Kitinä

^Mä luin ahkerasti pitkää fysiikkaa, olin aina ihan onnessani kun sain sen vitosen Pitkän matikankin olisin halunnut, mutta mulle puhuttiin sen osalta järkeä. Kaikki kemian kurssitkin kävin läpi, vitosella

swirl kirjoitti:Lukiossa inhosin sitä, koska laajasta matikasta ei selvinnytkään tekemättä mitään.

Tämä taisi olla se pointti. Lopuissa aineissa sai muuhun elämään keskittymälläkin riittäviä numeroita.

nastamuumio kirjoitti:Surkeista opettajista vielä puheen ollen, satuitko, urpiainen, opiskelemaan lukiossa ranskaa?

Une hirondelle ne fait pas la printemps. Lopetin C-ranskani lukion ensimmäisen vuoden jälkeen kyllästyneenä ajanhukkaan.

urpiainen kirjoitti:

RP kirjoitti:Urpiainen: ihan mielenkiinnosta kysyn, oletko vasenkätinen? Sama kysymys elpalle.

Olen totaalisen oikeakätinen; vasemmalla ei onnistu mikään.

Ditto. Heh, ja opiskelin myöskin ranskaa

urpiainen kirjoitti: Une hirondelle ne fait pas le printemps.

Mulla on yläasteella hyvä opettaja. Lukiossa en oppinut juur mitään lisää, mikä harmitti, koska jos opetus olisi jatkunut samantasoisena, olisin hyvinkin saattanut harkita romaanisen filologian yliopisto-opintoja.

nastamuumio kirjoitti:

urpiainen kirjoitti: Une hirondelle ne fait pas le printemps.

MOT

RP kirjoitti:^Mä luin ahkerasti pitkää fysiikkaa, olin aina ihan onnessani kun sain sen vitosen Pitkän matikankin olisin halunnut, mutta mulle puhuttiin sen osalta järkeä. Kaikki kemian kurssitkin kävin läpi, vitosella

Mulle tuli jopa onnistumisen tuntemuksia tokalla lukiossa, kun en tajunnut siitä matikasta mitään ja pyysin sitten tukiopetusta. Meitä oli 4 tyttöä siinä ja sijaisena ollut dippainssinplanttu opetti meitä kirjastossa. Aiheena oli raja-arvot ja sain kokeesta KASIN! HOOOOOO!!! En kylä tajunnut sitä raja-arvon syvimpää olemusta mutta tiesin miten pitää laskea. Enkä kyllä ees tajunnut miksi jotain raja-arvoja pitää laskea, mut kasi kuitenkin

Mahdottomammaksi matikka kävi tekussa O_o Ei vtu joku Fourierin kaava! Ei vaan menny perille.

Lukion matikanopetuskin oli niin syvältä ja opettajat vielä syvemmältä. Kävin pari kurssia iltalinjalla ja siellä opin niin paljon paremmin. Ja siellä oli yhden kurssin opettajana semmonen ihana nuorehko punertavatukkanen mies. Mun eka punatukkaisihastus Päivälukiossa pidettiin hirveetä kiirettä koko ajan, muttei selitetty eikä syvennetty. Illalla laskettiin vähemmän, mutta pidettiin huolta, että porukka tajus, mitä tehtiin.

nastamuumio kirjoitti:Lukion matikanopetuskin oli niin syvältä ja opettajat vielä syvemmältä. Kävin pari kurssia iltalinjalla ja siellä opin niin paljon paremmin. Ja siellä oli yhden kurssin opettajana semmonen ihana nuorehko punertavatukkanen mies. Mun eka punatukkaisihastus Päivälukiossa pidettiin hirveetä kiirettä koko ajan, muttei selitetty eikä syvennetty. Illalla laskettiin vähemmän, mutta pidettiin huolta, että porukka tajus, mitä tehtiin.

Mun iltiksen matikan, fyssan ja kemian ope oli yks ja sama hemmo. Sellanen liian fiksu opettajaksi tyyppi. Kirjoitteli kaavoja taululle ja puhui itsekseen.

Vieläkin näen painajaisia siitä kun olin usein ainoa oppilas tunnilla ja se jaaritteli ja jaaritteli välillä kysyen tajuunko. Vastasin aina että juu. Pelotti liikaa

RP kirjoitti:Mun iltiksen matikan, fyssan ja kemian ope oli yks ja sama hemmo. Sellanen liian fiksu opettajaksi tyyppi. Kirjoitteli kaavoja taululle ja puhui itsekseen.

Vähän niinQ se kikkarapää Numb3rs- sarjasta

urpiainen kirjoitti:
Äidinkieli oli ainakin koko ala-asteen aika turhauttavaa, kun ainekirjoitukset olivat satujen tai kesälomamuistojen kirjoittamista.

Niin, ja sitten kun kirjoitti kesälomastaan niin sitä ei edes uskottu! Mun setä kutsuttiin opettajan kanssa keskustelemaan kun poikansa (siis serkkuni) oli kertonut kuinka he kesälomallaan olivat käyneet sukulaisissa ja mitä siellä oli tapahtunut Setä oli mennyt ja kysynyt että mikä on ongelma. Opettaja vaikiana että "no kun se teidän poika kirjoittaa tällaista". Setä oli lukenut aineen, kohottanut kulmakarvojaan ja "niiiiinnn?". Opettaja oli ilmeisesti elänyt tynnyrissä!

Siis paikka mistä serkkupoika kertoi, oli maalaistalo, jossa oli hevosia, kanoja, ankka nimeltä Aku ja hanhi nimeltä Hannu, bernhardilaisia, nöffi, lansdeer, kissoja jne. Että ei mitään ihmeellisempää kuitenkaan!

RP kirjoitti: se jaaritteli ja jaaritteli välillä kysyen tajuunko. Vastasin aina että juu. Pelotti liikaa

Meillä oli päivällä just tota, että opettaja kysyi, onko kysyttävää, eikä kukaan neljästäkymmenestä kehdannut tunnustaa olevansa ikään kuin muita tyhmempi, eikä kukaan kysynyt mitään. Illalla kun oli paljon pienemmät ryhmätkin, niin olis kehdannut kysyäkin, vaikka siellä sai kyllä sellasta opetustakin, ettei yleensä tarvinnut kysyä lisää.

Elppis kirjoitti:

RP kirjoitti:Mun iltiksen matikan, fyssan ja kemian ope oli yks ja sama hemmo. Sellanen liian fiksu opettajaksi tyyppi. Kirjoitteli kaavoja taululle ja puhui itsekseen.

Vähän niinQ se kikkarapää Numb3rs- sarjasta

Jep, just semmonen mut vielä antisosiaalisempi ja höperömpi

Urppis, sä poistit sun viestin. Miks? Matikan opettajissahan saattoi valita tylsän ja vastenmielisen väliltä. Mä valitsin muiden tavoin useammin tylsän, vaikka vastenmielisellä olis ollut ne selkeesti pienemmät ryhmät.

Ehkä siksi että sen viestin tiedoilla olis ehkä saattanut tunnistaa ulkopuolisen ihmisen.

Mut olis vaan muokannut sitä.

Mun matikanmaikoilla on ollut muuten hassut nimet:

Sambiassa Ms. Guy ja Mr. Cunnings, jenkeissä Mrs. Amoris ja ainakin Mr. Bass.

Minua huvitti ala-asteen menestyjätyttö, joka yläasteella vajosi muiden kuolevaisten tasolle ja lukiossa niiden alapuolelle. Omat arvosanani säilyivät samoina koko ajan, koska olin oppinnut, että koulu vaatii työtä, ei se vain ihmettelemällä hoidu.

Riemumieli kirjoitti:Minua huvitti ala-asteen menestyjätyttö, joka yläasteella vajosi muiden kuolevaisten tasolle ja lukiossa niiden alapuolelle. Omat arvosanani säilyivät samoina koko ajan, koska olin oppinnut, että koulu vaatii työtä, ei se vain ihmettelemällä hoidu.

Me ollaan NIIIIIIIIN jeesuksia!

Minä inhosin koulunkäyntiä. Lintsasin paljon, mm. melkein koko yhdeksännen luokan kevään.

Peruskoulussa taisin olla jotain kasin, kasipuolen oppilas. Ylioppilaskirjoituksissa sitten kirjoitin vain neljä ainetta, saaden laudaturin (siihen aikaan kai helpompaa) kaikista, eli ainekirjoituksesta, enkusta, ruotsista ja reaalista.

Kympit lukiossa minulla oli äidinkielestä ja psykologiasta ja uskomatonta kyllä kuvaamataidosta. Muut oli jotain ysiä tai alle.

Paitsi tietenkin miehiset aineet lukiossakin liikunta seiska ja peruskoulussa pakollinen poikien käsityö kutonen.

Ainoa varsinainen luonnonlahjakkuus taisi olla kielten kuullun ymmärtäminen. Niistä kokeista sain aina enkusta ja ruotsista kympin ja muuten penkin alle mennestä saksastakin vähintään kasin. Voi olla, että minusta olisi tullut hyvä simultaanitulkki, sen verran onnettomia monet ammattilaisetkin. Kuullunymmärryksessä osasin laittaa sondin syvemmälle kuin yksittäisiin sanoihin ja tajuta asiayhteydestä, jos en muuten.

Historia kai eniten kiinnosti, reaalimaailman kytkentöihin liittyen ja tarpeellista suhteellisuudentajua maailmantapahtumiin antaen. Biologia myös, silloin kun se oli organismien tai evoluution mekaniikkaa eikä lintubongausta ja luokittelua.

Enkku sujui, koska ihan omasta mielenkiinnosta luin koulun ulkopuolella paljon, ja pian huomasin, että alalla kuin alalla suurin osa onkin kirjoitettu enkuksi eikä savoksi.
'
Ruotsi oli nihkeämpää, minusta typerä kieli. Lisäksi ruotsinopettajamme peruskoulussa ja lukiossa, opetti pelolla. Kaikkien tehtävien piti olla tehty ja ihan oikein, vastausvuoro kiersi luokassa ja sai armotonta pilkkaa joka virheestä. Sen takia yleensä huonommat kopsasivat vastaukset paremmiltaan, jos nuo heltyen suostuivat. Lukion lopuksi ruotsinnumeroni laski seiskaan. Numeronkorotustentissä vittuilevan armon kera nousi kasiin, koska sillä välillä kirjoitin laudaturin, kerrattuani vain kolme päivää kielioppia.. peruskoulun kirjasta!

Saksan kammottava kielioppi ei uponnut sitten millään. Jo peruskoulussa luin saksaa, mutta lukiossa aloitin perustasolta, eikä ne kommervenkit tarttuneet sittenkään päähän.

Varsinainen murhe oli silti matematiikka. Pidin itseäni fiksuna ja sitä kai testin mukaan kouluaikaan olikin, mutta matematiikasta en meinannut tajuta mitään. En oppinut kaavoja ulkoa, lunttasin kokeissa kirjoittamalla ne viivoittimeni tai kumini kääntöpuolelle tai penaalin pohjaan. Lukiossa pitkää matikkaa varsinkaan en lopulta ymmärtänyt ollenkaan. Ei missään selitetty, miksi paitsi vittuillakseen numeroita niin pyöritellään, eikä selitystä miksi lausekkeet muutetaankin äkkiä ihan toiseen muotoon ja mihin vittuun se kaikki yleensä liittyy jos mihinkään.

Lukion ekaluokalla olin muutenkin väsynyt ja masentunut, joten tipahdin pitkästä matikasta kokonaan. Siinä kun kaikki perustuu aiempaan, jos pohjaa ei kerry, ei lopulta ymmärrä sitten niin mitään. Kun ope kysyi tunnin lopuksi onko kysyttävää, minun teki mieli kysyä: "Tuossa taululla näyttää olevan kirjaimia ja numeroita. Mitähän ne tarkoittaa"?

No, siis tuplasin lukion ekan luokan ja vaihdoin lyhyeen matikkaan. Luovuin myös fysiikasta. Säilytin kumminkin ns "pitkän kemian".

En tiedä mikä siinä matikassa on. Olen ollut tilanteessa, jossa maatalous-amiksetkin osasivat heti jonkun vitun rehulaskelman, josta minä en tajunnut selityksen jälkeenkään mitään. Joku fobia ja lukkiutuminen? Kun kumminkin jotenkin tajuan filosofiaa ja logiikkaa ja rakettitieteitä ja kvanttifysiikaakin, siis ilman matikkaa, niin ehkä joskus pitäisi rohkaistua katsomaan pitkän matikan kirjoja uudestaan.

Kyse on varmaan jonkinlaisesta traumasta samaan tapaan kuin oma gradun kirjoittamiseni. Toopemmatkin ovat sen tehneet, olen itsekin kirjoittanut jo yhden, mutta ei vain irtoa. Lääkkeeksi pitkäkestoinen teparia höystettynä riittävällä lääkityksellä.

Häpeäkseni on tunnustettava, että pidin kaikista aineista suht tasapuolisesti, niin suorittamisen kuin arvosanojenkin puolesta. Kulminoitui kyllä oikeastaan vasta yläasteen kymppiä hipovan keskiarvon muodossa.

Jos nyt väkisin pitää joku inhokki kaivaa, niin kuvaamataidon korvaaminen ala-asteella lähes 100% musiikkitunneilla vähäsen nakerti ja yläasteellakaan ei saanut rauhassa piirrellä sarjiksiaan. Laulaminen oli kyllä muuten kivaa.

Eniten kähinöitä tuli varmaan englannin ja ruotsin tunneilla kun opettajien kielitaito/opetustaito oli luokkaa säälittävä ja huumorikaan ei enää jossain vaiheessa saanut ottautumaan opetukseen vakavissaan.

Historia/yhteiskuntaoppi/mikäsenytolikaan taas oli mukavaa kun sai vääntää opettajien kanssa paljon ja pysyi sillä mielenkiintoisena.

Lukiossa ei enään jaksanu keskittyä siihen hevonpaskaan, humanistiaineilla piti väkisin yllä edes siedettävää keskiarvoa ja eniten kiinnostusta herättäneet ja eniten kursseja sisältäneet fysiikka, matematiikka ja kemia olivat arvosanojen puolesta kokolailla huonoja.

Reilun seiskan keskiarvolla ja C:n papereilla ulos lukiosta, kielet, puskalogia, filosofia siis kantoivat.

Sanoisin että jollain tapaa nuo matemaattiset aineet lienevät perusta inssiretkuilulle.

Kuvis oli aina mun ykkönen, taitaa näkyä myös ammatinvalinnassa sekä harrastuksissa.
Melkein yhtä paljon rakastin äidinkieltä ja ruotsia. Mä olin kummallista pikkukoulun testivuosikertaa, jolla oli mahdollisuus opiskella kahta A-kieltä, vaihtoehtoja ei kyllä ollut kuin ruotsi ja englanti.

Ruotsin kieli on mulle tosin suku"rasite", se on ollut aina helppoa ja siksi siitä on ollut helppo pitää. Mun lukioaikainen ruotsinopettaja oli huipputäti

Pitää vielä kertoa miten huvittavaa on se, että suomessa kun oppi englannin ja sen jälkeen lähti jenkkeihin opiskelemaan, oli jenkkien perusenglanninkielentaito aivan järkyttävää!! Mun ns. grammar oli tuhat kertaa parempaa ja kielioppi moninkertaista verrattuna paikallisiin. Nytkin nauran facebook-päivityksille katketakseni, kun jengin englanti on ihan karseaa. Esim. paras kaveri, joka on asunut melkein koko elämänsä jenkeissä, äiti Chilestä ja isä Sisiliasta, pyörittää Chilessä tällä hetkellä jotain englanninkielen oppilaitosta, kirjoittaa itse ihan päin peetä

Lähes aina taitaa mennä niin, että missä on hyvä, siitä pitää. Tykkäsin liikunnasta ja osittain maantiedosta ja tilastomatikastakin vähän. Ylipäätään koulunkäynti oli puuduttavaa, koska ei vaan kiinnostanut riittävästi.
Lukiossa varsinkin, kun olisi tarvinnut jo oikeasti lukea, niin joku kemia, biologia...melkein mikä vaan reaaliaine tökki ja ahdisti. Jotenkin perseeestä, että joutui pakon edessä lukemaan vain sen vuoksi, että se näyttää paperilla hienolta. En ole koskaan motivoitunut lukemaan vain lukemisen vuoksi. Täytyy ensiksi olla motivaatio, joka syntyy esmes omasta kiinnostuksesta tai tiedon hyödyllisyydestä juuri minulle. En voi käsittää kuinka kuuluaisesti moni lukee vain sen vuoksi, että saa esmes laudaturin vain unohtaakseen oppimansa, kun sitä ei tarvinnutkaan missään.