Kitinä

NuoriD kirjoitti:Olette jonossa, ni är ännu i kö.

Aber mein Bratwurßt ist ja riesich!

Riemumieli kirjoitti:Luultavasti lapsella oli tarve varmistaa, että läheiset ihmiset ovat lähellä. Omakin "mukelo" käy aina vessassa tsekkaamassa, että isi on paikalla.

Juu, tuo on tietenkin se ilmeisin syy. Dialogin kirjoitin muistiin kuitenkin ihan sen takia, että siitä kävi ilmi sellainen puoli ihan tavallisessa kommunikaatiossa, johon en aiemmin ole kiinnittänyt huomiota. Eli kun mies kysyi mukelolta mitä tämä tarvitsee, hän oletti mukelon tietävän hänen tietävän, että mukelo ensinnäkin tarvitsi oven avautumisen ja toisekseen miehen itsensä löytymisen, ja tarkoittikin kysymyksellä asiaa kahden oletuksen takana, syytä tarpeelle löytää mies, eli sitä ensimmäistä asiaa josta hänellä ei jo ollut varmaa tietoa. Mukelo ei kuitenkaan osannut ottaa huomioon, että mies oli saanut selville vastaukset noihin kahteen ensimmäiseen kysymykseen sillä, että mukelo oli avannut oven ja riemuinnut miehen löytymisestä, joten kysymyksen tarkoitusperä jäi hänelle epäselväksi ja hän vastasikin vain kysymyssarjan ensimmäiseen, eli kertoi oven avaamistarpeen.

Tuossa onkin ehkä yksi kahden ihmisen välisen kommunikaation suurimmista haasteista, tietää kuinka paljon oletuksia toinen osapuoli sisällyttää puheeseensa ja mitä ne ovat. Vähän kuin Ninnin kanssa keskustellessa, kun hän ei itse hahmota sanoihinsa sisältyviä oletuksia ja ärsyyntyy, kun lukijat ottavat nuo oletukset ääneen sanottuina tosiasioina.

^ Tuossa on kysymys mielen teoriasta. Vasta 3-4 vuotiaana lapsi oppii, että toiset eivät tiedä sitä mitä hän tietää ja että toisilla on itsenäisiä ajatuksia, tunteita ja tarpeita.

Vaikuttaa, että miehesi ei ole saavuttanut tuota kehitysastetta

http://en.wikipedia.org/wiki/Theory_of_mind

NuoriD kirjoitti:^ Tuossa on kysymys mielen teoriasta. Vasta 3-4 vuotiaana lapsi oppii, että toiset eivät tiedä sitä mitä hän tietää ja että toisilla on itsenäisiä ajatuksia, tunteita ja tarpeita.

Vaikuttaa, että miehesi ei ole saavuttanut tuota kehitysastetta

Hmmm... Jos noin on, ja minä olisin kuitenkin kysyttäessä osannut vastata juuri siihen kysymykseen johon mies haki vastausta, saman logiikan mukaan miehelläni ja minulla täytyy olla yhteiset tiedot, ajatukset, tunteet ja tarpeet. Ilmankos tullaan niin hyvin toimeen...

Mukelo puolestaan on jostain syystä alkanut tavuttaa sanoja. Ihmetyttää mistä moinen on peräisin, etenkään kun en muista, että esim. pikkusiskoni aikoinaan olisi moista harrastanut. Erityisesti nelitavuiset sanat päätyvät tavutuskoneeseen: kuor-ma-au-to, pe-rä-kär-ry, nak-ki-keit-to, pik-ku-ve-li, pe-su-sie-ni. Enkä oikein myöskään tajua mitä hyötyä moisesta voisi olla, kun ruotsinkielisessä koulussa ei tavaamalla opeteltu edes lukemaan.

Vanhempieni luona taas päädyin tilanteeseen, joka sai minut miettimään itseäni äitinä. Omat vanhempani olivat muutamaa päivää aiemmin käyneet tavoistansa poiketen mäkkärissä, ja sen enempää tuotteisiinsa perehtymättä äitini mielestä "Happy Meal" oli kuulostanut lupaavalta aterialta. Isä oli käynyt hakemassa ruoat ja myyjän kysyttyä mikä lelu äidin ateriaan tulee, isä oli valinnut "tuon vihreän". Tuo vihreä oli osoittautunut suutaan aukovaksi lohikäärmeeksi, joka vanhempieni luona sitten päätyi mukelon käsiin. Äitini halusi syöttää mukelon, vaikka tämä normaalisti itse syökin, ja mukelolla oli lusikan sijaan lohikäärme kädessä. Mukelon mielestä myös lohikäärme olisi pitänyt syöttää, mutta äitini sanoi ettei ruualla saa leikkiä. Jälkipalaksi mukelo sitten sai jäätelöpuikon, missä vaiheessa minä nappasin lohikäärmeen ja aloin aukoa sen suuta mukelon jäätelöä kohti. Mukelo yhtyi tietenkin leikkiin ja sanoi mukapelokkaalla äänellä "iik!". Sitten hän kuitenkin muutti mieltään ja ojensi jäätelöpuikkoa lohikäärmeelle, sanoen "saa ottaa". Tässä vaiheessa kunnollinen äiti olisi viimeistään lopettanut pelleilyn ja todennut ettei ruoalla kuulu leikkiä, mutta minä laitoin lohikäärmeen ihan oikeasti haukkaamaan palasen mukelon jäätelöstä. Mukelo katseli hartaana jäätelön sulamista lohikäärmeen suussa ja valumista ulos sen suupielestä, ajatellen selvästi, että noin ei ihan oikeasti saa tehdä, ja silti äiti teki juuri niin!

Mistäpä tulikin mieleeni, että on aika mielenkiintoista, että vaikka minä olen paljon huolettomampi mukelon kasvatuksen suhteen kuin mies, niin silti mukelo jostain syystä tottelee minua paljon herkemmin. Oletan sen johtuvan siitä, että mukelosta itsestään ei juuri koskaan tunnu, että minä kieltäisin häntä ilman hyvää ja perusteltua syytä, jolloin minun tottelemiseni on helpompaa kuin jos jokaisen kiellon ja käskyn kohdalla tarvitsisi miettiä sen tarkoituksellisuutta. Mies ei mm. halua, että keittiössä leikitään, ja muutenkin leluja mukamas pitäisi palauttaa lastenhuoneeseen jopa kesken leikkien (tai hänen mielestään leikki keskeytyy heti, jos lelusta hetkeksikin päästää irti). Hänen sääntönsä ovat kuulemma kotoa opittuja, kun taas minulla ei ole mitään sääntöjä, vaan mielestäni käskyt ja kiellot pitää pystyä perustelemaan esim. sillä, että toiminta häiritsee muita ihmisiä, on vaarallista yms. Ruoalla leikkimistä en minäkään kyllä normaalisti hyväksy, koska koen sen moraalittomaksi, mutta sitä moraalittomuutta voi olla aika vaikeaa selittää alle kolmivuotiaalle. Mutta jotenkin olen selvästikin saanut sen moraalittomuuden tunnun siirrettyä mukelolle, koska se sulava jäätelö lohikäärmeen suussa vaikutti mukeloon kuin minkä tahansa tabun rikkominen aikuisiin, jännityksen ja viehätyksen sekaista epämukavuutta.

Muutama päivä sitten kävin kolmistaan lasten kanssa kaupungilla ostamassa mukelolle kenkiä. Rääpäle oli kantoliinassa ja mukelo käveli omin jaloin. Kenkäkaupassa oli selvästi ollut muitakin samoilla asioilla, sillä juuri mukelon kokoisia kenkiä emme omin avuin löytäneet, joten tarvitsimme myyjän apua. Myyjä sitten tuli auttamaan, ja yritti ensin palvella minua. Sovittaessani kenkiä mukelolle hän kuitenkin tarjoutui auttamaan, koska rääpäle nukkui liinassa ja teki pukemisesta minulle hieman vaivaalloista eikä mukelo itse saanut uudenjäykkiä kenkiä puettua. Siinä myyjä sitten jotenkin hoksasikin, että itse asiassa mukelo oli hänen asiakkaansa enkä minä. Hän suorastaan innostui asiasta ja pisti kaikki myyjäntaitonsa peliin, tiedusteli mukelolta tämän mielivärejä ja kysyi erilaiset kengät rinnakkain, kummat olivat kivammat. Yksiä kenkiä hän ensin sovitti vain niihin kuuluvien pohjallisten avulla, mutta halusi sitten kuitenkin vielä pukea nekin mukelolle ja pyysi tätä ottamaan pari juoksuaskelta. Mukelo puolestaan halusi kengistä pois kaikki tyhmät pahvilaput, ja niinhän siinä kävikin, että kassalla myyjä poisti molemmista ostettavista kenkäpareista kaikki turhat lippulappuset ennen niiden pakkamista kassiin, jota mukelo sitten sai itse kantaa. Minä toimin vain maksajana, kun mukelo itse hoiti asiansa myyjän kanssa, jolle tuo tilanne taisi olla itselleenkin aika mieleenpainuva.

Kenkien kanssa menimme sitten ulos, ja näimme kadun varteen pysähtyneen paloauton. Mukelo vaati päästä katsomaan sitä, ja ihailimmekin sitä siinä sitten aikamme, kun talon palohälytystilannetta selvitettiin. Mukelo osoitti paloauton eri osia hihkuen ja hyppi koko ajan innosta tasajalkaa. Riemu kiinnitti myös palomiesten huomion, ja yksi miehistä tulikin kysymään mukelolta, josko tämä haluaisi päästä paloautoon sisään. Siinä vaiheessa mukelolla kuitenkin meni pupu pöksyyn ja hän piiloutui minun taakseni. Oletan säikähdyksen ainakin osittain johtuneen siitä, että mustassa haalarissaan ja keltaisessa kypärässään palomies toi hämmästyttävän paljon mieleen Paavo Pesusieni -elokuvassa olleen pahan sukeltajan, joka nappasi Paavon ja Patrikin viedäkseen nämä matkamuistomyymäläänsä myytäviksi. Kyseinen kohtaus, jossa pikkuriikkiset Paavo ja Patrik huutavat suoraa huutoa sukeltajan käsissä, on sen verran jännä, että mukelo tulee aina katsomaan sitä olohuoneen puolelta seinän takaa kurkkien. Palomies yritti aikansa houkutella mukeloa, mutta rohkeus petti kerta kaikkiaan. Vielä kotona ennen nukahtamistaan mukelo sanoi hiljaisella, vähän apealla äänellä "ei paloautoon istumaan".

Rääpäle aloitti tänään urheilu-uransa, mehiläisnyrkkeilyn muodossa. Kokeilin jo eilen riiputtaa sellaista kirjavaa pehmomehiläistä, joka ilmeisesti on tarkoitettu vaunuihin ripustettavaksi, rääpäleen kasvojen edessä, mutta silloin tuo keskittyi vain katselemaan moista kummajaista. Jätin sen sitten rääpäleen viereen tutkittavaksi, mistä mukelo kävi nappaamassa sen ja palauttamassa takaisin hyllyyn omalle paikalleen, vaikka yritinkin sanoa rääpäleen muka leikkivän sillä. "Ei pikkupeli leiki, nukkuu vaan," mukelo totesi, ja kieltämättä tuollaiset rääpäleet, etenkin keskittyneesti katsellessaan, lähinnä näyttävätkin nukkuvan silmät auki.

Tänään tilanne oli kuitenkin erilainen. Ensin rääpäle taas tuijotti mehiläisnyrkkeilysäkkiään intensiivisesti, ja ojensi sitten kätensä sitä kohti. Kiinni ottaminen ei vielä oikein suju, joten käsi vain osui mehiläiseen ja heilautti sitä, missä vaiheessa se rahisi, kuten kunnon helistimen kuuluukin. Se innosti rääpäleen huitaisemaan uudestaan, ja nopealla tempolla tilanne eteni siihen, että rääpäle laittoi molemmat kätensä nyrkkiin ja huitoi mehiläistä hillittömästi. Siinä vaiheessa kun tuo vielä lisäksi alkoi akuankkamaisesti huudahdella äänitehosteeksi BOUNNNGGG, BOUNNNGG, oli pakko uskoa ikävystyttävimmän vauvavaiheen alkavan olla ohi. Nyt se alkaa jo tehdäkin asioita.

Meinasi unohtua: kun kyllästyin roikuttamaan mehiläistä rääpäleen edessä ja laitoin sen pois, rääpäle jatkoi antaumuksella muksimista. Tässä vaiheessa nyrkiniskut osuivat toistuvasti rääpäleen omaan nenään.

prosessi kirjoitti: Vielä kotona ennen nukahtamistaan mukelo sanoi hiljaisella, vähän apealla äänellä "ei paloautoon istumaan".

Kaunis tarina.

Tänään päiväkodin kevätjuhlissa, kun mukelon toimintaa pääsi näkemään isommassa lapsiporukassa, näki hyvin mukelon pitävän aikuisia merkittävämpinä paikallaolijoina kuin lapsia. Lasten kanssa puuhastelun sijaan mukelo päätyi hauskuuttamaan vanhempia kuin mikäkin stand up -koomikko. Kun lasten piti järjestäytyä riviin, mukelo päättikin istuutua muiden eteen ja hymyillä pöljää tekohymyä aina kun joku yritti ottaa lapsista valokuvan. Laulun aikana taas mukelo lauloi kaksi tavua muiden jäljessä, jotta aina kun muut vetivät säkeen lopussa henkeä, mukelo pääsi kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä toistamaan säkeen viimeisen sanan. Yksi jos toinenkin aikuinen alkoi tyrskähdellä viimeistään viidennen säkeen kohdalla. Sitten kun joku ohjaajista kysyi lapsilta mitä seuraavaksi laulettaisiin, mukelo huudahti välittömästi "en myra!" Kun mukelo tämän jälkeen lakosi polvilleen, osoittamaan lattialla kävelevää sokerimuurahaista, yleisön huvittuneisuus oli käsin kosketeltavaa. Kun ohjaaja sitten sanoi, että suunnitelmissa ei ollut muurahaisten tarkkailu vaan XXX-laulun laulaminen, mukelo ponkaisi heti pystyyn ja lauloi pikaisesti laulun ensimmäisen säkeen, pysähtyen sen jälkeen kuuntelemaan miksei kukaan muu laulanut. Lisää tyrskimistä yleisössä. Saas nähdä voiko tuosta lapsesta kasvattaa pois edes niitä kaikkein harmillisimpia klovnin piirteitä.

Mukelon kaksikielisyyden kehittyminen on edennyt hyvin omalaatuisia ratoja pitkin. Se olisi varmaan ollut helpompaa, jos joku kotonakin olisi puhunut ruotsia hänelle, mutta näinhän ei ollut, koska itse koen itseni enemmän suomen- kuin ruotsinkieliseksi. Hommahan meni niin, että mukelo jo äitiyslomani aikana aloitti jossain määrin puhumisen, suomeksi tietenkin. Sanoja oli käytössä ehkä parikymmentä, kun mukelo aloitti päiväkodissa. Lopputuloksena oli se, että puhe loppui kokonaisuudessaan kuin seinään. Puhe oli kokonaan kadoksissa puolisen vuotta, jolloin yksittäisiä sanoja alkoi taas tulla, lähinnä ruotsiksi. Se kummastutti minua, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että mukelo kuitenkin vietti arkisin valveillaanoloajasta suuremman osan päiväkodissa kuin minun kanssani. Sitten tuli ensimmäinen kesäloma, jonka aikana mukelo alkoi puhua, paljon ja nopeasti, vain suomeksi. Sillekin oli luonnollinen selitys, sillä kesällähän mukelo kuuli lähinnä suomea, eikä ruotsin kieli ollut sotkemassa oppimista. Syksyllä mukelo ei sitten enää suostunutkaan puhumaan päiväkodissa kuin suomea, vaikka oli aivan ilmeistä, että hän aivan hyvin ymmärsi hänelle puhutun ruotsin. Talvella tuli vaihe, jolloin mukelo ei puhunut päiväkodissa millään kielellä (kerroinkin tapauksesta täällä jo aiemmin), minkä jälkeen mukelo palasi siellä puhumaan suomea. Nyt viimeisin käänne on kuitenkin se, että mukelo puhuu edelleen päiväkodissa suomea, mutta kotona hän puhuu varmaan yli puolet ajasta ruotsia. Mies on ihan pulassa, koska hänen ruotsintaitonsa ovat melko heikot. Itsekin olen joutunut vaihtamaan ruotsiksi puhumiseen mukelon vaatimuksesta, vaikka se ei tunnukaan ollenkaan luontevalta. Vähän huolestuttaa miten ensi viikolla alkava päiväkotiloma nyt vaikuttaa asiaan, sillä mukelohan on jatkanut päiväkodissa käymistään äitiyslomastani huolimatta juuri siksi, ettei ruotsi katoaisi häneltä, enkä minä oikeasti pysty vaihtamaan kokonaan ruotsiksi, ja lisäksi täytyy myöntää, että tunnistan paljon hitaammin vähän sinnepäin sanottuja ruotsinkielisiä sanoja kuin suomenkielisiä vastaavia. Onneksi mukelo ei sentään missään vaiheessa ole sotkenut kieliä toisiinsa, vaikka se kuulemma kaksikielisillä yleistä onkin.

Rääpäle puolestaan keksi kääntymisen selältä vatsalleen nyt perjantaina neljä päivää sitten. Aiemminkin satunnaisia vahinkokääntymisiä molempiin suuntiin on ollut, mutta nyt tuosta on tullut tekniikkalaji. Koska käsittääkseni kääntyminen vatsaltaan selälleen on helpompaa, siihen suuntaan ei ilmeisesti juurikaan käännytä siksi, ettei se ole riittävän kivaa. Rääpäle kun päätti saman tien olla noudattamatta mitään neuvoloiden nukkuma-asentosääntöjä ja nukkuu nykyään lähes aina vatsallaan. Lisäksi rääpäle usein vatsalleen päästyään aloittaa teknisesti hyvin oikeaoppiset ryömimisliikkeet, mutta hänen suunnattomaksi ärtymyksekseen ne eivät johda minnekään. Niinpä tuo sama vauva, jonka itkutaitoja olen vähän väliä epäillyt, se kun ei edelleenkään kerta kaikkiaan saa itkumoottoriaan käyntiin hyvistä yrityksistä huolimatta, saakin hillittömiä raivokohtauksia ryömimisyritysten epäonnistumisen takia. Ei tuo tosin silloinkaan erityisemmin itke, karjuu ennemminkin.

Lauantaina puolestaan olivat rääpäleen ristiäiset. Itseänikin ihmetytti miksi minä tällä kertaa itse todella halusin rääpäleen kastettavaksi, vaikka mukelon kohdalla vain suostuin siihen vanhempieni vaatimuksesta. Mieshän ei kuulu kirkkoon, eikä hänellä ollut varsinaisesti mitään kantaa asiasta. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että kyseessä oli monimutkainen ajatussotku, joka vähän juonsi juurensa mm. Suvisen kitinässä pohtimaan ongelmaan: millä korvata ristiäisiin kuuluvat rituaalit tavallisissa nimiäisissä? Minä itse asiassa pidän ristiäisten rituaaleista, pidän ristiäisiin kuuluvista virsistä mm. sen takia, että oma isoäitini lauleskeli niitä usein itsekseen esim. ruokaa laittaessaan, sillä ne kuuluivat myös hänen lempivirsiinsä. Lisäksi kyseessä oli kahden suvun kunnollinen ensitutustuminen, kun kerran kutsuvierashäitä ei olla järjestetty, joka helpottuu kun siihen sisältyy kaikille tuttuihin kaavoihin perustuva aloitus. Sitäpaitsi halusin nähdä Kulosaaren kirkon sisäpuolelta ilman osallistumista mihinkään jumalanpalvelukseen, joten kastetilaisuus järjestettiin siellä siitä syystä ja juhlat sitten meillä kotona.

Oikeastaan ainoan ongelman muodostavat kasteessa käytettävät sanat, sillä ainakin minun mielessäni niihin sisältyy rivien välissä kehotus luottaa jumalan valvovaan silmään siinä määrin, että se oikeuttaa lapsen laiminlyönnin. Jäin oikein ihmettelemään tuollaista muotoilua, ja päädyin siihen lopputulokseen, että niiden tarkoitus on ollut antaa maanviljelijöille ja kaupunkien tehdastyöläisille lupa hoitaa hommansa tuntematta syyllisyyttä siitä, että lapset ovat päivät yksin kotona vaaroille alttiina. Eli kastekaava olisi näin ajatellen suunnattu köyhälle väestölle, jolla ei tuolloin ollut varaa hankkia lapsilleen mitään päivähoitajia. Lisäksi kastekaavassa on ainakin yksi suoranainen valhe: että muka yksikään jumala olisi niin tyhmä, ettei se tunnistaisi omiaan ilman kastetta? Jos sanan korvaa seurakunnalla, sisältö muuttuu vähän ymmärrettävämmäksi...

Tuosta kastekaavan kohderyhmästä sitten tulikin mieleeni, että sitä kyllä pitäisi uudistaa aika radikaalisti. Tämän päivän vastaava kohderyhmä olisivat vissiin keskustalaiset ja demarit, joille varmaan pitäisi kehitellä omat kaavansa sopivilla sisällöillä, tasapuolisuuden nimissä varmaan myös muille poliittisille suuntauksille. Pitäisikin jossain vaiheessa miettiä tarkemmin, minkälainen olisi vaikkapa Valtiollisen Rituaaliviraston sosialidemokraattisen kastekaavan oikea muoto. Puhumattakaan vihkikaavoista ja hautajaiskaavoista. Voitaisiin sitten korvata Valtionkirkko tuolla, olisi johdonmukaisempaa antaa sille verotusoikeus kuin millekään kirkolle.

Nimenantojuhla menee aivan helposti. 3 lastamme ovat kaikki saaneet nimen ilman komplikaatioita, vaikka näkymättömistä mielikuvituskavereista ei ole puhuttu mitään.

Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

NuoriD kirjoitti:Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia? Rituaalien idea on juuri se, että ne toistuvat samanlaisina kerrasta toiseen, ovat yhteisiä kokemuksina ja samanlaisuudestaan huolimatta kerrasta toiseen niin erilaisia.

prosessi kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia?

Kirkossa uskotaan Jeesukseen. Ei lanttulaatikkoon tai joulupukkiin.

Olisiko elämä elämisen arvoista ilman uskoa Jeesukseen?

prosessi kirjoitti:Oikeastaan ainoan ongelman muodostavat kasteessa käytettävät sanat, sillä ainakin minun mielessäni niihin sisältyy rivien välissä kehotus luottaa jumalan valvovaan silmään siinä määrin, että se oikeuttaa lapsen laiminlyönnin.

Paatuneena pakanana en muista kastekaavaa niin hyvin, että ymmärtäisin, mihin viittaat. Niissä ristiäisissä, joihin olen osallistunut, huomioni on kastesananvalinnoissa kiinnittynyt toisaalta siihen, että mukana on (i) voimakkaasti yhteisön (seurakunnan) jäseneksi ottaminen ja se, että yhteisö hyväksyy uuden henkilön jäsenekseen sekä (ii) lähetyskäsky kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsiksi. Kohta (i) on minusta arvokas ja kaunis, kohta (ii) kamala. Ilmeisesti teologisessa mielessä tärkeämpi on kohta (ii), joten siitä ei voida luopua, kun taas sosiaalisten instituutioiden rakenteeseen perehtyneiden silmin kohta (i) sisältää aika sofistikoituneen käsityksen sosiaalisen todellisuuden luonteesta ja kollektiivisen hyväksynnän merkityksestä. Tyypillistä, että uskovat eivät ymmärrä sitä, mikä heidän systeemissään on hienoa ja arvokasta ja mikä aika pelottavaa.

prosessi kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia? Rituaalien idea on juuri se, että ne toistuvat samanlaisina kerrasta toiseen, ovat yhteisiä kokemuksina ja samanlaisuudestaan huolimatta kerrasta toiseen niin erilaisia.

Mikään luettelemistasi rituaaleista ei taida liittyä kristinuskoon? Eli joulua voi vallan mainiosti viettää noista nauttien, vaikka ei uskokaan näkymättömän mielikuvituskaverin synnyttäneen poikansa neitsyen kautta.

Kyllä niemenantojuhlaankin voi shoppailla kristinuskosta haluamiin vaikutteita. Esim. meidän lapsillamme on "kummit".

Manaaja kirjoitti:

prosessi kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia?

Kirkossa uskotaan Jeesukseen. Ei lanttulaatikkoon tai joulupukkiin.

Olisiko elämä elämisen arvoista ilman uskoa Jeesukseen?

Eiväthän lapset maksa kirkollisveroja, joten lienee yksi ja sama, jos sinne tässä vaiheessa kuuluu. Minun lapseni saavat erota kirkosta heti kun haluavat, käytännössä asia ilmeisesti tulee ajankohtaiseksi kouluun mennessä, kun kirkkoon kuuluva ei saa valita kumpaan osallistuu, elämänkatsomustiedon vai uskonnon opetukseen.

Itse en usko Jeesukseen jumalana, historiallisena henkilönä pidän häntä mahdollisena, vaikken minään Raamatun kertomuksia vastaavana ihmeidentekijänä. Taitava puhuja, vähän kuin Barack Obama. Sellaisista syntyy legendoja, ainakin jos kuolevat tarpeeksi nuorina kuten Jeesus.

urpiainen kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Oikeastaan ainoan ongelman muodostavat kasteessa käytettävät sanat, sillä ainakin minun mielessäni niihin sisältyy rivien välissä kehotus luottaa jumalan valvovaan silmään siinä määrin, että se oikeuttaa lapsen laiminlyönnin.

Paatuneena pakanana en muista kastekaavaa niin hyvin, että ymmärtäisin, mihin viittaat. Niissä ristiäisissä, joihin olen osallistunut, huomioni on kastesananvalinnoissa kiinnittynyt toisaalta siihen, että mukana on (i) voimakkaasti yhteisön (seurakunnan) jäseneksi ottaminen ja se, että yhteisö hyväksyy uuden henkilön jäsenekseen sekä (ii) lähetyskäsky kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsiksi. Kohta (i) on minusta arvokas ja kaunis, kohta (ii) kamala. Ilmeisesti teologisessa mielessä tärkeämpi on kohta (ii), joten siitä ei voida luopua, kun taas sosiaalisten instituutioiden rakenteeseen perehtyneiden silmin kohta (i) sisältää aika sofistikoituneen käsityksen sosiaalisen todellisuuden luonteesta ja kollektiivisen hyväksynnän merkityksestä. Tyypillistä, että uskovat eivät ymmärrä sitä, mikä heidän systeemissään on hienoa ja arvokasta ja mikä aika pelottavaa.

Ei muuten mainittu lähetyskäskyä tuolla, siihen olisin itsekin reagoinut negatiivisesti, koska se on minustakin äärimmäisen vastenmielinen. Lisäksi jäi mainitsematta, että nuori naispappi tuossa (i)-kohdassa samalla huumorintajuisesti ja lämpimällä tavalla kantaa ottavasti totesi, että rääpäleen anomus on hyväksytty ja hänet on otettu myös taivaan valtakunnan kansalaiseksi. Kuulosti kauniilta, vaikken moiseen valtakuntaan edes usko.

Musta on ymmärrettävää, että jos vanhemmat uskovat Kristinuskoon, he kastavat lapsensa siihen. Samaten on ymmärrettävää, että jos vanhemmat eivät usko Kristinuskoon, he eivät kasta lastaan siihen.

Sen sijaan EI OLE ymmärrettävää, että vanhemmat eivät usko Kristinuskoon, mutta kastavat lapsensa siihen. Se on mielestäni moitittavaa hengen laiskuutta. Lisäksi se on mielestäni Kristinuskoon uskovien pilkkaa ja hyväksikäyttöä.

NuoriD kirjoitti:

prosessi kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:Avuttomuuden huippu, jos kastaa lapsen kirkkoon kuuluvaksi valmiiksi pureskeltujen rituaalien takia.

Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia? Rituaalien idea on juuri se, että ne toistuvat samanlaisina kerrasta toiseen, ovat yhteisiä kokemuksina ja samanlaisuudestaan huolimatta kerrasta toiseen niin erilaisia.

Mikään luettelemistasi rituaaleista ei taida liittyä kristinuskoon? Eli joulua voi vallan mainiosti viettää noista nauttien, vaikka ei uskokaan näkymättömän mielikuvituskaverin synnyttäneen poikansa neitsyen kautta.

Ei liity, enkä puhunutkaan pelkistä kristinuskon rituaaleista, vaan rituaaleista yleensä. Itse asiassa minua on aina häirinnyt uskonnon sotkeminen jouluun, vaikka jotkut jouluvirret ovatkin niin kauniita, että niiden kohdalla teen poikkeuksen.

Kyllä niemenantojuhlaankin voi shoppailla kristinuskosta haluamiin vaikutteita. Esim. meidän lapsillamme on "kummit".

Vaan kun mielestäni yksi niistä tärkeistä rituaalin osista on tuo virallinen osuus, jossa lapsi saa nimen joka lisätään virallisen tahon toimesta myös väestörekisteriin, eli tuo urpiaisen mainitsema (i)-kohta. Jos maistraatista voisi tilata jonkun suorittamaan tuon rituaalin ja kirkkorakennuksen kaltainen näyttävä tila olisi käytettävissäni ilmaiseksi toimituksen ajan, luopuisin mielelläni uskonnollisesta mantrasta. Eli ei onnistuisi shoppailu minulla.

NuoriD kirjoitti:Sen sijaan EI OLE ymmärrettävää, että vanhemmat eivät usko Kristinuskoon, mutta kastavat lapsensa siihen. Se on mielestäni moitittavaa hengen laiskuutta. Lisäksi se on mielestäni Kristinuskoon uskovien pilkkaa ja hyväksikäyttöä.

Ei hengen laiskuutta, enemmänhän minä tätä asiaa olen joutunut miettimään kuin sellainen, joka ei kyseenalaista oman vakaumuksensa käytäntöjä toimintatapojaan valitessaan. Kastava uskovainen ei joudu perustelemaan kastetta itselleen, kastamaton uskonnoton ei myöskään joudu perustelemaan kastamattomuutta itselleen, koska molempien toimintatavat ovat itsestäänselvyyksiä.

Minä maksan kirkollisveroa, jotta nuo palvelut olisivat käytössäni. Usko ei liity siihen mitenkään.

prosessi kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:

prosessi kirjoitti: Enpä tiedä. Olisiko joulu joulu ilman jouluruokia, joulukuusta, joulukoristeita, joulukynttilöitä sekä joulupukkia? Rituaalien idea on juuri se, että ne toistuvat samanlaisina kerrasta toiseen, ovat yhteisiä kokemuksina ja samanlaisuudestaan huolimatta kerrasta toiseen niin erilaisia.

Mikään luettelemistasi rituaaleista ei taida liittyä kristinuskoon? Eli joulua voi vallan mainiosti viettää noista nauttien, vaikka ei uskokaan näkymättömän mielikuvituskaverin synnyttäneen poikansa neitsyen kautta.

Ei liity, enkä puhunutkaan pelkistä kristinuskon rituaaleista, vaan rituaaleista yleensä. Itse asiassa minua on aina häirinnyt uskonnon sotkeminen jouluun, vaikka jotkut jouluvirret ovatkin niin kauniita, että niiden kohdalla teen poikkeuksen.

Kyllä niemenantojuhlaankin voi shoppailla kristinuskosta haluamiin vaikutteita. Esim. meidän lapsillamme on "kummit".

Vaan kun mielestäni yksi niistä tärkeistä rituaalin osista on tuo virallinen osuus, jossa lapsi saa nimen joka lisätään virallisen tahon toimesta myös väestörekisteriin, eli tuo urpiaisen mainitsema (i)-kohta. Jos maistraatista voisi tilata jonkun suorittamaan tuon rituaalin ja kirkkorakennuksen kaltainen näyttävä tila olisi käytettävissäni ilmaiseksi toimituksen ajan, luopuisin mielelläni uskonnollisesta mantrasta. Eli ei onnistuisi shoppailu minulla.

Mmm. En enää muista, miten lapsiemme nimet ilmoitettiin väestörekisteriin, kaiken järjen mukaan me vanhemmat täytimme jonkun lomakkeen ja lähetimme sen sinne. Jos haluaa välttämättä tehdä tuosta vaiheesta numeron, niin voihan sen lomakkeen täyttää siellä juhlissa.

Mutta toistan teesini: hengen laiskuutta ja uskovien pilkkaa ja hyväksikäyttöä.

Kirkkoon kuuluminen/kuulumattomuus ei juurikaan kerro siitä uskooko vai eikö usko. Itse erosin kirkosta muutamia vuosia sitten, enkä todellakaan osaa sanoa uskoako vai eikö uskoa. Olen jossain normaalissa välitilassa, kun sillä ei juuri ole mitään merkitystä. Mies taas kuuluu kirkkoon ja halusi kastaa tytsän, ja luulen hänenkin olevan tuossa normaalissa välitilassa. Sopi minulle pitkän pohdinnan jälkeen. Tilaisuus oli kaunis, sitä en kiellä. Varsinkin kun pakanat homoseksuaalit kummit saivat osallistua täysivaltaisesti kastetilaisuuteen (siunaamiseen, lukemiseen, saivat todistukset). Tytsä saa tehdä oman valintansa uskon suhteen kun tulee ajankohtaiseksi jos on tullakseen.

Uskonto sinänsä on aina kiehtonut mieltäni, mistä syystä kävin esim. rippikoulun enkä niin trendikästä rippileiriä.

RP kirjoitti:Varsinkin kun pakanat homoseksuaalit kummit saivat osallistua täysivaltaisesti kastetilaisuuteen (siunaamiseen, lukemiseen, saivat todistukset).

Mulla on tosiaan ilmeisesti menkat tulossa, kun tämäkin vituttaa. Miksi ihmeessä kirkko nöyristelee ja nuoleskelee joka puolelle. Eiväthän pakanat nyt hitto soikoon voi toimia kummeina, ei siinä ole MITÄÄN JÄRKEÄ!

NuoriD kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Vaan kun mielestäni yksi niistä tärkeistä rituaalin osista on tuo virallinen osuus, jossa lapsi saa nimen joka lisätään virallisen tahon toimesta myös väestörekisteriin, eli tuo urpiaisen mainitsema (i)-kohta. Jos maistraatista voisi tilata jonkun suorittamaan tuon rituaalin ja kirkkorakennuksen kaltainen näyttävä tila olisi käytettävissäni ilmaiseksi toimituksen ajan, luopuisin mielelläni uskonnollisesta mantrasta. Eli ei onnistuisi shoppailu minulla.

Mmm. En enää muista, miten lapsiemme nimet ilmoitettiin väestörekisteriin, kaiken järjen mukaan me vanhemmat täytimme jonkun lomakkeen ja lähetimme sen sinne. Jos haluaa välttämättä tehdä tuosta vaiheesta numeron, niin voihan sen lomakkeen täyttää siellä juhlissa.

Ei kovin toimiva rituaali, se virkailija on tarpeen. Postinkantajakaan ei oikein minulle kelpaisi...

Mutta toistan teesini: hengen laiskuutta ja uskovien pilkkaa ja hyväksikäyttöä.

Minäkin toistan sitten vastaukseni: Ei hengen laiskuutta, enemmänhän minä tätä asiaa olen joutunut miettimään kuin sellainen, joka ei kyseenalaista oman vakaumuksensa käytäntöjä toimintatapojaan valitessaan. Kastava uskovainen ei joudu perustelemaan kastetta itselleen, kastamaton uskonnoton ei myöskään joudu perustelemaan kastamattomuutta itselleen, koska molempien toimintatavat ovat itsestäänselvyyksiä.

Minä maksan kirkollisveroa, jotta nuo palvelut olisivat käytössäni. Usko ei liity siihen mitenkään.

NuoriD kirjoitti:

RP kirjoitti:Varsinkin kun pakanat homoseksuaalit kummit saivat osallistua täysivaltaisesti kastetilaisuuteen (siunaamiseen, lukemiseen, saivat todistukset).

Mulla on tosiaan ilmeisesti menkat tulossa, kun tämäkin vituttaa. Miksi ihmeessä kirkko nöyristelee ja nuoleskelee joka puolelle. Eiväthän pakanat nyt hitto soikoon voi toimia kummeina, ei siinä ole MITÄÄN JÄRKEÄ!

Virallisissa kirkonkirjoissa he eivät sitä tokikaan ole. Jos edelleen nussitaan pilkkua niin kirkkoon kuuluvuus/kuulumattomuus ei kerro uskosta mitään.

Virallinen kummi kuuluu ev.lut kirkkoon, mutta homoille pakanoille voi toki antaa jonkun lapun, kun eivät jumalattomina pakanoina mitään mistään kuitenkaan tajua.

EDIT. En osaa kirjoittaa.

NuoriD kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Vaan kun mielestäni yksi niistä tärkeistä rituaalin osista on tuo virallinen osuus, jossa lapsi saa nimen joka lisätään virallisen tahon toimesta myös väestörekisteriin, eli tuo urpiaisen mainitsema (i)-kohta. Jos maistraatista voisi tilata jonkun suorittamaan tuon rituaalin ja kirkkorakennuksen kaltainen näyttävä tila olisi käytettävissäni ilmaiseksi toimituksen ajan, luopuisin mielelläni uskonnollisesta mantrasta. Eli ei onnistuisi shoppailu minulla.

Mmm. En enää muista, miten lapsiemme nimet ilmoitettiin väestörekisteriin, kaiken järjen mukaan me vanhemmat täytimme jonkun lomakkeen ja lähetimme sen sinne. Jos haluaa välttämättä tehdä tuosta vaiheesta numeron, niin voihan sen lomakkeen täyttää siellä juhlissa.

Mutta toistan teesini: hengen laiskuutta ja uskovien pilkkaa ja hyväksikäyttöä.

Mä olen tässä nyt kyllä Daven linjoilla. Tuollaiset uskonnollisten rituaalien rationalisointiyritykset tuossa mielessä kuin esität ovat aika tökeröjä. Toki nuo käytännölliset asiat ovat ratkaistavissa - nimilomakkeen voi tosiaan allekirjoittaa juhlallisin menoin, tai voi seurata Davea, joka mustan kirjani mukaan lapsiensa juhlissa on julistanut juhlallisesti nimen ensi kertaa julkisesti yhteisön jäsenille. Jos haluat pitää kiinni rituaaleista, ei niitä oikein älyllisesti rehellisesti voi perustella tuollaisen käytännöllisyyden kautta - käytännön asioihin on aina uskonnoton ratkaisu. Sen sijaan eroan Davesta siinä, että minusta on ihan ymmärrettävää ja kestävää, jos ei-uskova haluaa kuitenkin kiinnittyä kulttuuripiirinsä uskonnollisiin traditioihin. Ja kuten Pupu osuvasti huomauttaa, uskominen ja ei-uskominen ei yleensä ole kovin mustavalkoista: harva kirkkoon kuuluva uskova on kuitenkaan fundamentalisti, jolloin usko onkin nimenomaan usein toiminnallista - siis osallistumista rituaaleihin, ei uskonnollisten lauseiden hyväksymistä tosiasiaväitteiksi. Daven käsitys suomalaisesta uskonnollisuudesta ei tunnu olevan kovin paljoa vapaa-ajattelijoiden käsitystä osuvampi.

Uskonnosta puheen ollen tuleekin aprikoos mieleeni, että etkös Prosessi joskus horissut Elukan kanssa jotain mielestäni toivottoman epäkoherenttia hellimästänne kirjailija-jumalan ideasta? Toivottavasti olet (ja Elukkakin) lukenut jo Paul Austerin kirjan Man in the Dark, joka kehittelee tavallaan samaa ajatusta aika kivasti.