Sivu 2/4

Lähetetty: 22.02.2011 10:58
Kirjoittaja Stadinarska
Olen iloinen! Aivan upeita vastauksia. Ja eilen olin hieman väsynyt kun TIISTAIpäivän ja kuolematoivoikäpikakyselyn (kyllä on yhdyssana) tein ja te olette tuoneet nimnomaa uusia aspekteja tähän ajatukseen.

Erityisesti pitää ottaa perimä myös huomioon ja elintavat ja olette nimenomaa tuoneet esille sen, haluatteko väistämätöntä tulevan vanhuudenkin vaivoja vai ette.

Ja kyllä, Pertti, nykyvauvan oletetaan tai lasketaan tosiaan jopa elävän 100-vuotiaaksi aivan piakkoin. Käyrä on tällainen. Tyttövauvan. Poikia kuolee tapaturmiin yms. niin paljon etteivät he ikinä saavuta naisten elinikää tokikaan (kai).

En vastannut itse! Minä jotenkin haluan elää enkä osaa vielä ajatella sitä, että haluaisin kuolla ennen vaivoja. En jaksa ajatella tarpeeksi. Mutta silloin kun järjellä ajattelen niin en haluaisi vaivoja. Ehkä äkkikuolema siinä 90 v. iän paikkeilla koska silloin vaivoja tulee joka tapauksessa.

Kysymykseni oli sikäli tietenkin aina ajankohtainen koska ihmisillä on itsetuhoajatuksiakin ja käyttäytymistä pilvin pimein niiden oikeiden itsemurhien ohella.

ONKO SITTEN tulevaisuudessa vanhuuden aika TERVEEMPÄÄ vaikka elinikä pidentyy??? Se on iso kysymys. Joka tapauksessa hoitoon menee yhteiskunnan rahaa viljalti.
OLETTAISIN tulevien vanhemoien ihmisten olevan valveutuneempia ja tottuneen terveellisiin elintapoihin ja siten elävät terveempinä!!

MUTTA VOI OLLA HYVINKIN, että kun yli 100-vuotiaat kuitenkin lisääntyvät paljon tulevaisuudessa niin he ovat hyvin sairaita ja kivuliastakin elämää onnistutaan vain pidentämään. ..

---------------------------------------

Tiistaista muuten siis: Elämä jatkuu hyvin. Olen vain hieman väsynyt kun en mennyt nukkumaan ajoissa!


S t a d i n a r s k a

Lähetetty: 22.02.2011 11:02
Kirjoittaja Niba
Tappiin asti!

Kuolen aina kun ravintolassa tulee valomerkki, vähäsen..

Mutta luultavasti elän 133 vuotiaaksi, sillä mikäs pahan tappas?

Lähetetty: 22.02.2011 11:26
Kirjoittaja Lolita
Hymyilyttää aina kun netissä näkyy Ninnin pikalainan mainos.

Lähetetty: 22.02.2011 11:33
Kirjoittaja exsu
Lolita kirjoitti:Hymyilyttää aina kun netissä näkyy Ninnin pikalainan mainos.
Mikä?

edit. Eiku se olikin sen firman nimi. Ihmettelin jo vähän.

Lähetetty: 22.02.2011 11:37
Kirjoittaja AngryBird
Lolita kirjoitti:Hymyilyttää aina kun netissä näkyy Ninnin pikalainan mainos.
Ensimmäisellä kerralla hymyilytti ihan ääneen.

Lähetetty: 22.02.2011 11:56
Kirjoittaja Lolita
Jos bändin nimi on Battle Beast ja laulajanaisen ääni tuota luokkaa kuin se on, niin välitön mielleyhtymä ulkonäön suhteen on sotanorsu.

Lähetetty: 22.02.2011 12:07
Kirjoittaja Dumis
annepa kirjoitti:
Dumis kirjoitti: No hyvä että sulla on sitten 20 vuoden säästöt kasassa "omille eläkepäiville" :)
No eihän sitä tarvi kaikkea säästää, yli kuuskymmpisenä alkaa saamaan eläkettä
Jyrki-boi kyllä hoitaa meille pidemmän työuran sitten kun on meidän aika jäädä eläkkeelle, joten säästä nyt vaan se 10 vuottakin vielä.

Battle Beastia kun kuuli radiosta, niin alkoi kyllä naurattaa :D

Lähetetty: 22.02.2011 12:11
Kirjoittaja annepa
Dumis kirjoitti:
annepa kirjoitti:
Dumis kirjoitti: No hyvä että sulla on sitten 20 vuoden säästöt kasassa "omille eläkepäiville" :)
No eihän sitä tarvi kaikkea säästää, yli kuuskymmpisenä alkaa saamaan eläkettä
Jyrki-boi kyllä hoitaa meille pidemmän työuran sitten kun on meidän aika jäädä eläkkeelle, joten säästä nyt vaan se 10 vuottakin vielä.
Hoitakoot vaan, mutta kyllä sitte mennään metsään jos ei ole itsemääräämisoikeutta ja on PAKKO käydä töissä. Mun työura ei ole pitempi, teki Jyrki-boi mitä hyvänsä, paitsi jos töissä onkin niin hauskaa että mieli muuttuu. Epäilen kyllä vahvasti. Säästöjä ei muuten tarvi niin paljoa kun on tuloja muualtakin kuin palkkatyöstä. Mut juu, kyllä se pitää säästääki.

Lähetetty: 22.02.2011 12:14
Kirjoittaja Dumis
annepa kirjoitti:
Dumis kirjoitti:
annepa kirjoitti: No eihän sitä tarvi kaikkea säästää, yli kuuskymmpisenä alkaa saamaan eläkettä
Jyrki-boi kyllä hoitaa meille pidemmän työuran sitten kun on meidän aika jäädä eläkkeelle, joten säästä nyt vaan se 10 vuottakin vielä.
Hoitakoot vaan, mutta kyllä sitte mennään metsään jos ei ole itsemääräämisoikeutta ja on PAKKO käydä töissä.
En nyt sentään sanonut että täällä on pakko käydä töissä, ei sitä tässä sossulandiassa kukaan saa aikaiseksi. Työuran jälkeen vaan yleensä saa sitä eläkettä ja nykyehdotuksilla sitä ei ole ainakaan nykyistä aikasemmin tiedossa.

Lähetetty: 22.02.2011 12:21
Kirjoittaja annepa
Dumis kirjoitti: En nyt sentään sanonut että täällä on pakko käydä töissä, ei sitä tässä sossulandiassa kukaan saa aikaiseksi. Työuran jälkeen vaan yleensä saa sitä eläkettä ja nykyehdotuksilla sitä ei ole ainakaan nykyistä aikasemmin tiedossa.
Juu-u, siksi pitääkin varautua. Mun serkku, joka on mua pari vuotta nuorempi, aikoo jäädä 45-vuotiaana pois työelämästä. Toistaiseksi näyttää siltä että onnistuu.

Lähetetty: 22.02.2011 13:44
Kirjoittaja annepa
Jotta hurttakin eläisi vanhemmaksi terveempänä niin tutkin ruokavalion muutosvaihtoehtoja. Raakaan mennään, osittain. Murren murkina taitaa saaha minusta kanta-asiakkaan.

Lähetetty: 22.02.2011 14:19
Kirjoittaja swirl
Ärh, joudun meneen lekurille valittamaan tuota jalkaa taas. Se on kipeytynyt niin pahasti, että pystyn hädintuskin kävelemään. Päkiällä ei pysty astumaan ollenkaan. Tätä se korvaamattomuussyndrooma aiheuttaa - en suostunut jäämään saikulle lepuuttamaan jalkaa ja nyt se on kai sitten ikuisesti paskana.

Lähetetty: 22.02.2011 15:07
Kirjoittaja Pulkannaru
OMpas ollut väsynyt päivä. Lienen nukkunut jotenkin huonosti, uni oli ainakin silkkaa hc aikuisviihdettä.

Lähetetty: 22.02.2011 15:34
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Nyt on aiheet vähissä, mutta...mitä uutisotsikoiden kuvaus "sinkkuna viihtyvä" tarkoittaa? Mielestäni tuo termi ampuu itseään polvilumpioon. Ja ennen kaikkea, miksi tuo termi ärsyttää juuri minua?

Lähetetty: 22.02.2011 15:36
Kirjoittaja Haemaeraemies
Ylermi Ylihankala kirjoitti: Ja ennen kaikkea, miksi tuo termi ärsyttää juuri minua?
Koska tahtoisit olla taas sinkku salaa alitajuisesti, ja sulla ärsyttää ettet ole :I

Emmä tiiä, kyllä toi mun mielestä ihan kuvaava termi on. Ei aiheuta antipatioita vaikken sinkku ookkaan :P

Lähetetty: 22.02.2011 15:44
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Haemaeraemies kirjoitti:Koska tahtoisit olla taas sinkku salaa alitajuisesti, ja sulla ärsyttää ettet ole :I
Sinkkuna viihtyvä on mielestäni syönyt oletuksen, että sinkkuna ei kukaan viihdy. Kun pitää erikseen mainita, että viihtyy, niin eikö tuo ole jotenkin kökköä itsekorostusta, joka lähinnä kertoo siitä, ettei viihdy mutta haluaisi viihtyä ihan jo sosiaalisen markkina-arvonsa ja statuksensa nostamiseksi.

Lähetetty: 22.02.2011 16:54
Kirjoittaja Vesper
Kehityskeskustelu toi tullessaan palkankorotuksen ja kivat bonarit. NY, here I come!

Lähetetty: 22.02.2011 16:59
Kirjoittaja RP
Vesper kirjoitti:Kehityskeskustelu toi tullessaan palkankorotuksen ja kivat bonarit. NY, here I come!
Tuossa ois miehenkin bonareille hyvä sijoituskohde 8) Emäntä Nykiin shoppailemaan... Aina saa haaveilla <3

Lähetetty: 22.02.2011 17:15
Kirjoittaja Lolita
Mä taas tajusin, että multa yritetään mahdollisesti kaivaa maata jalkojen alta kehityskeskustelussa. Oiskohan niin, että mun henkilökohtaisen suoritusosan pisteitä haluttais antaa jollekin toiselle työläiselle? Ihmetyttää vaan, kun tietyt hommat ei enää kuulukaan mulle edes etäisenä tuurausmahdollisuutena. Mun työnkuvaa kuulemma yritetään rauhoittaa. Samalla kun tehtävät syvenee, toimenkuva kapenee.

Lähetetty: 22.02.2011 17:20
Kirjoittaja Bluntly
Meikäläisen edellinen kehityskeskustelu kesti alle 90 sekunttia.

Seuraava tulee olemaan hauskaa sillä mitään positiivista ei ole luvassa.

Lähetetty: 22.02.2011 17:32
Kirjoittaja AngryBird
Omituinen päivä.

Lähetetty: 22.02.2011 17:36
Kirjoittaja Pulkannaru
Meikäläisen kehityskeskustelu menee osaltani "kopioi kaikki edellisen vuoden jutut siihen, firma ei ole tehnyt mitään kehitysmahdollisuuksien/-lupauksien eteen, mutta mä olen oman osuuteni kuten aina ennenkin". Reilu homma !

Lähetetty: 22.02.2011 18:02
Kirjoittaja musta muumio
Pirun natsit. Olin tänään insinöörilässä ekaa kertaa sitten joululoman. Poissaollessani olivat muuttaneet asetussäädöksiä niin, ettei Kitinään enää työkoneelta pääse.

Lähetetty: 22.02.2011 18:32
Kirjoittaja Dumis
Onkohan se overkilliä jos otan ajalle pe-su n. laatikon olutta, 5 desiä lakukossua, pullon Vat69:iä, 8 lonkeroa ja vähän wirtasta? Sunnuntaina otan kyl enää vaan pari lonkeroa tasuriksi, kun maanantaina kuitenkin töitä.
Alkoi vaan kuulostaa aika kovalta määrältä, vai tulenko vaan vanhaksi? :roll:

Lähetetty: 22.02.2011 18:57
Kirjoittaja Elppis
Pomo on sanonut jokaiselle meillä työt aloittavalle "enemmän kuin normiduunarille", kuten minä, että 6kk töiden jälkeen on check point, jolloin katsotaan palkkaus uudestaan ja tsekataan työkuva. Eli eräänlainen kehityskeskustelu.
Laitoin eilen mailia että kuis ois mun kehityskeskustelu, uudesta sopparista (mitä en itseasiassa ole edes nähnytkään, palkankorotus on tosin toteutunut) on kulunut jo 7 kk. Yllättäen ei vastaa. Miksi se skippaa mun mailit, joihin SEN PITÄISI VASTATA?! Vittu mä sanon.