Sivu 2/2
Lähetetty: 07.05.2009 14:44
Kirjoittaja sivustahuutaja
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Kyseessä oli, jos vielä muistatte, Tienaa tonni-kampanja eli kahdessa viikossa sain 1000mk bruttona. Oli komeeta heiluttaa 10 kilon lekaa kahdeksan tuntia päivässä 12 markan tuntipalkalla.
Jee! Tuo oli hieno systeemi. Itse olin teininä sahalla, joka ei itseäni sinänsä nyppinyt. Nappikuulokkeet vaan peltoreiden sisään ja mikäs siinä oli radiota kuunnellessa. Viereisellä koneella kaksikko painoi urakkaa ja apparina lankkupinon toisessa päässä oli tietenkin... tienaa tonnilainen! Tuon reiluutta voi tietysti pohtia, mutta jo tuolloin ihmettelin, että miksi niille urakkajampoille piti maksaa enemmin kuin 2 tonnia kuussa?
Paskin homma on ollut tuona samana tienaa tonni -kesänä tehty kunnan puistoduunipesti. Kitkeminen sateessa tai paisteessa ei ollut ihan ykköshommaa. Toisaalta tahti oli leppoisa ja vakkarit eivät turhia stressanneet. Samanlainen oleilu jatkui seuraavana kesänä tielaitoksella, mutta tielaitoksella hommat olivat hitusen fiksumpia.
Parin kesän jälkeen tulikin sitten iskettyä kultasuoneen, eli sellutehtaalle siirtyessä työolosuhteet muuttuivat ilmastoiduiksi, tuolit recaroiksi, hommat helpommiksi ja palkka vähintään nelinkertaistui.
Lähetetty: 07.05.2009 15:09
Kirjoittaja huima
Risteilyllä miestanssijana.
Vasta laivalla selvisi, että tehtävä sisälsi myös riisuutumisen.
Lähetetty: 07.05.2009 15:17
Kirjoittaja Paha Keisari
huima kirjoitti:Risteilyllä miestanssijana.
Vasta laivalla selvisi, että tehtävä sisälsi myös riisuutumisen.
No hoiditko homman? Mitä Setan väki tykkäsi showstasi?
Lähetetty: 07.05.2009 15:21
Kirjoittaja huima
Paha Keisari kirjoitti:
No hoiditko homman? Mitä Setan väki tykkäsi showstasi?
No sähän lähetit vielä sen risteilyn jälkeenkin kommentteja, että oli hyvä show.
Lähetetty: 07.05.2009 15:22
Kirjoittaja Paha Keisari
huima kirjoitti:Paha Keisari kirjoitti:
No hoiditko homman? Mitä Setan väki tykkäsi showstasi?
No sähän lähetit vielä sen risteilyn jälkeenkin kommentteja, että oli hyvä show.
No pitihän sua lohduttaa kun toiset osoittaa sormella ja nauraa heti kun kalsarit poistuu.
Lähetetty: 07.05.2009 15:22
Kirjoittaja EveryWoman
Nehemiah James kirjoitti:Toistaiseksi sovitut korvaukset ovat tehneet töistä mielekkäitä ja itse olen voinut valita haluanko kyseisiä töitä tehdä annettua korvausta vastaan. En mä epämiellyttäviä töitä ole omasta mielestäni joutunut tekemään ja olempa onnistunut vuosien saatossa jopa kieltäytymään työtarjouksista sillä perusteella, että olen kokenut esimerkiksi työmatkan epämiellyttäväksi. Kussakin on ollut puolensa, sopinut kulloiseenkin ajanjaksoon ja elämäntilanteeseen, enkä mä niitä osaa alkaa arvottamaan mihinkään järjestykseen. Kurjaa että se sinusta on jeesustelua. No aina ei voi voittaa.
Mä taidan aina keväisin äityä täällä laukomaan tuollaisia ehkä ilkeältä kuulostavia juttuja, kuitenkaan lainkaan tarkoittamatta ilkeillä. Tuollaiset toimivat kyllä paremmin IRL, jossa ihmisille on itsestään selvää että en tarkoita sanoa pahasti.
Itse onnistuin järjestämisessä arvioimalla menneitä duuneja nykyisen elämäntilanteeni kontekstissa. Ompelijana työskennellessäni - siinä elämäntilanteessa - olin työhöni varsin tyytyväinen, mutta tällä hetkellä en suostuisi siihen edes tuplapalkalla.
Lähetetty: 07.05.2009 15:27
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
EveryWoman kirjoitti:Mä taidan aina keväisin äityä täällä laukomaan tuollaisia ehkä ilkeältä kuulostavia juttuja, kuitenkaan lainkaan tarkoittamatta ilkeillä.
Saa sitä välillä ilkeillä. Tekee ihan hyvää. Älä nipota.
Lähetetty: 07.05.2009 15:37
Kirjoittaja Lilo
huima kirjoitti:Risteilyllä miestanssijana.
Vasta laivalla selvisi, että tehtävä sisälsi myös riisuutumisen.
Psst, väärä ketju!
Lähetetty: 07.05.2009 15:45
Kirjoittaja EveryWoman
Ylermi Ylihankala kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Mä taidan aina keväisin äityä täällä laukomaan tuollaisia ehkä ilkeältä kuulostavia juttuja, kuitenkaan lainkaan tarkoittamatta ilkeillä.
Saa sitä välillä ilkeillä. Tekee ihan hyvää. Älä nipota.
Valitettavasti mulla vaan on kivempaa silloin kun i) en ilkeile, ja ii) muutkin sen ymmärtävät. Nipot saavat puolestani veljeillä ihan keskenään.
Lähetetty: 07.05.2009 15:48
Kirjoittaja Nehemiah James
EveryWoman kirjoitti:Itse onnistuin järjestämisessä arvioimalla menneitä duuneja nykyisen elämäntilanteeni kontekstissa
Se on selvää, etten enää vastaaviin töihin, joita aikaisemmin olen tehnyt, lähtisi nykyisessä elämäntilanteessa. Ei siksi, että ne työt jotenkin vastenmielisiä olisi, vaan siksi etten saisi niistä tarpeeksi haastetta, vastuuta, enkä palkkaa. Ei sekään niistä töistä mitenkään erityisen epämiellyttäviä tee mun ajatusmaailmassani.
Ehkä kevät ja kesä sitten aiheuttaa mun päässä vaaleanpunaisia pilviä

Lähetetty: 07.05.2009 15:51
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
EveryWoman kirjoitti:Valitettavasti mulla vaan on kivempaa silloin kun i) en ilkeile, ja ii) muutkin sen ymmärtävät.
Pikku ilkeily tai kuittailu vaan piristää. Sillä on sellainen vapauttava ja yhdistäväkin vaikutus. Kokeilisit edes! Sustakin tulis paljon inhimillisempi ja mielenkiintoisempi, kun et aina olis niin tietoinen kaikesta.
Lähetetty: 07.05.2009 16:23
Kirjoittaja EveryWoman
Ylermi Ylihankala kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Valitettavasti mulla vaan on kivempaa silloin kun i) en ilkeile, ja ii) muutkin sen ymmärtävät.
Pikku ilkeily tai kuittailu vaan piristää. Sillä on sellainen vapauttava ja yhdistäväkin vaikutus. Kokeilisit edes! Sustakin tulis paljon inhimillisempi ja mielenkiintoisempi, kun et aina olis niin tietoinen kaikesta.
Mun kuittailu on sellaista - no, vähän toisenlaista. Sen huomaa ne, joiden silmissä mua kiinnostaa olla mielenkiintoinen. Ilkeily on siihen tarkoitukseen liian robusti väline. Toivottavasti joku muu kiinnostuu sun piristämisestä.
Inhimillisempi? Minkäslainen mä sitten nyt olen, konemainenko?
Lähetetty: 07.05.2009 16:27
Kirjoittaja EveryWoman
Nehemiah James kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Itse onnistuin järjestämisessä arvioimalla menneitä duuneja nykyisen elämäntilanteeni kontekstissa
Se on selvää, etten enää vastaaviin töihin, joita aikaisemmin olen tehnyt, lähtisi nykyisessä elämäntilanteessa. Ei siksi, että ne työt jotenkin vastenmielisiä olisi, vaan siksi etten saisi niistä tarpeeksi haastetta, vastuuta, enkä palkkaa. Ei sekään niistä töistä mitenkään erityisen epämiellyttäviä tee mun ajatusmaailmassani.
Ehkä kevät ja kesä sitten aiheuttaa mun päässä vaaleanpunaisia pilviä

Juujuu, mutta mihin niistä töistä ryhtyisit nykyisin vähiten mielelläsi?

Lähetetty: 07.05.2009 16:29
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
EveryWoman kirjoitti:konemainenko?
Antaa olla. Mulla on vaan tylsää.
Lähetetty: 07.05.2009 18:10
Kirjoittaja SikaMika
Äh ja öh. Yksikään duuni, jota olen tehnyt, ei ole ollut silkkaa kurjuutta ja paskuutta, jotkut päivät työtehtävineen vain ovat olleet parempia/huonompia kuin toiset. Olen tehnyt paljon erilaisia töitä, joten joukkoon on mahtunut jos minkälaista paskahommaa mutta myös positiivisia kokemuksia joita ilman olisin jäänyt paskahommakammoisena. Ehkä tylsintä puuhaa koskaan oli aikoinaan "puutarhurointi", joka sisälsi lähes vain ja ainoastaan lehtien puhaltamista läjiin ja niiden survomista säkkeihin (siinäkin kokemuksellisena plussapuolena työpaikan sijainti aivan Lontoon ytimessä Thamesin rannalla). Paskimpina hommina likaiset tai raskaat vitutuskäyrän nostattajat kuten ilmastointiputkien lämpöeristäminen lasikuituvillalla kesähelteellä ullakolla tai kaappien kantaminen seitsemänteen kerrokseen 14h putkeen monena päivänä peräkkäin.
Paskinta työssä mun mielestäni on nimenomaan tylsyys. Laitan mieluummin roppaa peliin hieman raskaamman työn parissa kuin monotonisen liukuhihnan ääressä. Piip piip.
Lähetetty: 07.05.2009 18:18
Kirjoittaja bliss
bliss kirjoitti:-Laitoshuoltaja (silloin nimikkeellä sairaala-apulainen) Meilahden osastolla 141
-Samaa hommaa syöpäklinikalla päiväosastolla
-Tarjoilija ruokaravintolassa
Niin, siis paska homma noissa sairaaladuuneissa oli se, että alle 2-kymppisenä ei oikein osannut suhtautua todella sairaisiin ihmisiin, joista jotkut olivat itseä nuorempia. Tulipahan todettua, että mun henkinen kantti ei riitä hoitoalalle.
Tarjoilijan hommasta paskan teki inhat työajat, ei-niin-kivat työolosuhteet ja ihan kamalat pääkokki ja hovimestari.
Lähetetty: 07.05.2009 21:03
Kirjoittaja Mulli75
Onslow kirjoitti:NuoriD kirjoitti:Miksi se oli paskaduuni? Joutui nukkumaan tien päällä?
Lista on pitkä, mutta tuossa nyt alkuun:
1. Helvetin pitkiä työpäiviä
2. Väsyneenä ajamista
3. Nukkuminen koirankopissa
4. Paskaista, raskasta ja hikistä hommaa
5. Uskomattomia ääliöitä tientukkona jatkuvasti
6. Taukojen ja ruokailumahdollisuuksien puute
7. Helvetillinen kiire odottamaan jonnekin
8. Sääolot
9. Vittumaisia purku/lastauspaikkoja
10. Ääliömäiset ajoaikataulutukset piirturin kanssa
On niitä paskoja ja hyviäkin hommia rekkakuskilla. Tarpeeksi paskaa kuskin hommaa kun on tehnyt niin osaa arvostaa niitä tiettyjä ajohommia, jotka toimii vaivattomasti ja niitä löytyy vielä ihan oikeasti.
Plussat:
Sopivan pituisia työpäiviä joista voidaan sopia kavereiden kanssa.
Ei väsymistä
Yöt nukutaan kotona
Sopivasti fyysistä työtä joka ei ole paskaista.
Ruokailu- ja taukopaikka viihtyisä henkilöstöruokala tai -ravintola
Ei erillisiä kuljetustoimeksiantoja vaan luettelo mitä ajettava oman harkinnan mukaan ja lastaus aina samoista tutuista paikoista.
Toimintasäde n. 50 km
Nopeita keikkoja pääsääntöisesti asfaltilla ympäri vuoden.
Tauot oman harkinnan mukaan.
Kiireettömyys, mutta silti reipas tahti joka pitää virkeänä.
Suurin osa helppoja ja toimivia purku- ja lastauspaikkoja joissa ei tarvitse odotella.
Lähetetty: 07.05.2009 22:05
Kirjoittaja Onslow
Mulli75 kirjoitti:
Toimintasäde n. 50 km.
Eihän noi sun listan tapaukset ole edes rekkakuskeja. Ne on nyyttikuskeja vaan.
Lähetetty: 08.05.2009 7:48
Kirjoittaja Mulli75
Onslow kirjoitti:Mulli75 kirjoitti:
Toimintasäde n. 50 km.
Eihän noi sun listan tapaukset ole edes rekkakuskeja. Ne on nyyttikuskeja vaan.
Kyllä niillä nyyttikuskeilla on pelikenttänä koko Eurooppa. Tuo on vain osa koko paletista.
Lähetetty: 08.05.2009 9:33
Kirjoittaja Niba
Jos joku duuni tuntuu paskalta on kyseessä luultavasti vain asennevika.
Lähetetty: 08.05.2009 9:47
Kirjoittaja Nehemiah James
EveryWoman kirjoitti:Juujuu, mutta mihin niistä töistä ryhtyisit nykyisin vähiten mielelläsi?

Mietin tätä aamulla suihkussa työpaikkapyöräilyn jäljiltä, pitäen mielessä lähtökohdan vähiten mielelläni. Yksi nousi ylitse muiden. Isohkon osaston esimiehenä toimiminen on sellaista puuhaa, jossa hukkaa tuntuman työntekoon lähes kokonaan. Se on sellaista paperien pyörittelyä; vuorolistoja, saikkulappuja, työaikaseurantaa, työtodistuksia, CV:tä... Eikä ne irtisanomiset koskaan ole olleet mitään miellyttävää puuhaa. Ei siinä päässyt oikein toteuttamaan itseään millään tasolla. Pään käyttökin loppui siihen, kun oli luonut toimivat rutiinit. Sen jälkeen se oli silkkaa toistoa ilman muuttuvia tekijöitä. Mutta ei sekään mikään paskaduuni ollut. Edut oli kohdillaan ja sitä kautta hankitut kannukset veivät eteenpäin.
Lähetetty: 08.05.2009 9:50
Kirjoittaja McJanne
Niba kirjoitti:Jos joku duuni tuntuu paskalta on kyseessä luultavasti vain asennevika.
Tai paska.
Lähetetty: 08.05.2009 10:43
Kirjoittaja EveryWoman
Nehemiah James kirjoitti:Yksi nousi ylitse muiden.
Hyväksyn antamanne vastauksen.
Itse jäin miettimään, mitä töitä kutsuisin paskaduuneiksi. Mikään niistä, missä itse olen ollut (mm. vappupallojen myyjä, lehdenjakaja, kouluavustaja), ei tunnu sopivan omaan paskahomman määritelmääni. Keksin kuitenkin jotain: puhelinmarkkinoija. Ei muusta syystä, mutta kun se on sellaista työtä joka sotii moraaliani ja yleisiä hyviä käytöstapoja vastaan, vaikka laillista onkin. Etenkin yrityksille suunnattujen hakemistopalvelujen markkinointi - johon kuluttajansuojalaki ei yllä - on sellaista tietoista asiakkaan harhauttamista, että menisin sellaisesta varmaan aika nopeasti paskaksi.
Lähetetty: 08.05.2009 11:23
Kirjoittaja par-sky
EveryWoman kirjoitti:Etenkin yrityksille suunnattujen hakemistopalvelujen markkinointi - johon kuluttajansuojalaki ei yllä - on sellaista tietoista asiakkaan harhauttamista, että menisin sellaisesta varmaan aika nopeasti paskaksi.
Kyllähän osa puhelinmyyntifirmoista hoitaa työnsä asiallisesti, rehdisti ja kunniallisesti, mutta tiedän osan olevan vahvasti linjalla "valhe ja työ, kättä lyö".
Lähetetty: 08.05.2009 11:29
Kirjoittaja Nehemiah James
EveryWoman kirjoitti:Hyväksyn antamanne vastauksen.
