Kitinä

Georgina kirjoitti:Tää on vaan mun mielipide jonka kanssa jäänen vähemmistöön... Mutta itsensä muuttaminen ja toisen muuttumisen vaatiminen parisuhteessa kuulostaa aina kerta toisensa jälkeen musta yhtä pahalta. Mä oon sitä yhdessä parisuhteessa tehny eikä siitä tullut pitemmän päälle lasta eikä paskaa. Olen edelleen sitä mieltä että ihmisen pitää olla sinut ITSENSÄ kanssa, tuntea olonsa hyväksi ihan itsenään. Sitten ne 2 itsenäistä ihmistä voivat muodostaa parisuhteen joka tuo elämään jotain lisää, ei rajoita sitä eikä ota elämästä mitään pois. Silloin ne molemmat voi olla onnellisia. Ja jos ei kelpaa itsenään tai toinen ei kelpaa itsenään niin kytkimen on noustava.

Toki tehdyt lapset aina mutkistaa kuviota, (ja kirjoitetun tekstin poisto tähän perään, paskaako neuvon ketään aiheesta jonka motivaatiota en ymmärrä.)

Georgina kirjoitti:

KKK kirjoitti: Huomenna menee kyllä gluteus maximus olalle. Se ei ratkaise mitään, mutta jollain konstilla tätä on purettava.

Kun nyt tässä aloin nillittää, niin käytän tähän ystäväni laihdutukseen soveltamaa käytäntöä: Mietippä millainen olo sulla on sen jälkeen kun oot ottanut ne kännit, onko se parempi kuin edeltävästi?

Hyviä näkemyksiä Georginalta. Tuohon jälkimmäiseen vielä lainaan hyvää ystävääni, joka totesi, ettei juuri mikään asia ole niin huonosti ettei sitä dokaamalla saisi vielä huonommaksi.

Alkoholi tuhoaa masennuslääkkeiden vaikutuksen ja sotkee aivojen serotiinit entistä pahemmin. Suosittelen kyllä vaikka rankkaa lenkkiä ja sataa punnerrusta vaihtoehdoksi.

Hyvä jos löytyy sellaista seuraa, joiden kanssa voi puhua ja mielellään naurua, joka on erittäin terapeuttinen asia.

KKK kirjoitti:- "neljä kertaa vuodessa yhteistä aikaa" ei riitä. Kerran kuussakin on liian vähän.

Melkeen komppailen tätä omalla kohdalla, riippuu toki vähän siitä mitä niillä useammilla kerroilla kuin 1x/kk sitten tehdään. Mulla hajoilee nykyään pää jos ei parin kk välein päästä miehen kanssa ulos pitkän kaavan mukaan niin, että muksu palailee sitten vasta kun on day after krapulaunet, -leffat ja -pizzat nautittu. Lisäksi sitten pitäisi päästä parissa kk:ssa parit kevyemmät ulkoilut, kuten illallinen, leffa tai kavereiden kanssa illanvietto (jolloin ei toki hoitajaa tarvita) ja vielä joskus omaa aikaa nyt vaikka shoppailla tai käydä kaverilla kutsuilla tms. Ellei tää onnaa, niin oma pää alkaa hajoilla. Mun päälle on ainakin tällä stressinkeruutaipumuksella nykytyöstä ja arjen velvotteista ihan pakollista saada nuo rentoutumishetket ja palautumishetket, sitten on taas huomattavasti helpompi jaksaa ja jopa nauttia arjesta, joka ei nyt ehkä ihan kaikkein vahvimpiin puoliini ole koskaan kuulunut. Joku pikku päävika lie.

Tällä hetkellä repeilen liitoksistani omien paskojeni ohella eniten siksi, että toinen osapuoli ei ole osoittanut juuri mitään merkkejä halustaan/kyvystään muuttaa asioita jotka minua häiritsevät. Minulla on pistää tiskiin lähes kahden kuukauden näyttö että kykenen itse muuttamaan asioita jotka häntä häiritsevät.

Tähän on paha sanoa mitään kun et ehkä ymmärrettävästikin avaa asiaa täällä enempää. Mitä se vaimo sitten haluaa teidän elämän olevan?

Huomenna menee kyllä gluteus maximus olalle. Se ei ratkaise mitään, mutta jollain konstilla tätä on purettava.

Niin, itekin menossa huomenna kaverin kanssa baariin. Yritän kyllä katsoa ettei mene ihan raskaamman mukaan kun krapulat tulee nykyään yhä vähemmästä ja aina vaan pitkittyy mitä enemmän ikää tulee.

^ Hiihtolenkille olisin muuten mennytkin, mutta tää kolmatta vkoa kestänyt yskänlouskutus torppaa tehokkaasti kaiken aerobisen liikunnan. Treenataan tänä ilta siis oikean käden koukistajaa ja muita lihasryhmiä sit kun alkaa taas hengitys kulkea normaalisti.

Minulla ei ole lapsia ja oma parisuhteeni ja arkeni on totaalisen erilaista ruuhkavuotisiin lapsiperheisiin verrattuna, joten tarjoan vain sympatiaa. Ei tässä voi lähteä neuvomaan miten muiden pitäisi elämänsä järjestää. Toivon vilpittömästi, että elämät helpottuu lasten vanhetessa ja ajan muutenkin kuluessa. Itse ole vakaasti päättänyt hoitaa veljen lapsia tarvittaessa, mutta ovat vielä vähän pelottavan pieniä ja asuvat kaukana.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Monet asiat on teoriassa helpompi ratkaista kuin käytännössä.

Netissä muuten ratkaiseminen on helpointa.

Tälle vähän tipahtelin.

Mutta nyt kun itse olen maistanut lapsellista arkea, niin voin todeta tuohon masan lauseeseen että "2 lasta ei ole todellakaan ole sama kuin 1 lapsi". Nuo (4- ja 7-vuotiaat) aiheuttaa 8-kertaisesti tuhoa ja kaaosta/hermojen menetystä yhdessä kuin erikseen laskettuna.

Kottarainen kirjoitti:

exsu kirjoitti:Sit on erikseen ne "sielunkumppanuus"-ihastukset, joilla ehkä enemmän paikataan jotain oman suhteen emotionaalista tyhjiöä. Siis sellaiset tyypit, joiden kanssa homma seilaa jossain kaveruuden ja ihastuksen lähimaastossa, ja joille on kauhean ihana kertoa ja jakaa sellaisia asioita, joita yleensä jakaa vain parisuhteessa. Arjen juttuja, henkilökohtaisuuksia, parisuhteen tai muun elämän ongelmatilanteita jne. Ja niiltä saatu huomio tuntuu hyvältä ja oikealta. Eikä siihen kanssakäymiseen välttämättä liity edes mitään suoria vihjauksia tulevasta tai selkeitä viestejä siitä, että enempi olisi mukavampi, mutta ehkä sellainen tietty epämääräisyyden tunne kuitenkin velloo päällä.

Tell me about it.

Pitäisi kalauttaa sitä nuijalla päähän ja äkkiä. Ja keskittyä vaan noihin vuotaviin venttiileihin ja muuhun eri kiehtovaan.

Action: Dellasin kaikki yhteystiedot mahdollisen heikon hetken varalta. Viimeksi kun törmäsin olin poikkeuksellisen viileä. Ehkä tää toimii?

Dumiz kirjoitti:Mutta nyt kun itse olen maistanut lapsellista arkea, niin voin todeta tuohon masan lauseeseen että "2 lasta ei ole todellakaan ole sama kuin 1 lapsi". Nuo (4- ja 7-vuotiaat) aiheuttaa 8-kertaisesti tuhoa ja kaaosta/hermojen menetystä yhdessä kuin erikseen laskettuna.

Pätee myös 3-5 -vuotiaisiin. Etenkin kun poikia. Etenkin kun meikäläisen DNA:ta joukossa.

Viikonloppuna ehkä taas muutama pikkujuttu selkesi. Molemmat oli kyllä yhtä mieltä, notta kymmenen vuotta on tietyt asiat molemmat tehneet päin helevettiä. Ehkä sitä toivoa siis on

Olin Napsulla to-ma eli siis reissussa ke-illasta ti-aamuun. Sitä ennen ja siellä tuntui, että lähti jo ehkä paraneen tää homma (~1% mut kuitenkin), mutta kun tulin kotiin, niin kaikki ärsyttää ihan vitusti. Kosketus saa mut suolapatsaaksi. Ja ominaishaju ärsyttää! Tietysti kämppä oli täynnä tätä ominaista, kun toinen yksin ollut kotona 5 päivää. Ratkaisu: huonetuoksu!

Harmittaa, kun toinen kuitenkin yrittää näköjään ihan tosissaan. Esim eilen se oma-aloitteisesti siivosi lieden ympäristön (siinä on sellainen nurkkaus jossa on mausteita ja öljyjä ja valkosipuleita ym). Tarkoituksena on siivota vähän isommin tällä viikolla ja viikonloppuna ja hän aloitti siis eilen. Which is nice ja tää mun oma ärsytys ärsyttää.

Ai niin edelliesessä terapiasessiossa sain luvan huutaa. Mun tapa tapella on huutaminen. Hellu taas ei kestä huutamista, vaan jos sellaista ilmenee, hän kävelee pois. Me on keskusteltu painavista asioista yli 10v eli en oo saanut toteuttaa itseäni tapellessa yli kymmeneen vuoteen. Nyt sain luvan "huutaa seuraavalla kerralla, katotaan miltä se tuntuu". Perustelu tälle huutamisen kestämättömyydelle oli hyvä ja ymmärrettävä, mutta se sisälsi sellaisia eskalaatioita, joita minussa ei ilmene. Mun huutaminen ei etene tavaroiden paiskomiseksi tai lyömiseksi. Ei olla vielä tapeltu session jälkeen, joten en ole vielä huutanut.

annepa kirjoitti:...mutta kun tulin kotiin, niin kaikki ärsyttää ihan vitusti. Kosketus saa mut suolapatsaaksi. Ja ominaishaju ärsyttää! ... Ei olla vielä tapeltu session jälkeen, joten en ole vielä huutanut.

Mä en oo oikein expertti näissä eroasioissa ja yksi elämänpituinen suhde on mulle jonkunlainen ideaalitila, mutta näitä sun postauksia lukiessa en voi välttyä pohtimasta onko suhteen jatkaminen varmasti kaiken ton vaivan ja pahanolon arvoista. Mä kun en ole mikään taistelija, vaan mukavuudenhaluinen luovuttaja periaatteella; Jos on paha olla, ei oo pakko olla. Vaihdan siis helposti miellyttävämpään ympäristöön, enkä jää taistelemaan olojen parantamisen puolesta, jos koen oloni epämiellyttäväksi jossain paikassa, yhteisössä tai seurassa, kunnes löydän itseni sellaisesta ympäristöstä jossa viihdyn.

Tilanteestasi saamani kuvan perusteella olisi jo luultavasti muuttanut eri osoitteeseen ja jättänyt suhteen käymistilaan. Palannut sitten joskus yhteen, jos kummastakin olisi siltä alkanut tuntumaan. Jos molemmat tai edes toinen löytäisi onnellisemman elämän suhteen ulkopuolelta, lopettaisin suhteen kokonaan.

En haluaisi riidellä vaimoni kanssa ja katsella häntä onnettomana rinnallani, vaikka edelleen rakastaisin häntä yhtä paljon kuin nyt. Mieluummin katselisin hänen elävän onnellisena joko yksin tai jonkun muun kanssa.

Vagabondo kirjoitti: En haluaisi riidellä vaimoni kanssa ja katsella häntä onnettomana rinnallani, vaikka edelleen rakastaisin häntä yhtä paljon kuin nyt. Mieluummin katselisin hänen elävän onnellisena joko yksin tai jonkun muun kanssa.

Kaunis ajatus, mutta miten se toteutuu lapsen kanssa? Kun ex-vaimosi saa lapsenne huoltajuuden, tapaa uuden miehen treelta ja muuttaa sinne, niin miten sitten ajattelit asian sulatella?

^Vastaus sisältyy jo edelliseen postaukseen: ei ole järkeä pitää jotakuta toista rinnallaan väkisin. Ei se ole sille lapsellekaan parasta, eikä väkisin suhdetta jatkaville. Kirpaisee kerran jos toisenkin, mutta pidemmän päälle parempi ratkaisu laittaa lusikat jakoon ja järjestää sitten lapsi- yms. asiat niin, että ne ovat mahdollisimman vähän päin vittua kaikkien (erityisesti lapsen) kannalta.

masa kirjoitti:Kaunis ajatus, mutta miten se toteutuu lapsen kanssa? Kun ex-vaimosi saa lapsenne huoltajuuden, tapaa uuden miehen treelta ja muuttaa sinne, niin miten sitten ajattelit asian sulatella?

Enpä ole pohtinut, kun ei ole ollut ajankohtaista, mutta vaimoni ja lapseni tuntien uskoisin, että sopisimme huoltajuudet aika joustavasti. Työni ei juurikaan rajoita asumistani, joten muuttaminen Tamperettakin kauemmas ei olisi mikään ongelma, jos katsoisin samalla paikkakunnalla asumisen parhaaksi ratkaisuksi.

Mutta helppohan mun on puhua, kun mitään merkkejä esittämääsi tilanteeseen ajautumisesta ei ole, vaan keskiluokkainen perheidylli on jyllää ja kaikki on vallan höpsähtäneitä toisiinsa.

Vagabondo kirjoitti:

annepa kirjoitti:...mutta kun tulin kotiin, niin kaikki ärsyttää ihan vitusti. Kosketus saa mut suolapatsaaksi. Ja ominaishaju ärsyttää! ... Ei olla vielä tapeltu session jälkeen, joten en ole vielä huutanut.

Mä en oo oikein expertti näissä eroasioissa ja yksi elämänpituinen suhde on mulle jonkunlainen ideaalitila, mutta näitä sun postauksia lukiessa en voi välttyä pohtimasta onko suhteen jatkaminen varmasti kaiken ton vaivan ja pahanolon arvoista. Mä kun en ole mikään taistelija, vaan mukavuudenhaluinen luovuttaja periaatteella; Jos on paha olla, ei oo pakko olla. Vaihdan siis helposti miellyttävämpään ympäristöön, enkä jää taistelemaan olojen parantamisen puolesta, jos koen oloni epämiellyttäväksi jossain paikassa, yhteisössä tai seurassa, kunnes löydän itseni sellaisesta ympäristöstä jossa viihdyn.

Toiset sanoo että ei saa seurata tunteita ja toiset sanoo (ainakin sinä) että niitä pitää seurata. Toteutan omaa kultaista keskitietäni. Olen aikaisemmin luvannut yrittää olla tässä suhteessa elämäni loppuun asti. Sitä kutsutaan sitoutumiseksi. Vaikka aina suhteessa ei ole ruusuilla tanssimista niin sitoutunut ihminen ei lähde kävelemään heti ekan rypyn ilmaannuttua rakkauteen. Tilanne on siinä mielessä nyt parempi kuin vaikka kuukausi sitten, että en enää itke joka päivä eikä mua muutenkaan yleisesti vituta. Molemmilla on kuitenkin tiedossa että jos ei tämä ala onnistuun niin kattilat menee jakoon. Deadline on sovittu jo.

T: Lootin vaimo

annepa kirjoitti:Toiset sanoo että ei saa seurata tunteita ja toiset sanoo (ainakin sinä) että niitä pitää seurata.

Mielenkiintoinen kommentti joka pistää ajattelemaan, koska olen pitänyt itseäni ns. järki-ihmisenä ja pohdin tarkkaan valintojani enkä tee niitä tunteella. Yritän muotoilla hieman ajatusrakennelmaani.
...
hmm. 20 minuutin jälkeen pakko todeta, ettei tätä ollutkaan niin helppo muotoilla selkeästi, hyvin ja ilman väärintulkinnan mahdollisuutta. Palaan ehkä asiaan paremmalla ajalla. En viitsinyt lähettää keskeneräistä mietiskelyä.

masa kirjoitti:

Vagabondo kirjoitti: En haluaisi riidellä vaimoni kanssa ja katsella häntä onnettomana rinnallani, vaikka edelleen rakastaisin häntä yhtä paljon kuin nyt. Mieluummin katselisin hänen elävän onnellisena joko yksin tai jonkun muun kanssa.

Kaunis ajatus, mutta miten se toteutuu lapsen kanssa? Kun ex-vaimosi saa lapsenne huoltajuuden, tapaa uuden miehen treelta ja muuttaa sinne, niin miten sitten ajattelit asian sulatella?

Ei lapsi ole riittävä syy pilata kahden aikuisen elämää. Jos ei toimi, ero on paras vaihtoehto.

^Juu ei, mutta jos pelkää, että exä ryöstää lapset uuden puolisonsa kanssa, niin sitten ei ihan helposti varmaan siihen eroon taivu, ja elelee mieluummin vaikka kulississa.

Ikävä totuus kai on, että osa pareista ei kertakaikkiaan pysty sivistyneen sukuiseenkaan eroon.

^ Mun täytyy sanoa, et olen tyytyväinen siihen, miten exän kanssa ollaan asiat hoidettu. Edelleen ollaan todettu, et ollaan toisillemme rakkaita, eri tavalla vaan kuin aiemmin. Kuitenkin annettu toisillemme maailman paras asia, muksu.

Kottarainen kirjoitti:^Juu ei, mutta jos pelkää, että exä ryöstää lapset uuden puolisonsa kanssa, niin sitten ei ihan helposti varmaan siihen eroon taivu, ja elelee mieluummin vaikka kulississa.

Ikävä totuus kai on, että osa pareista ei kertakaikkiaan pysty sivistyneen sukuiseenkaan eroon.

Lapsen parasta ajattelevat pystyvät kyllä yleensä sen osaston hoitamaan kunnialla. Onneksi.

So Hard kirjoitti:
Ei lapsi ole riittävä syy pilata kahden aikuisen elämää. Jos ei toimi, ero on paras vaihtoehto.

Tajuat kyllä pointin sitten kun itselläsi on lapsia.

masa kirjoitti:

So Hard kirjoitti:
Ei lapsi ole riittävä syy pilata kahden aikuisen elämää. Jos ei toimi, ero on paras vaihtoehto.

Tajuat kyllä pointin sitten kun itselläsi on lapsia.

Tuskinpa. Jos vanhemmilla menee perseesti niin lapsetkin siitä kärsii.

So Hard kirjoitti: Tuskinpa. Jos vanhemmilla menee perseesti niin lapsetkin siitä kärsii.

Vain jos kuvittelee kaiken olevan noin yksinkertaista.

masa kirjoitti:

So Hard kirjoitti: Tuskinpa. Jos vanhemmilla menee perseesti niin lapsetkin siitä kärsii.

Vain jos kuvittelee kaiken olevan noin yksinkertaista.

Ei tässä ole mitään kuvitteellista saati yksinkertaista. Ei tarvitse olla omia lapsia nähdäkseen muiden lapsista, kuinka vanhempien välien ongelmista tullut oireilu on loppunut kun on erottu ja riitely taantunut. Lapset ovat tavattoman herkkiä vaistomaan jos asiat eivät ole kunnossa.

Yhdessä väkisinkin roikkuvat pariskunnat tuottavat mm. Gattacoita.

So Hard kirjoitti:Ei tarvitse olla omia lapsia nähdäkseen muiden lapsista, kuinka vanhempien välien ongelmista tullut oireilu on loppunut kun on erottu ja riitely taantunut. Lapset ovat tavattoman herkkiä vaistomaan jos asiat eivät ole kunnossa.

Kaikkien pariskuntien välit eivät ole tuollaisia, vaikka ne eivät olekaan kuin rakkauselokuvasta. Kaksi aikuista ihmistä pystyy kyllä tarjoamaan lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin vaikkei ne roikukaan toistensa kaulassa joka toinen hetki.

So Hard kirjoitti:Ei tässä ole mitään kuvitteellista saati yksinkertaista.

Yhdessä väkisinkin roikkuvat pariskunnat tuottavat mm. Gattacoita.

Mikäs sä luulet olevas, joku supermutsi vai?

masa kirjoitti:Kaikkien pariskuntien välit eivät ole tuollaisia, vaikka ne eivät olekaan kuin rakkauselokuvasta. Kaksi aikuista ihmistä pystyy kyllä tarjoamaan lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin vaikkei ne roikukaan toistensa kaulassa joka toinen hetki.

No siitä on vielä aika pitkä matka siihen, että parisuhde on kriisiytynyt.