Sivu 131/175

Lähetetty: 07.01.2011 11:39
Kirjoittaja RP
Nyt olen syönyt Nexium 40mg muutaman päivän; olen taivaissa. Voin syödä normaalisti, makuaistikin alkanut palautua. Toki pientä poreilua ja "kirvelevää" kipua ajoittain vatsassa, mutta voi johtua ihan noista vahvoista antibiooteistakin. Anyway, olo on kummasti kohentunut sen vaivan osalta.

Rintakipua on edelleen, mutta mielestäni on myös kipeät kohdat kosketusarkoja ns. vihlaisee koskiessa. Toisaalta rinta on "muhkuraisen" oloinen joten olisikohan rauhaset ärtyneet vaikkapa tuosta flunssailusta.

Mitä maalikkona katsoin sydänfilmiä niin näytti normaalilta, syke oli tosin 86. Mutta on se ollut 92 pahimmillaan vaikka silloin olin maannut jo puoli tuntia paikoillaan. Saattaa selittyä ihan flunssalla tuokin, ja nyt toki olin kantanut tytsää yms. Kunto ei ihan paras mahdollinen yli kuukauden makaamisen jälkeen.

Toivon että kyseessä on närästyksen ja lihasten aiheuttamia kiputiloja, hengenahdistus voi johtua kai närästyksestäkin ja toisaalta kylmästä ilmastakin. Miehellä usein talvisin hengenahdistusta jota tietty tutkittukin aikoinaan eikä sen enempää mitään löytynyt. Allerginen persoona hänkin.

Oikeastaan noita keuhkokuvia jännitän, onko kipu lihasperäistä vaiko keuhkoista tulevaa. Kymmenen putkiloa otettiin verta joten kai sieltä aika lailla testejä sitten on merkitty.

Päivällä pitäisi lekurin soittaa, joten josko hiukan pääsisi hengähtämään; joko kaikki ok tai sitten tietäisi ainakin mitä on, jos on.

Lähetetty: 07.01.2011 11:47
Kirjoittaja Stadinarska
RP kirjoitti:Nyt olen syönyt Nexium 40mg muutaman päivän; olen taivaissa. Voin syödä normaalisti, makuaistikin alkanut palautua. Toki pientä poreilua ja "kirvelevää" kipua ajoittain vatsassa, mutta voi johtua ihan noista vahvoista antibiooteistakin. Anyway, olo on kummasti kohentunut sen vaivan osalta.

Rintakipua on edelleen, mutta mielestäni on myös kipeät kohdat kosketusarkoja ns. vihlaisee koskiessa. Toisaalta rinta on "muhkuraisen" oloinen joten olisikohan rauhaset ärtyneet vaikkapa tuosta flunssailusta.

Mitä maalikkona katsoin sydänfilmiä niin näytti normaalilta, syke oli tosin 86. Mutta on se ollut 92 pahimmillaan vaikka silloin olin maannut jo puoli tuntia paikoillaan. Saattaa selittyä ihan flunssalla tuokin, ja nyt toki olin kantanut tytsää yms. Kunto ei ihan paras mahdollinen yli kuukauden makaamisen jälkeen.

Toivon että kyseessä on närästyksen ja lihasten aiheuttamia kiputiloja, hengenahdistus voi johtua kai närästyksestäkin ja toisaalta kylmästä ilmastakin. Miehellä usein talvisin hengenahdistusta jota tietty tutkittukin aikoinaan eikä sen enempää mitään löytynyt. Allerginen persoona hänkin.

Oikeastaan noita keuhkokuvia jännitän, onko kipu lihasperäistä vaiko keuhkoista tulevaa. Kymmenen putkiloa otettiin verta joten kai sieltä aika lailla testejä sitten on merkitty.

Päivällä pitäisi lekurin soittaa, joten josko hiukan pääsisi hengähtämään; joko kaikki ok tai sitten tietäisi ainakin mitä on, jos on.
Olet ihan selkeästi hermostunut ja pikkuisen kivasti neurositoitunut ja stressihormonit vaikuttaa. Tuo pulssi on ihan pikkujuttu. Pyri rentoutumaan. Hengitä syvään ja älä tarkkaile liikaa itseäsi! Kunhan ensin käyt varmistamassa, että kaikki on hyvin kehossasi niin sitten vain rentoutumaan!
Sydänfilmiä ei maallikko pysty kyllä katsomaan kun ei tavallinen arvauskeskuslääkärikään aina...

Ihminen on psyko-biologis-fyysinen kokonaisuus ja se on muistettava!! Ei yksi ilman toista!!!

Lähetetty: 07.01.2011 11:55
Kirjoittaja RP
En mä erityisen stressaantunut ole tällä hetkellä. Kivuliaana olen. No en mä osaa sydänfilmistä tietenkään mitään varmaa sanoa, olen vaan nähnyt niitä elämäni aikana sen verran; niin kohtauksessa, rytmeissä kuin normissakin ettei se ainakaan näyttänyt siltä että olisin infarktin kourissa :D

Lähetetty: 07.01.2011 11:59
Kirjoittaja küllküll
RP kirjoitti:Nyt olen syönyt Nexium 40mg muutaman päivän; olen taivaissa.
Hyvä lääke, toimii.
Aika hintava vaan, toivottavasti sen patenttisuoja raukeaa pian.

Lähetetty: 07.01.2011 12:02
Kirjoittaja RP
küllküll kirjoitti:
RP kirjoitti:Nyt olen syönyt Nexium 40mg muutaman päivän; olen taivaissa.
Hyvä lääke, toimii.
Aika hintava vaan, toivottavasti sen patenttisuoja raukeaa pian.
Njoo, ei ollut Kela korvattu tuolla annoksella, ilmeisesti olisi ollut 20mg. Kahden viikon kuuri 26€. Lekuri sanoikin että antaa mulle nyt mielestään parhaimman ja vahvimman närästyslääkkeen mitä on. Toki yksilöllistä mikä toimii, mikä ei. Somac on ihan ok pieniin oireisiin, isoihin ei, mutta nyt olen melkein oireeton. Ja mikä parasta, voin syödä! Eli todennäköisesti saan menetetyn vaatekoon takaisin :D

Lähetetty: 07.01.2011 16:52
Kirjoittaja RP
Njoo, suurin osa labroista oli ihan ok. Kuvista ja ekg:sta en saanut vielä tuloksia, alahengitystieinfektioihin antibiootit joten sama se on tietääkö keuhkokuumeesta tai ei.

Mutta niin, ne labrat kun eivät olleet ok niin lekurin mukaan yhdistettynä oireistoon haisee vielä vahvemmin se mykoplasma. Siitä saa varmistuksen vasta parin viikon päästä. Neljän päivän sisällä pitäisi oireiden helpottua jos tämä antibiootti on pureva. Ja kieltämättä on jo helpottanut sillä tavoin ettei ole enää "flunssainen" olo.

Ihaninta on olla helikovapaa, ei tarvitse aloittaa häätöhoitoa, jippii.

Lähetetty: 12.01.2011 14:08
Kirjoittaja RP
Sain tänään tulokset keuhkokuvista. Keuhkot ok, mutta toisessa keuhkoputkessa joitakin muutoksia. Uudet kontrollikuvat kuuden viikon päästä.

Sain myös lähetteen astmatutkimuksiin, ja sitten ajan jollekin röökityypille. Astma tutkitaan sen takia että ollut jo teinistä siihen taipumusta, ja on sitä pariin otteeseen tutkittukin silloin joskus. Röökityyppi on ihan jees vaikka en juurikaan enää tupakoi, mutta tupakoin kuitenkin.

Lähetetty: 13.01.2011 13:18
Kirjoittaja urpiainen
urpiainen kirjoitti:
annepa kirjoitti:Enää ei yskitä niin kauhiasti mutta yskittää kuitenki. Ja ääni on epäkunnossa, mie raakun.
Sama. Viime viikon lopulta alkaen kurkku on välillä ollut kipeänä, välillä kivuton. Välillä yskittää enemmän, pääsääntöisesti aika hillitysti. Mutta jatkuvana oireena on äänen temppuilu. Välillä pelkkää pihinää, välillä krapulaista kähinää. Siis ilman sitä krapulaa.
Saaga jatkuu. Oireisto on hillittyä mutta laajahkoa, pääasiallisina vaivoina kurkkukipu, sattuva nieleskely, öisin herättävä yskä, tukkoinen nenä sekä uutuutena rintaa (keuhkoputkea?) poltteleva kiusallinen tunne. Kokeillaan yskään yskänlääkettä, nenään sumutetta ja muuten vaan antibioottia. Saa nähdä, joudunko RP:n viitoittamalle tielle vai kuinka käy.

Lähetetty: 13.01.2011 13:20
Kirjoittaja Zeb
^Kauanko oot kipiänä ollut?

Lähetetty: 13.01.2011 13:23
Kirjoittaja annepa
urpiainen kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:
annepa kirjoitti:Enää ei yskitä niin kauhiasti mutta yskittää kuitenki. Ja ääni on epäkunnossa, mie raakun.
Sama.
Saaga jatkuu.
Yäk. Mulla on ääni kunnossa eikä yskitä muuten juuri muuta kuin silloin kun keuhkoista tulee limaklimppejä. Yäk.

Toivottavasti saat saagalle pikaisen lopun!

Lähetetty: 13.01.2011 13:26
Kirjoittaja urpiainen
^ Joo. Kuukausihan tässä pian tulee täyteen. Jään esnsi viikon lopussa lomalle, joten sain vihdoin mentyä työterveyshoitoon, kun pitäisihän sitä nyt saada itsensä lomaa varten kuntoon. Töissä niin väliksi. Onneksi tämä on siis koko ajan ollut aika lievää. Siis lähinnä kiusallista ja ärsyttävää pikemminkin kuin kovasti haitallista.

Lähetetty: 13.01.2011 13:38
Kirjoittaja RP
Jos se polttelu on siinä rintalastan alla niin koita närästyslääkettä :D

Vanhuus ei tule yksin :/

**********************************************************

Nyt mulla vaivaa poskiontelot, eikö tämä paska koskaan lopu. Johtuu varmaan kuivasta ilmasta, koska miehellä on taas silmissä pistelyä (kärsii ajoittain kuivista silmistä), ja mun poskiontelot ärtyy samasta. Silloin kohoaa lämpökin vaikka varsinaista tulehdusta ei olekaan.

Josko kesäksi kuntoon.

Ihan normaalisti mä elän; hoidan kotia yms. mutta on se olo silti paska, ei sitä tartte tarkkailla, sen tuntee. Mykoplasma näyte negatiivinen. Lievää närästystä ollut taas muutaman päivän lääkityksestä huolimatta.

Tänään tilasin ajan kontrolliröntgeniin. Astmahoitajan pitäisi soitella, ei tietoa koska. Ilmeisestikin pitää olla infektiovapaa ennen peffailua (puhaltelua).

Lähetetty: 13.01.2011 13:39
Kirjoittaja Pulkannaru
Vaiva: liikaa töitä!
Ja sen tuomat vaivat, mm työpaikalla melkein vanne kiristää päätä jne.

Lähetetty: 03.02.2011 21:09
Kirjoittaja nowaysis
^Tuota on näköjään liikkeellä, vaikken itse siitä kärsikään vaan ns. välikäden kautta. Aivan vitun järjetöntä, ja äijä harmittelee sitä ettei pysty enää viikkotolkulla vetään 14h työpäiviä/öitä tuosta vaan. Eipä sekään oo parikymppinen ikuisesti. En tiiä viittiskö sille melkein toivoa jotain burn outtia, niin olis pakko hidastaa. No mutta, ainahan se on tällasta ollu, rennomman jakson jälkeen vaan taas muistaa näiden rankkuuden. Koitan järkeistää, että se on vaan hormonaalista riippuvuutta toisen ihmisen aikaan saamasta hyvästä olosta, ja sen aukon voi täyttää myös muulla aivojen mielihyväkeskusta aktivoivalla toiminnalla.

Romantisch.

Lähetetty: 03.02.2011 23:07
Kirjoittaja AngryBird
Paino on pudonnut nelisen kiloa noin kolmessa viikossa vaikka en _todellakaan_ ole tehnyt asian eteen mitään :shock:

Lähetetty: 03.02.2011 23:09
Kirjoittaja Dumis
^Lumitöitä?

Mulla on semmoinen panetusvaiva...

Lähetetty: 03.02.2011 23:17
Kirjoittaja AngryBird
Dumis kirjoitti:^Lumitöitä?
Joo, mutta oon kyllä aika lahjakkaasti paikannut energiavajetta jos jonkunlaisella syötävällä :oops:
Jopa siihen malliin, että lukema olis voinut ennemmin olla toiseen suuntaan.

Lähetetty: 03.02.2011 23:46
Kirjoittaja Pulkannaru
Pitkähkön kävelylenkkeilytauon jälkeen penikoissa kova kipu. Tänään mennyt 4 Ibumaxia. Jatkan huomenna samalla linjalla koskapa Panadol ei auta. Lauantaina tiedossa metsätöitä, eli tuon lisäksi se 30min alkuun+loppuun lumikenkäilyä 25kg ahkiota kiskoen. Ens viikolla sitten lisää kävelylenkkiä.

Työmäärä duunissa yhä järjetön vielä ainakin 2 kk, josko sitten pomot ois saaneet rekrytoitua pari uutta duunikaveria. Oli kumma kun tuonkin jouduin työmuurahaistasolta kertomaan pomonpomonpomolle, kun ei välissä olevat 'vellihuosut' :D uskaltaneet kertoa totuutta. Onneksi isopomo luottaa toistaiseksi(!!) muhun eikä suutu vaikka kerrottava ei ole aina sisällöltään kovin mukavaa kuunneltavaa. Muistaa taas varmaan seuraavalla reissulla tarjoten muutaman sikarin ja juomaa ämpärillisen, siis silloin kun muut ei ole tiskillä näkemässä . 8)

Lähetetty: 04.02.2011 12:40
Kirjoittaja RP
Hmm, lääkäri soitteli keuhkokuvista. Vanhat kuvat oli saatu tuolta entisestä asuinpaikasta. Se keuhkoputken muutos oli jo sikainfluenssan jälkeisissä kuvissa mutta ei niitä edeltävissä kuvissa. Oli jäänyt siellä huomaamatta. Tää keuhkojen kontrollikuvaus on ensi kuun lopussa.

Mutta siis jäänyt jotain päälle. Mutta mä en nyt oikein ymmärtänyt mikä jäänyt päälle, jostain infektioastmasta puhui, mutta ei kai semmonen röntgenissä näy? Olen ihan ulalla.

Lähetetty: 04.02.2011 15:46
Kirjoittaja Kottarainen
RP kirjoitti:Mutta siis jäänyt jotain päälle. Mutta mä en nyt oikein ymmärtänyt mikä jäänyt päälle, jostain infektioastmasta puhui, mutta ei kai semmonen röntgenissä näy? Olen ihan ulalla.
Joo, ei näy astma kuvissa. Veikkaisin että joku infektion jälkeinen arpi olisi todennäköisin selitys.

Lähetetty: 04.02.2011 15:59
Kirjoittaja RP
Kottarainen kirjoitti:
RP kirjoitti:Mutta siis jäänyt jotain päälle. Mutta mä en nyt oikein ymmärtänyt mikä jäänyt päälle, jostain infektioastmasta puhui, mutta ei kai semmonen röntgenissä näy? Olen ihan ulalla.
Joo, ei näy astma kuvissa. Veikkaisin että joku infektion jälkeinen arpi olisi todennäköisin selitys.
Joo, tajusin sitten kun mietin tovin. Jotain astmaattista mulle tuon jälkeen tuli, avaajaa on kaapissa, mutta tuo muutos ei kait siihen liity. Vissiin joillain ihmisillä on taipumusta flunssissa tai jälkeen astmaoireisiin vaikka varsinaista astmaa ei olekaan.

No mulla alkaa se astmatutkimus noitten kontrollien jälkeen. Mut olen miehen peffillä mittaillu lääkkeillä ja ilman, ei niissä luvuissa oo kyllä mitään eroja aamulla/illalla/lääkkeellä/ilman. Oon tommosen samanlaisen tutkimuksen joskus nuorempanakin käynyt. Mut nyt sinne sairaalaan viel puhaltamaan sitä isoa toosaa lisäksi.

Lähetetty: 05.02.2011 16:09
Kirjoittaja aasi
Ruumiinlämpö koholla. Koko viikon ollut hiukan nihkeä olo, sellainen että mikään urheilu ei oo tullut kysymykseenkään mutta töissä on voinut käydä. Nyt sitten ilmeisesti nousi vähän lämpökin, noin 37 asteeseen.

Lähetetty: 06.02.2011 21:04
Kirjoittaja RP
Taas rintakehä ihan helvetin kipeä. Ei kärsi edes koskettaa rintalastaa. Säteilee myös kylkiin. Pitäisköhän ottaa joku burana kuuri tai jottain. Se on ihan turvonnutkin, mitävit.

Lähetetty: 07.02.2011 6:42
Kirjoittaja McJanne
Kuumeessa, Voi saatanan saatana, tulipa mukavaan aikaan.

Lähetetty: 07.02.2011 20:21
Kirjoittaja Elppis
TUli pari vilunväristystä ja oksu ihan yhtäkkiä, lähes väkivaltaisesti. Lämpö 37.9. Mitä ihmettä!? :shock: