Arista, Annasta ja Kristianista tulee staroja, kuka sitten voittaakaan.
Kaduttaa, etten katsellut aiempien vuosien Idols-skaboja, luulin halvaksi roskaksi.
Mutta Idolsien seuraaminen opettaa!
Jos kuuntelee vain jo professionaalien laulajien levytyksiä, ei tule ajatelleeksi mikä erottaa hyvän laulajan huonosta. Idolsia seuratessa homma havainnollistuu. Finalisteilla on kaikilla hyvä ääni, joten tuolla tasolla erot taitavat mennä "karaokemaisuudessa": Kuka vain laulaa läpi, kuka samaistuu biisiin. Rock- tai poplaulu on parhaimmillaan tunteiden kommunikointia. Enemmän näyttelijän hommaa kuin äänen tuottamista. Ja paras näyttelijäkään ei vaikuta näyttelijältä, hän ON roolihahmonsa.
Lauluäänen pitää olla hyvä, mutta vasta tulkinta tekee siitä Taidetta. Siksi en ole koskaan uskonut oopperalauluun. Kun pyritään täydelliseen äänenmuodostukseen, menetetään inhimillinen kommunikaatio. Oopperalaulaja on usein pelkkä instrumentti, tai ainakin tulkinnan mahdollisuudet jäävät vähiin kun äänenkäytön pitää olla niin moitteetonta. Hyvä rock- tai poplaulaja taas pystyy antamaan biisin jokaiselle sanalle oman tunnepainotuksen. Sen tehdäkseen täytyy osittain luopua akateemisesta äänen puhtaudesta. Pelkkä äänen puhtaus tai mikä vaan joka on vain kaunista muttei tee mitään, on rihkamaa.
Toinen asia, joka nyt Idolseissa liikutti:
Minähän olen vanha starba, 44 wee. Minun sukupolveni oli Suomessa ensimmäisiä, joka kasvoi rokkenroulia kuunnellen. Glamrock, hevi ja punk keksittiin, kun olin herkimmässä iässä. Ja aina se oli vanhempien mielestä "vain" heppoista nuorisomusiikkia, oikea musiikki oli jotain Olavivirtaa, Tapiorautavaaraa tai Katrihelenaa. Olen siis kasvanut opetettuna hieman häpeämään omia "lapsekkaita" mieltymyksiäni.
Tänään Idols-finalistit pistettiin laulamaan SYNTYMÄVUOTENSA biisejä. Äsken syntyneitä kun ovat, minulle ne olivat ihan nykyajan hittejä. Mutta näille silti vanhempiensa sukupolven biisejä. Ja kuitenkin idolistit tunsivat ne biisit ja arvostivat niitä! Ne ovat itsestäänselvästi osa heidän OMAA kulttuuriaan.
Entäs kun itse olin kaksikymppinen? Merkitsivätkö minulle jotain vanhempieni kuuntelemat biisit tai juuri mikään iskelmämusiikki joka oli tehty ennen syntymääni? Ei helvetti, eihän se ollut edes rokkenroulia! Vanhojen muumioiden tangohumppaa, tylsää kuin kuivettunut pettuleipä.
Tästä voisi päätellä, se rock ja pop, jota vanhempieni polvi piti kakaroiden ohimenevänä pelleilynä, onkin nykyään emansipoitunut ja tullut kulttuurin kivijalaksi. Rock on voittanut maailman!
(Mutta kun elän itseänikin vanhempien ihmisten kanssa, huomaan etteivät ne vieläkään tajua. Isäkin ihmetteli, mikseivät idolsit laula "kaikkien tuntemia ikivihreitä"
Johon minä, että eiköhän nuo aika ikivihreitä ole, kun parikymppiset laulavat kolmekymmentä vuotta vanhoja, vanhempiensa levyiltä kuulemiaan biisejä ja isä sun oma moka jos et ole sattunut kuulemaan biisejä jotka on soineet jo kymmeniä vuosia)
