Sivu 121/1309
Lähetetty: 11.01.2008 20:27
Kirjoittaja Vadim
PerttiMakimaa kirjoitti:Suomalaisella selluteollisuudella on loistava tulevaisuus, sillä on näet paras tuote.
Metsäyhtiöitten aneemiset tulokset ja niitten juuret löytyvät 90-luvun lopulta jolloin tuotekehitysrahat ja investoinnit hyydytettiin. Ostettiin kyllä vaikka mitä toivottomia laitoksia ympäri maailmaa niin paljolla mitä satuttiin pyytämään. Silloin kun suomalaiset menivät tarkistamaan mitä pohjois-amöriikasta tuli ostettua he hämmästelivät miten paikat ja koneet olivat näin rempallaan. Nyt meininki on samaa täällä. Asiantuntijat varoittivat ensimmäistä kertaa (tai siis minä luin ensimmäistä kertaa asiasta) 1999, että kymmenen vuoden päästä tällä menolla tapahtuu kauheita.
Silloin oli suuruuden paradigma vaikka ehkä viisauden ja keskittymisen tyyli olisi toiminut paremmin. Vertaa vaikka erästä kumikenkä/vessapaperivalmistajaa, joka päätti keskittyä yhteen hommaan...
Lyhyesti sanottuna. Kaikki kyvyttömältä suomalaisjohdolta muille myydyt laitokset ovat nykyään kannattavia erikoistuneita laitoksia. Tämä ei liene sattuma.
Niin no. Pienelle yritykselle on täysin mahdollista päättää ostaa pieni laitos ja ryhtyä tekemään jotain erikoispaperia. Isolle yritykselle ei ole mahdollista myydä ydinliiketoimintaansa ja ryhtyä tekemään jotain pikkubisnestä, vaikka se olisi kannattavaakin.
Paperimarkkinat kasvavat pari prosenttia vuodessa. Tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto on ostaa kilpailijat pois häiriköimästä, jolloin hintatasoon pystyy sentään vaikuttamaan, ja keskittyä tuotannon tehostamiseen. Paperiteollisuudessa tehostaminen vaan tarkoittaa entistä suurempien tuotantolaitosten rakentamista, eikä tätä voi jatkaa loputtomiin, koska maailmalle ei yksinkertaisesti mahdu enempää paperia. Suomalaisteollisuus on myös yrittänyt keskittyä korkeamman jalostusasteen tuotteisiin, mutta kuten sanottua, erikoistuotteiden kysyntäkin on rajallista.
Sovellettuna Kemijärven sellutehtaaseen tämä tarkoittaa seuraavaa. Sellulle ei yksinkertaisesti ole kysyntää, ja siksi ei ole mikään ratkaisu myydä sellutehdasta jollekin toiselle yritykselle, koska se ei ratkaise ylitarjontaa. Siksi se on pakko lopettaa, vaikka sille ilmaantuisi jostain tuhat ostajaa.
Suomalainen on eittämättä kriisissä, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että ne olisivat tehneet mitään väärin. Aika on vain ajanut niiden liiketoimintamalleista ohi, eikä uusia ole helppoa löytää. Ainoana ratkaisuna on tehostaa innovaatioiden kehittämistä ja kaupallistamista, eikä tällaista tapahdu heittämällä hyvää rahaa huonon perään (esim. maatalouteen ja syrjäseutujen tekohengittämiseen). Ulkomaankauppamme vaihtosuhde on heikentynyt jatkuvasti viimeisen vuosikymmenen, ja jos tunnelma jatkuu tällaisena, täällä on kohta aika kylmä. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko paperikoneisiin pantu rahaa vai ei.
Lähetetty: 11.01.2008 21:06
Kirjoittaja Rouva Pupu
Lähetetty: 12.01.2008 17:31
Kirjoittaja prosessi
Vadim kirjoitti:Muualla metsät sitä paitsi kasvavat vinhemmin, mikä johtaa selvästi alhaisempaan kustannustasoon. Paperiteollisuuden olisikin syytä keskittyä tuotekehitykseen ja yrittää keksiä, millä keinoin rahaa jatkossa taotaan.
Suomalainen on eittämättä kriisissä, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että ne olisivat tehneet mitään väärin. Aika on vain ajanut niiden liiketoimintamalleista ohi, eikä uusia ole helppoa löytää. Ainoana ratkaisuna on tehostaa innovaatioiden kehittämistä ja kaupallistamista, eikä tällaista tapahdu heittämällä hyvää rahaa huonon perään (esim. maatalouteen ja syrjäseutujen tekohengittämiseen). Ulkomaankauppamme vaihtosuhde on heikentynyt jatkuvasti viimeisen vuosikymmenen, ja jos tunnelma jatkuu tällaisena, täällä on kohta aika kylmä. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko paperikoneisiin pantu rahaa vai ei.
Kieltämättä suomalaiselle paperille on käymässä huonosti, ja niin kai pitääkin. Sinänsä hassua, että itse asiassa Suomen maantieteellinen sijainti ja pinta-ala väkisinkin tekevät meistä tulevaisuudessa metsäteollisuudessa alhaisen jalostusasteen tuotteiden vientiin pakotetun maan. Metsäteollisuuden innovaatiotkaan tuskin voivat saada aikaan mitään kovin merkittävää käännettä, koska käytännössä kuitenkin juuri hitaasti kasvanut puu on se tärkein vientituote, jonka hyödyntäminen paperi-innovaatioihin olisi tuhlausta.
Sen sijaan syrjäseutujen tekohengittäminen on alkanut minusta tuntua entistäkin tärkeämmältä, jälleen kerran Suomen sijainnin ja pinta-alan takia. Jos Suomea miettii noin eteläisemmän Euroopan näkökulmasta, sijaitsemme kätevästi EU:n laitamilla ja pinta-alaa riittää, joten jos maaseutu ihan tosissaan autioituisi, olisi hyvin ilmeistä mitä siitä seuraisi: se, mitä ranskalaiset jo kertaalleen yrittivät. Suomesta tehtäisiin yksi valtava uraanikaivos ja ydinjätekaatopaikka. Tällä hetkellä moisen suunnitelman estävät juuri nuo valtion rahojen avulla hajasijoitetut ihmiset, ei mikään muu. Toinen, ainakin vähän kannatettavampi visio autioituneen Suomen käyttömahdollisuuksille olisi tietysti raharikkaiden venäläisten puuhamaa, mutta pahoin pelkään, että ranskalaiset olisivat nopeampia valloittajia.
Pitäisikö maanviljelys samantien lakkauttaa koko Euroopasta?
Lähetetty: 13.01.2008 23:32
Kirjoittaja Tix
prosessi kirjoitti:Suomesta tehtäisiin yksi valtava uraanikaivos ja ydinjätekaatopaikka. Tällä hetkellä moisen suunnitelman estävät juuri nuo valtion rahojen avulla hajasijoitetut ihmiset, ei mikään muu.
Puppua. Suomessa kiinnostus kaivostoimintaan kohdistuu etupäässä nikkeliin, kupariin ja kultaan. Kaivamisen arvoisia uraanilöydöksiä ei Suomessa ole vielä edes tehty. Kaivostoiminta on syrjäseuduille potentiaalinen työllistäjä, ei mikään uhka. Kaivoksia koskevat niin tiukat lait, että koko vouhkaus uraanikaivoksen vaaroista on äärimmäisen typerää. Uuranikaivostoiminta olisi itse asiassa erittäin tervetullutta, koska se tekisi Suomesta paremmin energiaomavaraisen kuin se on nyt, erityisesti jos tänne hankittaisiin myös rikastamistoimia. Tosin Pekkarisen Brysselistä saama turpakeikka uusiutuvan energian osuudesta tarkoittanee, että Vuotos rakennetaan.
Lähetetty: 14.01.2008 14:25
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Vadim kirjoitti:Niin no. Pienelle yritykselle on täysin mahdollista päättää ostaa pieni laitos ja ryhtyä tekemään jotain erikoispaperia. Isolle yritykselle ei ole mahdollista myydä ydinliiketoimintaansa ja ryhtyä tekemään jotain pikkubisnestä, vaikka se olisi kannattavaakin.
Paperimarkkinat kasvavat pari prosenttia vuodessa. Tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto on ostaa kilpailijat pois häiriköimästä, jolloin hintatasoon pystyy sentään vaikuttamaan, ja keskittyä tuotannon tehostamiseen. Paperiteollisuudessa tehostaminen vaan tarkoittaa entistä suurempien tuotantolaitosten rakentamista, eikä tätä voi jatkaa loputtomiin, koska maailmalle ei yksinkertaisesti mahdu enempää paperia. Suomalaisteollisuus on myös yrittänyt keskittyä korkeamman jalostusasteen tuotteisiin, mutta kuten sanottua, erikoistuotteiden kysyntäkin on rajallista.
Sovellettuna Kemijärven sellutehtaaseen tämä tarkoittaa seuraavaa. Sellulle ei yksinkertaisesti ole kysyntää, ja siksi ei ole mikään ratkaisu myydä sellutehdasta jollekin toiselle yritykselle, koska se ei ratkaise ylitarjontaa. Siksi se on pakko lopettaa, vaikka sille ilmaantuisi jostain tuhat ostajaa.
Suomalainen on eittämättä kriisissä, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että ne olisivat tehneet mitään väärin. Aika on vain ajanut niiden liiketoimintamalleista ohi, eikä uusia ole helppoa löytää. Ainoana ratkaisuna on tehostaa innovaatioiden kehittämistä ja kaupallistamista, eikä tällaista tapahdu heittämällä hyvää rahaa huonon perään (esim. maatalouteen ja syrjäseutujen tekohengittämiseen). Ulkomaankauppamme vaihtosuhde on heikentynyt jatkuvasti viimeisen vuosikymmenen, ja jos tunnelma jatkuu tällaisena, täällä on kohta aika kylmä. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko paperikoneisiin pantu rahaa vai ei.
Kuten sanoin, tuotekehitykseen investoinnit olivat toisena vaakakupissa. Nykyisellä tekniikalla juuri on aina vaan pakko tehdä isompia laitoksia. Sellun keitossa on kuitenkin hyödyntämättömiä innovaatioita, jolla laitosten kokoa ei olisi pakko kasvattaa. Mutta kun tulosta mitataan kolmen kuukauden välein ei mitään riskiä oteta.
Ja hei, täällä ollaan.
Jos oltaisiin tuotekehitetty oltaisiin ehkä voitu itse olla hintajohtajana ja katsoa kun kilpailijat kuolevat siihen sotaan. Mitä niitä pystyynkuolleita laitoksia ostamaan.
Vaihtosuhde heikkenee, mutta niinhän se tekee koko vanhassa euroopassa. Pitäisikö lohduttautua, että täällä sentään menee kohtuullisen hyvin ja kohta ei ole työttömiäkään (vaan reilusti eläkeläisiä).
Lähetetty: 14.01.2008 14:28
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Puunpoltto on valtion mielestä liian halpaa
Joku haittavero näille perhanoille sähköyhtiöitten kiusaajille on saatava. Eivätköhän vihreät tee kohta ehdotuksen.
Jutussa pienellä mainitulla puunpolttotavalla ei näitä ongelmia tosin synny. Mutta eiköhän se unohdeta lainsäädäntökiimassa.
Lähetetty: 14.01.2008 14:57
Kirjoittaja masa
PerttiMakimaa kirjoitti:
Joku haittavero näille perhanoille sähköyhtiöitten kiusaajille on saatava. Eivätköhän vihreät tee kohta ehdotuksen.
Katalysaattori savupiipun päähän ja takkavero nimikkeellä käyttölämmitysvero.
Lähetetty: 14.01.2008 14:58
Kirjoittaja Sundance Kid
Lähetetty: 14.01.2008 15:35
Kirjoittaja killkill
Lähetetty: 14.01.2008 15:38
Kirjoittaja masa
Hyi helvetti mikä luuska.

Lähetetty: 14.01.2008 15:42
Kirjoittaja PerttiMakimaa
masa kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:
Joku haittavero näille perhanoille sähköyhtiöitten kiusaajille on saatava. Eivätköhän vihreät tee kohta ehdotuksen.
Katalysaattori savupiipun päähän ja takkavero nimikkeellä käyttölämmitysvero.
Tai ylen hengessä takka-lupamaksu. Jokainen, joka omistaa puiden polttamiseen soveltuvan takan joutuu maksamaan takan omistamisesta maksun.
Ei oikeasti muuten naurata. Energia tuntuu olevan tällä hetkellä ihmisten kaitsemishaluisten vitsa numero uno, joten tiedä mitä vielä keksivät.
Lähetetty: 14.01.2008 15:44
Kirjoittaja PerttiMakimaa
[quote="killkill"]
Loistava esimerkki itsepetoksen voimasta - Amy Crackhouse
Kertokaapas minulle mistä ihmeestä tämä ihminen yht'äkkiä putkahti vajaa vuosi sitten maailmankartalle? En ikinä ollut kuullut koko ämmästä ja nyt joka paikka on täynnä Amy Viinitalo sitä amyviinitalo tuota.
Jokaisen pr-ihmisen unelma.
Lähetetty: 14.01.2008 15:46
Kirjoittaja killkill
PerttiMakimaa kirjoitti:Kertokaapas minulle mistä ihmeestä tämä ihminen yht'äkkiä putkahti vajaa vuosi sitten maailmankartalle?
Wiki tietää
Komea lauluäänihän tuolla böönalla on - mutta noilla elämäntavoilla laulu loppuu kyllä lyhyeen. Ongelmalistaa lukiessa tuli melkein paha olo: mielialahäiriö, huume- ja alkoholiongelma, viiltelyä tms.
Lähetetty: 14.01.2008 19:04
Kirjoittaja prosessi
Tix kirjoitti:prosessi kirjoitti:Suomesta tehtäisiin yksi valtava uraanikaivos ja ydinjätekaatopaikka. Tällä hetkellä moisen suunnitelman estävät juuri nuo valtion rahojen avulla hajasijoitetut ihmiset, ei mikään muu.
Puppua. Suomessa kiinnostus kaivostoimintaan kohdistuu etupäässä nikkeliin, kupariin ja kultaan. Kaivamisen arvoisia uraanilöydöksiä ei Suomessa ole vielä edes tehty.
Tehtiin jo 70-luvulla.
Kaivostoiminta on syrjäseuduille potentiaalinen työllistäjä, ei mikään uhka. Kaivoksia koskevat niin tiukat lait, että koko vouhkaus uraanikaivoksen vaaroista on äärimmäisen typerää.
Koskevat joo, mutta tuo suurin, käytännössä koko Askolankin valtausta yrittänyt pulju ei moisista ole piitannut edes kotimaassaan Ranskassa, joten miksi sitten Suomessa? Ovat kuin mikäkin heinäsirkkalauma, siinä vaiheessa siirrytään valtiosta toiseen kun edellisestä ruoka loppuu tai tulee muuten liian kuumat paikat.
Uuranikaivostoiminta olisi itse asiassa erittäin tervetullutta, koska se tekisi Suomesta paremmin energiaomavaraisen kuin se on nyt, erityisesti jos tänne hankittaisiin myös rikastamistoimia. Tosin Pekkarisen Brysselistä saama turpakeikka uusiutuvan energian osuudesta tarkoittanee, että Vuotos rakennetaan.
Energiaomavaraisuus on toiveajattelua, Suomi ei ikinä tule saamaan lupaa mihinkään rikastamisiin. Jos sellaiseen lupa saataisiin ja kaivostoiminta hoidettaisiin kotimaisin voimin, tilanne olisi täysin eri, mutta nuo ranskalaiset heinäsirkat ovat jotain, mitä ainakaan minä en kotimaahani halua.
Lähetetty: 14.01.2008 19:38
Kirjoittaja Tix
prosessi kirjoitti:Koskevat joo, mutta tuo suurin, käytännössä koko Askolankin valtausta yrittänyt pulju ei moisista ole piitannut edes kotimaassaan Ranskassa, joten miksi sitten Suomessa? Ovat kuin mikäkin heinäsirkkalauma, siinä vaiheessa siirrytään valtiosta toiseen kun edellisestä ruoka loppuu tai tulee muuten liian kuumat paikat.
Kansainväliset kaivostoimijat ovat Suomeen tullessaan saaneet kaivosylitarkastajalta sellaiset ukaasit, että tulevat tänne melko nöyränä hattu kourassa. Itse asiassa kyseessä ei edes ollut valtaus vaan varaus, varaus ei oikeuta edes muuhun kuin maaperän tutkimiseen elektronisesti.
Kaivostoiminnan valvonta on Suomessa luultavasti maailman parasta. Mikä argumentti se on, ettei se toimi Ranskassa?
Energiaomavaraisuus on toiveajattelua, Suomi ei ikinä tule saamaan lupaa mihinkään rikastamisiin. Jos sellaiseen lupa saataisiin ja kaivostoiminta hoidettaisiin kotimaisin voimin, tilanne olisi täysin eri, mutta nuo ranskalaiset heinäsirkat ovat jotain, mitä ainakaan minä en kotimaahani halua.
Mitä ihmeen lupaa luulet suvereenin valtion tarvitsevan uraanin rikastamiseksi reaktoripolttoaineeksi? Luuletko, että ranskalaiset tänne tulisivat kaivamaan? Kyllä sen työn tekisivät suomalaiset, suomalaisessa valvonnassa.
Lähetetty: 14.01.2008 20:05
Kirjoittaja prosessi
Tix kirjoitti:prosessi kirjoitti:Koskevat joo, mutta tuo suurin, käytännössä koko Askolankin valtausta yrittänyt pulju ei moisista ole piitannut edes kotimaassaan Ranskassa, joten miksi sitten Suomessa? Ovat kuin mikäkin heinäsirkkalauma, siinä vaiheessa siirrytään valtiosta toiseen kun edellisestä ruoka loppuu tai tulee muuten liian kuumat paikat.
Kansainväliset kaivostoimijat ovat Suomeen tullessaan saaneet kaivosylitarkastajalta sellaiset ukaasit, että tulevat tänne melko nöyränä hattu kourassa. Itse asiassa kyseessä ei edes ollut valtaus vaan varaus, varaus ei oikeuta edes muuhun kuin maaperän tutkimiseen elektronisesti.
Termillä ei tässä yhteydessä ole kovinkaan suurta väliä, varausta olisi seurannut valtaus, jos homma olisi edennyt suunnitellusti.
Kaivostoiminnan valvonta on Suomessa luultavasti maailman parasta. Mikä argumentti se on, ettei se toimi Ranskassa?
Valvonta on pirun vaikeaa, kun puhutaan suomenkokoisesta maasta ja systeemit käynnistetään samanaikaisesti hyvin monessa paikassa. Vanhat koeporausalueetkin täällä Suomessa antavat hyvin mielenkiintoisia lukemia säteilyarvoista, joille kenelläkään ei ole ollut mitään intressejä tehdä yhtään mitään kolmenkymmenen vuoden aikana. Lukemat ovat siis jotain tyyliin "kaverin yliopistolta lainaaman mittarin asteikko loppui kesken".
Energiaomavaraisuus on toiveajattelua, Suomi ei ikinä tule saamaan lupaa mihinkään rikastamisiin. Jos sellaiseen lupa saataisiin ja kaivostoiminta hoidettaisiin kotimaisin voimin, tilanne olisi täysin eri, mutta nuo ranskalaiset heinäsirkat ovat jotain, mitä ainakaan minä en kotimaahani halua.
Mitä ihmeen lupaa luulet suvereenin valtion tarvitsevan uraanin rikastamiseksi reaktoripolttoaineeksi? Luuletko, että ranskalaiset tänne tulisivat kaivamaan? Kyllä sen työn tekisivät suomalaiset, suomalaisessa valvonnassa.
Nii-i, mitä ihmeen lupaa? Eihän sellaista tietenkään tarvita, ennen kuin joku tosissaan alkaa toteuttaa tuollaisia suunnitelmia. Sen verran paljon mörköjä aiheeseen liittyy, että nopeasti niitä mutkia matkaan ilmaantuu.
Sinänsä sillä ei ole mitään väliä kuka ne työt tekisivät, kun käytännössä kuitenkin suurin osa työntekijöistä ei tiedostaisi ongelmia. Samalla periaatteella homma toimisi kuin Ranskassakin, uutta työtä lehmiin kyllästyneille lehmänkasvattajille. Ja edelleen se valvonta on yllättävän vaikeaa, varsinkin kun se, mitä oikein pitäisi valvoa, ei edes ole oikein selvillä.
Lähetetty: 14.01.2008 20:32
Kirjoittaja ninnithequeen
Seuraa livenä, saapuuko Britney tällä kertaa oikeuteen
http://www.tmz.com/
Lähetetty: 14.01.2008 21:49
Kirjoittaja Teraslilja_m
ninnithequeen kirjoitti:Seuraa livenä, saapuuko Britney tällä kertaa oikeuteen
http://www.tmz.com/
Ei saapunut...

Lähetetty: 15.01.2008 13:14
Kirjoittaja masa
Lähetetty: 15.01.2008 13:21
Kirjoittaja Rouva Pupu
Lähetetty: 15.01.2008 13:23
Kirjoittaja sanctus
Lähetetty: 15.01.2008 13:23
Kirjoittaja Pyry-Matias
Lukasin tämän aamusta. Huomio kiinnittyi tähän lauseeseen: "Näiden rikosten määrä on 10 vuodessa liki kaksinkertaistunut, ja poliisin mukaan määrä on yhä kasvussa."
Ei se määrä mihinkään ole kasvanut. Kyseessä on pääosin piilorikollisuus. Sama juttu raiskauksien kanssa. Ilmitulo on vaan runsaampaa yleisen keskustelun, rohkaisun ja valveutuneisuuden myötä.
Lähetetty: 15.01.2008 13:30
Kirjoittaja masa
Rouva Pupu kirjoitti:
Allekirjoititko?
En.
Lähetetty: 15.01.2008 14:07
Kirjoittaja Bhven
Kun sinä lyöt lasta, me lyömme sillä rahoiksi. Ilta-Satu. Perheväkivalta ei ole yksityisasia. Hyvä lööppi rikastuttaa katukuvaa, lapsen mielikuvitusta ja meitä.
www.voima.fi/adbusters/12.jpg
Lähetetty: 15.01.2008 14:30
Kirjoittaja masa