Lähetetty: 07.04.2009 10:19
Maito on ainakin silloin tällöin melamiinia ynnä muita pikku juttuja.Frederik Krueger kirjoitti:Ai niin siellähän ne vehkeet ovatkin lasia, myös naisten poikittain olevat.
Maito on ainakin silloin tällöin melamiinia ynnä muita pikku juttuja.Frederik Krueger kirjoitti:Ai niin siellähän ne vehkeet ovatkin lasia, myös naisten poikittain olevat.
Ketju perustuu tapauksen seuraamiselle. Lisäksi sivulauseessa pohdin saataisiinkohan näillä aikaiseksi terveydellistä haittaa perheen pienimmille. Kai aikuinen näistä selviää.Ylermi Ylihankala kirjoitti:Miten on, Pera, joko uskot?
"On hyvin epätodennäköistä, että lasinsirun nieleminen aiheuttaisi varaa ihmiselle.- Ihminen ei pysty nielemään kuin hyvin pieniä pyöreitä sirpaleita. Sisäelimet ovat niin liukkaita ja joustavia, että sirpaleet menevät elimistön läpi ja tulevat yleensä itsestään ulos ulosteen mukana, kertoo vatsaelinkirurgian ylilääkäri Esko Kemppainen Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.
Hän pitää erittäin poikkeuksellisena, että lasinsirun nielemisestä aiheutuisi vakavia ongelmia.
Esimerkiksi Meilahden sairaalassa ei ole koskaan hoidettu lasinsirpaleen aiheuttamia suolipuhkeamia."
Listaisitko tähän lietsomani epämääräiset hysteriat?Ylermi Ylihankala kirjoitti:^Eli suomeksi sanottuna tapasi mukaan lietsoit jotain epämääräistä hysteriaa.
"Mamut syövät meidän lapset"?exPertti kirjoitti:Listaisitko tähän lietsomani epämääräiset hysteriat?Ylermi Ylihankala kirjoitti:^Eli suomeksi sanottuna tapasi mukaan lietsoit jotain epämääräistä hysteriaa.
- Maa on menossa lamaan?
- Asuntokauppa on kestämättömässä tilanteessa?
- Työtilanne voi heiketä?
Tämä on oma näkemyksesi mielipiteistäni.Frederik Krueger kirjoitti:"Mamut syövät meidän lapset"?
Ihanaa että haluat auttaa! Osallistu siis yhteisvastuukeräykseen, 60% tuotosta menee kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Bangladeshiin. Lahjoita tilille Nordea 208918-6775 tai soita 0600 1 2009 (10,10€/puh + pvm).exPertti kirjoitti: Virallisesti ottaenhan näkemys on tyyliä "osa tänne tulevista mamuryhmistä heikentää yhteiskuntaamme ja toisaalta siihen käytetyllä rahalla auttaisi hädänalaisia paljon paremmin hädänalaisilla alueilla".
En rupea listaamaan. Sinulla nyt vaan on sellainen välillä jopa aivopestyn kuuloinen tapa tarttua tiettyihin asioihin. Et sinä sitä tietenkään itsestäsi tunnista saati myönnä. Toisaalta tämä kuitenkin osaltaan aiheuttaa väistämättä sinuun kohdistuvaa idari-läppää, mistä epäilemättä kärsit.exPertti kirjoitti:Listaisitko tähän lietsomani epämääräiset hysteriat?
Monta sataa miljoonaa jo autoinkaan verojen muodossa? Jos minulle luvattaisiin, että tänne tulisi vain työtä tekeviä maahanmuuttajia ja muita autettaisiin paikanpäällä niin voisi siitä ilosta jotakin maksaakin.Melnais kirjoitti:Ihanaa että haluat auttaa! Osallistu siis yhteisvastuukeräykseen, 60% tuotosta menee kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Bangladeshiin. Lahjoita tilille Nordea 208918-6775 tai soita 0600 1 2009 (10,10€/puh + pvm).exPertti kirjoitti: Virallisesti ottaenhan näkemys on tyyliä "osa tänne tulevista mamuryhmistä heikentää yhteiskuntaamme ja toisaalta siihen käytetyllä rahalla auttaisi hädänalaisia paljon paremmin hädänalaisilla alueilla".
Painajaistesi mukaisesti keräystuotosta 20% käytetään Suomen maahanmuuttajien työllistymiseen.
En nyt oikein käsitä. Miksi jos koettaa pohtia asioita hivenen monimutkaisemmin kuin iltalehti on sinun mielestäsi heti "aivopestyn oloinen"?Ylermi Ylihankala kirjoitti:Sinulla nyt vaan on sellainen välillä jopa aivopestyn kuuloinen tapa tarttua tiettyihin asioihin.
En edelleenkään ymmärrä miksi jotkut (ainakin sinä ja JoeB) näkevät nuo kaksi vaihtoehtoa toisensa poissulkevina. Eiköhän parempi ole käyttää sitä keinoa joka hädänalaisia parhaiten auttaa, joskus molempia samanaikaisesti. Tuo "käytetyllä rahalla auttaisi hädänalaisia paljon paremmin hädänalaisilla alueilla" ei ole mikään universaali fakta, vaan sinun värittynyt mielipiteesi.exPertti kirjoitti:Virallisesti ottaenhan näkemys on tyyliä "osa tänne tulevista mamuryhmistä heikentää yhteiskuntaamme ja toisaalta siihen käytetyllä rahalla auttaisi hädänalaisia paljon paremmin hädänalaisilla alueilla".
Et varmasti ole maksanut noin paljon veroja. Lienetkö itseasiassa edes vielä maksanut omia tähänastisia yhteiskunnalle aiheuttamiasi kuluja takaisin verojen muodossa.exPertti kirjoitti:Monta sataa miljoonaa jo autoinkaan verojen muodossa?
Monesti vain pelkkä paikan päällä auttaminen ei riitä, varsinkaan jos kyseessä on sota. Eivät suomalaiset sotalapsetkaan menneet Ruotsiin töihin, toivottavasti.Jos minulle luvattaisiin, että tänne tulisi vain työtä tekeviä maahanmuuttajia ja muita autettaisiin paikanpäällä niin voisi siitä ilosta jotakin maksaakin.
Niin mutta siten meillä ei olisi kulttuuririkasta elämää eikä päivittäisiä rasisti-syytöksiä. Mitäs nämä mamuintoilijat sitten keksisivät? Vastustamisen vastustamisen?exPertti kirjoitti:Melko helppo on arvioida, että rahanmeno päinvastoin pienenisi
Voisivathan he mennä valtion virkamiehiksi kiusaamaan ihmisiä. Esimerkiksi autoverohallinnossa on aina käyttöä kekseliäille ihmisille.Onslow kirjoitti:Niin mutta siten meillä ei olisi kulttuuririkasta elämää eikä päivittäisiä rasisti-syytöksiä. Mitäs nämä mamuintoilijat sitten keksisivät? Vastustamisen vastustamisen?
Käninän pääasiallinen lähde lienee se, että kun muut kiristävät pakolaislakejaan Suomi höllentää. Googleta vaikka "to tighten refugee law" jos haluat lukea mitä muu maailma tekee.Lolita kirjoitti:Ihme käninää.
Ei, vaan urpiaisen, Astrid Thorsin ja freddykrugerin kaltaisia ihmisiä.Lolita kirjoitti:
Somalejako te pelkäätte? .
http://www.ts.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0 ... :0:0:0:0:0:Lolita kirjoitti:Koska ne on otettava vastaan ja turvapaikkaa saa hakea, niin tp-hakijoita lappaa Suomeen ja turvapaikkahakemuksia jätetään ja käsitellään. Vain pieni osa jää Suomeen. Uskokaa nyt kun mä sanon, että niitä roudataan toisesta päästä pois Suomesta, ja ennen sitä niitten on asuttava jossain.
Joutaisivat muuttaa koko affenanmaan pakolaiskeskukseksi. Meillä kun ei ole sille mitään käyttöä.
Kai sä tiedät, että Saksassa niitä maahanmuuttajia vasta onkin? Turkkilaisia joka puolella!exPertti kirjoitti:Pitääpä katsella vähän millaisia inssinhommia vaikkapa etelä-saksasta löytyisi.