Sivu 2/2

Lähetetty: 29.09.2010 22:35
Kirjoittaja Manaaja
Vittu olin jo painamassa deleteä koko ketjulle kunnes muistin etten ole Jumala.

Lähetetty: 01.10.2010 6:34
Kirjoittaja PetriFB
Juutalaisen tavan mukaan ruumis pestiin ensin ja suoristettiin. Tämän jälkeen ruumis kiedottiin tiukasti olkapäistä jalkoihin käärinliinalla. Aromaattisia mausteita hierottiin ruumiiseen ja kääriinliinaan. Aromaattisten mausteiden kuten mirhan ja aloen tarkoitus oli liimata käärinliina tiukasti ruumiin ympärille. Pää peitettiin erillisellä liinalla. Mirha ja aloe toimivat myös käärinliinojen liimausaineena, joka kovettui yleensä todella kovaksi.

Raamattu sanoo, että Nikodeemus toi sata naulaa mirhan ja aloen sekoitusta, jolla Jeesuksen käärinliinat sekä ruumis voideltiin. Naula oli roomalainen paino n. 327 grammaa. Jeesuksen ruumiin ja käärinliinojen voiteiden yhteispaino oli n. 32 kiloa. On sanottu että tuohon aikaan sadan naulan painoisella voiteella olisi pystynyt voitelemaan noin kaksisataa ruumista. Toinen tärkeä seikka on se, että tuollainen määrä mirhaa ja aloeta kovettaa kääriinliinat kivikoviksi ja liimaa käärinliinat tiukasti ruumiin ympärille.

Kolmessa päivässä käärinliinat olisivat olleet kuin kivikovaa kangasta. Torinon käärinliina ei ole kivikovaa kangasta. Tämä todistaa myös sen, että Torinon käärinliinassa ei ole Raamatun Jeesuksen kuvaa.

Miksi he toivat niin suuren määrän mirhaa ja aloeta mukanansa? Se oli kunnoituksen osoitus vainajalle. Uskon kuitenkin, että Jumala näkee asioita ennalta ja siksi niin suuri määrä mirhaa ja aloeta, joka kovetti Jeesuksen käärinliinat kivikoviksi, että on mahdotonta koittaa jotakin huijausta näillä liinoilla. Jumala esti ettei näitä käärinliinoja voida enää mitenkään käyttää, sillä niissä oleva suunnattoman suuri määrä mirhaa ja aloeta pilasi ne käyttökelvottomiksi. Torinon käärinliina paljastuu myös tässä kohdassa huijaukseksi.

Torinon käärinliinan aitouteen uskovat ihmiset sanovat, että ruumiin sisältä tullut voimakas säteily on jättänyt liinaan Jeesuksen kuvan. Tämäkin teoria kaatuu Raamatun todistuksen valossa.

Kun Pietari näki käärinliinat ja hikiliinan kokoonkäärittynä, niin hän olisi varmaan nähnyt käärinliinassa tai hikiliinassa olevan kuvan. Mutta Raamattu ei kerro tästä mitään, koska käärinliinassa eikä hikiliinassa ole Jeesuksen kuvaa. On esitetty väite että hikiliina oli kokoonkääritty eikä Pietari siksi nähnyt kuvaa. Muta Pietari näki myös käärinliinan, jota ei oltu taitettu. Pietari ei nähnyt mitään kuvaa käärinliinassa. Jos liinoissa olisi ollut Jeesuksen kuva ja jos Jumala olisi jättänyt siihen todisteen tällaisen säteilyn kautta, niin aivan varmasti Raamattu olisi sen kertonut, koska se olisi kuulunut mukaan ylösnousemuksen todistukseen. Koska Raamattu ei kerro siitä mitään, niin se tarkoittaa sitä, että mitään säteilyä ei tapahtunut eikä Torinon käärinliina esitä Raamatun Jeesusta. Koska Jumala on itse sanassaan kieltänyt tekemästä jumalankuvaa, niin Hän ei voisi mitenkään itse säteilyttää Jumalan Pojan kasvojen ja kehon kuvaa käärinliinaan sekä hikiliinaan.

Nämä selkeät Raamatulliset todisteet kumoavat jokaisen väitteen siitä, että on olemassa käärinliinoja, joihin on painautunut Raamatun Jeesuksen kasvot. Jumalan sana paljastaa ja kumoaa kaikenlaisen valheen ja väärennöksen. Torinon käärinliinan esittämä kuva tai hahmo ei esitä Raamatun Jeesusta.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/torin ... liina.html

Lähetetty: 01.10.2010 7:07
Kirjoittaja exPertti
Vesper kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Näkeehän sen nyt selvästi, että siinä on Jeesuksen kuva. Miksi tästä pitää edes väitellä? Itsestään selvä asia.
Mistä sä tiedät miltä Jeesus näytti?
Voi jeesus noita kysymyksiäsi.

Lähetetty: 01.10.2010 8:12
Kirjoittaja NuoriD
Vesper kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Näkeehän sen nyt selvästi, että siinä on Jeesuksen kuva. Miksi tästä pitää edes väitellä? Itsestään selvä asia.
Mistä sä tiedät miltä Jeesus näytti?

Katson peiliin,

Daah!

Lähetetty: 01.10.2010 8:34
Kirjoittaja Vesper
NuoriD kirjoitti:Katson peiliin,

Daah!
Dave, I am your father.

Lähetetty: 01.10.2010 9:03
Kirjoittaja NuoriD
:shock: Mä luulin, että sä olet mun äiti

Lähetetty: 01.10.2010 9:40
Kirjoittaja Vesper
NuoriD kirjoitti::shock: Mä luulin, että sä olet mun äiti
Mitä siitäkin nyt seuraisi, jos kerrottaisiin rahvaalle Jumalan olevankin nainen... Pysyttele sovitussa tarinassa!

Lähetetty: 01.10.2010 10:03
Kirjoittaja Cavallo
Mä uskon Daveen. Dave parantaa tarinoiden mukaan ihmisiä. Oi Daavid, onko sulla jakaa meille pyhäinjäännöksiä, jotain puolityhjiä kaljapulloja, joissa on mystisiä voimia vielä jäljellä?