Kitinä

SikaMika kirjoitti:Mä en ole yhtään hankala kumppani silloin kun asiat tehdään niin kuin mä sanon ja saan olla tarpeeksi omissa oloissani. Eli yleensä ottaen olen aika hankala kumppani.

Näin.

SikaMika kirjoitti: Asiakkaana mä en itse näe itseäni hankalana, mutta vaadin kyllä rahoilleni vastinetta ja sopimuksista kiinni pitämistä. Eli heittäydyn huomattavasti hankalammaksi siinä vaiheessa kun homma ei toimi niin kuin on sovittu. Hyvästä palvelusta osaan puolestani kiittääkin.

Jaa tämä osasto, no asiakkaana olen kyllä joskus ylenmäärin hankala ja just samassa kohtaa eli kun homma ei toimi. Mut en minä sitäkään miellä hankaluudeksi, se on puolensa pitämistä. En minä mikään kynnysmatto ole, edes asiakkaana.

Mulle ei myöskään ryttyillä, esim töissä. Pomo sanoi että "kuule, sulla on asenneongelma. Mut ei se mitään, käytetään se hyödyksi". Just sen takia että mulle ei v***u ryttyillä. Ei sekään ole hankaluutta, se on puolensa pitämistä.

Taidan olla hankalaa avo-/aviopuolisomateriaalia. Kun en välttämättä tarvitse naista kun kahteen asiaan, siihen itseensä ja sitten välillä on kiva nukahtaa tissi (ei oma!) kourassa. Tarvitsen myös omaa aikaa, mutta se onnistuisi tarvittaessa metsätöissä, kalastaessa ja metsästäessä. Saisi toki puoliso olla noissa mukana, ainakin välillä.
Mulla on kanssa tuo auktoriteettipelottomuus, silloin kun tiedän olevani oikeassa - eli jokseenkin aina. Työpaikasta ja esimiehestä riippuen tuo on huono puoli ja este uralla etenemiselle. Yksi iso johtaja muistaa lähettää jouluisin kortin "Johtaja Pulkannarulle". Eli ei kai enää 10 vuoden jälkeen ole pelkkää vit*****a. Vieläkään en epäröi hoitaa tarvittaessa asioita asiakkaiden toimitusjohtajien kanssa, jos sen alaiset haluavat leikkiä lastentarhaa. Ainakin omat pomoni pitävät tuosta rohkeudesta, silloin kun se suuntautuu omasta putiikista ulospäin.

annepa kirjoitti: en ole erityisen hankala. Olen letkee.

HAA muistin! Olen erityisen hankala koska tykkään analysoida ongelmakohdat rikkipoikkipuhki ja se on muitten ja omastakin mielestä hankalaa. Tosi pitkään aikaan vaan ei ole ollut analysoitavaa...

En tajua.

Mä olen hankala silloin, jos mulla on jotain fyysistä kremppaa (esim. päänsärkyä, menkat tai niin kun nyt on tämä raskaus). Olen tosi huonolla tuulella jos johonkin kohti kolottaa, en vaan kestä sitä. Jos vaiva hoituu särkylääkkeellä, niin sellaisen kyllä sitten otan. Silloin pääsen sekä itse että kanssaeläjät vähän vähemmällä. Jos taas olen oikeasti tosi kipeänä, niin silloin olen helpompi.

Hankala olen myös siinä, että minussa on vähän sellaista päällepäsmärin ja myös besserwisserin vikaa. Minun pitää tietää kaikki mitä ympärillä tapahtuu, ilmaista siitä mielipiteeni ja mahdolliset korjausehdotukset. Olen kyllä pyrkinyt pääsemään eroon tästä piirteestäni, mutta mihinkäs sitä tiikeri (tai ison perheen esikoinen) raidoistaan pääsee.

Siittimeni on jäykistyneenä sekä liian paksu että kova sopiakseen ongelmitta useampien synnyttämättömien nuorten naisten emättimiin. Asiasta aiheutuu turhauttavan pitkiä monipäiväisiä pakollisia lepotaukoja seksielämään, jotka usein stressaavat parisuhteen molempia osapuolia ja sitä kautta vaikuttavat parisuhteen laatuun aiheuttaen epäluuloja ja epävarmuutta yhteisen tulevaisuuden suhteen.

Manaaja kirjoitti:Siittimeni on jäykistyneenä sekä liian paksu että kova sopiakseen ongelmitta useampien synnyttämättömien nuorten naisten emättimiin. Asiasta aiheutuu turhauttavan pitkiä monipäiväisiä pakollisia lepotaukoja seksielämään, jotka usein stressaavat parisuhteen molempia osapuolia ja sitä kautta vaikuttavat parisuhteen laatuun aiheuttaen epäluuloja ja epävarmuutta yhteisen tulevaisuuden suhteen.

Mä voin kyl sanoo et synnytyksen jälkeen kestää viel huonommin.

Mäkin olen hankala sillä tavalla, että tarvitsen paljon aikaa itselleni ja jos joudun olemaan liian kauan ihmisten kanssa, saan kauheita raivareita. Olen myös hankala riitakumppani, koska olen opetellut olemaan huutamatta ja sen sijaan mökötän ja pidän mykkäkoulua. Lisäksi olen hankala asiakas, koska vaadin ensiluokkaista palvelua kaikkialla.

swirl kirjoitti: Olen myös hankala riitakumppani, koska olen opetellut olemaan huutamatta ja sen sijaan mökötän ja pidän mykkäkoulua.

Ehkä ärsyttävin tapa riidellä. Mies on samanlainen. Aloitetaan rauhallisesti puhumalla, sitten se vetää ton hihastaan ja sitten mun kierrokset nousee mittarin yli.

Onneksi ei juuri riidellä.

^ja ^^
mulla on ollut aikaisemmin tapa olla riitelemättä. tosin.. en mä kyllä vieläkään riitele, mutta olen alkanut oppia puhua tunteistani, which is nice. on muuten ollut mielettömön työn takana tuo. meillä kotona kun ei saanut riidellä, saatika olla eri mieltä vanhempien kanssa.

tajusin mikä minussa on hankilinta, parisuhdemielessä.. mun perhe.. ts mun isä.

Kyllä mä sitten keskustella osaan, kun olen vähän rauhoittunut ja kerännyt itseni. Itken helposti ihan vain raivosta/vitutuksesta ja silloin en koe voivani keskustella rakentavasti, etenkin jos toinen näkee itkemisen jonkinlaisena manipulointiyrityksenä. Mieluummin möksään vähän aikaa, niin että pahimmat höyryt ovat ehtineet haihtua ja sitten vasta puhun asiasta.

swirl kirjoitti:Kyllä mä sitten keskustella osaan, kun olen vähän rauhoittunut ja kerännyt itseni. Itken helposti ihan vain raivosta/vitutuksesta ja silloin en koe voivani keskustella rakentavasti, etenkin jos toinen näkee itkemisen jonkinlaisena manipulointiyrityksenä. Mieluummin möksään vähän aikaa, niin että pahimmat höyryt ovat ehtineet haihtua ja sitten vasta puhun asiasta.

Parisuhteen alussa tempperamenttierot aiheuttavat aina ongelmia. Meillä minä olen paljon tasaisempi luonne. Oikeastaan vain aika ja kokemus toisesta auttaa, keskustelun lisäksi. Eikä se keskustelu sinänsä auta, pitää vain kokea ne riidat, jotta kumpikin ymmärtää, mitä ja miten kannattaa toiselle puhua ja reagoida. Pikku hiljaa.

swirl kirjoitti:Kyllä mä sitten keskustella osaan, kun olen vähän rauhoittunut ja kerännyt itseni. Itken helposti ihan vain raivosta/vitutuksesta ja silloin en koe voivani keskustella rakentavasti, etenkin jos toinen näkee itkemisen jonkinlaisena manipulointiyrityksenä. Mieluummin möksään vähän aikaa, niin että pahimmat höyryt ovat ehtineet haihtua ja sitten vasta puhun asiasta.

Ah, sama juttu. Mä usein sanonkin että "anna mun hetki märehtiä".

^^En mä nyt ihan parisuhteen alkumetreillä ole - on tätä kestänyt jo yli viisi vuotta Olen hyvä keskustelemaan kiistatilanteissa sen jälkeen, kun olen rauhoittunut. En ole koskaan haukkunut toista, osaan muotoilla asian tyyliin "minua harmittaa, että käyttäydyt/sanot näin". Jos toista nimittelee rumasti, niin se jää kuitenkin kaivelemaan sittenkin, kun riita on jo unohdettu.

^ Ah, kun tohon pystyis itse aina. Rakentavassa riitelyssähän pätee palautteenannon perusteet: keskity tekemisiin, älä persoonaan.

No, ne jotka osaa, tekee. Ne jotka ei osaa, opettaa...

Vesper kirjoitti:Rakentavassa riitelyssähän pätee palautteenannon perusteet: keskity tekemisiin, ei persoonaan.

Tähän olen itse yrittänyt keskittyä. Valitettavasti tämänhetkinen "vastapuoli" on enemmän persoonakeskeinen.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Oikeastaan vain aika ja kokemus toisesta auttaa, keskustelun lisäksi. Eikä se keskustelu sinänsä auta, pitää vain kokea ne riidat, jotta kumpikin ymmärtää, mitä ja miten kannattaa toiselle puhua ja reagoida. Pikku hiljaa.

Liputan kyllä meilläkin tämän puolesta. Otti aikansa hoksata miten toista voi auttaa raivon syövereistä ja mitä siinä tilanteessa sopii sanoa tai tehdä. Olin revetä liitoksistani kun kesken animaalisen verensyöksykohtauksen ja kiljunnan toinen tulee näyttämään jostain masiinasta että ei noin, se toimii näin. Saa neuvoa VASTA kun olen riehunut, sitten ohjaus on jopa toivottavaa. Toisella on sitten omat kujeensa, joihin olen oppinut sopeutumaan.

Hankalin olen varmaan yllättävissä tilanteissa. Tarvitsen sopeutumis- ja mietintäaikaa enkä äkisti johonkin pakotettuna pysty reagoimaan järkevästi vaan saatan suuttua, sulkeutua tai loukkaantua. Jopa oikein kivat jutut, kuten juhlat yms. aiheuttavat ahdistusta jos en niistä tiedä mitään etukäteen. Jossain määrin tämä näkyy ylettömänä säätämisenä kun sitten tiedän tapahtumasta etukäteen ja on varmaan yhtälailla rasittavaa.

Oiskohan toi oman tilan tarve netin aktiivikäyttäjille yhdistävä piirre - usein tuntuu esim. jos koko viikonlopun on menossa kavereiden kanssa, enkä tarkota edes välttämättä ryyppäämistä, että maanantaina tarvitsee "lomaa" ihmiskunnasta, vaikka olisi ollut todella hauskaa koko viikonlopun.

swirl kirjoitti:^^En mä nyt ihan parisuhteen alkumetreillä ole - on tätä kestänyt jo yli viisi vuotta Olen hyvä keskustelemaan kiistatilanteissa sen jälkeen, kun olen rauhoittunut. En ole koskaan haukkunut toista, osaan muotoilla asian tyyliin "minua harmittaa, että käyttäydyt/sanot näin". Jos toista nimittelee rumasti, niin se jää kuitenkin kaivelemaan sittenkin, kun riita on jo unohdettu.

Amen .. Tälleen meilläkin "riidellään".. tuli opittua exän kanssa toi tyyli, sitä ennen en uskaltanut sanoa mitään vastaan.

Suvinen kirjoitti:Hankala asiakas ravintolassa, koska olen niin nirso ja haluan aina mahdollisuuksien mukaan säätää ja tuunata annoksia/juomia/palvelua. Yritän kompensoida hankaluuttani reiluilla tipeillä ja vuolailla kiitoksilla, jos aihetta niihin on.

Toinen samanlainen ilmoittautuu. En haluaisi olla hankala, mutta vegesapuskat (ellei varta vasten mene vegepaikkaan) on usein pilattu erilaisilla kastikkeilla ja muilla sooseilla, mitä en halua. Esim. tavallinen salaattikin sotketaan monissa ravintoloissa ihme kastikkeisiin, ellei muista erikseen pyytää sitä ilman mitään extrasotkuja.

Lisäksi vegekäsitykset ovat joillakin vähän kummallisia tyyliin et syö siis lihaa, mutta kai tähän voi kanaa laittaa... Halojaa, lihaa se kanakin on.

Silloin tällöin joutuu pistämään lautasen takaisin, kun ei ole mennyt jakeluun, että ruokaan ei pidä laittaa myöskään makkaraa tai kalaa, jos ilmoittaa, että ei lihaa.

Parisuhteessa olen kai (toivon ainakin) aika helppo. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja yksinoloa, mutta olen suhteen myötä oppinut olemaan yksin yhdessä eli toisen läsnäolo ei häiritse minua. Alussa se oli vaikeaa, mutta nykyään ei.

Kuten Swirlkin jo mainitsi, niin minullekaan ei tulisi mieleeni nimitellä kumppaniani. Olen kuitenkin aika suora ja kerron, miltä minusta tuntuu ja miksi olen vihainen, jos olen, mutta en mene henkilökohtaisuuksiin, koska en edes riidellessä halua nimitellä rakastani. Arvostan häntä enkä usko, että voisin sanoa hänelle mitään kovin ilkeää.

En ole hankala koskaan sanon mitä sanonkin, ei riitä energiat enään..

Kreitsu kirjoitti:Lisäksi vegekäsitykset ovat joillakin vähän kummallisia tyyliin et syö siis lihaa, mutta kai tähän voi kanaa laittaa... Halojaa, lihaa se kanakin on.

Silloin tällöin joutuu pistämään lautasen takaisin, kun ei ole mennyt jakeluun, että ruokaan ei pidä laittaa myöskään makkaraa tai kalaa, jos ilmoittaa, että ei lihaa.

Mitä tohon ekaan kappaleeseen tulee, niin toi mielikuva tulee monelle normihepulle varmaan siksi, että kovin monet maailmanparantajaetiikkanaiset ilmoittavat tai kuvittelevat olevansa jonkin sortin vegejä, mutta silti vetävät kanaa ja kalaa. En ole ihan yhteen enkä edes kahteen tällaiseen törmännyt. Aivan kuin vain punainen liha olisi lihaa.

Mitä tohon jälkimmäisen kappaleeseen tulee, niin et sinä sen perusteella ole minun mielestäni vaikea asiakas. Tuo ei ole muuta kuin keittiön täydellistä ammattitaidottomuutta ja välinpitämättömyyttä. Pertti Peruspenkkiurheilijalta joka ajaa työkseen trukkia moisen vielä ymmärtää ettei se ymmärrä kalan olevan lihaa - kun ei sitä tosiaan tunnu monet itseään vegeinä pitävätkään ymmärtävän - mutta ammatti-ihmiseltä moista ei yksinkertaisesti voi sallia.

Nyt ku mietin tarkemmin missä olen hankalin, ainakin parisuhteessa niin....

- mun keittiöön ei o kellään asiaa
- saati pyykinpesukoneelle
- mun on saatava tietynmerkkistä tavaraa kaupasta
- jumalauta jos Iltasanomat unohtuu!
- mun tavarat on MUN tavaroita

Rekkiksen kanssa tuli monta tappelua kun hää halus tehä ruokaa ja voi luoja mie kiehahdin ku se oli menny laittaa hyvää hyvyyttään pyykin kuivumaan ku torkahdin päiväunille Oli pakko mennä ripustelemaan ne uusiks ja mököttää. Mä oon kamala...

Ja sitä kiukutti kun ei saanu osallistua sisustukseen millään tavalla. Ei puhettakaan kyl. "Kaikki tääl on vaan sun ja sä päätät". No niinpä. Ku kerran toi vaan vaatteensa.

Ukkokulta sentään oppi vuosien varrella paikkansa eikä koskenu ku astianpesukoneeseen ja vei roskat. Mut aina se unohti ostaa Iltiksen kaupasta ja sit mie mökötin puol iltaa. Mä oon kamala.

Ja ihmekkös se soitti kaupasta aina 4 kertaa että onks tää ny oikeeta juustoa jne.

Mä OON kamala.