täysin erilainen siltä osin. Tämäkin lienee selittävän sen miksi jotkut asiat ovat hänellä helpommin handlattavissa kuin itselläni.

[Jenny Daa-aah! ling]

Tasapainoilua tasapainoilua... On syitä, miksi juuri nämä meidän miehet on tulleet napatuiksi, arvon kaltaiseni naiset.

[huima]

On syitä, miksi juuri nämä meidän miehet on tulleet napatuiksi, arvon kaltaiseni naiset.

Eivät tajunneet juosta karkuun, kun vielä kerkesivät?

[Jenny Daa-aah! ling]

Eivät tajunneet juosta karkuun, kun vielä kerkesivät?

Paha heille, hyvä lapsille!

[NuoriD]

Miestä en haluaisi tällä kuormittaa

En ole lukenut jäljempänä olevia tekstejä, mutta tämä ihmetyttää paljon.

Miksi et halua kuormittaa miestäsi? Siis wtf? Sitähän varten sitä ollaan yhdessä, myötä- ja vastamäessä.

Hitto, kyllä minä ainakin kuormitan vaimoani, kun mulla päässä viiraa ja suon saman vaimolleni.

[exPertti]

Vaunuista kuuluu ähinää, nettiaikani on siis ohi. Palaamisiin yömyöhään!

Lykkyä pyttyyn. Anna pusu poskelle oikein koko kitinäkansan puolesta pikkuiselle.

[exPertti]

Mitähän mies tuohon sanoisi? "Tämä pusu on Pertiltä!"

Ei miestä, mäntti.

[Zeb]

Oisko Suvisella sellainen mökkihöperöys-syndrooma vaan? Itellä ainakin pää pehmiää eniten siihen kun on niin paljon neljän seinän sisällä. Vaikeaa päästä täältä mihinkään kun lapsi on niin usein itkuinen kun kärsii ruoka-allergioista ja sitten on vielä tuo vanhuudenhöperö koirakin joka ei pysty olemaan yksin. Aika riippuvainen oon siitä että mies tulee töistä ja tapahtuu ees jotain. Käytkö Suvinen missään muksun kanssa päivisin?

[Zeb]

Meillä tyttö (6 kk) hymyilee kaikkein eniten koiralle. Hymyilee se toki vanhemmillekin, mutta koira saa joka ainoa kerta näköpiiriin ilmestyessään sellaisen oikein leveän koko naaman hymyn. Minkään muun perään ei tyttö myöskään ryömi samalla innolla ja yrityksellä. Pakko päästä koskettamaan tassua, häntää, kuonoa. Koira taas suhtautuu tyttöön lähes täysin välinpitämättömästi ja usein poistuu paikalta jos joutuu lääppimisen kohteeksi. Ehkä tuo välinpitämättömyys on juuri se mikä kiehtoo? Tai sitten se vaan on niin paljon paremman näköinen kuin mökkiytynyt äiti ja muuten vaan räjähtänyt isä.

[Melnais]

Jossain vauvalehdessä, olisiko ollut peräti juuri mielikuvituksekkaasti nimetty Vauva-lehti, oli nippu vinkkejä helpompaan vauva-arkeen. Olin repiä lehden kun vinkit olivatkin helppojen kikkojen sijaan zenin syvin olemus kiteytettynä. Ole läsnä hetkessä, ole onnellinen siitä mitä sinulla on, älä tavoittele muuta kuin tätä hetkeä ymsyms. Vähemmän raivokkaana ajattelin asiaa uudelleen ja niin se vain on; ei olla nyt reppureissaavia seikkailijattaria vaan äitejä ja onni on juuri tässä kuolaisessa, itkuisessa hetkessä kotona, kun olet maailman tärkein lapsellesi. Tai ainakin takerrun ajatukseen jotta itse jaksan.

[urpiainen]

Laittaa lapsi päiväkotiin?

Eikö lapsi ole nyt kutakuinkin vuoden ikäinen, jolloin tämä voisi olla aika järkevä vaihtoehto, sanoi Nina Mikkonen mitä sanoi.

Lisäksi haluaisin kertoa, että muistin nyt heti, mitä riskaaminen on.

[Ylermi Ylihankala]

Minkäs ikäisenä olette laittaneet vavvan hoitoon? Tai minkä ikäisenä aiotte laittaa? Riistän jo nyt oikeuden olla mukahauska tarkentamalla kysymyksen koskevan vavvan ikää.

Meillä on kotona reiluun pariin vuoteen asti.

[Zeb]

Ei olla vielä päätetty. Innokas mummi, asuntovelka ja ehkä oma päänuppikin puoltaisivat töihinpaluuta kun tyyppi on reilun vuoden. Julkiseen päivähoitoon en laittaisi ennen kolmea vuotta ellei olisi ihan pakko.

[annepa]

Minähän olen ehkä maailman paras kommentoimaan kasvatusasioita koska mulla ei ole ihmislapsia kasvatettavana.

Laittaa lapsi päiväkotiin?

Eikö lapsi ole nyt kutakuinkin vuoden ikäinen, jolloin tämä voisi olla aika järkevä vaihtoehto, sanoi Nina Mikkonen mitä sanoi.

Tässä kohtaa pääsi hymähdys. Jos äidin mielenterveys säilyy sillä että lapsi laitetaan tarhaan niin se lapsi laitetaan tarhaan. En tiedä nykyisistä tarhakäytännöistä mutta kun minä olin tarhassa niin siellä oli puolipäiväpuoli, eli sillä puolella olevissa ryhmissä oli vain puoli päivää tarhassa olevia lapsia. Jos tuntuu kauhian pahalta laittaa lapsi tarhaan niin voisko tämmösestä aloittaa? Lapsi ei mene rikki tarhasta ja äiti jaksaa olla (mielestään) parempi äiti lapselle kun saa osan aikaa olla ilman lasta. jos vaihtoehtona on että äiti on lapsen kanssa koko ajan "puoliteholla" ja sitten napsahtaa, niin minusta se lapsi menee sinne tarhaan. "Puolitehon", "napsahduksen" ja "paremman äidin" määrittelee tässä tapauksessa suvinen, minä en ole ketään arvioimassa....

Ajattelin etten tänne tästä kirjoita mutta en oikein keksi mitään/ketään muutakaan jonne avautua.

Minusta tämä on ihan hyvä paikka aloittaa, täältä saa vertaistukea ja neuvoa ja sit on vielä neuvomassa tällaiset kaikkien alojen asiantuntijat Parempi näin kuin että yksin päissäs pyörittelet asiaa.

Lisäksi mies stressaa töistä (esimiesasemassa myöskin), raha-asioista (ollaan ihan PA) sekä sairastelevasta äidistään. En todellakaan haluaisi lykätä vielä sekoava kotiäitipuoliso- taakkaa samoille harteille. Koen että mun pitää olla se joka jaksaa, tekee ja tukee, hoitaa kodin ja lapsen kun en kerran ole töissä vielä.

Niin. No se nyt vaan on niin että yhdessä te siinä lapsessa olette kiinni. Se, että myönnät asian tänne ja olet miettinyt sitä keskenäsi helpottaa ehkä jo vähän, mutta jos kertoisin miehellesi miltä oikeasti tuntuu, siis ihan rauhallisesti keskustellen, ja tällä perustelet sen että tarvit enemmän omaa aikaa, niin tehoaisko se? Oisko se sitä "kuormittamista"? Nimittäin kuten exPertti sanoi

Huolehdi omasta jaksamisesta.

Jos et tätä tee niin sen lapsukaisen äiti voi olla kohta sairaalassa suljetulla. Siis pahimmassa tapauksessa, toivottavasti ei. Voisitteko yhdessä miehesi kanssa etsiä ratkaisua tilanteeseen? Lisäksi jos sinä saat vähän enemmän vapaa-aikaa (ja vielä jos se tyttö on isänsä kanssa oikia enkeli) niin etkö sitten paremmin jaksaisi sitä aikaa hermostumatta minkä olet sen lapsen kanssa?

Mitä jos meistä tulee sellaiset äiti ja lapsi, jotka eivät tule toimeen keskenään? Joiden luonteet on niin erilaiset että ne eivät oikein koskaan kohtaa henkisesti? Onhan sellaisiakin.

Mun ja mun äidin henkiset maailmat ei oikeen kohtaa, mut se on aina valmis tukemaan lapsiaan, myös sellaisia jotka käyttää sitä törkeästi hyväksi ja vaan sluibaa. Me ei olla erityisen läheisiä mutta tullaan toimeen keskenään. Esimerkiksi mun äidille tärkein asia tuntuu olevan mun elämässä se että mulla on parisuhde. Vaikka mitä tapahtuis niin aina se sanoo että "no entäs T?" tai "no annapa vähän periksi". Minä taas olen hyvinkin itsenäinen eikä mulle ole mitenkään mahoton ajatus että olisin yksin. Kaippa se paljon riippuu siitä miten itse suhtautuu asioihin, jos on jyrkkä eikä anna lapsen tehä omia virheitään niin suhde voi kärsiä. Jos on vaan tukena ja turvana tuomitsematta niin luulis että homma skulaa.

Lapset on onneks tehty kestäviksi, ja suurimman osan virheistä voi korjata. Muksulle jää usein ne päivän kivat jutut mieleen, ei ne pienet kiukut.

Mä niin todella toivon tätä, ja yritän aina "hyvitellä" leikeillä, nauruilla ja semmoisilla. Mutta kyllähän se mielessä kaihertaa, että kuinka epätasapainoinen ihminen toisesta kasvaa, kun äiti on kuin tuuliviiri

Mulla on semmoinen käsitys että pieni lapsi ei tajua aikaa ja elää hetkessä. Jos perushommat hoituu ja sellainen perusturvallisuus on kunnossa, niin käsittääkseni lapsi kestää aika lailla kaikenlaista.

Ah, kylläpä minusta oli taas hyötyä. Nyt voi ottaa lisää viiniä (projektit loppui tänään, on nollauksen paikka \o/ )