Vähän myöhässä, mutta...
YLE Teemalta maanantaisin klo 21.00PUNKLANDIA. Dokumenttisarja suomalaisesta punkista ajan ilmiönä. Vuodatin kaihon kyyneliä tätä katsoessani.
(Nyt varsinkin seniorikitisijät telkkarin ääreen - killkill, SundanceKid ja muut!!)
Ehdin jo tiistaita selailla enkä mitään löytänyt, joten päädyin diagnosoimaan Alzheimerintaudin sulle. Mutta hei täytyypä lurkkia, kiitti vinkistä. Itse en ole vielä toipunut niin hyvin tuosta Extran loppumisesta, että olisin kyennyt pitämään itseni ajan tasalla Teeman tarjonnasta... No mutta nyt kun asiaa tarkemmin funtsii, niin siellähän saattaa heilua tuttuja pinheadeja
Googlebot kirjoitti:Rimakauhua ja rakkautta: tokan jakson perusteella pikkunäppärää parisuhdehjuumoria, mutta en ihan vielä sisäistänyt miksi kaikki ovat keuhkonneet sitä mielettömän hyväksi sarjaksi. Muistutti ehkä hieman Frendejä ilman yletöntä hösläämistä.
Eijei. Sarja on paljon muutakin kuin komediaa, myöhemmin mukaan tulee todella riipaisevaa draamaakin.
Siis se kun yksi miehistä menettää toisen kiveksensä?
Parisuhdesarjadraamailut eivät ehkä ole ihan mun juttuni, mutta katsoo nyt...
Nelosella alkoi näemmä tänään pyöriä tuo Masters of Horror -sarja. Elikä tunnettujen kauhuohjaajien (Carpenter, Argento, Hooper, Craven, Gordon, Coscarelli, Dante, Landis, Miike ym ym) ohjaamia "pienoiselokuvia". Muutaman katsoin Canalilta joskus ja vaikka suurin osa olikin aika perushömppää niin esim. Argenton 'Jenifer' jäi mieleen.
bedlam kirjoitti: Muutaman katsoin Canalilta joskus ja vaikka suurin osa olikin aika perushömppää niin esim. Argenton 'Jenifer' jäi mieleen.
Piristää mukavasti perjantaita, jos sattuu olemaan rauhallinen koti-ilta. Oli taas niin tuurista kiinni, että edes hokasin tämän alkavan ja tulevan. Mainostus ois pop.
Uuh! National Geographic Channelin Fight Science 2: MMA!
Human Weaponissa kiusattiin lyhyillä animaatiopätkillä, joissa pyrittiin selittämään lajin biomekaniikkaa jotenkin kansantajuisesti, Fight Science -jakso keskittyy tähän täysin.
Bas Rutten, Randy Couture, Tito Ortiz ja Dean Lister ovat koekaniineina hakkaamassa törmäystestinukkea, tutkijat mittaavat iskujen voimakkuuksia ja vertaavat tuloksia muiden kamppailulajien huippuihin. Mielenkiintoinen lähestyminen lajiin, selkeästi MMA-hype vain kasvaa.
Tutkijat saivat koko lailla yhtä ison roolin kuin superstarataistelijatkin, mistä plussa. Miinuksena yhteistyö UFC:n kanssa; koko lajiin viitattiin muutamaan otteeseen UFC:nä.
Sunnuntaisin neloselta Hurtta & Stara- ohjelma eläinrakkaille. Julkkikset kouluttaa kodittomia koiriansa, kaikille valittu oma koira alusta.
Ensimmäinen pari Hukka (3v leikattu huskysekoitusuros) ja ToukoPouko Jukka S. Rasila äänestetään sit loppuun asti jooko? Hukka oli meillä töissä 3kk etsien uutta kotia, nyt on HESY:n puolella etsien uutta kotia.
Terrieri Aapo (Satu Silvon pari) on kans hassu tyyppi
Njoo.. tätä ohjelmaa katsoo mun lisäksi tasan mun työkaveri
The great club outshines the individual, always and forever.
^ Mä katoin ja Hukka on mun suosikki! Ottaisin sen heti ittelleni jos se vaan kävis päinsä (= mulla olis iiiiso ok-talo jossain landella, missä pikku ulvomiset ei haittaa).
Brittidokumentissa 18-vuotias Bianca kertoo lapsuudestaan nudistiyhteisössä ja tekee tutkimusmatkan nykynudismin moniin eri muotoihin.
Seksuaalisten taipumusteni vuoksi pakko nähdä!
Toivottavasti näyttävät Biancan kunnolla nakuna, eikä vain jotain paksuja vanhoja akkoja ja ukkoja, joita nudistit yleensä kuulemma ovat. Pahimmassa tapauksessa eivät näytä ketään kunnolla..
Rouva Pupu kirjoitti:Mulla on sellainen tutina, jotta neloselta tässä kuussa alkava Tudors on odotuksen arvoinen sarja.
Mua hiukan ärsyttää, että tarkasti dokumentoidusta historiasta lähdetään vääntämään dramatisointia niin että lisäillään sinne keksittyjä juttuja. Rooman kohdalla se vielä meni, mutta tässä mennään jo historiankirjoituksen puolelta sen verran ulos, että varmaan ottaa päähän hiukan.
Eipä silti, katsottua se varmasti tulee. Jos ajankuvauksessa on yhtään samaa realismin hakua kuin Roomassa, niin sarjana varmasti hyvä. Muutenkin pidän siitä, että televisiosarjojen ihmiset ovat oikeamma oloisia ja mm. käyvät paskalla eivätkä vain ajele ferrailla pinkeissä pikkutakeissa.

Varmasti ihan totta turiset. Mieluummin kuitenkin paljonkin koristeltua historiaa kuin tämmösiä tusina sarjoja, IMO. Ei se sinänsä ärsytä vaikka onkin sitä historiallista haisua olemassa päässäin.
Rooman voisi ottaa vertailukohdaksi, mutta funtsin etten ota. Saas nähdä sitten ensimmäisen jakson jälkeen. Mutta tää näyttelijä on aikamoisen håt, oikein ilkeän katseen (håt) omaava tyyppi. Haastattelujen perusteella myös aika erikoinen tapaus, mitä nyt olen ulkomaalaisista lehdistä tsiikaillut.
Rouva Pupu kirjoitti:Mutta tää näyttelijä on aikamoisen håt, oikein ilkeän katseen (håt) omaava tyyppi. Haastattelujen perusteella myös aika erikoinen tapaus, mitä nyt olen ulkomaalaisista lehdistä tsiikaillut.
Jonathan Rhys Meyers on pårnå! Se on se katse ja mun pöksyt on ihan märät.
Se oli tämä kun tuli telkusta, niin meidän "suhde" alkoi.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Rouva Pupu kirjoitti:Mutta tää näyttelijä on aikamoisen håt, oikein ilkeän katseen (håt) omaava tyyppi. Haastattelujen perusteella myös aika erikoinen tapaus, mitä nyt olen ulkomaalaisista lehdistä tsiikaillut.
Jonathan Rhys Meyers on pårnå! Se on se katse ja mun pöksyt on ihan märät.
Se oli tämä kun tuli telkusta, niin meidän "suhde" alkoi.
Kasvava lukumäärä evankelisia kristittyjä USA:ssa on vakuuttunut siitä, että uskonnollinen herätys on tarpeen maan tulevaisuudelle. He valmistautuvat kouluttamalla lapsistaan tulevia johtajia, jotka vievät aatetta eteenpäin.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Vaola kirjoitti:Tänään FST5:ltä kohuttu dokumentti: Jesus Camp.
Telkku.com:
Kasvava lukumäärä evankelisia kristittyjä USA:ssa on vakuuttunut siitä, että uskonnollinen herätys on tarpeen maan tulevaisuudelle. He valmistautuvat kouluttamalla lapsistaan tulevia johtajia, jotka vievät aatetta eteenpäin.
Jotenkin tää on niinq nähty: on tyttöterminaattoria ja tavallista terminaattoria joka lähtöön.
Sarja pummaa kuitenkin kahdessa ratkaisevassa kohdassa: terminaattorit ovat heikompaa tekoa kuin leffoissa ja ennenkaikkea päähenkilöt suhtautuvat niihin kuten ne olisivat heikompaa tekoa: sarjassa niitä kohti juostaan kun leffoissa juostiin lujaa karkuun.
Tudors ei päänäyttelijän hottiudesta huolimatta jotenki jaksanu kiinnostaa. Nip/Tuck tietty jaksoi, pitänee hankkia se tikipoxi mikäli meinaan ens viikollakin katsoa. Toisaalta telkkariton elämä houkuttaa, toisaalta ei