Sivu 14/15

Lähetetty: 20.07.2006 18:39
Kirjoittaja -Superior-
Nimi: Tytteli
Ikä: 22
Kaupunki: Helsinki

Olen melkein ihanin nainen jonka olen koskaan tuntenut! Olen älykäs ja skarppi, kaunis ja hyväperseinen, hauska ja söpö sekä herkkä (oi!) ja läheisyydenkaipuinen. Tykkään elämästä, hymyilen nätisti ja olen melkein aina onnellinen. En tykkää riitelemisestä ja haluaisin parisuhteen, jossa voi pussailla ja halailla hirmuisesti ja tykätä toisesta tosi tosi paljon koko ajan - paitsi silloin kun haluaa olla ihan yksin omissa oloissaan.

En harrasta mitään vakituisesti, enkä ole vielä ihan ymmärtänyt, miten se liittyy deitti-ilmoituksiin. Ainakin itse haluan miehen, joka olisi kiinnostava omana itsenään eikä määritelmänä aikataulutettua elämää. Pidän silti kaikenlaisesta puuhastelusta, innostun helposti ja kokeilen mielelläni kaikenlaista.

Tähän väliin on kuitenkin varoitettava, etten sittenkään ole ihan täydellinen täti. Olen kohtuullisen nuori, ja toivoisinkin sinulta ennen kaikkea ymmärrystä. Huolimatta siitä, että kykenen oppimaan, en ole kaikessa ihan vielä pro. Etenkään ruoanlaitossa. Tykkään silti siivoamisesta ja kodinaskareista, joten esiliinan ja kaulimen kanssa minusta saa oikein suloisen ja seksikkään kodinhengettären!

Tähän hätään en osaa vaatia mitään erityisominaisuuksia sinulta. Itse haluan olla uskollinen, rakastava, välittävä, hoivaava, avoin sekä seksuaalisesti aktiivinen ja kokeileva - joten jos aiot kosia, kannattaa tuntea samanmielisyyttä! Haluan siis ihan tosissani vakiintua, joten jos etsit vain nättejä pinkkejä pimppalimakalvoja, jäät aika paljosta muusta paitsi. :)

Lähetetty: 20.07.2006 18:51
Kirjoittaja silsakenraali™
-Superior- kirjoitti:Nimi: Tytteli
Kenties kotoisin kaupungista, jossa autosi on jo?

Lähetetty: 20.07.2006 19:01
Kirjoittaja -Superior-
silsakenraali™ kirjoitti:
-Superior- kirjoitti:Nimi: Tytteli
Kenties kotoisin kaupungista, jossa autosi on jo?
Nyt en ihan ymmärrä, mihin "autolla" tässä viitataan. :-p

Lähetetty: 20.07.2006 19:08
Kirjoittaja silsakenraali™
-Superior- kirjoitti:
silsakenraali™ kirjoitti:
-Superior- kirjoitti:Nimi: Tytteli
Kenties kotoisin kaupungista, jossa autosi on jo?
Nyt en ihan ymmärrä, mihin "autolla" tässä viitataan. :-p
Tallinnan iskulausehan on: "Tule tänne, autosi on jo!"

Lähetetty: 20.07.2006 19:18
Kirjoittaja Sinkkumatti
-Superior- kirjoitti:En harrasta mitään vakituisesti, enkä ole vielä ihan ymmärtänyt, miten se liittyy deitti-ilmoituksiin.
.. ja komppi soikoon.

Lähetetty: 20.07.2006 19:20
Kirjoittaja -Superior-
silsakenraali™ kirjoitti:Tallinnan iskulausehan on: "Tule tänne, autosi on jo!"
En välttämättä halua kuulla enempää.

Lähetetty: 21.07.2006 13:10
Kirjoittaja ComeBack
Tämän ketjun innoittamana luin cityn deittipalvelun ilmoja.

Minun mielestäni paras ilmo on sellainen, missä asiallinen naamakuva ja selkeästi ilmaistu se, että mitä haetaan tai ei haeta. Turha liirumlaarum saa olettamaan (varsinkin kuvattomassa ilmossa), että joku yrittää puhumalla saada lyylin sänkyyn, kun muut rahkeet eivät riitä.

Muutenkin.. kuka hitti jaksaa kirjoitella enemmän kuin pari meiliä, jos ne eivät johda heti kiinnostumiseen ja tapaamiseen? En minä ainakaan.

Karisma ja sen puute tulevat ilmi myös virtuaalisesti.

Lähetetty: 21.07.2006 14:48
Kirjoittaja mustakikkeli
ComeBack kirjoitti:Turha liirumlaarum saa olettamaan (varsinkin kuvattomassa ilmossa), että joku yrittää puhumalla saada lyylin sänkyyn, kun muut rahkeet eivät riitä.
Jaa. Mulle yksi eksä sanoi suoraan että hänet saa vain puhumalla sänkyyn, ei fyysisesti viettelemällä. Jotenkin mä siinä kuitenkin onnistuin.

Siitä olen samaa mieltä ettei nettideittijutuissa jaksa montaa kirjettä vaihdella, en ole hakemassa kirjeystäviä. Nopeammin ja helpommin sen toisen aivoituksista ja karismasta/rintojen koosta pääsee selville näkemällä livenä. Jos toista pelottaa tavata tuikituntematonta ihmistä turvallisissa olosuhteissa muiden ihmisten parissa, taitaa olla väärää tyyppiä minulle. Kokemukseni mukaan useimmat naiset eivät tunnu pelkäävän pikaistakin tapaamista.

Lähetetty: 21.07.2006 15:27
Kirjoittaja Keikaus
mustakikkeli kirjoitti:
ComeBack kirjoitti:Turha liirumlaarum saa olettamaan (varsinkin kuvattomassa ilmossa), että joku yrittää puhumalla saada lyylin sänkyyn, kun muut rahkeet eivät riitä.
Jaa. Mulle yksi eksä sanoi suoraan että hänet saa vain puhumalla sänkyyn, ei fyysisesti viettelemällä. Jotenkin mä siinä kuitenkin onnistuin.
Tuskinpa sä sun eksäsi mielestä fyysisesti vastenmielinen olit alkujaankaan, hän vain kaipasi muutakin, ehkä varmistusta siitä, että olet kiinnostunut hänestä muutenkin kuin vain lyhytaikaisesti / seksuaalisesti.

No jaa, onhan niitä, jotka ovat fyysisesti ihan miellyttäviä ja sitten niitä, joilta haluaa repiä vaatteet päältä pois koko ajan. Kumpienkin kanssa kai voi olla, mutta toistaiseksi ainakin valitsen jälkimmäisten joukosta. Mulle himo on ainakin ensisijaisesti ihan niistä tarpeeksi erilaisista immuniteettigeeneistä johtuva juttu, eikä siinä mitkään lässytykset auta, jos niitä ei ole. Mieluummin tingin sitten vaikka muista ominaisuuksista..

Taidan viedä sut mukanani seuraavan kerran Brasiliaan ja katsoa, kuinka tumma etelän nainen käy kimppuusi ja ryhtyy nuuhkimaan pohjoisen miehen erilaisia geenejä... Sä voisit olla kuumaa kamaa jossain Aasiassa myös.. muista mantereista puhumattakaan.

Lähetetty: 21.07.2006 16:35
Kirjoittaja mustakikkeli
Keikaus kirjoitti:Taidan viedä sut mukanani seuraavan kerran Brasiliaan ja katsoa, kuinka tumma etelän nainen käy kimppuusi ja ryhtyy nuuhkimaan pohjoisen miehen erilaisia geenejä...
Järkytän sinut toteamalla että saatan joskus jopa vaatia vastinetta tuolle lupaukselle. On tehnyt pidempään mieli käväistä Brasseissa, ja ajatus siitä että mukana on paikat ja kielen tunteva ökkömönkiäinen ei kuulosta kovin paskalta idealta. Kun en edelleenkään osaa sanoa portugaliksi muuta kuin "buf hoeer", ja senkin ihan väärin. Ei sillä ainakaan piparia irtoaisi, joten puhumisen sijaan joutuisin todellakin turvautumaan immunogeeneihini.

Ainoa mikä tällaisella pikamiettimisellä ajatuksessa hieman tökkii on se että kuitenkin raportoisit tänne ihan simona menemisistäni ja saamisistani, ja lokaisit sillä tarkkaan varjellun palstahahmoni. Ja seksiähän et sitten edelleenkään multa saisi vaikka et edes pyytäisikään. Voitaisiinko me esim. asua eri hotelleissa, tai ainakin eri kerroksissa?

(vaikka toisaalta pääsin juuri sanomasta toisessa keskustelussa että olen pihi lomailija, mutta sähän kuitenkin tietäisit miten siellä Brasseissa elää halvalla paikallisten siivellä)

Lähetetty: 21.07.2006 17:47
Kirjoittaja Keikaus
mustakikkeli kirjoitti: Ainoa mikä tällaisella pikamiettimisellä ajatuksessa hieman tökkii on se että kuitenkin raportoisit tänne ihan simona menemisistäni ja saamisistani, ja lokaisit sillä tarkkaan varjellun palstahahmoni. Ja seksiähän et sitten edelleenkään multa saisi vaikka et edes pyytäisikään. Voitaisiinko me esim. asua eri hotelleissa, tai ainakin eri kerroksissa?
Voi hyvänen aika. Milloin mä olen tänne juorunnut jonkun toisen kityläisen salaisuuksista... Omista kylläkin, mutta ei kuulu tapoihin levitellä toisten asioita.

Saattaisin ottaa seksiä sulta, jos tuoksuisit erilaiselta! :wink: Selvennys, ettei sun tarvitse itkeä itseäsi uneen: tuoksut ihan hyvältä, mutta et mun mieheltä. Toisaalta, mun tekee mieli aina käydä fyysiseksi sun lähellä, kun sulla on ne lihakset. Lupaatko edes painia kanssani? Ai vitsi se olisi ihanaa, selättäisin sut kunnon leipomisen jälkeen.

Lähetetty: 21.07.2006 20:20
Kirjoittaja Herra Manala
Hei mäkin haluan brasseihin, jos sieltä kerran saa piparia.

Mulla kun...snif...ei ole edes noita kikkelin lihaksia!

Lähetetty: 21.07.2006 20:24
Kirjoittaja Sinkkumatti
Herra Manala kirjoitti:Hei mäkin haluan brasseihin, jos sieltä kerran saa piparia.
Brassieukot on helvetillisiä hyväksikäyttäjiä ja rahastajia. Pahempia kuin mustalaiset.

Nim. kaveri elätti yhtä sellaista 3 vuotta, ja jäi kun nalli kalliolle, kun tuli uusi lompakko vastaan.

Lähetetty: 21.07.2006 21:08
Kirjoittaja mustakikkeli
Herra Manala kirjoitti:Hei mäkin haluan brasseihin, jos sieltä kerran saa piparia.
Mä jotenkin arvasin että Keikun paritusmatkat saisivat muutkin liikkeelle. Mut hei, ei kai nyt pelkän piparin takia mennä merta edemmäs kalaan? Kyllä mua Brasseissa paljon muukin kiinnostaisi kuin paikallinen pipari (mutta ei evvk-futis kuitenkaan). Kyllä kuitenkin veikkaan että siellä lohkeaa jos ottaa mukaan kuvan tuliterästä viritetystä Skodasta lompsaansa.

Ja Keikku, ei heru edes hellää sylipainia. Siksi eri hotellit. Ja toisekseen, jalkasilsalla on paljon isommat lihakset kuin mulla, joten mikset sä ole aina sen kimpussa?

Lähetetty: 22.07.2006 0:32
Kirjoittaja Herra Manala
Skodalla kyllä saisi. Mutta ei hemmetti, en osaa arvostaa naisia jotka antavat minulle Skodan tähden. Antaisivat edes jonkin merkityksellisen henkisen ominaisuuteni, kuten merenrantakämppäni vuoksi.

Ehkä meksiko olisi sittenkin parempi paikka. Tulisia naisia, tulista ruokaa, tulista tequilaa.

Lähetetty: 22.07.2006 0:43
Kirjoittaja Think
-Superior- kirjoitti: ...hyväperseinen...kokeilen mielelläni kaikenlaista...Tykkään silti siivoamisesta ja kodinaskareista, joten esiliinan ja kaulimen kanssa minusta saa oikein suloisen ja seksikkään kodinhengettären!...nättejä pinkkejä pimppalimakalvoja...
Panisin. Siis ehkä. Riippuu siitä kuinka hyvin siivoaa...

Lähetetty: 25.07.2006 4:41
Kirjoittaja -Superior-
Pillu.

Lähetetty: 25.07.2006 9:48
Kirjoittaja SnapaHead
Toi Superiorin ilmotus on kyllä aikasta hyvä.

Jos itse ikinä koskaan milloinkaan moista väsäisin olisi se tyyliin:

Moro, mun nimi on Snapa. Mä oon aika tiukka sälli. Musta diggaa kaiken kokoset ja ikäset miehet sekä naiset,
mut mä en kyl diggaa ku tietyn kokosist ja ikäsist naisista. Saat olla vanha kotka jos sulla on rahaa. Meinaan ku paskapuheet heivataan ja puhutaan siitä yhdestä ja ainoasta asiasta, joka onnen voi tuoda niin silloin puhutaan massista. Mut selkeästi sä olet samanlainen dille ku muutkin, siis et jos sulla on massia mut sä haluat mut silti. Sulla on siis sairaus ja mä olen lääke. Nussin sua ihan vitun hyvin kunhan mun ei tartte käydä duunissa, teen sulle kunnon pöperöt ja sanon joka ikinen kerta kun jauhat täyttä paskaa. Kehutkin on aitoja. Jos siis pätäkkää löytyy, mut tunne-elämässä on köyhää niin beibi mä olen parasta mitä rahalla saa.

Lähetetty: 25.07.2006 13:02
Kirjoittaja Keikaus
SnapaHead kirjoitti: Jos itse ikinä koskaan milloinkaan moista väsäisin olisi se tyyliin:

Moro, mun nimi on Snapa. Mä oon aika tiukka sälli...
Aijai, ei saa panna itseään noin halvalla menemään! Sä pystyt niin paljon parempaan. No jaa, toisaalta jos haluat vain rahaa, niin sit.

Lähetetty: 06.08.2006 20:37
Kirjoittaja Lolita
Tämä nyt ei ole minun tekemäni, vaan uusimmasta City-lehdestä löydetty:

"29-vuotias komea ja mukava kundi etsii todella runsaan karvoituksen omaavaa aikuista, yli 30-vuotiasta naista 09-alueelta."

Tuleeko teille sama mieleen kuin minulle? :jouden:

Lähetetty: 09.08.2006 17:09
Kirjoittaja Sinkkumatti
Lolita kirjoitti:Tuleeko teille sama mieleen kuin minulle? :jouden:
Tulee. Kaveri on eläimiinsekaantuja.

Lähetetty: 09.08.2006 17:10
Kirjoittaja Rouva Pupu
Sinkkumatti kirjoitti:
Lolita kirjoitti:Tuleeko teille sama mieleen kuin minulle? :jouden:
Tulee. Kaveri on eläimiinsekaantuja.
Ei. Tällä miehellä on karvafetissi.

Lähetetty: 09.08.2006 18:26
Kirjoittaja Keikaus
Lolita kirjoitti:Tämä nyt ei ole minun tekemäni, vaan uusimmasta City-lehdestä löydetty:

"29-vuotias komea ja mukava kundi etsii todella runsaan karvoituksen omaavaa aikuista, yli 30-vuotiasta naista 09-alueelta."

Tuleeko teille sama mieleen kuin minulle? :jouden:
Tietäisittepä vaan... :wink:

Lähetetty: 09.08.2006 18:33
Kirjoittaja Camilla
Joo on mulla ollut. Kaverini tosin muotoili sen. Siinä oli ainakin kohta jossa sanottiin "jos peiliin katsoessasi et pissaa housuusi niin vastaa mulle". Muutenkin koko ilmoitus oli ihan hullu, mutta paljon ihan normaalitkin ihmiset vastasivat.

Lähetetty: 09.08.2006 21:06
Kirjoittaja Lolita
Keikaus kirjoitti:
Lolita kirjoitti:Tämä nyt ei ole minun tekemäni, vaan uusimmasta City-lehdestä löydetty:

"29-vuotias komea ja mukava kundi etsii todella runsaan karvoituksen omaavaa aikuista, yli 30-vuotiasta naista 09-alueelta."

Tuleeko teille sama mieleen kuin minulle? :jouden:
Tietäisittepä vaan... :wink:
Sinua varten sen sieltä poiminkin Keikkuseni :h: