Mammailu

[BettyB.]

Ja muistakaas kaikki isit hemmotella niitä äitejä ystävänpäivänä

Eiks äitejä hemmotella äitienpäivänä? Ystävänpäivä kuuluu tyttöystäville (ja meille sinkuille wannabe-tyttiksille!)!!

[mustaenkeli]

Onko totta, että Tutteli aiheuttaa enemmän puklailua kuin Nan? Näin on ainakin meillä, joten Tuttelia ei käytetä.

Meillä syötiin alkuun Nannia, kun sitä kerran sairaalassakin oli... Kaameesti vatsanväänteitä oli pojalla. Tiedä sitten, oliko syy Nannin vai tissimaidon, jota samalla sai. Siirryttiin Tutteliin ja tunne, että masu edes vähän rauhoittui. Edes hetkeksi.

tulokas oli niin vieraskorea, että neuvolan tädin läsnä ollessa söi oikein hyvin. Selitä siinä sitten, ettei homma toimi.

Meillä täysin sama juttu. Neuvolantäti tsekkas, että oikein hyvinhän tuo imee. Ei mitää probleemaa. Maanantaiaamuna kun soitin hälle, ettei pienen vatsa ole taas neljään päivään toiminu ja äiti tulee hulluksi tähän huutoon, totesi täti neuvolan: "Nii, sulla alkaa varmaan maito loppua. Lisää vaan reippaasti sitä korvikkeen määrää. Sillä lapsellasi on varmaankin nälkä!". Mieheni kuultua tämän, huilas hetken ennen kuin luopui ajatuksesta soittaa tädille pari valittua sanaa.

Eilen käytiin vyöhyketerapiassa. Iltasella vatsa toimi. Jes, se siis toimii. Terapiasta on jotain apua. Hyvä hyvä! Ja se eilinen vatsantoiminta oli vasta alkusoittoa... tänä aamuna oli lähellä, ettei koko maailma olisi hukkunut paskaan. Uskomatonta, mikä määrä... varmaan pojalla tippu puolet painosta.

[Elppis]

koko maailma olisi hukkunut paskaan. Uskomatonta, mikä määrä... varmaan pojalla tippu puolet painosta.

Joskus paska on oikeasti iloinen asia, kuten Milli joskus mainitsi

[Geetz]

Vaikka käynhän kyllä joka päivä jossain yksin. Olen ymmärtänyt, etteivät kaikki äidit sitäkään.

Toi on kyllä luksusta.

Ja siis mullehan riittää, että pääsen vaikkapa ruokakauppaan yksin. Tai lenkille (eilen en kyllä millään päältäni jaksanu, vaikka kroppa niiiin kaipas sitä) tai vaikka roskia viemään. Yks ilta siivosin ja puunasin tallissa miehen uutta autoa kun en muka muuta keksiny.

En oo paria tuntia pidempään vielä ollu erossa junnusta, mutta ens viikonloppuna nyt sitten sekin kokeilussa. Ei ole minkäänlaisia epäilyksiä sen suhteen pärjääkö isi lastensa kanssa, mutta jotenkin sitä pitää pakottaa itsensä lähtemään, tuntuu muka vähän väärältä jättää ne... Päälääkärini käski kuitenkin oppia niistä virheistä, ei aio hoitaa mua muuten enää ikinä, joten tää on halvin ja paras vaihtoehtokokeilu ny.

Ajoittain kaipaa kotoa muualle niin paljon, että pää meinaa todella räjähtää. Muksut lennellä ikkunasta ja mies tippua viemäriin. Sitä paikkailee otsaansa, jota on hakannu kylppärin seinään kun vääväävää elämä on niin perseestä yhyy miks mä en valinnu toisin ja plääplää. Ja kun poistuu niin kaipaa vain kotiin.

Minä puhun syyttävään sävyyn hormooneista mielummin kuin suurehkoista mielialahäiriöistä, vaikka se houkuttelisikin aljan paikalle.

[Elppis]

On mullakin hymy herkässä. Äsken radiorockilta kerrottiin kovaan ääneen "JUDAS PRIEST SAAPUU SUOMEEN KOLMAS KESÄKUUTA!!!".

Laskettu aika on 3.6.08

[alja]

Minä puhun syyttävään sävyyn hormooneista mielummin kuin suurehkoista mielialahäiriöistä, vaikka se houkuttelisikin aljan paikalle.

mitääääääh?

[Elppis]

Tänään tuli sitten 25 viikkoa täyteen (eli rv 25+0). Vatsa on jo hyvänkokoinen, kaikkien mielestä poika tulossa kun ei ole "leveä". Katsotaan

Mulla on melkein syyllinen olo - mammapalstalla (kaksplus) millä kirjoittelen, on lähes jokainen kesäkuun odottaja sairauslomalla tai muuten vaan tuskien / selkäkipujen / energiattomuuden vaivaama. Mä taas painan sinne tänne pää kolmantena jalkana. Energiaa ei niinkään välttämättä ole, mä olen vakaasti päättänyt liikkua niin paljon kuin mahdollista aina kun vaan jaksaa.. Kerran jos homehdun tohon sohvalle, en siitä enää ylös pääse.

Vatsa-asukki on hyvinnii vilkas tapaus.. Aina kun vähän pysähtyy ja ottaa rennosti, tyyppi herää ja rupeaa riehumaan. Nyt näkyy potkut jo huoneen toiselle puolelle.

Vielä tää on ns. coolia, vaikka liitokset paukkuu ja vatsaan vihloo alituiseen.. mut nehän kuuluu asiaan?

Eipä mulla muuta, ajattelin yrittää pitää tätä Mammailu- ketjua elossa.

Mida - mites teillä?

[Elppis]

Te synnyttäneet: saako synnytyssaliin ottaa esim. mp3- soittimen mukaan? Neuvolasta tuli neuvoa että kannatta nauhoittaa rentouttavia mukavia biisejä itselleen jos haluaa cd-soittimella vaikka kuunnella...? Mulla on enemmänkin mielessä kunnon raaka "vittu-saatana"- hevi pahimpiin kipuihin; auttaahan hyvätahtinen rokkikin reippaalla lenkillä pitämään tahtia yllä ja ainakin mua motivoi.

[Riemumieli]

Te synnyttäneet: saako synnytyssaliin ottaa esim. mp3- soittimen mukaan? Neuvolasta tuli neuvoa että kannatta nauhoittaa rentouttavia mukavia biisejä itselleen jos haluaa cd-soittimella vaikka kuunnella...? Mulla on enemmänkin mielessä kunnon raaka "vittu-saatana"- hevi pahimpiin kipuihin; auttaahan hyvätahtinen rokkikin reippaalla lenkillä pitämään tahtia yllä ja ainakin mua motivoi.

Synnytystä seuranneena voin todeta, että musiikkia saa ottaa mukaan. Eri asia on se, tuleeko sitä kuunneltua, kun hommat alkavat. Nyt puhutaan kunnon äksönistä, ei mistään toimintaelokuvasta, jossa täytyy kertoa musiikilla, että nyt tapahtuu. Kipu on nimittäin sellainen juttu, että sitä tuntiessa ei ajatella muuta. Pahimmillaan kipu vain jatkuu, jatkuu, jatkuu ja jatkuu, eikä mikään maailman musiikki sitä muuksi muuta.

Epiduraalista vielä sen verran, että jos synnytys kestää tarpeeksi kauan ja loppu on lähellä, ei uutta piikkiä anneta. Meillä kävi näin, vaikkei tapahtuma erityisen pitkä ollut, loppuvaihe vain sattui ns. pahaan paikkaan. Eli pahimpien kipujen aikana puudutus ei auttanut ja kivaa oli kaikilla.

EDIT. Äkkiseltään en muista, mihin tuo epiduraalijuttu liittyi, mutta johonkin varmaan...

[Bliss]

EDIT. Äkkiseltään en muista, mihin tuo epiduraalijuttu liittyi, mutta johonkin varmaan...

Tunto häipyy, supistukset katoavat, synnytys pitkittyy, mittarit piipittävät punaisella hapenpuutteen takia. Näin kävi mulle vaikka ei olis pitänyt. Pumpattiin "pikkusen" liikaa lääkkeitä.

[Elppis]

Epiduraalista vielä sen verran, että jos synnytys kestää tarpeeksi kauan ja loppu on lähellä, ei uutta piikkiä anneta. Meillä kävi näin, vaikkei tapahtuma erityisen pitkä ollut, loppuvaihe vain sattui ns. pahaan paikkaan. Eli pahimpien kipujen aikana puudutus ei auttanut ja kivaa oli kaikilla.

EDIT. Äkkiseltään en muista, mihin tuo epiduraalijuttu liittyi, mutta johonkin varmaan...

Juu, en mä kivutonta musiikin tahtiin synnyttämistä odotakaan Tarkoitin siis, että jos haluaa musiikkia avautusmivaiheessa (en puhunut ponnistuksista tai sitä edeltävästä karjumisvaiheesta), niin saako sitä kuunnella mitä haluaa, vai pitääkö kuunnella jotain Enyaa tai veden liplatusta?

Epiduraalia en saa kuitenkaan, ja paljon olen saanut valaistusta siitä, että sitä kipulääkettä otetaan kun sitä annetaan, muuten ei välttämättä ehdi enää saada.

[Mida]

Minen sairaaloiden soitinpolitiikasta tiedä. Kannattaa kysyä tutustumiskäynnillä. Synnytyksessä muuten mahdollisimman rento fiilis olis hyväksi, vaikka tietynlaista sisuakin saatetaan tarvita. Jos hampaat irvessä pakertaa, ni se saattaa tehdä hallaa koko synnytysprosessille, ku on jännittyneessä tilassa, eikä paikat aukene. Että Elppis omien tuntemusten mukaan sen musiikin kanssa. Mä en esim. vois kuvitellakaa panhuiluja synnytykseen, ku joka ikistä panhuilurentoutusnauhaa ikinä kuunneltuani tunnelmana on ollu armoton ärsytys ja vitutus, ku se hönkynä on niiiin rasittavaa. Rentoudesta ei tietoakaan. Että sitä ei kiitos ainakaan tännepäin. Sen sijaan mulla on yks levy, jolla on yks raita pelkkää aaltojen kohinaa rantaan ja aattelin tässä jossain vaiheessa raivata aikaa rentoutumisharjoituksille sen kanssa. Kroppa pitää kyllä huolen et adrenaliinia synnytyksessä riittää, mun homma vaan on yrittää varmistella, että sitä ei olis kropassa liikaa. Jos meinaan käy päälle pakenemis/paniikkireaktio, ni sehän on omiaan laittamaan kapuloita synnytysrattaisiin. Tai jos lähtee "taistelemaan" kipua vastaan. Tässä ny väkisinkin näitä on tullu mietittyä aika paljon ku kotona ei epiduraaleja oteta eikä huvita sekään visio, että kipupaniikissa lähettäis sairaalaan, ni mietitäänpäs asia sitten sille mallille, että kotona pitäs periaatteessa pärjätä jos mitään yllättävää ei satu.

Ina May's Guide to Childbirth on muuten helkkarin hyvä synnytysaiheinen kirja. Siinä käsitellään hiukan syvällisemmin synnytyksen luonnollisia mekanismeja ja mulle ainakin siitä oli hyvä apu siihen, että voin luottaa itseeni kykenevänä synnyttämään. Semmonen asia, mitä neuvola ei kyllä oikein osaa tukea ja jotkin sairaalakäytännötkin haittaavat.

Mulla on fyysisesti rankempi tää raskaus mitä edellinen. Liitoskipuja on enemmän ja aiemmilta viikoilta, vatsaa aristaa, kun se on jo kertaalleen aiemmin venytetty, eikä tue enää yhtä hyvin. Öisin tulee nukuttua huonosti ja kohtu supistelee melkoisen herkästi kaikenlaisesta liikkeestä. Jos vaan yhtään on pissahätä ku supistaa ni meinaa tuskaseks mennä sen rakon puristuksen kanssa. Kätilö huolehtii etten mä vaan synnyttäis liian aikasilla viikoilla, mutta mää en kyl usko. Esikoisestaki supisteli samaan malliin viikolta 28 ja lähti kohdunsuu aukeemaan viikolla 34, mutta täysaikainen vauva silti tuli puserrettua. Sydän hakkaa välillä liiankin kanssa, enkä muista juoda tarpeeksi, kun jano tulee vasta kun alkaa kuivahtaa. Eihän tää vielä mikään superjärkky tila ole, eikä oma kokemus vielä sitä luokkaa, että vannoisin, että on viimenen kerta. Voi se silti viimenen kerta olla. Lisää lapsia tekis mieli, mutta tähän tulee joka tapauksessa useemman vuoden väli, niin selvitellään adoptiomahdollisuudetki sit ku palataan Suomeen ja tehdään päätöksiä sitte vasta.

Esikoisen odotuksen mä makasin hyvin pitkälti sohvalla laiskuuttani. Ny ei voi, ku esikoinen on mahan ulkopuolella. Ku voiski.

[Elppis]

Öisin tulee nukuttua huonosti ja kohtu supistelee melkoisen herkästi kaikenlaisesta liikkeestä.

Mä nukun hyvin, kun nukun. Jos ja kun herään vessassa käymään, vatsa kipeytyy samantien eikä anna kääntää kylkeä ilman kipeitä vihlaisuja. Hieman on toi tyyny, minkä olen polvien väliin ottanut, auttanut unenlaadussa.

1108:n mieleinen hevi ei iske muhun, mä tahdon tietää mitä se laulaja sanoo, eikä kurkkutulehdukselta kuulostava ärinä ole mun mielestä laulua. Enemmän siis siltä musiikilta tahdon sitä hyvä fiilistä mikä mulle siitä musiikista ihan kotioloissakin tulee, esim. tiskatessa ja siivotessa pistän tiettyjä levyjä pyörimään, niistä tulee hyvä menevä fiilis ja hymy naamalle. Toki rauhoittuminen ja rauhallisena pysyminen on se päätavoite; toivon tosiaan etten ala hölkkäämään pitkin käytäviä takapuoli paljaana kauhunilme kasvoilla "päästäkää mut pois täältä"

Pari tuttua dramatisoi kauheasti synnytystään, sanovat suoraan että ei uskalla kertoa mulle. Mua jotenkin tietyllä tavalla naurattaa (ei varmaan myöhemmin), koska mä tulen synnyttämään, tai ainakin saamaan tän lapsen, tapahtui mitä tapahtui, oli lapsi elävä tai ei (kauhea skenario, mutta kaikkeen pitää valmistautua). Tottakai mä mielummin kuulisin tarinoita kolmen tunnin lähes kivuttomista synnytyksistä kuin niistä, jotka ovat repineet kolmen päivän aikana paikat auki, pulssit hävinneet, vauva teholla päiviä keltaisena ym. Netti on aika tehokas infopakkaus, loppupeleissä.

[nowaysis]

Pumpattiin "pikkusen" liikaa lääkkeitä.

Mulla kans jälkimmäinen koktaili tuli liian myöhään. Hankala "ponnistaa sinne päin mihin sattuu", jo ei tunnu oikein miltään. Toisaalta, eipä jäänyt pahempia traumoja kivuista Silti jos toista kertaa tulee, osaan välttää tuota tilannetta. Ainhan synnytyksen etenemistä ei tosin voi arvioida, loppu voi tulla kovinkin nopsaan, vaikka alkuun olisi auennut verkkaisammin.

[nowaysis]

No, yks tuttu ei halunnut synnytyksessä kivunlievitystä. "Oisin ottanu, jos ois sattunu kunnolla, mutta kun se kipu oli ihan siedettävää." Kova mimmi.
Ja oikeesti toisille se on vaan helpompaa. Elppa hyvin pärjäät varmasti, sulla on muutenkin semmonen rento ote elämään, että otat varmaan synnytyksen ja vauvelin vastaan just siten kuten ne tuloo. Eihän sitä etukäteen voi tietää.
Ihquhali!

[Mida]

Juu, en mä kivutonta musiikin tahtiin synnyttämistä odotakaan Tarkoitin siis, että jos haluaa musiikkia avautusmivaiheessa (en puhunut ponnistuksista tai sitä edeltävästä karjumisvaiheesta), niin saako sitä kuunnella mitä haluaa, vai pitääkö kuunnella jotain Enyaa tai veden liplatusta?

Epiduraalia en saa kuitenkaan, ja paljon olen saanut valaistusta siitä, että sitä kipulääkettä otetaan kun sitä annetaan, muuten ei välttämättä ehdi enää saada.

Kannattaa kans ottaa selvää lääkkeellisen kivunlievityksen riskeistä. Ettei sitte tarvi jälkeenpäin morkkistella, jos joutuukin toimenpidekierteeseen.

Ja sairaalassa niillä on liiankin usein sellanen typerä mentaliteetti, että hyvä synnytys käy mahdollisimman nopeasti ja hyvä synnyttäjä makaa paikallas puuduksissa eikä rasita kiireisiä kätilöitä. Ja ruokaahan ei anneta kesken synnytyksen, ku kuka tahansa voi joutua sektioon. Paha vaan, että ravinnon evääminen heikentää synnyttäjän voimia ja lisää sektion todennäköisyyttä.

Epiduraalista sen verran, että se heikentää synnyttäjän liikkuvuutta (piuhoissa kiinni aika tiukasti ollaan, mikä itsessään jo häiritsee liikkumista plus vielä se, että voi mennä kävelykykykin), mikä tarkoittaa usein makuuasentoa, mikä taas taas saattaa haitata lapsen kiertymistä synnytyskanavassa ja hidastaa prosessia. Kun keinotekoisesti poistetaan kipua, kipu palaa puudutuksen loppuessa erityisen voimakkaana, kun oma hormonilievitys ei pelaa kunnolla enää. Ponnistusvaiheessa päällä oleva puudute tosiaan heikentää ponnistamisen tarvetta, mikä haittaa ja hidastaa ponnistusta ja lapsen syntymää, missä sitten on riskinsä hapenpuutteen muodossa esmes. Epiduraalin myötä ponnistusasento on sitten yleensä se puoli-istuva, mikä tarkoittaa ylämäkeen ponnistusta. Lapsi pitää saada puskettua häntäluun tekemän "mäen" yli ja paine välilihalla kasvaa lisäten riskiä sekä repeämiin, että episiotomiaan (joka on vain äärettömän harvoin oikeasti tarpeen). Puoli-istuva asento saattaa itsessäänkin hidastaa tarpeettomasti lapsen syntymää.

Itse sanoisin, että epiduraali/spinaali vain jos vaihtoehtona on kipushokki ja kipua ei kerta kaikkiaan enää kestä. Itse pyysin puudutetta melko varhain synnytyksen aikana ja sen tulo kesti yli tunnin, jona aikana supistusten voima kasvoi ja koveni ja jälkikäteen totesin, että ihan liian aikaisin pyysin. Olisin paljon pitempään kestänyt. Etenkin jos lisäenergiaa olisi vaikka energiapitoisen mehun muodossa tarjottu. Sillä kokemuksella uskallan lähteä kotona puudutteiden ulottumattomissa synnyttämään. Etenkin kun tietää nuo rasittavat riskit, mitä puudutteiden mukana tulee.

Kaikkein tärkein yksittäinen oivallus on ollut se, että supistuskipu ei ole vaarallista. Se voi olla kokonaisvaltaista, hurjaa ja uuvuttavaa, mutta siitä huolimatta mikään ei kropassa mene rikki. Sitä ei siis sinällään tarvitse pelätä samaan tyyliin kuin muita kipuja. Sen voi antaa tulla ja tehdä työnsä ja itse jopa pyrkiä avittamaan.

[Elppis]

Kiitos Mida hyvistä neuvoista Mä uskon että ajattelen mä nyt mitä tahansa, ne ajatukset ja periaatteet unohtuu just sillä hetkellä kun / jos sattuu.

[Elppis]

Nowaysis - juu, äidin serkku, mua 2vko nuorempi, synnytti joulukuun lopussa 3,5kg/52cm pojan. Sanoi että synnytys oli ihanaa, ei mitään kivunlievitystä. Sairastanut endometrioosia yli 4 vuotta, ollut sairauslomalla lähes kokoajan kovien vatsakipujen takia.. Synnytys oli kuulemma lastenleikkiä verrattuna niihin kipuihin. Haluaa hullu kuulemma mahd. pian uudestaan, ja tietenkin ilman mitään kivunlievitystä. Joskus näinkin

[nowaysis]

Midan käsitykset ovatkin sitten siitä toisesta ääripäästä. Kivunlievityksestä ei mielestäni pidä nähdä olevan pelkästään haittaa synnytykselle. Monesti kivun lieventyessä äiti ja vauvakin rauhoittuvat ja voivat paremmin, ja se voi myös edistää synnytyksen etenemistä. Mahdollisimman nopea synnytys tuskin on tavoitteena, mutta normaalisti etenevä. Tuskin kukaan huvikseen synnyttää yhtään sen pidempään, kuin on tarve

Minusta on outoa nähdä lääkkeellinen kivunlievitys negatiivisena. Kuinka moni esiäiti sitä olisi halunnut, jos sitä olisi ollut saatavilla? En toki sitä ole kenellekään tyrkyttämässä, mutta en myöskään pidä siitä asenteesta, että kaikki lievitystä haluavat ovat mamiksia ja kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän -mentaliteetista. Ja let's face it, ei se ihan kamalan vaarallistakaan voi olla, vai kuinka? Ihan samalla tavalla kuin muukin kipulääkitys. Suomessa nykyisin synnytyksessä käytettävät lääkkeet ehkä petidiinia lukuun ottamatta ovat käsittääkseni kohtalaisen nopeasti elimistöstä poistuvia. Jokainen siis synnyttäköön tavallaan, jonka määrää viime tipassa se syntyvä, ei synnyttäjä.

Sanoisin myös, että kannattaa perehtyä ylipäänsä kivunlievitykseen, sekä lääkkeelliseen että lääkkeettömään. Ei ne lekurit siellä sairaalassa lääkkeitä tarjoamalla yritä vaikeuttaa, saati vaarantaa synnytystä. Itse ainakin söin(persikkapiirakkaa!) synnytyksen aikana avautumisvaiheessa, käytännöt toki saattavat vaihdella sairaaloittain, ehkä syömättömyys ponnistusvaiheessa voi olla järkevääkin

Olen läpeeni medikalisoitunut, so help me God. Eikun. En vaan pidä modernia lääketiedettä mörkönä, vaikka sitä paikoitellen dollari pyörittääkin.

[Mida]

Kiitos Mida hyvistä neuvoista Mä uskon että ajattelen mä nyt mitä tahansa, ne ajatukset ja periaatteet unohtuu just sillä hetkellä kun / jos sattuu.

Mä taas uskon ihan päinvastoin Siis että mitä paremmin ja pitempään oon pystyny etukäteen suhtautumaan synnytykseen ja siihen kipun luonnollisena asiana ja mitä enemmän oon miettiny sitä, miten supistustuntemukset olis parasta vastaanottaa, niin sitä helpompi ne on muistaa sitten kun tilanne on päällä. Onneksi luonto auttaa myös, jos psyykkiset prosessit, kuten esim. synnytyspelko eivät estä. Mä olin jossain vaiheessa tällä kertaa valmistautuessa ihan yllättynyt siitä, miten rentona olin viime kerralla ja miten hyvin suun alue pysyi rentona, vaikka ympärillä oli monta hankaloittavaa tekijää (tippaletkut, käyrävyöt, vieras ympäristö, vieraita ihmisiä ramppaamassa koska tahansa sisään ja ulos huoneesta, ajattelemattomia kommentteja päästelevä vanhempi poikkijapinoon-kätilö, upouusi hurja tilanne ja kokemus meneillään, ravinnonpuutteestakin uupuva kroppa jne.)

Mua vähän jänskättää miltä ponnistusvaihe luomuna tuntuu. Viimeks spinaalipuudutus vaikutti yhä, eikä sattunut niin yhtään. Spinaali tosin mulla vain vaimensi supistuskipua ehkä puoleen, ei vienyt sitä kokonaan pois. Vasta kun itse alkoi ponnistaa supistusten mukana, kipu hävisi. Eli kuvittelisin ponnistamisen olevan helpottavaa ja voimaannuttavaa taas (äyhkintä-ärinöitsemisineen), vaikka lapsen kulun ulos tuntisikin selkeämmin mahdollisine repeämineen (epparille ei kiitos).

Jos hyvältä tuntuu ja esteitä ei ilmene, niin luultavasti vielä synnytän vedessä. Kätilöltä viimeksi kyselin mahdollisuudesta kopata lapsi itse ja jos tilanne sen sallii, niin ei kätilöllä ollut mitään vastaan. Vähintään haluan tunnustella syntyvää päätä. Ja jos voimat ei tyystin lopu, pystyasento tavoitteena mahdollisimman paljon avautumisvaiheessa ja ponnistaessa.

Ja yks käytännön vinkki: Jos avautumisvaiheessa tuntuu parhaalta olla makuulla tai tulee "sidotuksi" sänkyyn, niin kannattaa vauvan asennon ja kiertymisen kannalta ajateltuna olla vasemmalla kyljellään (painovoima auttaa vauvan selkää kohti äidin mahan vasenta puolta). Saattoi olla yksi oleellinen tekijä siinä, miksi edellinen synnytykseni sujui säännöllisesti ja ongelmitta makaamisesta ja puudutteista huolimatta. Makasin vasemmalla kyljelläni ja kätilö tuossa viimeksi käydessään oli sitä mieltä, että lähes poikkeuksetta vauvat tuppaavat kiertymään synnytyksen aikana akselinsa ympäri myötäpäivään ja tulemaan ulos kun selkä on vasemmalle etuviistoon. Että jos vauva vain loppuraskaudesta tykkää potkia enempi oikealle raivotarjonnassa, niin se saattaa helpottaa itse synnytystä, kun vauvan ei tarvitse pyöriä niin pitkää matkaa. Kätilön kokemuksen mukaan melkein kaikissa pitkissä synnytyksissä vauvan on pitänyt kiertyä lähes kokonaan akselinsa ympäri.

Enpä tätäkään viime raskauden aikana tiennyt.

[Xiberia]

Huh, tätä ketjua lukiessani olen enemmän ja enemmän varma siitä, että en tule ikinä hankkimaan lapsia. Ikinä.

Yst. terv. nimim. Jäätävä synnytysfobia

[Bliss]

Yst. terv. nimim. Jäätävä synnytysfobia

Pelkosektio.

Jos joskus vielä olen siinä tilanteessa, että tarttis synnyttää, neuvottelen hyvissä ajoin sektion, viime kerrasta jäi aika paha fiilis & ikuinen haitta.

[Xiberia]

Pelkosektio.

Jos joskus vielä olen siinä tilanteessa, että tarttis synnyttää, neuvottelen hyvissä ajoin sektion, viime kerrasta jäi aika paha fiilis & ikuinen haitta.

Onko sellainen vaihtoehto, että ihan silkan fobian perusteella saisi sektion? Se on nimittäin ainut tapa, miten voisin ehkä joskus kuvitella "synnyttäväni". Ehkä. Joskus. Mutta tuolta alakerrasta en kyllä lähde mitään puskemaan, ajatus pelottaa niin paljon että tulen huonovointiseksi.

Synnytys on ainoa asia, joka mua esim. tulevalla alallani todella hirvittää. Sen rinnalla kaikki haljenneet kallot ja tursuilevat suolet tuntuvat lievältä. En tiedä mistä olen näin voimakkaan pelon saanut, mutta se on vaan sellainen todellinen kauhu eikä mikään pikkupelko.

[Riemumieli]

EDIT. Äkkiseltään en muista, mihin tuo epiduraalijuttu liittyi, mutta johonkin varmaan...

Tunto häipyy, supistukset katoavat, synnytys pitkittyy, mittarit piipittävät punaisella hapenpuutteen takia. Näin kävi mulle vaikka ei olis pitänyt. Pumpattiin "pikkusen" liikaa lääkkeitä.

Ei kun tarkoitin, että mistä se tuli minulle mieleen. Mutta imppaamisketjusta se tuli, tosin siellä Elppis mainitsi ettei voi ottaa epiduraalia, vaan vaihtoehtona olisi selkäydinpuudutus. Mutta niin ne aivokäyrät asioita kummasti yhdistelevät.

[Riemumieli]

Onko sellainen vaihtoehto, että ihan silkan fobian perusteella saisi sektion? Se on nimittäin ainut tapa, miten voisin ehkä joskus kuvitella "synnyttäväni". Ehkä. Joskus. Mutta tuolta alakerrasta en kyllä lähde mitään puskemaan, ajatus pelottaa niin paljon että tulen huonovointiseksi.

Lähtökohta Suomessa on, että alatiesynnys on luonnollinen vaihtoehto ja muita tapoja käytetään vain, jos on olemassa erityisiä perusteita. Useimmiten ei kai ole.