Sivu 117/243
Lähetetty: 13.05.2008 21:51
Kirjoittaja killkill
Vantage Point - Askeleen Edellä
Trilleri USA.n presidentin salamurhasta Espanjan Salamancassa tuhansien ihmisten ja miljoonien tv-katsojien edessä lupaa alussa paljonkin. Sinänsä kunnianhimoinen tarinankerrontatapa - sama stoori kahdeksin eri silmin - sortuu turhaan jankkaamiseen.
Eräs pikkuseikka, jota en lakannut ihmettelemästä. Eikö maailman mahtavimman valtionpäämiehen henkivartijoiden työsuhde-etuihin kuulu lainkaan luodinkestäviä liivejä? Yksi vartalo-osuma ja ukko on välittömästi vainaa.
Osissa Bill Hurt, Dennis Quaid, Forest Whitaker, Sigourney Weaver.

Lähetetty: 14.05.2008 21:10
Kirjoittaja killkill
The Bucket List
Kaksi syöpäsairasta vanhaa miestä, köyhä musta mekaanikko ja ökyrikas valkoinen miljonääri saavat kuusi kuukautta elinaikaa ja mahdollisuuden toteuttaa haaveensa. Vähän epätavallinen lähtökohta buddy-road-movielle. Paketti pysyy hyvin kasassa vaikka loppupuolella vähän siirapiksi meneekin. Ohjaaja pitää kaksi karismaattista veteraaninäyttelijää (Morgan Freeman, Jack Nicholson) kurissa ja herran nuhteessa, kumpikaan ei pääse vetämään överiksi.
Kolme ja puoli tähteä, melkein neljä.

Lähetetty: 15.05.2008 10:56
Kirjoittaja NegaDuck
Flight of the Phoenix (2004). Katsoin vihdoin digiboksilta.
Tämä on uusintaversio vuoden 1965 elokuvasta, jossa joukko ihmisiä joutuu rahtilentokonelennolla hiekkamyrskyyn ja tekee hätälaskun keskelle autiomaata vailla toivoakaan pelastusjoukkojen saapumisesta. Vaan yksi heistä saakin ajatuksen rakentaa hajonneen lentokoneen osista uusi pienempi lentokone, jolla pelastautumisen pitäisi olla mahdollinen... ja kuinkas käykään... (spoilaanko?).
Elokuvassa oli muutamia visuaalisesti hienoja kohtia koneen lennoista upeissa aavikkomaisemissa ja maahansyöksyssä, mutta siihen se jääkin. Pahvinohuiden standardihahmojen patsastelua en kauaa jaksanut seurata, vetelin ylipitkitetyt riitely- ja melodramaattisuuskohtaukset pikakelauksella. Leffassa oli paljon hikisiä lihaksikkaita miehiä ilman paitaa (ja vailla pelkoa aavikon auringossa palamisesta), joten naisyleisö saattaa tykätä tai sitten ehkä ei. Ja tietenkin se pakollinen nörtti jota bashattiin mutta jonka koneensuunnittelutaidosta kaikki olivat riippuvaisia ja siksi häntä siedettiin. Vedettiinpähän turpiin kuitenkin koska hän oli nörtti. Ja hahmoa vielä rumennettiin muutamalla ikävällä juonenkäänteellä. Hö. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, jne.
Tulipahan nähtyä.
Alkuperäinen on kuulemma parempi (ylläripylläri). Ehkä mahdollisesti jopa suorastaan peräti katson sen joskus, ehkä en.
Lähetetty: 15.05.2008 11:04
Kirjoittaja Crowbar
Oletkos Ankka katsonut Death Note -sarjan?
Lähetetty: 15.05.2008 11:30
Kirjoittaja 1108
Tarina kepistä. Kepistä joka oli keppien keppi. Niin kova keppi että sen halusi joka jätkä. Siinä sitten kepiteltiin, keppi kovana.
Mutta joo, kiskotaan Matrix piuhasotkua pullanaama Chanin ja surullinenpoika Li:n tahdissa. Tavallaan hymyilytti jossakin kohdassa mutta kun tämä oli jo niin moneen eri kertaan nähty niin ei jaksanut hymyilyttää kuin pikkasen.
Pari söpöä kinukkitytsyä mukana väännössä ja itse kepinvartijan roolissa nähty teinikloppi sopisi sinne Mac:n kassalle paremmin kuin hutkintapiuhaan.
No oli siinä muutama hutkinta jotka oli ihan katsottavaa tavaraa.
**½
Lähetetty: 16.05.2008 22:36
Kirjoittaja NegaDuck
Crowbar kirjoitti:Oletkos Ankka katsonut Death Note -sarjan?
Enpä ole. Mitä siitä? Ja tätäkö siis tarkoitat:
http://www.imdb.com/title/tt0758742/
Lähetetty: 17.05.2008 1:06
Kirjoittaja Mylwin
Joko joku katsoi uuden Indyn?
Ei mua kiinnosta kiinnostiko teitä. Vittuillessani heilutin. Ja ei, en jaksa selata ketjua vuoteen 2004 kun joku näki pre-pre-production-pätkän pre-vaiheesta svhs-kameralla kuvattuna on location.
Mut kuitee.
Lähetetty: 17.05.2008 9:59
Kirjoittaja RolloTomasi
Lawrence of Arabia
Olisiko tämä yksi niistä TOP 3 leffoista, joista prosessi puhui silloin joulukuussa? (Mitä ikinä TOP leffa nyt sitten tarkoittaakaan.)
Ai nii joo, en vieläkään ymmärrä tähtisysteemiä. Jos joku haluaa selvittää sitä minulle, lukisin mielelläni.
Lähetetty: 17.05.2008 10:03
Kirjoittaja NegaDuck
RolloTomasi kirjoitti:Ai nii joo, en vieläkään ymmärrä tähtisysteemiä. Jos joku haluaa selvittää sitä minulle, lukisin mielelläni.
***** = Loistava, klassikko
**** = Hyvä
*** = Kohtalainen
** = Välttävä
* = Paska
Lähetetty: 17.05.2008 10:06
Kirjoittaja RolloTomasi
NegaDuck kirjoitti:RolloTomasi kirjoitti:Ai nii joo, en vieläkään ymmärrä tähtisysteemiä. Jos joku haluaa selvittää sitä minulle, lukisin mielelläni.
***** = Loistava, klassikko
**** = Hyvä
*** = Kohtalainen
** = Välttävä
* = Paska
Ei kai se noin voi olla, koska silloin viidessä tähdessä olisi hajontaa erinomaisesti?
Lähetetty: 17.05.2008 11:22
Kirjoittaja NegaDuck
^ Asteikko on karkea juuri siksi jotta se olisi helppo ja nopea hahmottaa. Menisi hankalaksi jos vaikka leffa A olisi 2.4% parempi kuin leffa B. Millä sellaista mittaisi?
Lähetetty: 17.05.2008 11:24
Kirjoittaja RolloTomasi
NegaDuck kirjoitti:^ Asteikko on karkea juuri siksi jotta se olisi helppo ja nopea hahmottaa. Menisi hankalaksi jos vaikka leffa A olisi 2.4% parempi kuin leffa B. Millä sellaista mittaisi?
Miksi taidetta pitäisi arvottaa pisteytyksin?
Lähetetty: 17.05.2008 11:27
Kirjoittaja Crowbar
RolloTomasi kirjoitti:NegaDuck kirjoitti:^ Asteikko on karkea juuri siksi jotta se olisi helppo ja nopea hahmottaa. Menisi hankalaksi jos vaikka leffa A olisi 2.4% parempi kuin leffa B. Millä sellaista mittaisi?
Miksi taidetta pitäisi arvottaa pisteytyksin?
Menes nyt kotio siitä. Predator ei ole taidetta ja se on täydet viisi tähteä.
Fountain on taidetta ja se on läpeensä paska.
Lost Highway on taidetta ja se on täydet viisi tähteä.
Silence of the Hams ei ole taidetta ja se on täydet viisi tähteä.
Spider on taidetta ja se on puhtaat nolla tähteä.
Lähetetty: 17.05.2008 11:28
Kirjoittaja RolloTomasi
Crowbar kirjoitti:
Menes nyt kotio siitä.
Tulin jo. Ei jaksanu baarissa kauaa.
Lähetetty: 17.05.2008 11:29
Kirjoittaja Crowbar
Lähetetty: 17.05.2008 13:42
Kirjoittaja bedlam
Crowbar kirjoitti:Spider on taidetta ja se on puhtaat nolla tähteä.
Nääh, Spider on noista ainoa viiden tähden leffa.
Lähetetty: 17.05.2008 13:45
Kirjoittaja Aito_Johanna
RolloTomasi kirjoitti:NegaDuck kirjoitti:^ Asteikko on karkea juuri siksi jotta se olisi helppo ja nopea hahmottaa. Menisi hankalaksi jos vaikka leffa A olisi 2.4% parempi kuin leffa B. Millä sellaista mittaisi?
Miksi taidetta pitäisi arvottaa pisteytyksin?
En tiedä, vastaako tämä kysymykseesi, mutta luen aina Hesarin NYT-liitteen tv-tietojen elokuva-arvosteluista kaikki yhden tähden elokuvien arvostelut. Ne ovat hauskoja. Yleensä toimittaja on osannut tiivistää yhteen virkkeeseen paskan leffan olemuksen ilahduttavan terävästi.
Lähetetty: 17.05.2008 14:20
Kirjoittaja Crowbar
bedlam kirjoitti:Crowbar kirjoitti:Spider on taidetta ja se on puhtaat nolla tähteä.
Nääh, Spider on noista ainoa viiden tähden leffa.
No just. Enpä tiedä ketään, joka voi katsoa sen kokonaan. Täysin idioottimainen tarina, jonka lopun arvaa heti alussa, muu aika pitää sitten katella kukkapenkkiä penkovaa vataria. Cronenbergin huonoin. En ymmärrä miksi on koskenut noin paskaan käsikseen.
Sun mielestähän Day After Tomorrow on hyvä... Mitäs seuraavaksi? Meren raivo on sun lemppari?
Lähetetty: 17.05.2008 14:31
Kirjoittaja sanctus
bedlam kirjoitti:Nääh, Spider on noista ainoa viiden tähden leffa.
Fountainkin tykittää kyllä ihan ok. Toi Lost Highway olisi pudonnut paremmin ilman sitä lopun sähkötuolikohtausta. Hiukan liian ilmiselvää osoittelua.
Lähetetty: 17.05.2008 14:33
Kirjoittaja Elppis
bedlam kirjoitti:Crowbar kirjoitti:Spider on taidetta ja se on puhtaat nolla tähteä.
Nääh, Spider on noista ainoa viiden tähden leffa.
Mä en taas voinut sietää. En yksinkertaisesti JAKSANUT keskittyä ja katsoa. Ehkä samana päivänä katsomani Memento (joka oli loistava!) vaikutti katsomismotivaatioon jollain tavoin..
Lähetetty: 17.05.2008 16:29
Kirjoittaja bedlam
Elppis kirjoitti:Mä en taas voinut sietää. En yksinkertaisesti JAKSANUT keskittyä ja katsoa.
Tuon tyyppiset hidaspoljentoiset leffat pitää katsoa sopivassa mielentilassa, joka on monesti tietty tuuristakin kiinni. Tuo kai osui itsellä oikeaan hetkeen, vaikutti niin syvästi, että pyöri pitkään mielessä katsomisen jälkeen.
Cronenberg on ohjannut monia monituisia hienoja leffoja, mutta kyllä tää teki ekalla katselulla suurimman vaikutuksen kaikista.
Lähetetty: 17.05.2008 16:32
Kirjoittaja Crowbar
bedlam kirjoitti:
Cronenberg on ohjannut monia monituisia hienoja leffoja, mutta kyllä tää teki ekalla katselulla suurimman vaikutuksen kaikista.
Äijä vetää hevisti crackia. Entäs Black Book?
Lähetetty: 17.05.2008 16:35
Kirjoittaja bedlam
Crowbar kirjoitti:bedlam kirjoitti:
Cronenberg on ohjannut monia monituisia hienoja leffoja, mutta kyllä tää teki ekalla katselulla suurimman vaikutuksen kaikista.
Äijä vetää hevisti crackia. Entäs Black Book?
Ai Verhoevenin? En oo nähny.
Lähetetty: 17.05.2008 17:23
Kirjoittaja Crowbar
bedlam kirjoitti:Crowbar kirjoitti:bedlam kirjoitti:
Cronenberg on ohjannut monia monituisia hienoja leffoja, mutta kyllä tää teki ekalla katselulla suurimman vaikutuksen kaikista.
Äijä vetää hevisti crackia. Entäs Black Book?
Ai Verhoevenin? En oo nähny.
Niin just. Jostain syystä Cronenbergiä ajatellessa tuli mieleen Black Book vaikka se on niin trademark Verhoeveniä kuin olla ja voi.
Lähetetty: 17.05.2008 19:52
Kirjoittaja Herra Manala
Spider
Pojat silleestii täällä tappelivat, että oli ihan pakko kurkistaa IMDB:stä että mikä vatun elokuva tämä on. Kansikuvan nähtyäni tajusin että tämä kyseinen raina on lojunut DVD-hyllyssäni jo yli puolen vuoden verran sellofaaneissa. No ei muuta kuin levy kelkkaan ja menoksi.
Katsottuani tämän ei yhtään ihmetytä miksi tämä löytyi Anttilan "Osta markalla viisi" -alelaarista ennen joulua. Leffasta tietää että se on paska, jos ei edes nuku mutta havahtuu jossain vaiheessa lopputeksteihin ja rupee miettimään että mitähän vittua tossa rainassa kävi ja alkaa samalla hamuilemaan kakesta pikakelausta taaksepäin.
Ekat 30 min leffa vaikutti ihan potentiaaliselta neljän tähden leffalta, jos olisi petrannut loppua kohden. Valitettavasti sen jälkeen alamäki vain oli tappavan syvä ja tylsä. Tunnissa unohdettavaa paskaa.
*½