Kitinä

Heti tuomitaan, nyt en varppina tunnusta!11

nowaysis kirjoitti:Joskus ois tosi kiva, jos tänne vois kirjottaa sellaisista asioista jotka oikeesti vaivaa mieltä. Nykymeizinki on tosin sellasta ettei viitsi, tulee isot pojat vaan ilkeileen kuitenkin Enkä tykkää semmosesta. Pitäisköhän mun liittyä sinne voimahaliin?

Jaa? Mä olen ainakin laittanut full Hustler-spreadin kaikesta, mutta tietysti mulla on tuo anonymiteetti.

Dave kirjoitti: full Hustler-spreadin

Ma ei tieta mika taa on. No okei, ehka ummartaa joo. Eri asia, ma ei anonyymi ja sa itekin iso poika, ma ei.

Kävin psykiatrilla tänään ja olen taas ihan pöyristynyt. Masennuksen takia kävin samalla tyypillä työterveyslääkärin lähetteellä jo pari kertaa alkuvuodesta, ja nyt piti vielä mennä, jotta kirjoittaa lausunnon Kela-hakemusta varten. Toki jo ekalla käynnillä selvisi, ettei tajua minua yhtään. Sanoi esimerkiksi suoraan, että totta kai olen masentunut, kun minulla ei ole miestä. Miten tolleen voi sanoa, varsinkin kun a) en ollut omasta mielestäni mitenkään itse tuonut esille, että suhteettomuus olisi minulle ongelma (on toki jonkinasteinen ongelma, mutta ei varsinkaan tuolloin mahtunut edes top 5 ongelmien joukkoon) ja 2) jotenkin olen antanut itseni ymmärtää, että myös parisuhteessa elävät ihmiset voivat masentua.

Tänään otti sitten taas esille sen, että kun minulla ei ole miestä. Sanoi sen johtuvan siitä, että lapsuuden hylkäämiskokemusten takia minua pelottaa liikaa aloittaa parisuhde. Olin sitten siinä vähän että anteeksi mitä, niin tarkisti koneelta aikaisempien käyntieni muistiinpanoista, että joo mun vanhemmat on tehny liikaa töitä ja firma on niille ollut tärkeämpi kuin minä, niin kyllähän siinä ihminen kasvaa kieroon. En nyt tietenkään sanatarkasti muista mitä olen lapsuudestani sille kertonut, mutta missään tapauksessa en ole koskaan tuntenut itseäni vanhempien hylkäämäksi tai ollut sitä mieltä, että firma olisi ollut vanhemmille minua tärkeämpi. Ihan käsittämätön tulkinta.

No, hyvä oli kyllä huomata, että niistä ekoista käynneistä tuolla ollaan tultu aika pitkälle. Silloin vaan lamaantuneena kuuntelin sen omituisia tulkintoja, nyt sanoin vastaan. Se käytti myös useamman kerran sanaparia ujo ja arka, joten ilmeisesti olen aikaisemmin (ja ilmeisesti myös edelleen?) vaikuttanut melkoiselta nyssykältä. Vähän jännittää mitä se siihen Kela-lappuun kirjoittaa.

Vittu noita sihteereitä. Poikkesin henkilöstökuppilassa lukemassa Aamulehden, mutten saanut hetken rauhaa, kun tää yksi juoruämmä kyseli henkilökohtaisia koko ajan. Koittais nyt vittu tajuta, ettei sellaisia A) yleisesti julkisesti sovi kysellä B) ei olla ihan NIIN läheisissä väleissä, että vastaisin niihin. Sitten kommetoi julkisesti painoani, että olisin laihtunut. Vittu olen painanut saman verran jo "muutaman" vuoden. Ilmeisesti yleisesti hyväksyttyä, että vanhempi nainen saa kommentoida ja kysellä nuorelta mieheltä ihan kaikenlaista.

Taitaa puuma pyrkiä pöxyihin?

Dumis kirjoitti:Taitaa puuma pyrkiä pöxyihin?

Reilu kymmenen vuotta kysellyt. Jotenkin epätoivoinen. Ilmeisesti ei ole vieläkään päässyt minusta yli.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Dumis kirjoitti:Taitaa puuma pyrkiä pöxyihin?

Reilu kymmenen vuotta kysellyt. Jotenkin epätoivoinen. Ilmeisesti ei ole vieläkään päässyt minusta yli.

Se on kun Ylermi kerran erehtyy pikkujouluissa....

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Dumis kirjoitti:Taitaa puuma pyrkiä pöxyihin?

Reilu kymmenen vuotta kysellyt. Jotenkin epätoivoinen. Ilmeisesti ei ole vieläkään päässyt minusta yli.

huima kirjoitti:Se on kun Ylermi kerran erehtyy pikkujouluissa....

Sun pitää olla mun puolella Miten susta yhtäkkiä on tullut noin tunteeton paska.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Vittu noita sihteereitä.

Se opetetaan meille jo tutkintasihteerikurssilla.

Mä en oikein tiedä mitä pitäis tehdä. Mulla on ollut jo pari vuotta kestänyt välirikko ihmisen kanssa, joka oli aikaisemmin yksi lähimmistä ystävistä. En ole oikein saanut puhuttua tilanteesta kunnolla kenenkään kanssa, koska muut ystävät ovat joko ko. henkilön ystäviä myös (enkä halua asettaa heitä hankalaan asemaan) tai vaihtoehtoisesti suhtautuvat tyyppiin hyvin negatiivisesti, joka värittää aika tavalla saatuja "toimintaohjeita".

Ko. henkilölle olen ilmoittanut, että saa ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu, ei ole tuntunut. Olen pitänyt tätä merkkinä siitä, että parempi pysyä kaukana. Henkilö on myös laittanut muutaman tekstiviestin tai vastaavan joissa on ehdottanut tapaamista ja asioiden selvittelyä, mutta perunut hyvin nopeasti "tarjouksen" ja toivotellut jälleen hyvää loppuelämää.

Huomaan kuitenkin ikävöiväni ystävääni usein. Kaipaan yhteisiä juttuja ja yhteistä historiaa. Tuntuu, että olen luopunut kaikesta liian helpolla. Tuntuu kuitenkin nöyryyttävältä ottaa vielä kerran yhteyttä, kun olen jo useita kertoja tehnyt selväksi, että olen a) olemassa jos kiinnostaa b) valmis sopimaan asioista. Olen myös muutaman kerran kokenut melkoisen tunteiden vuoristoradan noiden tapaamisten sopimisten ja perumisten vuoksi, joten en ole ihan valmis ryhtymään siihen uudelleen.

Perusongelma on varmaan juuri tässä kakun syömisessä ja säästämisessä. En haluaisi asettaa itseäni enää alttiiksi pahalle mielelle ja pettymyksille, mutta en myöskään ole ihan valmis päästämään irti. Dear Eki, mitä pitäisi tehdä?

^ Saisko udella välirikon syytä? Olis jotenkin helpompi ymmärtää osapuolia...

Naiset.

Se oli sellainen surkeiden sattumien summa, jonka revittely ei julkisesti oikein tunnu reilulta. Oikeastaan välirikko tuli alunperin mun miehen ja ko. henkilön välille, mutta ystävä ilmoitti, ettei halua olla minun kanssa tekemisissä edes kaksin kun tietää kuitenkin mitä mieheni hänestä ajattelee.

Kuitenkaan asia, joka tilanteen kärjisti, ei sinällään ole suuri, ja oman puolueellisen raatini mukaan minä olen lähinnä se väärinkohdeltu. Ystävä on niissä muutamassa viestissään ilmaissut lähinnä, että ollaan niin erilaisia nykyään ettei ole tarvetta nähdä.

Ottaa vähän (paljon) henkisen jaksamisen puolesta avioero. Tästä näemmä tuli toisen osapuolen puolelta suhteessa perkeleen ja saatanan välillä aivan helvetillisen vaikea ero. Onneksi on töitä ja on jotakin mihin keskittyä, petettynä osapuolena ei edes kiinnosta ositus, ottakoon mitä haluaa.

Tahtoisin vain että tämä paska olisi ohitse ja pääsisin aloittaan alusta elämäni ilman huolia.

Nergal kirjoitti:Onneksi on töitä ja on jotakin mihin keskittyä, petettynä osapuolena ei edes kiinnosta ositus, ottakoon mitä haluaa.

Tahtoisin vain että tämä paska olisi ohitse ja pääsisin aloittaan alusta elämäni ilman huolia.

Been there, done that. Voimia ja tsemppiä ja jaksamista. Vaikkei se ehkä tällä hetkellä jaksa innostaa, niin pidä omastasi kiinni ja puolesi.

Nergal kirjoitti: Tahtoisin vain että tämä paska olisi ohitse ja pääsisin aloittaan alusta elämäni ilman huolia.

Tsemppiä!

Sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Johtuen siis duunista.
Koko kroppa prakaa ja tällä hetkellä hartiat on niin jumissa eikä pää käänny vasemmalle ollenkaan. Unettomuuteen määrättiin mirtazapin ratiopharm 15 mg puolikas tai neljäsosatablettia iltasin. Eilen yritin nyrhiä sitä minipilleriä neljään ostaan, vituiks meni. Otin siis puolikkaan ja tänään oon ollut ihan kuutamolla. Ajatus katkeilee ja kamat tippuu käsistä. Helvetti.
Pakko lähtee kohta tekeen pien kävelylenkki ja käydä kaupassa, josko pääkin tästä selviäis.

Mulla on kunnon läjä relaxantteja kaapissa. Joskus paskoina kausina oli tapana vetää överit niillä ja diapameilla ja olla ihan kuutamolla. Pelkästään relaxanteillakin pääsee kivasti tripille, jos ottaa tarpeeksi.

Yritän pidätellä itteäni, etten vedä unia niillä. Olen kyllä niin harjaantunut eri nappien väärinkäyttäjä, että tiedän rajani. Tarkoitus kun ei ole vetää lopuulisia unia, vaan ainoastaan hetkellinen pako tarvittaessa.

^ Mä en taida haluta noita mun nappeja syödä jos olo jatkuu tämmösenä. Mielummin sit normaalikooma unenpuutteen takia. En tykkää tästä lääkekomasta Tää on ihan perseestä. Mut semmosest napit kyl nyt kelpais et saisin ton hartiajumin pois. Vituttaasaatana.

Kävin vähän juttelemassa ja samalla tajusin että elämässäni ei oikein ole semmoista ihmistä nyt jolle voisi jakaa lähes kaiken. Menin vähän mietteliääksi ja sitten surulliseksi ja sitten kasasin itseni.

^Veljen psykiatrilla?

Dumiz kirjoitti:Kävin vähän juttelemassa ja samalla tajusin että elämässäni ei oikein ole semmoista ihmistä nyt jolle voisi jakaa lähes kaiken. Menin vähän mietteliääksi ja sitten surulliseksi ja sitten kasasin itseni.

Tee niinkuin minä: jaa kaikki FB:ssä.

Oon ollu viimeaikoina aika äreä. En tajuu miksi. Jo pienetkin asiat käy aivan silmittömästi hermoon. Nytkin viikolla teki niin mieli mennä vetämään Jumbon parkkihallissa turpiin yhtä vanhaa setää. Tyydyin sitten vaan tööttäämään ja näyttelemään sormimerkkejä. Kuitenkin kihisin vielä tunnin jälkeenpäin. Samoin kotona hermo tuntuu menevän ihan pienestäkin. Hillitsen kuitenkin itseni ja olen tavallaan ylpeä siitä. Ei ole kakaran vika, että mulla on hermo tiukalla. Olisi kuitenkin kiva päästä oman päänsä sisään ja selvittää, mistä tää nyt johtuu

Pidemmän aikaa on ollu myös tosi paska fiilis omasta ittestä. Varmaan keväästä saakka, kun sain tekstarin exältä (siis: "oltaisko vaan kavereita?!"). Se veti aika pohjamutiin. Ja vaikka välillä on ihan ok-fiilis, silti liian usein on paska-fiilis. Ei tunnu hyvälle

Olen yrittänyt setviä asioita päässäni. Välillä tuntuu, että asiat selviää, mutta sitten taas tulee joku pieni asia, joka pudottaa totaalisesti henkiseen monttuun. Ja oikeestaan mun elämä on aika hyvällä tolalla nyt. En ole tilivelvollinen kellekään, ei tarvitse huomioida muita kuin itsensä ja kakara... eli ei stressiä sen suhteen. Sitten kuitenkin... en tajuu.

Huoh.