Kitinä

KKK kirjoitti:Sen kuitenkin tiedän, että jos tästä hopeiden jako tulee (taas)... niin minä menen hautaan poikamiehenä. Riitti meinaan tätä sorttia

Vannomatta paras.

^ Jos lissutaylorilla ei tärpännyt kahdeksalla yrityksellä, ehkä mäkin tyydyn kahteen

Ai että kun tietäsi tekisikö itselleen ihanasti ja vaan menisin pois vai alanko säätään tätä suhdesoppaa kuntoon. En vaan tiedä onko mussa voimia/halua yrittää saada asiaa toimivaan joka joskus oli ihana mutta muuttui helvetiksi myöhemmin. Missä on se raja jolloin on syytä luovuttaa ja päättää suhde? Tuntuu niin pirun tyhmältä olla jääräpää ja jatkaa asiaa joka tuntuu, ei pahalta, mutta väärältä.

Sanokaa nyt joku jotain!

Nergal kirjoitti:Ai että kun tietäsi tekisikö itselleen ihanasti ja vaan menisin pois vai alanko säätään tätä suhdesoppaa kuntoon. En vaan tiedä onko mussa voimia/halua yrittää saada asiaa toimivaan joka joskus oli ihana mutta muuttui helvetiksi myöhemmin. Missä on se raja jolloin on syytä luovuttaa ja päättää suhde? Tuntuu niin pirun tyhmältä olla jääräpää ja jatkaa asiaa joka tuntuu, ei pahalta, mutta väärältä.

Sanokaa nyt joku jotain!

Lopeta suhde. Ihmiset ei muutu.

masa kirjoitti:

Nergal kirjoitti:Ai että kun tietäsi tekisikö itselleen ihanasti ja vaan menisin pois vai alanko säätään tätä suhdesoppaa kuntoon. En vaan tiedä onko mussa voimia/halua yrittää saada asiaa toimivaan joka joskus oli ihana mutta muuttui helvetiksi myöhemmin. Missä on se raja jolloin on syytä luovuttaa ja päättää suhde? Tuntuu niin pirun tyhmältä olla jääräpää ja jatkaa asiaa joka tuntuu, ei pahalta, mutta väärältä.

Sanokaa nyt joku jotain!

Lopeta suhde. Ihmiset ei muutu.

Mä olin vaimon kanssa eroamassa monta kertaa joskus vajaa 20 vuotta sitten. Nykyään olen tyytyväinen suhteeseen. Ei sitä voi tietää.

NuoriDaavid kirjoitti:Mä olin vaimon kanssa eroamassa monta kertaa joskus vajaa 20 vuotta sitten. Nykyään olen tyytyväinen suhteeseen. Ei sitä voi tietää.

Sä olet vaan totuttautunut ja alistunut tilanteeseen.

masa kirjoitti:Sä olet vaan totuttautunut ja alistunut tilanteeseen.

Masa sen kaivoi esiin, alistumisesta tässä on kysy. Minua kammoksuu ajatus että mut lyödään muottiin/rooliin joka ei ole minua. Puserretaan johonkin minkä nainen haluaa ja en ole semmoinen. Sitä tämä on ollut about 6kk ja kun en anna periksi niin tavara lentää ja huuto alkaa.

Alan homoksi ja muutan Davelle.

Nergal kirjoitti: kun en anna periksi niin tavara lentää ja huuto alkaa.

Toi on jo riittävä syy laittaa eukko kiertoon.

Eikös tää ole aika tuore suhde? Pitäisi olla vielä hattaraa ja my little poneja, ja jos jo nyt on moista skeidaa, tuskin se ihanaksi muuttuu.

~3v melkein.

Jäisin, jos:

* Rakkautta on jäljellä, pystyn kuvittelemaan yhteisen tulevaisuuden tämän hetkisistä ongelmista huolimatta.
* Ongelmat ovat selvitettävissä ja halua siihen löytyy, molemmilta. Se pitää myös näkyä eikä jäädä vain halun tasolle.
* Ongelmien selviäminen meinaisi että olisimme parempia, onnellisempia ihmisiä yhdessä... Suhde syvenisi, vahvistuisi sen seurauksena. Vahva, vakaa tiimi.

Teoriassa kaiken yllä olevan pitäisi olla mahdollista sekä todennäköistä jotta en pakkaisi kamppeitani ja sanoisi vitut. Mä en nykyään ole kovinkaan ihmisrakas, joten tästä ei varmaan ole apua. Olen korvannut ihmiset kirjoilla ja näin ollen out kaikista suhdeneuvoista.

Mä en jäisi jos toinen yrittää pakottaa muottiin johon ei kuulu. Ei kukaan voi olla onnnellinen jos ei saa olla oma itsensä.

^Ei voi ei. Tästä tulee ehken elämäni mystisin kokemus mutta taidan siirtyä poikamieheksi.

Nergal kirjoitti:^Ei voi ei. Tästä tulee ehken elämäni mystisin kokemus mutta taidan siirtyä poikamieheksi.

Mun mielestäni sä olet kolmen vuoden aikana monta kertaa ilmoittanut olevasi poikamies?

^Sun mustassa kirjassa on erhe.

Nergal kirjoitti:^Sun mustassa kirjassa on erhe.

Ei oo koskaan käynyt niin ja nyt kävi taas!

Vaihtoehdot on kai joko muuttua tai saada toinen hyväksymään ettet aio muuttua. Jos epäilet että toinen ei jousta, niin helvettiäkö sitä rimpuilemaan? Ei tuo kovin hohdokkaalta ole kuulostanut.

Äyh. Tämä on taas näitä asioita mistä ei tiiä miten tästä nyt etenisi.
Mies on töissä. Jatkuvasti, eikä joustoa oikeen tunnu löytyvän. Esimerkiksi mulla ois jumppa torstaisin puol kasilta, mikä vaatis että se lähtis töistä vähän aiemmin, siinä 18.15-18.30 maissa. Noh, viimeeksi olen käynyt kyseisessä jumpassa joulukuussa. 2 kertaa olisi toisen työstä lähdön puolesta mahdollista mennä sinne tämän vuoden puolella. Toisella kerralla huutoyrjösin koko illan, toisella taas migreenin kourissa.
Keikka, jonne olisin halunnut mennä ja josta kerroin useampi kuukausi etukäteen, että onnistuisi. Nooh... se unohtui eikä töitten puolesta ollut sitten mahdollista. Ja näitä riittää.

Surullista tässä on se etten mä enää edes ylläty. Ai, en voi tehdä suunnitelemiani asioita, olet töissä. Hei, voitko tulla kotiin, olen niin kipeä etten kye vahtimaan lasta - ei voi, olet töissä. Hei, mulla on iso ja aikaa vievä projekti töissä, voitko hakea lapsen - ei, olet töissä.

Mä voin ymmärtää että toinen ajattelee että tekee töitä ja turvaa perheen talouden, niin että on joskus aikaa olla yhdessä. Tiiätkö, mä en oo kauheesti nähny sua kohta 3 vuoteen, mä en oo ihan varma haluanko mä viettää sun kanssa aikaa. Enkä mä ole ihan varma että sä et ole töissä siitä yksikertaisesta syystä että sä viihdyt siellä paremmin kuin kotona. "Haluaisin olla enemmän kotona" - sanat on kuultu, tekoja ei vaan näy. Jotenkin on vaan alkanu tuntua ettei me olla yhtä tärkeitä.

Enkä mä nää enää kovin montaa syytä yrittää yksin. Eikä toinen tunnu näkevän ongelmia, vaikka ne ääneen lausuu. Jotenkin vaan ohittaa ne, jättää huomiotta.

Ja se mikä eniten mietityttää: jos mä lähden tästä, niin vaivautuuko toinen näkemään lasta, vaikka siihen kaikki mahdollisuudet annettaisiin? Olisiko toinen halukas järjestämään aikatauluaan niin, että yhteinen aika lapsen kanssa olisi mahdollista? Enkä mä puhu nyt mistään mun sanelemisa aikatauluista, vaan siitä että toinen pitäisi edes sen yhden vapaapäivän viikossa ja haluaisi viettää sen lapsen kanssa, edes joskus?

NuoriDaavid kirjoitti:

masa kirjoitti:Lopeta suhde. Ihmiset ei muutu.

Mä olin vaimon kanssa eroamassa monta kertaa joskus vajaa 20 vuotta sitten. Nykyään olen tyytyväinen suhteeseen. Ei sitä voi tietää.

Samikset paitsi me ei olla oltu noin pitkään yhdessä. Katotaan ollaanko, mutta muutaman ekan vuoden melkoinen draama loppui kun yksi hiertänyt asia ratkesi ja muutenkin kummankin tavat hioutuivat. Ei ihmiset perimmältään muutu, mutta ainakin vähäisemmällä stressitasolla ollessaan voivat oppia toimimaan hiukan fiksummin ja joustamaan. Voi siis olla Nergalilla vaan se kohta suhteessa jossa pelisäännöt selvitetään ja sitten voi olla seesteistä. Riippuu tietty ihmisistä mutta meillä meni noin.

Eihän toi tavaroiden lennättely hirveän hyvältä kuulosta, mutta en nyt tarkemmin tietämättä automaattisesti tuomitsisi. Mikä sitä riepoo?

par-sky kirjoitti:Äyh. Jotenkin on vaan alkanu tuntua ettei me olla yhtä tärkeitä.

Tietääkö se, että tuo on sulle noin iso ongelma, eli mietit oikeasti eroa?

Olen niin ikävä ihminen, että mäkin miettisin, ellen olisi jo toiminut.

^Minkälaista toimintaa suoritit mietinnän vastapainoksi?

Ehken isoin asia tässä on se että minua käsketään olemaan joku joka en ole, tappelut ja mustasukkasuus lähtee ystävästä jota olen auttanut paljon. En vaan ymmärrä ja siedä huutoa asiasta joka on itselleni vain ja ainoastaan ollut halua auttaa toista silloin kun on sen tarpeessa. Selkäkö tässä sairaalle pitää kääntää ja sen tekemällä satuttaa itseään? Ei ole minua, ei millään tapaa.

Tuo mun mielestä kertoo jostain paljon suuremmasta ongelmasta. Toisen epävarmuus on niin valtava, että tuollainenkin avuliaisuus tai huomaavaisuus mikä varmasti lähtökohtaisesti määrittyy kaikkien mielessä hyväksi ja kannatettavaksi ominaisuudeksi muuttuukin möröksi ja uhkaksi.