Edellisestä palstaheräämisestäsi onkin jo kulunut aikaa. Talviuni päättynyt?Supernikki kirjoitti:Tunge se mukelo aunukseesi, sieltä se taisi tullakin? Ketään ei nimittäin kiinnosta.
Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja
-
prosessi
-
prosessi
Mukelolla on alkanut olla entistä enemmän jonkinasteisia uhmakohtauksia. Jostain syystä nämä kohtaukset kohdistuvat lähes kokonaan X:ään ja vain satunnaisesti minuun. Olenkin hieman ihmetellyt tuota, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että X:ää on helpompaa uhmata, koska hän on jotenkin tarkempi ja huolehtivaisempi kuin minä, ja on esim. enemmän huolissaan tavaroiden rikkimenoriskistä ja mukelon itsensä satuttamisesta leikkiessä, joten hän reagoi yleensä minua nopeammin mukelon käytökseen ja asettaa niitä rajoja. Minä rajoitan lähinnä vain meteliä ja muiden ihmisten satuttamista ja häiritsemistä, sekä sellaisten esineiden kovakouraista käsittelyä, jotka suurella todennäköisyydellä voivat mennä rikki ja joiden rikkimeno haittaisi itseäni. Lisäksi tyylini esittää kieltoja on sen verran jyrkkä jo ihan sen takia, että ne vähemmän kielletyt asiat ovat minun maailmassani sallittuja, ettei mukelo taida haluta testata mitä tapahtuu, jos niitä kieltoja ei noudateta. Niinpä X on oiva kohde myös kaikelle muulle yleiskiukuttelulle.
Tänä aamuna mukelon käyttäytyminen oli kuitenkin jo niin ristiriitaista, että minun on vähän vaikea hahmottaa, miten mukelo itse mieltää oman käyttäytymisensä motiivit. Mukelo pani hanttiin ihan kaikessa ylösnousemiseen, aamupalaan ja pukemiseen liittyvässä X:lle, itki suorastaan raivoisasti, eikä olisi halunnut tulla ovesta ulos millään ilveellä. Kiukuttelu jatkui itkuna vielä rappukäytävässä, mutta samalla mukelo ojensi toisen kätensä minulle ja toisen X:lle, ja ulkona kun X oli menossa bussipysäkille ja me taas metroasemalle, mukelon kiukkuitku muuttuikin epätoivoiseksi suruksi X:n lähtiessä eri suuntaan, kun tämä ei ollutkaan enää pitämässä mukelon kädestä kiinni. Eli mukelo siis halusi samalla sekä kiukutella X:lle että pitää tämän kädestä kiinni.
On siinä X:lläkin pureskelemista, kun hän kuitenkin on ollut vasta sen puoli vuotta mukelon elämässä, ja sitä omaa roolia on pitänyt hakea muutenkin, eikä sitä roolia oikein voi päättää huomioimatta mukelon omaa luonnetta. Onhan tuo puoli vuotta tietenkin mukelon omasta näkökulmasta neljännesosa koko eletystä elämästä, joten mukelolle se on kokonainen ikuisuus, jonka aikana keskinäiset välit ovat jo muotoutuneet ihan itsestäänselviksi ja niin vakaiksi, että on varaa kiukutella vaikka rajattomasti, mutta aikuiselle ihmiselle puoli vuotta on lyhyt aika, kun sitä edeltävät puolitoista vuotta on missattu kokonaan, etenkin kun ei edes ole aiempaa kokemusta pienen lapsen kanssa asumisesta.
Tänä aamuna mukelon käyttäytyminen oli kuitenkin jo niin ristiriitaista, että minun on vähän vaikea hahmottaa, miten mukelo itse mieltää oman käyttäytymisensä motiivit. Mukelo pani hanttiin ihan kaikessa ylösnousemiseen, aamupalaan ja pukemiseen liittyvässä X:lle, itki suorastaan raivoisasti, eikä olisi halunnut tulla ovesta ulos millään ilveellä. Kiukuttelu jatkui itkuna vielä rappukäytävässä, mutta samalla mukelo ojensi toisen kätensä minulle ja toisen X:lle, ja ulkona kun X oli menossa bussipysäkille ja me taas metroasemalle, mukelon kiukkuitku muuttuikin epätoivoiseksi suruksi X:n lähtiessä eri suuntaan, kun tämä ei ollutkaan enää pitämässä mukelon kädestä kiinni. Eli mukelo siis halusi samalla sekä kiukutella X:lle että pitää tämän kädestä kiinni.
On siinä X:lläkin pureskelemista, kun hän kuitenkin on ollut vasta sen puoli vuotta mukelon elämässä, ja sitä omaa roolia on pitänyt hakea muutenkin, eikä sitä roolia oikein voi päättää huomioimatta mukelon omaa luonnetta. Onhan tuo puoli vuotta tietenkin mukelon omasta näkökulmasta neljännesosa koko eletystä elämästä, joten mukelolle se on kokonainen ikuisuus, jonka aikana keskinäiset välit ovat jo muotoutuneet ihan itsestäänselviksi ja niin vakaiksi, että on varaa kiukutella vaikka rajattomasti, mutta aikuiselle ihmiselle puoli vuotta on lyhyt aika, kun sitä edeltävät puolitoista vuotta on missattu kokonaan, etenkin kun ei edes ole aiempaa kokemusta pienen lapsen kanssa asumisesta.
-
prosessi
Ensimmäinen ilta muuton jälkeen taisi olla mukelolle järkytys, vaikka hän tässä asunnossa oli muutaman kerran jo aiemminkin käynyt. Mutta järkytys ei muodostunutkaan tavaroiden siirtymisestä uuteen asuntoon, vaan siitä, että mukelo itse oli muuttoviikonlopun E:n luona, jolloin kokonaistilanne mukelon silmin saattoi olla hieman huolestuttava, sillä hänethän haettiin vanhasta kodista, ja palautettiin sitten uuteen. Se huolestuttava asia oli käsittääkseni se, että mukelo ensimmäistä kertaa oikein konkreettisesti tajusi, että kun hän on poissa tiettyjen ihmisten luota, nämä voivat omia aikojaan siirtyä paikasta toiseen, ja se toinen paikka voi olla jokin sellainenkin, josta mukelolla itsellään ei ole harmainta aavistustakaan.
Huolestuneisuus oli alkanut jo silloin, kun E oli tuomassa mukeloa ja ajoi entisen asunnon ohi. Sitten, kun E pysäköi ihan kummaan paikkaan ja toi mukelon ihan kummaan taloon, oli huoli jo käsinkosketeltavaa. Kun minä sitten avasin ulko-oven, rauhoittui mukelo ensin ja oli ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta vähän aikaa pohdiskeltuaan tuo huolestui, että entä jos minä yllättäen katoan täältäkin, vaikka sinne entiseen asuntoon. Niinpä tuo varmuuden vuoksi linnoittautui syliini koko loppuillaksi, uskalsi kyllä muutaman kerran laskeutua lattialle ja ottaa muutaman askeleen milloin mihinkin suuntaan, mutta ennen pitkää huoli kuitenkin palasi ja mukelo kipitti takaisin syliini. En edes yrittänyt laittaa mukeloa nukkumaan omaan sänkyynsä heti ensimmäisenä iltana, sillä voi vain kuvitella minkälainen paniikki siitä olisi seurannut, kun mukelo keskellä yötä olisi herännyt vieraassa paikassa, eikä olisi tiennyt mistä minua kannattaisi etsiä.
Seuraavana aamuna mukelo oli jo palautunut normaalitilaansa, ja on ottanut ilon irti siitä, että elintila on laajentunut merkittävästi. Ikävää vanhaan kotiin ei ole ollut ollenkaan, vaikka ajattelinkin aluksi, että metroasemalta väärään suuntaan lähteminen saattaisi muodostua jonkinasteiseksi hämmennyksen aiheeksi. Tosin emme vanhaankaan asuntoon menneet aina samaa reittiä, joten ehkä tuollainen kaavoihin kangistumattomuus helpottaa isommissakin muutoksissa.
Noin muuten täällä on tullut hyvin esiin se, miten paljon enemmän mukelo on X:n kimpussa kuin minun. Häntä tuo aina vähän väliä etsiskelee ja huhuilee, jos X:llä on jotain ohjelmaa kodin ulkopuolella, tai vaikkapa lamppujen kiinnittelyä tai mukelolle vaarallisten muuttolaatikoiden sisällön purkamista. Silloin mukelo ajaa potkupyörällään ympäri asuntoa huudellen hyvin heleällä äänellä "Juttiiiii, Juttiiiii!" ja törmää tietenkin pyörällään tikastuoliin juuri kun sähköjohdot ovat melkein paikoillaan. Vastaus on luonnollisesti ärtynyt "Älä tule tänne juuri nyt" tms., ja mitä ärtyneemmäksi X:n ääni menee, sitä heleämmin mukelo häntä huhuilee. Lopulta minun on noukittava huhuilija talteen, jotta X yleensäkään saisi hommia tehtyä.
Jotenkin minusta tuntuu, että tuo heleä-ääninen huhuilukin on tietyissä tilanteissa jonkin muotoista uhmaikäoireilua, josta mukelo on tajunnut että siihen on kovin paljon hankalampaa puuttua, kun se kuitenkin periaatteessa on kiltin kuuloista, eikä sellaisenaan ole vanhempien kieltoja vastustavaa. Mutta kun se äänen heleys tosiaankin on toisen osapuolen ärtyneisyystasosta riippuvaista, eikä mukelo noteeraa ollenkaan sitä äänestä kuuluvaa ärtyneisyyttä käytöksessään tai tekojensa varovaisuutena, vaikka tuo normaalisti reagoi huomattavasti nopeammin esim. vihaiseen äänensävyyn itseaiheutetuissa vaaratilanteissa. Ja kun tosiaan heleä-äänisen huhuilun aikana tapahtuu pyöräkolareita yms. epätoivottavaa.
Huolestuneisuus oli alkanut jo silloin, kun E oli tuomassa mukeloa ja ajoi entisen asunnon ohi. Sitten, kun E pysäköi ihan kummaan paikkaan ja toi mukelon ihan kummaan taloon, oli huoli jo käsinkosketeltavaa. Kun minä sitten avasin ulko-oven, rauhoittui mukelo ensin ja oli ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta vähän aikaa pohdiskeltuaan tuo huolestui, että entä jos minä yllättäen katoan täältäkin, vaikka sinne entiseen asuntoon. Niinpä tuo varmuuden vuoksi linnoittautui syliini koko loppuillaksi, uskalsi kyllä muutaman kerran laskeutua lattialle ja ottaa muutaman askeleen milloin mihinkin suuntaan, mutta ennen pitkää huoli kuitenkin palasi ja mukelo kipitti takaisin syliini. En edes yrittänyt laittaa mukeloa nukkumaan omaan sänkyynsä heti ensimmäisenä iltana, sillä voi vain kuvitella minkälainen paniikki siitä olisi seurannut, kun mukelo keskellä yötä olisi herännyt vieraassa paikassa, eikä olisi tiennyt mistä minua kannattaisi etsiä.
Seuraavana aamuna mukelo oli jo palautunut normaalitilaansa, ja on ottanut ilon irti siitä, että elintila on laajentunut merkittävästi. Ikävää vanhaan kotiin ei ole ollut ollenkaan, vaikka ajattelinkin aluksi, että metroasemalta väärään suuntaan lähteminen saattaisi muodostua jonkinasteiseksi hämmennyksen aiheeksi. Tosin emme vanhaankaan asuntoon menneet aina samaa reittiä, joten ehkä tuollainen kaavoihin kangistumattomuus helpottaa isommissakin muutoksissa.
Noin muuten täällä on tullut hyvin esiin se, miten paljon enemmän mukelo on X:n kimpussa kuin minun. Häntä tuo aina vähän väliä etsiskelee ja huhuilee, jos X:llä on jotain ohjelmaa kodin ulkopuolella, tai vaikkapa lamppujen kiinnittelyä tai mukelolle vaarallisten muuttolaatikoiden sisällön purkamista. Silloin mukelo ajaa potkupyörällään ympäri asuntoa huudellen hyvin heleällä äänellä "Juttiiiii, Juttiiiii!" ja törmää tietenkin pyörällään tikastuoliin juuri kun sähköjohdot ovat melkein paikoillaan. Vastaus on luonnollisesti ärtynyt "Älä tule tänne juuri nyt" tms., ja mitä ärtyneemmäksi X:n ääni menee, sitä heleämmin mukelo häntä huhuilee. Lopulta minun on noukittava huhuilija talteen, jotta X yleensäkään saisi hommia tehtyä.
Jotenkin minusta tuntuu, että tuo heleä-ääninen huhuilukin on tietyissä tilanteissa jonkin muotoista uhmaikäoireilua, josta mukelo on tajunnut että siihen on kovin paljon hankalampaa puuttua, kun se kuitenkin periaatteessa on kiltin kuuloista, eikä sellaisenaan ole vanhempien kieltoja vastustavaa. Mutta kun se äänen heleys tosiaankin on toisen osapuolen ärtyneisyystasosta riippuvaista, eikä mukelo noteeraa ollenkaan sitä äänestä kuuluvaa ärtyneisyyttä käytöksessään tai tekojensa varovaisuutena, vaikka tuo normaalisti reagoi huomattavasti nopeammin esim. vihaiseen äänensävyyn itseaiheutetuissa vaaratilanteissa. Ja kun tosiaan heleä-äänisen huhuilun aikana tapahtuu pyöräkolareita yms. epätoivottavaa.
-
prosessi
Mukelon puheessa alkaa olla koko ajan enemmän ihan konkreettista kielioppia, ja erityisesti kielioppivirheistä huomaa, ettei kyseessä ole vain kuullun matkiminen, vaan omien päätelmien testaamista. Esimerkkinä voisi mainita vaikka tässä eräänä iltana tapahtuneen tapauksen, kun olin tulossa pois suihkusta ja mukelo nipisti minua pyllystä. Sen jälkeen tuo torui itse itseään sanoen: "Ei taa kiusata nakupellettä." Tänä aamuna puolestaan mukelo teki havainnon: "Tataa lunta. Kymmenen lunta." Aika herkullinen havainto oli myös se, kun ohittamamme rengasliikkeen hallin ovi oli auki ja auto oli juuri peruuttamassa sieltä ulos. Mukelo siihen: "Iiik. Auto päätee karkuun."
-
prosessi
Pitäisi vissiin alkaa kerätä mukelo-suomi -sanakirjaa hauskimmista omista sanoista. Etenkin kun ne alkavat pikku hiljaa siirtyä omaankin puheeseen... Ensimmäiset mieleen tulevat sanat listalle ovat:
kivari - kirahvi
lopotiili - krokotiili
metodi - metro
minna - nelijalkainen eläin
pöllö - hylly
robotti - kojootti
tuolimaan - istumaan
Hämmennystä on erityisesti tuottanut tuo sana "pöllö", jonka ensin ajattelimme tarkoittavan pöllöä, ja koska mukelo sitä sanoessaan yleensä katsoi ikkunan suuntaan, josta heijastui sisällä oleva banaanilaatikko, jonka banaanitertut kieltämättä vähän toivat mieleen pöllön, asia näytti selvältä. Sitten kuitenkin mukelo kerran taputteli samalla ikkunan vieressä olevaa hyllykköä, josta muistin tilanteen, kun olimme olleet X:n kotona, missä mukelo oli todennut tuosta samasta hyllyköstä "portaat ylös", ja minä korjasin sen hyllyksi. Silloin mukelo päätyi kutsumaan hyllyä pöllöksi. Hylly oli siis uudessakin kodissa sama tuttu hylly, jonka mukelo ilmaisi tunnistaneensa, ja "pöllö" tai välillä "pylli" se on edelleen. Muuten se olisi "pylly", mutta kun mukelo tietää, ettei se oikein voi sitä olla.
kivari - kirahvi
lopotiili - krokotiili
metodi - metro
minna - nelijalkainen eläin
pöllö - hylly
robotti - kojootti
tuolimaan - istumaan
Hämmennystä on erityisesti tuottanut tuo sana "pöllö", jonka ensin ajattelimme tarkoittavan pöllöä, ja koska mukelo sitä sanoessaan yleensä katsoi ikkunan suuntaan, josta heijastui sisällä oleva banaanilaatikko, jonka banaanitertut kieltämättä vähän toivat mieleen pöllön, asia näytti selvältä. Sitten kuitenkin mukelo kerran taputteli samalla ikkunan vieressä olevaa hyllykköä, josta muistin tilanteen, kun olimme olleet X:n kotona, missä mukelo oli todennut tuosta samasta hyllyköstä "portaat ylös", ja minä korjasin sen hyllyksi. Silloin mukelo päätyi kutsumaan hyllyä pöllöksi. Hylly oli siis uudessakin kodissa sama tuttu hylly, jonka mukelo ilmaisi tunnistaneensa, ja "pöllö" tai välillä "pylli" se on edelleen. Muuten se olisi "pylly", mutta kun mukelo tietää, ettei se oikein voi sitä olla.
Viimeksi muokannut prosessi, 12.02.2010 12:33. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
NuoriD
-
prosessi
Olen tainnut jo joskus aiemminkin mainita siitä, se juontuu E:n luona asustavan Minni-kissan nimestä. Oli mukelon ensimmäisiä sanoja, joka nykyään on jo korvaantunut kittalla ja koiralla sun muilla lajinimillä.NuoriD kirjoitti:Kaikkien muiden sanojen etymologia on kuviteltavissa, mutta miten tämän selität?prosessi kirjoitti: minna - nelijalkainen eläin
-
prosessi
Argh. Mukelo tuossa juuri katseli Niiskuneidin kuvaa, ja totesi "siinä on äidin kuva". Myöntää täytyy, että mahoissa on tiettyä yhdennäköisyyttä.
Mukelon päästä löytyy myös jonkinlainen kalenteri isäänsä liittyen. Jos hakupäivä syystä tai toisesta siirtyy, mukelo kyllä muistaa ihmetellä "missä isi on?" ja menee aina kurkistelemaan postiluukusta kun talon alaovi käy. Silloin myös yleensä tulee pyyntö "äidin puhelin, soittaa isille", minkä jälkeen nuo juttelevat aikansa ja mukelo esittelee leluja puhelimelle, aivan kuin sen kautta pitäisi myös nähdä. Samaten kun mukelo tuossa pari viikkoa sitten oli tullut isältään takaisin sunnuntai-iltana hieman flunssaisena, ja ei sitten aamulla ollutkaan päiväkotikunnossa, jolloin isänsä tuli hakemaan hänet takaisin heti aamusta, niin mukelo heti ovikellon soidessa ihmetteli "miksi isi tulee taas?"
Jouluaatto vanhempieni luona puolestaan oli ehkä paras joulu kautta aikojen, vaikka siihen olikin leivottu sisään monenlaisia kommervenkkejä, kun samassa paikassa joulua viettivät vanhempani, sisarukseni, minä, mieheni, mukelo ja mukelon isä. Viimeksimainittuhan piti alunperin järjestelyä hieman omituisena ja itseään tunkeilijana väärässä paikassa, mutta kun jopa lievästi konservatiivinen äitini osasi ottaa tilanteen luontevasti, oli lopputuloksena niin hyvin yhteen pelaava porukka, ettei paremmasta väliä.
Joulupäivänä lähdimme mukelon kanssa mieheni sukua tapaamaan ja tulimme tapanina takaisin. Periaatteessa olisimme voineet lähteä sinne ilman mukeloa, mutta koska häntä odotettiin kovasti sielläkin, päädyimme tuollaiseen pikavisiittiin. Seuraavana päivänä mukelo puolestaan lähti isänsä kanssa tämän sukua tapaamaan muutamaksi päiväksi. Näin päin siksi, että mukelon sikäläinen serkku täyttää vuosia muutama päivä joulun jälkeen, joten siellä olivat taas uudet juhlat tiedossa.
Huomasi hyvin, että aivoni ovat jotenkin sopeutuneet siihen, ettei mukelo ole kotoa poissa yli yhtä yötä putkeen, sillä vain sen ensimmäisen yön ilman mukeloa nukuin hyvin, kun taas seuraavan valvoin lähes kokonaan. Samaten huolestun aina jossain vaiheessa aamuyöstä mukelon kotona ollessa, jos tämä ei olekaan hipsinyt yön aikana meidän sänkyymme nukkumaan, väärä äänimaailma jotenkin havahduttaa minut.
DVD-rintamalla taas on tapahtunut kummia. Mukelon ehdoton suosikki nykyään on Wallace & Gromit, ja aina keittiössä juustonpalasen nähdessään mukelo sanoo ihan Wallacen äänenpainolla "juustoa", eikä suostu enää syömään muita leipiä kuin juustoleipiä. Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa, ja siinä se jakso, jossa "lopotiilit" (aka krokotiilit) yrittävät syödä Fixin ja Bulin. Sen jakson tullessa mukelo usein juoksee karkuun huutaen "apua, lopotiili nappaa 'mukelon'", vaatiakseen seuraavaksi saman jakson uudestaan. Eilen illalla hän pohdiskeli sitäkin, että potkuauto menee rikki, jos lopotiili nappaa sitä renkaasta.
Tosin mukelon mielestä joulun jälkeen rikkoutumiset eivät ole olleet kovinkaan huolestuttavia, sillä mies kokosi silloin tuon potkuauton alkutekijöistään, minkä seurauksena mukelo on ollut täysin vakuuttunut siitä, että mies kykenee korjaamaan ihan mitä tahansa alta aikayksikön. Jos jotain menee rikki, mukelo kehottaa ääneen itseään "vie heti X:lle, X korjaa nopeesti".
Potkuauto on puolestaan yllättänyt siinä, että mukelo tajusi heti alunalkaenkin peruuttamisen idean, eli hän kääntää rattia juuri oikein autolla peruuttaessaan, ja osaa peruuttaa sen törmäilemättä hyvin kapeisiin väleihin. Olisi kiva tietää, onko tuollainen synnynnäinen kyky taskuparkkeerauksiin miten voimakkaasti sukupuolisidonnainen...
Mukelon päästä löytyy myös jonkinlainen kalenteri isäänsä liittyen. Jos hakupäivä syystä tai toisesta siirtyy, mukelo kyllä muistaa ihmetellä "missä isi on?" ja menee aina kurkistelemaan postiluukusta kun talon alaovi käy. Silloin myös yleensä tulee pyyntö "äidin puhelin, soittaa isille", minkä jälkeen nuo juttelevat aikansa ja mukelo esittelee leluja puhelimelle, aivan kuin sen kautta pitäisi myös nähdä. Samaten kun mukelo tuossa pari viikkoa sitten oli tullut isältään takaisin sunnuntai-iltana hieman flunssaisena, ja ei sitten aamulla ollutkaan päiväkotikunnossa, jolloin isänsä tuli hakemaan hänet takaisin heti aamusta, niin mukelo heti ovikellon soidessa ihmetteli "miksi isi tulee taas?"
Jouluaatto vanhempieni luona puolestaan oli ehkä paras joulu kautta aikojen, vaikka siihen olikin leivottu sisään monenlaisia kommervenkkejä, kun samassa paikassa joulua viettivät vanhempani, sisarukseni, minä, mieheni, mukelo ja mukelon isä. Viimeksimainittuhan piti alunperin järjestelyä hieman omituisena ja itseään tunkeilijana väärässä paikassa, mutta kun jopa lievästi konservatiivinen äitini osasi ottaa tilanteen luontevasti, oli lopputuloksena niin hyvin yhteen pelaava porukka, ettei paremmasta väliä.
Joulupäivänä lähdimme mukelon kanssa mieheni sukua tapaamaan ja tulimme tapanina takaisin. Periaatteessa olisimme voineet lähteä sinne ilman mukeloa, mutta koska häntä odotettiin kovasti sielläkin, päädyimme tuollaiseen pikavisiittiin. Seuraavana päivänä mukelo puolestaan lähti isänsä kanssa tämän sukua tapaamaan muutamaksi päiväksi. Näin päin siksi, että mukelon sikäläinen serkku täyttää vuosia muutama päivä joulun jälkeen, joten siellä olivat taas uudet juhlat tiedossa.
Huomasi hyvin, että aivoni ovat jotenkin sopeutuneet siihen, ettei mukelo ole kotoa poissa yli yhtä yötä putkeen, sillä vain sen ensimmäisen yön ilman mukeloa nukuin hyvin, kun taas seuraavan valvoin lähes kokonaan. Samaten huolestun aina jossain vaiheessa aamuyöstä mukelon kotona ollessa, jos tämä ei olekaan hipsinyt yön aikana meidän sänkyymme nukkumaan, väärä äänimaailma jotenkin havahduttaa minut.
DVD-rintamalla taas on tapahtunut kummia. Mukelon ehdoton suosikki nykyään on Wallace & Gromit, ja aina keittiössä juustonpalasen nähdessään mukelo sanoo ihan Wallacen äänenpainolla "juustoa", eikä suostu enää syömään muita leipiä kuin juustoleipiä. Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa, ja siinä se jakso, jossa "lopotiilit" (aka krokotiilit) yrittävät syödä Fixin ja Bulin. Sen jakson tullessa mukelo usein juoksee karkuun huutaen "apua, lopotiili nappaa 'mukelon'", vaatiakseen seuraavaksi saman jakson uudestaan. Eilen illalla hän pohdiskeli sitäkin, että potkuauto menee rikki, jos lopotiili nappaa sitä renkaasta.
Tosin mukelon mielestä joulun jälkeen rikkoutumiset eivät ole olleet kovinkaan huolestuttavia, sillä mies kokosi silloin tuon potkuauton alkutekijöistään, minkä seurauksena mukelo on ollut täysin vakuuttunut siitä, että mies kykenee korjaamaan ihan mitä tahansa alta aikayksikön. Jos jotain menee rikki, mukelo kehottaa ääneen itseään "vie heti X:lle, X korjaa nopeesti".
Potkuauto on puolestaan yllättänyt siinä, että mukelo tajusi heti alunalkaenkin peruuttamisen idean, eli hän kääntää rattia juuri oikein autolla peruuttaessaan, ja osaa peruuttaa sen törmäilemättä hyvin kapeisiin väleihin. Olisi kiva tietää, onko tuollainen synnynnäinen kyky taskuparkkeerauksiin miten voimakkaasti sukupuolisidonnainen...
-
Manaaja
-
prosessi
Niin minäkin ajattelin (totuus on, että ostettuani tuon en ole itse voinut olla katsomatta sitä, ja aika vaikea tuollaista on katsoa ja samalla kieltää mukeloa katsomasta, joten yhdessä olemme katsoneet...), mutta mukelo ei selvästikään vielä oikein hahmota Transferin katalia pyrkimyksiä. Mukelo vain riemastuu aina kun Transfer riisuu valepukunsa ja hihkaisee "robotti" (aka "kojootti"). Eli se pelottavuus taitaa juuri edellyttää vähän korkeampaa ikää, mukelo kun ei tajunnut pelätä tosissaan edes niitä lopotiileja, vaikka itse pidin kohtausta epämiellyttävänä, etenkin kun lopotiilit purivat palasia pois Fixin ja Bulin lautastakin, ja muistin kyseisen kohtauksen kammottavuuden omasta lapsuudestani. Eläytymistaidot eivät vain vielä mukelolla oikein riitä, tai oikeastaan mukelo kyllä osaa eläytyä siihen, että lopotiilejä täytyy paeta, muttei silti jotenkin tajua, että miksi näin on. Ikäraja paketin mukaan on 3v., joka on jotenkin kummallinen. Ei siinä iässä tapahdu mitään sellaista kehitystä, jolla voisi perustella tuollaisen ikärajan, vaan ennemminkin juuri päinvastoin, sen iän jälkeen lapsi tarvitsee entistä enemmän selityksiä sille, miksi niitä pelottavia asioita tapahtuu.Manaaja kirjoitti:Ei noin pienille skideille saa näyttää sitä. Se kiilusilmätyyppi siinä on ihan älyttömän pelottava ja traumatisoiva vielä viisvuotiaallekin.prosessi kirjoitti:Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa
-
prosessi
Mukelon mielikuvitusmaailma eksyy niin usein puheeseen, että kun tuon lauseet vielä ovat vähän hakusessa ja sanojenkin ilmiasut voivat olla tyyppiä "vähän sinne päin", niin välillä on vähän vaikea hahmottaa mistä tuo oikein milloinkin puhuu. Esimerkiksi tänään käyty dialogi oli hieman kummallinen, kun tosiasiassa mukelo keskustelun aikana vain käveli huoneestaan olohuoneen läpi meidän makuuhuoneeseemme. Matkan varrella tuo selosti:
- 'Mukelo' tanssii.
- Ihanko totta?
- Ei kai, mukelo totesi. - Ei enää tanssi. 'Mukelo' katos kaatui.
Samaten mukelon ääniin perustuva kuvamuisti on hämmentävä, tuo kun tosiaan edelleenkin selostaa mitä tv-ruudussa tapahtuu, vaikka tuo itse olisi eri huoneessa ja vain kuulisi äänet. Eikä siihen selostustilanteeseen tarvita kuin yksi aiempi katsomiskerta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi mukelo haluaa ohjelmia laitettavan uudestaan päälle, vaikkei tuo edes katso niitä, sillä selvästikin ohjelmat pyörivät kuvina mukelon päässä pelkän äänimaailman avulla. Vähänkö olisi kätevää, jos itse pystyisi samaan.
Esineiden omistajuudesta on myös nyt alkanut tulla mukelolle pohdinnan kohde. Mukelo käyttää jatkuvasti esineiden kohdalla etuliitteenä niiden omistajaa, tyyliin "äidin tietokone", "'mukelon' maito", "X:n vaatteet" jne. Näyttää olevan kovin tärkeää tietää asioiden omistussuhteita, ja kerran kun mies jätti koneelleen auki jonkun tiedoston minun luettavakseni, itse ulos lähtiessään, mukelo oli kovin huolissaan kun olin ihan väärän tietokoneen äärellä. "Tulla nyt", hän vaati, ja kun tekstin luettuani nousin ylös ja kysyin minne minun oikein pitäisi tulla, mukelo talutti minut oman tietokoneeni ääreen ja käski "siihen tuolimaan, äidin tietokone".
Yksi tapaus, jota olen joutunut enemmänkin miettimään joulun jälkeen, liittyy puolestaan päiväkotiin. Siellä vaihtui yksi tädeistä, joka kieltämättä oli aika poikkeuksellinen tarhatäti noin ulkoiselta olemukseltaan. Hän oli erittäin viehättävä n. nelikymppinen hoikka blondi, joka pukeutui hyvin naisellisesti, eikä ollenkaan päiväkotityötä ajatellen käytännöllisesti. No, ilmeisesti jo ihan pienissä pojissa on ohjelmoituna viehtymys kauniisiin naisiin, sillä kyseisen tädin nimi oli yksi mukelon ensimmäisistä sanoista, ja välillä mukelo jo viime keväänä etsiskeli kyseistä tätiä kotona sängyn ja pyykinpesukoneenkin alta. Muutenkin mukelon suhtautuminen häneen oli jotenkin silleen hämillistä, ihastus paistoi metrien päähän.
Tämä täti sitten vaihtoi työpaikkaa, mistä oli kummat seuraukset. Aiemmin mukelo oli kotona puhunut satunnaisesti myös ruotsinkielisiä sanoja, mutta ne loppuivat kuin seinään. Minä kuvittelin tämän liittyvän ihan siihen, että mukelo oli alkanut erottaa kielet toisistaan, mutta väärässäpä olin. Tammikuussa nimittäin päiväkodista kerrottiin, että mukelo on lopettanut puhumisen siellä kokonaan, ja jos joku hoitaja yrittää sanoa hänelle jotain, hän kääntää päänsä pois mielenosoituksellisesti, eikä ole kuulevinaankaan. Miettivät sitä, että johtuisiko tuo raskauteni takia muuttuneista kotioloista.
Minun oli pakko todeta, ettei se oikein voi olla syynä, kun mukelo kuitenkin kotona puhuu solkenaan ja on erittäin yhteistyökykyinen ja -haluinen. Asiaa mietittyäni päädyin siihen, että ongelma taisi pohjautua tuon yhden hoitajan lähtöön, ja kerroin hoitohenkilökunnalle kyseessä ilmeisesti olleen mukelon ensimmäinen kariutunut romanttinen rakkaus. Mukelo kuunteli tietenkin selitystäni vierestä, mikä sinänsä oli hyvä, sillä hoitohenkilökunta tietenkin pyysi, että yrittäisin keskustella asiasta kotona mukelon kanssa, ja erityisesti siitä, että heidän kanssaan on välttämätöntä kommunikoida pettymyksistä huolimatta. Minä jäin ihmettelemään, että miten noin pienelle lapselle mukamas pystyy selittämään tuollaisia tunteita ja niihin liittyviä asioita niin, että lapsi ihan oikeasti ymmärtää mistä on kyse.
Sinä iltana en vielä ollut keksinyt keinoa, mutta jo seuraavana päivänä päiväkodista tuli palautetta, että mukelo on taas alkanut kommunikoida heidän kanssaan, ja vieläpä ruotsiksi. Myös kotona puhuttaessa puheessaan on alkanut esiintyä satunnaisesti ruotsinkielisiä sanoja, eli asiat ovat palautuneet ennalleen. Nyt on enää selvittämättä se, että tapahtuiko muutos siksi, että mukelo kuunteli mitä me puhuimme päiväkodin eteisessä, vai ihan siitä, että hoitohenkilökunnan suhtautuminen sydänsuruihin on myötämielisempää kuin torjuvaan uhmakkuuteen, jolloin he ovat osanneet kannustaa asiassa paremmin. En tiedä, ja tuskin koskaan saan tietääkään.
- 'Mukelo' tanssii.
- Ihanko totta?
- Ei kai, mukelo totesi. - Ei enää tanssi. 'Mukelo' katos kaatui.
Samaten mukelon ääniin perustuva kuvamuisti on hämmentävä, tuo kun tosiaan edelleenkin selostaa mitä tv-ruudussa tapahtuu, vaikka tuo itse olisi eri huoneessa ja vain kuulisi äänet. Eikä siihen selostustilanteeseen tarvita kuin yksi aiempi katsomiskerta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi mukelo haluaa ohjelmia laitettavan uudestaan päälle, vaikkei tuo edes katso niitä, sillä selvästikin ohjelmat pyörivät kuvina mukelon päässä pelkän äänimaailman avulla. Vähänkö olisi kätevää, jos itse pystyisi samaan.
Esineiden omistajuudesta on myös nyt alkanut tulla mukelolle pohdinnan kohde. Mukelo käyttää jatkuvasti esineiden kohdalla etuliitteenä niiden omistajaa, tyyliin "äidin tietokone", "'mukelon' maito", "X:n vaatteet" jne. Näyttää olevan kovin tärkeää tietää asioiden omistussuhteita, ja kerran kun mies jätti koneelleen auki jonkun tiedoston minun luettavakseni, itse ulos lähtiessään, mukelo oli kovin huolissaan kun olin ihan väärän tietokoneen äärellä. "Tulla nyt", hän vaati, ja kun tekstin luettuani nousin ylös ja kysyin minne minun oikein pitäisi tulla, mukelo talutti minut oman tietokoneeni ääreen ja käski "siihen tuolimaan, äidin tietokone".
Yksi tapaus, jota olen joutunut enemmänkin miettimään joulun jälkeen, liittyy puolestaan päiväkotiin. Siellä vaihtui yksi tädeistä, joka kieltämättä oli aika poikkeuksellinen tarhatäti noin ulkoiselta olemukseltaan. Hän oli erittäin viehättävä n. nelikymppinen hoikka blondi, joka pukeutui hyvin naisellisesti, eikä ollenkaan päiväkotityötä ajatellen käytännöllisesti. No, ilmeisesti jo ihan pienissä pojissa on ohjelmoituna viehtymys kauniisiin naisiin, sillä kyseisen tädin nimi oli yksi mukelon ensimmäisistä sanoista, ja välillä mukelo jo viime keväänä etsiskeli kyseistä tätiä kotona sängyn ja pyykinpesukoneenkin alta. Muutenkin mukelon suhtautuminen häneen oli jotenkin silleen hämillistä, ihastus paistoi metrien päähän.
Tämä täti sitten vaihtoi työpaikkaa, mistä oli kummat seuraukset. Aiemmin mukelo oli kotona puhunut satunnaisesti myös ruotsinkielisiä sanoja, mutta ne loppuivat kuin seinään. Minä kuvittelin tämän liittyvän ihan siihen, että mukelo oli alkanut erottaa kielet toisistaan, mutta väärässäpä olin. Tammikuussa nimittäin päiväkodista kerrottiin, että mukelo on lopettanut puhumisen siellä kokonaan, ja jos joku hoitaja yrittää sanoa hänelle jotain, hän kääntää päänsä pois mielenosoituksellisesti, eikä ole kuulevinaankaan. Miettivät sitä, että johtuisiko tuo raskauteni takia muuttuneista kotioloista.
Minun oli pakko todeta, ettei se oikein voi olla syynä, kun mukelo kuitenkin kotona puhuu solkenaan ja on erittäin yhteistyökykyinen ja -haluinen. Asiaa mietittyäni päädyin siihen, että ongelma taisi pohjautua tuon yhden hoitajan lähtöön, ja kerroin hoitohenkilökunnalle kyseessä ilmeisesti olleen mukelon ensimmäinen kariutunut romanttinen rakkaus. Mukelo kuunteli tietenkin selitystäni vierestä, mikä sinänsä oli hyvä, sillä hoitohenkilökunta tietenkin pyysi, että yrittäisin keskustella asiasta kotona mukelon kanssa, ja erityisesti siitä, että heidän kanssaan on välttämätöntä kommunikoida pettymyksistä huolimatta. Minä jäin ihmettelemään, että miten noin pienelle lapselle mukamas pystyy selittämään tuollaisia tunteita ja niihin liittyviä asioita niin, että lapsi ihan oikeasti ymmärtää mistä on kyse.
Sinä iltana en vielä ollut keksinyt keinoa, mutta jo seuraavana päivänä päiväkodista tuli palautetta, että mukelo on taas alkanut kommunikoida heidän kanssaan, ja vieläpä ruotsiksi. Myös kotona puhuttaessa puheessaan on alkanut esiintyä satunnaisesti ruotsinkielisiä sanoja, eli asiat ovat palautuneet ennalleen. Nyt on enää selvittämättä se, että tapahtuiko muutos siksi, että mukelo kuunteli mitä me puhuimme päiväkodin eteisessä, vai ihan siitä, että hoitohenkilökunnan suhtautuminen sydänsuruihin on myötämielisempää kuin torjuvaan uhmakkuuteen, jolloin he ovat osanneet kannustaa asiassa paremmin. En tiedä, ja tuskin koskaan saan tietääkään.
-
prosessi
Mukelolla on ollut aikamoinen totuttautuminen elämän uusiin käänteisiin. Tosin ainakaan toistaiseksi ei mustasukkaisuudesta ole ollut minkäänlaisia viitteitä, johtuen ehkä siitä että vauva on niin helppo, ettei sen hoito verota ollenkaan mukelon kanssa vietettävää aikaa. Mutta monenlaisin tavoin mukelo yrittää hahmottaa pikkuveljensä paikkaa perheessä.
Sairaalassa ollessani mukelo vietti illat miehen kanssa kotona, ja kun kerroin mukelolle heidän käydessään meitä tapaamassa, että olisimme tulossa seuraavana päivänä kotiin, mukelo puhkesi hyvin monisanaiseen selostustulvaan, josta sain poimittua mm. tämän: "Ei enää äitiä, Jussi yksin kotimassa." Kotimassa -sana on ilmeisesti muodostettu samalla periaatteella kuin tuolimassa/tuolimaan istumisesta puhuttaessa. Eli kotona olemiselle jonkinlainen uudissana. Selityksistäni huolimatta mukelo ei millään meinannut uskoa, ettei tuossa ollut kyse siitä, että mukelo tästedes olisi jatkuvasti vain miehen kanssa kotona. Mukelo vain katseli sairaalasänkyäni paheksuvasti ja totesi: "Äiti nukkumaan."
Kotona mukelo on kyllä viime aikoina melko usein tullut meidän sänkyymme nukkumaan jo hyvin aikaisin, ja nukkua pitää juuri minun ja miehen välissä, kumpikaan reuna ei kelpaa. Eli jonkinlainen epävarmuus tuosta poissaolostani jäi. Samaten kun olen itse nyt kotiinpääsyn jälkeen käynyt jossain poissa kotoa, niin mukelo on hermostunut lähdöstäni aivan eri tavalla kuin ennen.
Pikkuveli sen sijaan on hyvin mielenkiintoinen tapaus, jota mukelo haluaa kovasti paijailla, ja tietenkin juuri silloin kun tuo nukkuu. Aina jos vauva itkee, mukelo kysyy siltä heti huolestuneella äänellä: "Mikä hätänä?" Leluja mukelo myös yrittää kovasti esitellä vauvalle, ja kaivinkoneella olisi niiiiin kiva vähän kaivaa pikkuveljeä kyljestä...
Nimiehdotuksia mukelolta on kovasti yritetty kysellä, mutta eipä tuo vielä oikein ymmärrä koko nimiasiaa. Kerran tuo vastasi kysymykseeni "Nipio", ja kun totesin, ettei se oikein kuulosta oikealta nimeltä ja pyysin uutta ehdotusta, oli se "Mandariini". Sattuneesta syystä vauva kulkeekin nykyään nimellä "Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...
Sairaalassa ollessani mukelo vietti illat miehen kanssa kotona, ja kun kerroin mukelolle heidän käydessään meitä tapaamassa, että olisimme tulossa seuraavana päivänä kotiin, mukelo puhkesi hyvin monisanaiseen selostustulvaan, josta sain poimittua mm. tämän: "Ei enää äitiä, Jussi yksin kotimassa." Kotimassa -sana on ilmeisesti muodostettu samalla periaatteella kuin tuolimassa/tuolimaan istumisesta puhuttaessa. Eli kotona olemiselle jonkinlainen uudissana. Selityksistäni huolimatta mukelo ei millään meinannut uskoa, ettei tuossa ollut kyse siitä, että mukelo tästedes olisi jatkuvasti vain miehen kanssa kotona. Mukelo vain katseli sairaalasänkyäni paheksuvasti ja totesi: "Äiti nukkumaan."
Kotona mukelo on kyllä viime aikoina melko usein tullut meidän sänkyymme nukkumaan jo hyvin aikaisin, ja nukkua pitää juuri minun ja miehen välissä, kumpikaan reuna ei kelpaa. Eli jonkinlainen epävarmuus tuosta poissaolostani jäi. Samaten kun olen itse nyt kotiinpääsyn jälkeen käynyt jossain poissa kotoa, niin mukelo on hermostunut lähdöstäni aivan eri tavalla kuin ennen.
Pikkuveli sen sijaan on hyvin mielenkiintoinen tapaus, jota mukelo haluaa kovasti paijailla, ja tietenkin juuri silloin kun tuo nukkuu. Aina jos vauva itkee, mukelo kysyy siltä heti huolestuneella äänellä: "Mikä hätänä?" Leluja mukelo myös yrittää kovasti esitellä vauvalle, ja kaivinkoneella olisi niiiiin kiva vähän kaivaa pikkuveljeä kyljestä...
Nimiehdotuksia mukelolta on kovasti yritetty kysellä, mutta eipä tuo vielä oikein ymmärrä koko nimiasiaa. Kerran tuo vastasi kysymykseeni "Nipio", ja kun totesin, ettei se oikein kuulosta oikealta nimeltä ja pyysin uutta ehdotusta, oli se "Mandariini". Sattuneesta syystä vauva kulkeekin nykyään nimellä "Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...
-
Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
-
prosessi
Riemumieli kirjoitti:Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.prosessi kirjoitti:"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...
Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.-
Dumis
Joskus kun kattoo noita lasten nimiä, niin tuntuu ettei vanhemmat yhtään ajattele tätä asiaa.prosessi kirjoitti:Riemumieli kirjoitti:Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.prosessi kirjoitti:"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...
-
NuoriD
Kun isä on mensan jäsen ja äiti ruotsinkielinen, niin ei se enää voi pahemmaksi mennä.prosessi kirjoitti:Riemumieli kirjoitti:Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.prosessi kirjoitti:"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...
-
prosessi
Mensan jäsenyyden voinee yrittää salata (vaikka jokin jäsenlista vissiin julkaistiinkin Hymyssä pari vuotta sitten, mutta miehellä on onneksi tusinanimi...), ja jos laittaa ruotsinkieliseen kouluun ja suosittelee puhumaan suomea koulun ulkopuolella, niin toivoa kiusaamisen epäsilmittömyydelle ehkä on? Vauvan sukunimestäkin käydään edelleen keskustelua, miehen mielestä ruotsinkielinen sukunimi voisi olla hyödyllinen joskus tulevaisuudessa tusinanimen sijaan, itse taas enemmän mietin sen haitallisuutta.NuoriD kirjoitti:Kun isä on mensan jäsen ja äiti ruotsinkielinen, niin ei se enää voi pahemmaksi mennä.prosessi kirjoitti:
-
prosessi
Argh.Vesper kirjoitti:Nipiosta tulis kyllä melko voimakas mielleyhtymä Nibaan...
Mielleyhtymät ovat kyllä muutenkin kummallisia. Mukeloa olen aina välillä syliin kaapatessani kutsunut "äidin pikku nöpöksi", mistä mukelo on ottanut tavan tulla halaamaan minua ja muistuttamaan olevansa äidin pikku nöpö. Muutama päivä sitten tuo istui nukkuvan veljensä vieressä kun tulin huoneeseen, ja minut nähdessään totesi: "Äidin pikku nöpö, pikkuveli nöpötin."
-
Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Minusta Nipio on melkein kuin Scipio (esim. Africanus) ja Mandariini viittaa muinaiseen Kiinaan eli kaiken kaikkiaan kansainvälinen ja salaperäinen nimi ja taattu menestys.prosessi kirjoitti:
Paras päivä ikinä.
-
NuoriD
No kyllä ruotsinkielisellä varmasti on helpompi tehdä kaatoja ja päästä johtoryhmään, eli valitkaa se.prosessi kirjoitti:Vauvan sukunimestäkin käydään edelleen keskustelua, miehen mielestä ruotsinkielinen sukunimi voisi olla hyödyllinen joskus tulevaisuudessa tusinanimen sijaan, itse taas enemmän mietin sen haitallisuutta.
Ei kait siitä haittaa ole, kunhan pysyy ankdammenilla.
Unga paret kom till Ekenäs BB där frun skulle föda. Läkaren hade varit på kongress i Köpenhamn och där lärt sig överföra smärta från mamman till pappan. Mannen gick med på detta. 25% överfördes, lättade för hustrun,mannen kände inget. 50% lättare för mamman, ingen ändring för mannen. Då 90% smärta överfördes nedkom hustrun med ett välskapt gossebarn. Mannen tyckte då att kvinnor som föder överdriver sin smärta. Han sökte sin hemåt och hemkommen hittade han postmannen död på trappan.
-
RP
