Sivu 111/175

Lähetetty: 16.02.2010 22:43
Kirjoittaja RP
Esim. haavainen paksusuolentulehdus sopii oireisiin.

Lähetetty: 17.02.2010 11:10
Kirjoittaja urpiainen
Jossain ketjussa puheltiin parast'aikaa kiertävästä vatsataudista. Jos se on tämä, joka minua on nyt vaivannut, niin onpa harvinaisen ärhäkkä: toivottavasti vauvanne eivät tätä saa.

Viime arkiviikon loppupuoli meni maatessa sängynpohjalla; jos yritti nousta ylös, ja välillä muutenkin, tuli aika voimalla suihkua kummastakin päästä. Lauantaina kuvittelin sitten oloni normalisoituneen, mutta ilmeisesti sisuskaluni eivät vieläkään ole toipuneet tuosta mylläkästä. Viime yönä kävi jo toista kertaa sitten niin, että tuossa ilta-yhdentoista maissa alkoi ylävatsaa jotenkin kramppaamaan aika helkkarin kivuliaasti. Mitään kuvotusta ei tuntunut, mutta tuskainen olotila sai aikaan aika mehevän oksennuksen joka tapauksessa. Nukkumisesta tai edes makuuasennosta ei oikein voinut haaveillakaan. Sitten tilanne vain yht'äkkiä laukesi aamuyöstä ja olo oli taas normaali. Aika moista, kun varsinaisen taudin päättymisestä on kuitenkin jo päiviä. Tai siis toivottavasti tämä on vatsatautini jälkimaininkeja, enkä ole hankkinut jotain helkkarin refluksi-sappikivi-suolisyöpää.

Lähetetty: 17.02.2010 11:14
Kirjoittaja RP
^Kuulostaa norovirukselta. Todella ärhäkkänä nyt liikkeellä. Esim. äitini pyörtyi eilen pöntölle. Se on kova tauti.

Lähetetty: 17.02.2010 11:14
Kirjoittaja NuoriD
^ Norovirus tod. näk. Se jyllää.

Lähetetty: 17.02.2010 11:16
Kirjoittaja RP
Uuh Dave, tultiin samaan aikaan. Oli meiän eka kerta <3

Lähetetty: 17.02.2010 11:21
Kirjoittaja Vesper
Mulla oli tod.näk. toi välipäivinä, otan osaa.

Lähetetty: 17.02.2010 11:30
Kirjoittaja NuoriD
RP kirjoitti:Uuh Dave, tultiin samaan aikaan. Oli meiän eka kerta <3
:h:

Lähetetty: 17.02.2010 11:37
Kirjoittaja urpiainen
Noroksi minäkin tämän olen itsediagnosoinut. Mutta tämä olon muuten parannuttua jopa päiväkausia jatkuva alttius todella tuskaisiin kramppailuihin on kyllä päässyt yllättämään.

Lähetetty: 17.02.2010 11:58
Kirjoittaja Lilo
Tsemppiä. Mä sain matkoilla bakteeriperäisen vatsataudin, ja luulin että se oli ankea vaiva. Ja olihan se - mutta kyllä jälkiseurauksena ilmennyt reaktiivinen niveltulehdus on sittenkin vmäisempi...

Lähetetty: 17.02.2010 12:08
Kirjoittaja urpiainen
Lilo kirjoitti:Tsemppiä. Mä sain matkoilla bakteeriperäisen vatsataudin, ja luulin että se oli ankea vaiva. Ja olihan se - mutta kyllä jälkiseurauksena ilmennyt reaktiivinen niveltulehdus on sittenkin vmäisempi...
Tsemppiä vaan sinne - just yksi työkaveri oli viikon poissa vatsataudin ja sitä seuranneiden kerrassaan kiusallisten nivelkipujen vuoksi.

Lähetetty: 18.02.2010 0:25
Kirjoittaja nokkaelain
Lilo kirjoitti:Tsemppiä. Mä sain matkoilla bakteeriperäisen vatsataudin, ja luulin että se oli ankea vaiva. Ja olihan se - mutta kyllä jälkiseurauksena ilmennyt reaktiivinen niveltulehdus on sittenkin vmäisempi...
Olin lukioaikana vastaavan jälkitaudin takia kuukauden sairaalassa ja monta kuukautta täytyi mennä taksilla kouluun, kun polvia ei saanut rasittaa. Neljä kertaa poistettiin kivaa "hernekeittoa" polvista. Enpä tiennyt, että sellaista vihreää paksua alien-nestettäkin voi ihminen tuottaa.

Lähetetty: 18.02.2010 16:38
Kirjoittaja Pulkannaru
Panettaa.

Lähetetty: 18.02.2010 17:25
Kirjoittaja RP
Pulkannaru kirjoitti:Panettaa.
Mene runkille, niin mäkin tein. Daah.

Lähetetty: 19.02.2010 12:01
Kirjoittaja bliss
Väsyttää ja pyörryttää ties kuinka monetta viikkoa. Nukkuminen ei auta :(

Lähetetty: 19.02.2010 14:58
Kirjoittaja Elppis
bliss kirjoitti:Väsyttää ja pyörryttää ties kuinka monetta viikkoa. Nukkuminen ei auta :(
Vaihdevuodet? Tsoukki ;)

Mulla on kuumetta ja ulkona pyryttää. Turha lähteä nyt, en voi vielä hakea poikaa kun goisaa päiväkodissa ja syö välipalan. Turha mennä kotiinkaan kun ehtisin olla siellä max. 30min. Joten kökin tässä.

Lähetetty: 19.02.2010 17:25
Kirjoittaja Pulkannaru
RP kirjoitti:Mene runkille, niin mäkin tein. Daah.
Ei auta korvikkeet.

Lähetetty: 19.02.2010 17:28
Kirjoittaja bliss
Elppis kirjoitti:
bliss kirjoitti:Väsyttää ja pyörryttää ties kuinka monetta viikkoa. Nukkuminen ei auta :(
Vaihdevuodet?
Hehe. Oliskin, olis ainakin joku syy kaikelle vaivalle. :D
Mä kai vaan alan mennä rikki - liikaa kilsoja ja liian vähän huoltoa ilmeisesti.

Lähetetty: 21.02.2010 22:48
Kirjoittaja Bluntly
Nokkaan sattuu niin että tippa linssissä aina kun naamaa hiukankin liikuttaa.

Lähetetty: 26.02.2010 13:04
Kirjoittaja Asie Payton
Ai saastavana kun tota polvea on alkanyt jomottamaan. Oonkohan mä juNpannut sitä vähän liikaa? Tää ei nyt ole ollenkaan mukavaa. Taidan pakottaa itseni jäämään tänään kotiin illalla.

Lähetetty: 01.03.2010 11:55
Kirjoittaja NuoriD
Kainalolämpö 37.6.

*viluttaa*

Burana huuleen ja poka penkkiin.

Lähetetty: 01.03.2010 12:17
Kirjoittaja McJanne
Jos jaksaa mennä lääkäriin niin jaksaa mennä töihinkin (HA, HA, HA)

Lähetetty: 01.03.2010 13:09
Kirjoittaja swirl
Mulla taitaa olla poskiontelontulehdus :x Niskakin taas jumittaa, menen huomenna työterveyslääkärille kinuamaan fysioterapialähetteen.

Lähetetty: 01.03.2010 13:11
Kirjoittaja Elppis
NuoriD kirjoitti:Kainalolämpö 37.6.

*viluttaa*

Burana huuleen ja poka penkkiin.
Noni, tartuta nyt ne potilaaskin vielä!!

Lähetetty: 01.03.2010 13:12
Kirjoittaja Vesper
^ Ei kuume tartu ;)

Lähetetty: 01.03.2010 13:17
Kirjoittaja Elppis
Vesper kirjoitti:^ Ei kuume tartu ;)
No mut jostain syystä se kuumekin nousee?