Sivu 12/15
Lähetetty: 31.08.2011 10:27
Kirjoittaja NuoriDaavid
urpiainen kirjoitti:Joo, voi olla, että ymmärsin väärin, tai ainakin erehdyin lukemaan viesteihisi sellaista, mitä niissä ei ole mutta mitä niissä ennakkoluuloissani ajattelen olevan. Pahoittelut. Mutta meneehän se toisinpäinkin:
NuoriDaavid kirjoitti:Sinä puolestani perinteisenä sosiologina ymmärtääkseni esität, että vastuu on yhteiskunnalla.
En pidä itseäni sosiologina, perinteisenä sen paremmin kuin radikaalinakaan. En myöskään muista esittäneeni saati ajatelleeni, että vastuu olisi yhteiskunnalla. Myönnän, että olen monesti esittänyt, että jos huomaamme, että jokin ongelmaksi kokemamme asia aggregoituu systemaattiseksi, rakenteelliseksi ongelmaksi, niin silloin kannattaa miettiä myös rakenteellisia ratkaisuja sen sijaan, että jättää asian vain yksilöiden harteille ilman rakenteellista tukea. Mutta tämäkään ei ole vastuun siirtämistä yhteiskunnalle, vaan järkevien keinojen hakemista. Lisäksi tässä nimenomaisessa asiassa olen nimenomaan painottanut yksilöiden vastuuta ja yksilötason ratkaisuja, joten sikälikin luentasi on minusta erinomaisen perusteeton.
Anteeksipyyntö hyväksytty. Helpostihan toisen vaikuttimista ja mielipiteistä olettaa jotain, mitä toinen ei ole kertonut. Ihmisenä oleminen on sellaista. Joskus mielen teoria toimii paremmin, joskus huonommin.
Mitä tulee yksilön vastuuteeseen, niin omassa elämässänihän on laajasti vallitsevana eetoksena yksilön vastuun korostaminen. Niin siis tässäkin tapauksessa.
Lähetetty: 31.08.2011 12:15
Kirjoittaja Nergal
En ymmärrä Daven ajatusmaailmaa mutta en kyllä sitä ala tuomitsemaankaan. Maksullistenkäyttö on omasta mielestäni jotenkin sama kuin ostaisi vakuumipakatun eineslaatikon jonka syöminen on yhtä oksettava kokemus ja varma kuin aina ennenkin. Jos hoito pitäisi hommata niin mikä jottei hoitaisi sitä pereinteisellä yhdenillanhoidolla --> menisi siis ja iskisi sen naisen. Mukaan saa jännitystä ja metsästämisen riemua, joissakin tilanteissa saattaa paukahtaa vielä mukava tapaus lakanoiden väliin. Välttämättä ei päädy sänkyyn asti mutta onhan se aito ei_ostettu kiinnostus naiselta nautinnollisenpaa kuin 300€ maksanut väkinäinen hymy ja komento "panes nyt että ehdin vielä muutaman asiakkaan palvella."
Mutta kai kukin tyylillään, hittoja se multa pois ole.
Lähetetty: 31.08.2011 12:21
Kirjoittaja NuoriDaavid
^No mä en nyt varmaan ole paras mahdollinen henkilö selittämään prostituoitujen palveluiden käyttöä subjektiivisesta näkökulmasta, kun yhden kerran olen yrittänyt ostaa ja silloinkaan en saanut
Mutta lainaa exsua:
exsu kirjoitti:Ihan turha kuvitella, että siinä maksettaisi pelkästä seksistä. Siinä maksetaan siitä että a) Voi näyttää itselleen (ja kavereille), että uskaltaa b) saa kokeilla minkälaista on nussia rahasta (Davea kiinnosti miten homma toimii c) Maksetaan omatuntoa puhtaaksi, koska se ei ole pettämistä jos raha liikkuu d) Nussitaan jotain sellaista, joka ei ilman korvausta lähtisi matkaan.
Seksi tulee sitten bonarina.
Ja jollain voi siis olla kiksinä nimenomaan se, että nainen EI halua seksiä sun kanssasi. Eli että panee naista, vaikka se ei halua. Eli tavallaan raiskaus, mutta laillinen.
Lähetetty: 31.08.2011 12:23
Kirjoittaja Vesper
Yhdenillanpano voi soitella vaimolle, huora tuskin soittaa.
Lähetetty: 31.08.2011 12:25
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vesper kirjoitti:Yhdenillanpano voi soitella vaimolle, huora tuskin soittaa.
Bunny boilerin riski täytyy ottaa huomioon, varsinkin jos on yhtä paranoidi kuin minä!
Lähetetty: 31.08.2011 12:26
Kirjoittaja urpiainen
Plus, että jos pelissä ei ole yhteiskunnallis-moraalisia tarkasteluja, vaan Nergalin viestin tapaan vain saatu oma nautinto, niin joku saattaa toki ajatella näinkin:
Nergal kirjoitti:Parempi että ammattilainen tekee
Lähetetty: 31.08.2011 12:29
Kirjoittaja masa
Nergal kirjoitti:Jos hoito pitäisi hommata niin mikä jottei hoitaisi sitä pereinteisellä yhdenillanhoidolla --> menisi siis ja iskisi sen naisen.
Ongelma on vain siinä, että kaikkia eivät ole Huima. Joku on Finnmonsta, ja silloin tie kauniin dooriksen petiin käy vain pikapankin kautta.
Lähetetty: 31.08.2011 12:30
Kirjoittaja Nergal
Vesper kirjoitti:Yhdenillanpano voi soitella vaimolle, huora tuskin soittaa.
Toisaalta: Hoito saattaa olla kihloissa/naimisissa ja etsiä vain seksiseuraa, huora saattaa alkaa kiristämään.
Jos poissa ikävyyksistä haluaa olla niin eikösjookos ole parempi louhia sitä omaa tyttöystävää/kihlattua/vaimoa?
Lähetetty: 31.08.2011 12:32
Kirjoittaja Nergal
masa kirjoitti:Ongelma on vain siinä, että kaikkia eivät ole Huima. Joku on Finnmonsta, ja silloin tie kauniin dooriksen petiin käy vain pikapankin kautta.
Annoinkin vain mielipiteeni Daven teNpusta yrittää hommata huora. Jos kerta on naimisissa niin luulisi että ei simsalabim ole paukahtanut ämpärirumaksi ja luulisi tohtorin ammatissa oppineen puhumaan naisille kauniisti. Mitäs sitä muuta tarttee naisen iskemiseen?
Lähetetty: 31.08.2011 12:33
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Nergal kirjoitti:huora saattaa alkaa kiristämään.
Tää on jo kaukaa haettu. Tokihan huora saattaa vaikka nauraa pienelle kikkelssonille.
Lähetetty: 31.08.2011 12:34
Kirjoittaja Vesper
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Nergal kirjoitti:huora saattaa alkaa kiristämään.
Tää on jo kaukaa haettu. Tokihan huora saattaa vaikka nauraa pienelle kikkelssonille.
Ajattelin kanssa että nyt on katsottu liikaa telkkaria.
Lähetetty: 31.08.2011 12:35
Kirjoittaja NuoriDaavid
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Nergal kirjoitti:huora saattaa alkaa kiristämään.
Tää on jo kaukaa haettu. Tokihan huora saattaa vaikka nauraa pienelle kikkelssonille.
Kiristämisen mahdollisuus on varmasti kyllä pienin riski. Jos ei nyt ole aivan sika sika rikas.
Normihuora nahkakavisaa vinguttamalla tienaa kuitenkin niin hyvin, että ei maksa vaivaa yrittää repiä lisää pikkurahaa laittomalla toiminnalla.
Lähetetty: 31.08.2011 12:37
Kirjoittaja masa
Nergal kirjoitti:Jos kerta on naimisissa niin luulisi että ei simsalabim ole paukahtanut ämpärirumaksi ja luulisi tohtorin ammatissa oppineen puhumaan naisille kauniisti. Mitäs sitä muuta tarttee naisen iskemiseen?
Jos haluaisit
pelkkää seksiä ja hakisit sitä kodin ulkopuolelta. Kumpi on mielestäsi luotettavempi syrjähyppy noin niinkuin itsesi kannalta?
A) huora.
B) yhdenillan pano kapakasta
Lähetetty: 31.08.2011 12:49
Kirjoittaja Nergal
Vesper kirjoitti:Ylermi Ylihankala kirjoitti:Nergal kirjoitti:huora saattaa alkaa kiristämään.
Tää on jo kaukaa haettu. Tokihan huora saattaa vaikka nauraa pienelle kikkelssonille.
Ajattelin kanssa että nyt on katsottu liikaa telkkaria.
No yhtä kaukaa se on haettu että nainen alkaa soitella perään jos homma jää yhteen kertaan eikä ala rakentamaan sivusuhdetta. Itsellä vaan mielikuva että itseäänmyyvät naiset eivät nyt parhaiten tienaavien päästä ole.
Voi olla että olen väärässä, ei ole maksullisista kokemusta. Tunnustan että johtunee varmaan ajatuksesta että pidän siitä että nainen haluaa seksiä sängyssä eikä seksiä sängyssä rahan takia.
Lähetetty: 31.08.2011 12:50
Kirjoittaja Nergal
masa kirjoitti:Jos haluaisit pelkkää seksiä ja hakisit sitä kodin ulkopuolelta. Kumpi on mielestäsi luotettavempi syrjähyppy noin niinkuin itsesi kannalta?
A) huora.
B) yhdenillan pano kapakasta
Täytyy sanoa että en oikeasti pysty vastaamaan mitä tekisin. Yritin oikein miettiä mutta en tiedä.
Lähetetty: 31.08.2011 12:53
Kirjoittaja NuoriDaavid
Nergal kirjoitti:Itsellä vaan mielikuva että itseäänmyyvät naiset eivät nyt parhaiten tienaavien päästä ole.
Jaa mitenkä?
Jos nyt tekee vaatimattomasti pari keikkaa päivässä, niin vähintään 500 tienaa päivässä. Jos tekee töitä 20 päivää kuukaudessa, niin se on 10k kuukaudessa verottomana.
Kyllä mä nyt väittäisin tuota hyväksi ansioksi.
Lähetetty: 31.08.2011 12:55
Kirjoittaja Nergal
NuoriDaavid kirjoitti:Jaa mitenkä?
No sitenkä koska
mielikuva. Ei kokemusta.
Tais se Vesper olla oikeassa perään soittelevien hupakoiden suhteen:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusja ... 3_se.shtml
Lähetetty: 31.08.2011 13:30
Kirjoittaja Homeboy65
urpiainen kirjoitti:Homeboy65 kirjoitti:Sekä sinä että SH olette tässä asiassa pihalla kuin lintulauta.
Tietenkään SDP ei kannattanut mitään neuvostokommunismia. Mutta toisaalta myös SKP:n enemmistö - ei vain taistolaiset - piti Neuvostoliittoa ihannevaltiona vaikka halusikin sosialismiin siirtyessä ottaa tietyt kansalliset piirteet huomioon.
Ok, tämä on ehkä vähän tulkinnanvarainen juttu. Mutta oletan, Homeboy, että Sinäkin vahvistat auktoriteetillasi sen, että vaikka olisikin niin, että koko SKP voidaan laskea Neuvostoliiton ihailijoiksi, niin tämäkään ei perustelisi sitä kategorista väitettä, joka tässä on ollut kiistan kohteena:"Neuvostokommunismi ja kaikki sen jälkiseuraamukset on kuitenkin se ihannevaltiomuoto jota vasemmisto vielä 80-luvulla isoon ääneen ihaili suorataan ideaalina, nämä samat jätkät jotka heti muurien murruttua ryhtyivät jämäköiksi oikeistodemareiksi EU-agendoineen."
Vahvistan tuon auktoriteetillani.

Lähetetty: 31.08.2011 13:32
Kirjoittaja Lilo
urpiainen kirjoitti:So Hard kirjoitti:minkä aatesuuntauksen katsot vaikuttaneen viime vuosisadalla kaikkein negatiivisimmin Elcon luettelemiin kansalaisvapauksiin, jos asiaa tarkastellaan globaalilla tasolla?
Tällainen intressi historiaan ei koskaan ole vedonnut muhun jo siksikään, että abstraktien aatesuuntien kausaalivaikutus konkreettisiin tapahtumiin on aika vaikea pala käsiteltäväksi järkevästi.
Huhhuh, onneksi ei ole ollut aikaa seurata tätä ketjua kunnolla. Ja onneksi Urpiainen ehti jo toteamaan yllämainitun.
Vahvistaa kyllä omia fiiliksiä siitä, että historia on hiukan kinkkinen ala. Innokkaimmin kun historiaan vetoavat yleensä - tai sitä käyttävät lyömäaseenaan - ne, jotka eivät ole sitä opiskelleet. Ne taas jotka ovat, ovat kommenteissaan paljon varovaisempia, koska no, historiahan ei ole kovin suoraviivaista, yksinkertaista tai yksiselitteistä.
(Ainakin omalla kohdalla into osallistua yhteenkään keskusteluun, jossa historiallisia tapahtumia/aatteita tulkitaan nykylähtökohdista iloisesti vedellen mutkia suoriksi ja kuvitellen että historiasta olisi löydettävissä jokin yksi oikea totuus ja tulkinta, ts. voitaisiin todeta että näin se homma oli ja näin se meni, väheni kummasti sitä mukaa kun opintopisteitä kertyi.)
Lähetetty: 31.08.2011 13:41
Kirjoittaja huima
^Afrikan ongelmat ovat siirtomaavaltojen ja nykyisten globaalien suuryhtiöiden syytä.
Lähetetty: 31.08.2011 13:47
Kirjoittaja NuoriDaavid
Lilo kirjoitti:urpiainen kirjoitti:So Hard kirjoitti:minkä aatesuuntauksen katsot vaikuttaneen viime vuosisadalla kaikkein negatiivisimmin Elcon luettelemiin kansalaisvapauksiin, jos asiaa tarkastellaan globaalilla tasolla?
Tällainen intressi historiaan ei koskaan ole vedonnut muhun jo siksikään, että abstraktien aatesuuntien kausaalivaikutus konkreettisiin tapahtumiin on aika vaikea pala käsiteltäväksi järkevästi.
Huhhuh, onneksi ei ole ollut aikaa seurata tätä ketjua kunnolla. Ja onneksi Urpiainen ehti jo toteamaan yllämainitun.
Vahvistaa kyllä omia fiiliksiä siitä, että historia on hiukan kinkkinen ala. Innokkaimmin kun historiaan vetoavat yleensä - tai sitä käyttävät lyömäaseenaan - ne, jotka eivät ole sitä opiskelleet. Ne taas jotka ovat, ovat kommenteissaan paljon varovaisempia, koska no, historiahan ei ole kovin suoraviivaista, yksinkertaista tai yksiselitteistä.
(Ainakin omalla kohdalla into osallistua yhteenkään keskusteluun, jossa historiallisia tapahtumia/aatteita tulkitaan nykylähtökohdista iloisesti vedellen mutkia suoriksi ja kuvitellen että historiasta olisi löydettävissä jokin yksi oikea totuus ja tulkinta, ts. voitaisiin todeta että näin se homma oli ja näin se meni, väheni kummasti sitä mukaa kun opintopisteitä kertyi.)
Vähän sama ongelmahan se on hyvin monessa asiassa. Ainoastaan asiasta mitään tietämätön voi esittää mielipiteitä täydellisellä itsevarmuudella. Em. ilmiön takia kitinässä onkin niin paljon kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita.
Lähetetty: 31.08.2011 13:52
Kirjoittaja Homeboy65
Prostituutiosta:
On olemassa aikuinen henkilö A ja aikuinen henkilö B. A myy pildeä, B ostaa. A toimii ammatissaan vapaaehtoisesti, omasta tahdostaan. Hän on tervepäinen. Hänellä on myös vaihtoehtoja toimeentuloon, lähinnä jokin muu duuni tai sos.turva. Hänellä ei ole parittajaa.
Molemmat ovat tyytyväisiä ko. transaktioon eikä sivulliselle aiheudu haittaa.
Mikä tässä on moraalinen ongelma?

Lähetetty: 31.08.2011 13:52
Kirjoittaja huima
Lähetetty: 31.08.2011 13:57
Kirjoittaja Lilo
Lähetetty: 31.08.2011 13:59
Kirjoittaja huima
^Mitsubishi?
Miten sä autot tuot tähän keskusteluun?