Isyyshuijaus

[prosessi]

Miten nykyisessä asetuksessa on määritelty "liian kauas"? Eri maahan?

Käytäntö on muistaakseni ollut max. 150 kilometriä.

[prosessi]

Minun suhde lapseeni ei vain ole sama asia kuin lapseni suhde minuun. Jos lapsi ei vielä ole kykenevä muodostamaan henkilökohtaisia suhteita, ei se tarkoita, että minun pitäisi pidättäytyä siitä siihen asti että se kykenee.

Äidin mielihalut ja tarpeet ovat tällaisissa kysymyksissä toissijaisia, aivan kuten ilmeisesti on miehenkin tarve tietää lapsen biologisesta suhteesta itseensä.

Ei kyseessä ole mielihalu tai tarve, vaan olemassaoleva tunneside.

Synnytyksen yhteydessä tapahtunut vaihto vain olisi myös luopuminen siitä yksilöstä, johon on jo raskausaikana ehtinyt tutustua, eikä pelkkä adoptio.

Mutta aivan kuten miehen isyyden salailussa, Se Mistä Et Tiedä Ei Voi Satuttaa Sinua. Myös tuo "tutustumisesi" on tapahtunut ainoastaan mielikuvatasolla.

Jos tosiaan en pystyisi tietämään, olisi vaihdos tietenkin yhdentekevä. En vain usko että niin olisi.

Oman lapseni asettaminen toisen lapsen edelle johtuu vain siitä, että ei olisi mitään mieltä ottaa sitä yhtä lasta vastuulleen jotta sitten oma lapsi jäisi liian vähille resursseille, eli päätyisi sitten sen toisen sijasta hädänalaiseksi, varsinkin kun tuollainen puoli vuotta vanhempi vammainen todella väkisinkin veisi kaiken huomion.

Kuulostaa pelkältä tekosyyltä, tuntuvathan monet selviytyvän aivan hyvin kaksosista ja kolmosista. Epäilen vahvasti todellisen syyn olevan että oma on aina oma, etkä yksinkertaisesti viitsisi uhrata aikaasi ja elämääsi toisen lapsen hoivaamiseen. Tätä kuitenkin edellytät niiltä miehiltä jotka petoksen kautta painostetaan sijaisvanhemmiksi ei-biologisille lapsille, eikä heidän anneta tehdä omaa päätöstä asiassa oikean tiedon valossa.

Jonkun verran asiaa noiden monikkojen kohdalla helpottaa se, että ne ovat saman ikäisiä eikä niin, että se isompi liikkuu jo omin avuinkin toisen syntyessä, mutta on silti täysin avuton. Tuossa tapauksessa tietenkin se neurologinen vamma voi hidastaa paljonkin kehitystä, joten juuri tuota ongelmaa ei välttämättä tulisikaan. Toisaalta niiden tulevien ongelmien laatua ei voi vielä tässä vaiheessa ennustaa, enkä todellakaan ottaisi sitä riskiä, että ongelmien lisäksi tulisi vielä se oma synnytys ja lapsenhoito.

Aikaani ja elämääni olen uhrannut paljonkin muiden lasten hoitamiseen vastikkeetta, joten viitsimisestä ei todellakaan ole kyse. Jostain kumman syystä kun minulta meni teini-ikäkin kokonaan ohi tuon pikkusiskoni tilanteen takia, sillä vanhempien taloprojekti kesti kolme vuotta, minkä jälkeen vanhemmat olivat niin tottuneet minun rooliini, ettei heille juolahtanut mieleenkään, että vastuun sen jälkeen olisi voinut siirtää heidän niskoilleen. Homma loppui siinä vaiheessa, kun minä 19-vuotiaana muutin salaa pois kotoa ja katkaisin välit perheeseeni lähes vuodeksi. Ei varmasti ollut hyväksi 7-vuotiaalle siskolleni, mutta pakko siitä tilanteesta oli jossain vaiheessa irrottautua ja miettiä itsenäistymistäkin.

[EveryWoman]

Isällä voi myös olla kontollaan sellaista toimintaa, joka on vaikuttanut äidin vieraissa käymiseen. Tilanteet eivät ole mustavalkoisia, ja silloinkin kun jonkinasteista mustavalkoisuutta on havaittavissa, uhreja ovat sekä isä että äiti.

Elämänkokemukaseni tuolla alalla on kyllä hieman puutteellista mutta miten voidaan kuvitella että on ihan ok mennä naimaan vieraan kanssa ja sen jälkeen ujuttaa mahdollinen lapsi toisen huollettavaksi.

Miten joku voi tekstini lukeneena kuvitella minun edustavan tuollaista näkökantaa? Ei ole ok.

Kyse on siitä, miten tilanteesta selvitään niin, että viattoman osapuolen (lapsen) etu toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei toteudu yksipuolisesti toista vanhempaa syyllistämällä (syyllistäminen yleisesti ottaenkin johtaa vain suurempaan onnettomuuteen) eikä kosto- ja rangaistustoimenpiteillä, vaan tilanteen osapuolia auttamalla. Silloin lapsi saa mahdollisimman hyvät eväät omaan elämäänsä.

[sivustahuutaja]

Kyse on siitä, miten tilanteesta selvitään niin, että viattoman osapuolen (lapsen) etu toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei toteudu yksipuolisesti toista vanhempaa syyllistämällä (syyllistäminen yleisesti ottaenkin johtaa vain suurempaan onnettomuuteen) eikä kosto- ja rangaistustoimenpiteillä, vaan tilanteen osapuolia auttamalla. Silloin lapsi saa mahdollisimman hyvät eväät omaan elämäänsä.

Eikö petetty osapuoli ole ihan yhtä viaton? Itse en ymmärrä miksi kenenkään olisi pakko uhrautua toisen puolesta. Voihan äiti etsiä lapselleen uuden vapaaehtoisen isän, jos isän biologisuudella ei ole merkitystä. Jos ulkonäköä löytyy, niin halukkaita voi löytyä enemmänkin. Uhrautukoon äiti jonkun porsaan alle, jos isää kaipaa.

[EveryWoman]

Hei c'moon, se lapsihan voi vaikka pelastaa suhteen, jos naisella on vähän tylsää, kun mies on esimerkiksi liikaa töissä, ja varmaan vielä flirttaileekin kopiokonevastaavan kanssa! Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että naisen tarvitsisi kantaa 100% vastuu omista tekemisistään, miehen vika. Nainenhan on siinä melkein marttyyripyhimys, kun on joutunut pettämään pelastaakseen suhteen - mies pettää vain koska on itsekäs sovinistipaska.

Hölön pölön.

Uhri/paskiainen -jako ei useimmiten ole niin mustavalkoinen kuin ihmiset haluaisivat ajatella (eli että paskiainen on se, joka on tehnyt konkreettisen, todistettavissa olevan pahanteon, ja se toinen on sitten täydellisen viaton uhrikaritsa ja sillä hyvä). Ihmisellä on ilman muuta vastuu omista teoistaan (kuka täällä siitäkin olisi minua enemmän saarnannut?), mutta silloin kun ulkopuoliset haluavat kostonhimoissaan lynkata jonkun tilannetta kokonaisvaltaisesti tuntematta, on kyse aivan muusta kuin tekijän vastuusta. Ajattelen aivan samoin mm. Björkvistien tapauksesta, joten sukupuolikysymystäkään tästä on turha tehdä. Nämä kaksi päähänpinttymää (uhrin käytöksen näkeminen tapahtuneista konfliktitilanteista täysin irrallisena ja se oletus, että ihmiset suhtautuvat eriarvoistavasti eri sukupuoliin) ovat niin yleisiä, että minun pitäisi kai osata olettaa jokaisen tekevän niitä automaattisesti, mutta toistaiseksi ne aina vain yllättävät minut. *huokaus*

Olisinkohan voinut muotoilla tekstini jotenkin niin, että moisia virhetulkintoja olisi ollut vaikeampi tehdä? Apua tarvitaan!

[EveryWoman]

Kyse on siitä, miten tilanteesta selvitään niin, että viattoman osapuolen (lapsen) etu toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei toteudu yksipuolisesti toista vanhempaa syyllistämällä (syyllistäminen yleisesti ottaenkin johtaa vain suurempaan onnettomuuteen) eikä kosto- ja rangaistustoimenpiteillä, vaan tilanteen osapuolia auttamalla. Silloin lapsi saa mahdollisimman hyvät eväät omaan elämäänsä.

Eikö petetty osapuoli ole ihan yhtä viaton?

Aikuinen saa aika viaton olla, että pienen lapsen tasolle yltää.

Ihmissuhteissa molemmat osapuolet tekevät jatkuvasti virheitä, pieniä ja suurempia. On naiivia ja lyhytnäköistä lynkata se, jonka kohdalle sattuu napsahtamaan se konkreettisen ja helposti määriteltävän yksittäisen ikävän teon tekijän rooli. Minua esimerkiksi on kerran (lievästi) petetty, mutta alkujärkytyksen jälkeen tajusin itsekin kohdelleeni toista huonosti (tämän huonon kohtelun laadun verbaalinen määrittely oli vaikeampaa, mutta ei se siitä tee olematonta). Olin (tahtomattani) ajanut toisen tilanteeseen, jossa oli paljon tavallista todennäköisempää epäonnistua uskollisuuspyrkimyksissä. Miksi vain sitä toista pitäisi tästä syyttää? Kun en itse onnistunut elämään hänen kanssaan täydellisesti ja virheettömästi, miten olisin voinut vaatia sitä häneltä?

Itse en ymmärrä miksi kenenkään olisi pakko uhrautua toisen puolesta. Voihan äiti etsiä lapselleen uuden vapaaehtoisen isän, jos isän biologisuudella ei ole merkitystä. Jos ulkonäköä löytyy, niin halukkaita voi löytyä enemmänkin. Uhrautukoon äiti jonkun porsaan alle, jos isää kaipaa.

Se, että äiti pakotetaan automaattisesti uhrautumaan, ei ole lapsen edun mukaista, koska se johtaa onnettomampaan lapsuuteen vanhempien henkisen pahoinvoinnin ja riitaisan eroprosessin vuoksi.

Jos kaksi aikuista ryhtyy seksiä sisältävään suhteeseen, heidän on hyvä varautua siihen että heistä tulee vanhemmat. Vanhemmuus merkitsee lapsen edun asettamista oman edun edelle. Ainoa keino välttää tämä absoluuttisen varmasti on olla harrastamatta yhdyntää sisältävää seksiä. Valinnan voi toki jokainen tehdä kuten haluaa.

[sivustahuutaja]

Aikuinen saa aika viaton olla, että pienen lapsen tasolle yltää.

Eli syntien sovituksesta on kyse ja olemme kaikki syntisiä? Menee liian metafyysiseksi minulle. Aikuinenkin voi olla monen asian suhteen viaton, vaikka muissa asioissa olisikin syntinen.

Se, että äiti pakotetaan automaattisesti uhrautumaan, ei ole lapsen edun mukaista, koska se johtaa onnettomampaan lapsuuteen vanhempien henkisen pahoinvoinnin ja riitaisan eroprosessin vuoksi.

Haloo? Äiti voi eroprosessin jälkeen huonomin kuin suhteeseen jonkin mystisen pakon edessä jäänyt onneton mies? Vai päättääkö mies vain ottaa itseään niskasta kiinni ja piristyä? Miksei äiti piristy?

Jos kaksi aikuista ryhtyy seksiä sisältävään suhteeseen, heidän on hyvä varautua siihen että heistä tulee vanhemmat. Vanhemmuus merkitsee lapsen edun asettamista oman edun edelle. Ainoa keino välttää tämä absoluuttisen varmasti on olla harrastamatta yhdyntää sisältävää seksiä.

Kieltämättä nauroin ääneen. Kortsu ei siis riitä, mutta riittääkö vasektomiakaan sinulle?

[EveryWoman]

Aikuinen saa aika viaton olla, että pienen lapsen tasolle yltää.

Eli syntien sovituksesta on kyse ja olemme kaikki syntisiä? Menee liian metafyysiseksi minulle. Aikuinenkin voi olla monen asian suhteen viaton, vaikka muissa asioissa olisikin syntinen.

Asioilla on tapana liittyä toisiinsa. Synti-käsitettäsi en ihan tajua. Tarkoitan vain sitä, että maailmassa on mahdotonta elää täydellisesti ja virheitä tekemättä. Omat virheet vaikuttavat osaltaan ympärillä elävien ihmisten alttiuteen tehdä virheitä, etenkin jos niitä ei heti rekisteröidä virheiksi ja niiden vaikutuksia pyritä korjaamaan, kuten käsittääkseni hyvin usein käy. Mitä vähemmän aikaa on elänyt, sitä vähemmän virheitä on tullut tehtyä (ja lapset ovat eri asia siksikin, että heidän ei voida katsoa olevan vastuussakaan tekemisistään).

Se, että äiti pakotetaan automaattisesti uhrautumaan, ei ole lapsen edun mukaista, koska se johtaa onnettomampaan lapsuuteen vanhempien henkisen pahoinvoinnin ja riitaisan eroprosessin vuoksi.

Haloo? Äiti voi eroprosessin jälkeen huonomin kuin suhteeseen jonkin mystisen pakon edessä jäänyt onneton mies? Vai päättääkö mies vain ottaa itseään niskasta kiinni ja piristyä? Miksei äiti piristy?

Oletko ollenkaan lukenut ketjua? En viitsisi runoilla kaikkea jo sanottua uudelleen. Olen yrittänyt löytää sellaista toimintatapaa, joka johtaisi kaikkien osapuolien hyvinvointiin. En mitään mystistä pakkoa tai perhehelvettiä.

Jos kaksi aikuista ryhtyy seksiä sisältävään suhteeseen, heidän on hyvä varautua siihen että heistä tulee vanhemmat. Vanhemmuus merkitsee lapsen edun asettamista oman edun edelle. Ainoa keino välttää tämä absoluuttisen varmasti on olla harrastamatta yhdyntää sisältävää seksiä.

Kieltämättä nauroin ääneen. Kortsu ei siis riitä, mutta riittääkö vasektomiakaan sinulle?

Yritä kuvitella, että mahdollisessa raskaaksitulemistilanteessa (esim. kondomia käytettäessä vuoden aikana 6% todennäköisyys) kohdun omistaja olet sinä. Jos onnistut, kerro vieläkö naurattaa.