Kitinä

Melnais kirjoitti: Kerro nyt mikä siinä silmässä on! Tikku?

Ei. Etkö muka lue kaikkia päiväketjuja ja tee muistikirjaasi (pääsi sisään?) merkintöjä kaikista palstalle kirjoittajista ?!!?

Tuolta löytyy.

Vähitellen tällä silmällä alkaa näkemään. Voiteita ja tippoja vaan pitäis laitella parin tunnin välein Saa nädä kestääkö maanantaina olla koko normaalin päivän töissä. Tod.näk ei. Mut sithän tulen kotiin torkuille risaa silmää leputtamaan ja vähän sitä liikaa rasittuvaa viereistäkin !

exPertti kirjoitti:Meinasimme viedä omamme sellaiselle, mutta rupesi näyttämään niin kummalliselta paikalta. Jälkikäteen täytyy sanoa, että löytyy julkiseltakin puolelta hyviä paikkoja. On viihtynyt, ja hänestä on pidetty ja tautejakin ollut kohtuullisen vähän.

Korjattakoon vielä, että perhepäivähoitaja on julkisen puolen palkkaama, ei yksityinen. Julkisella tarkoitin sitä, että minun työskentelyni julkisen sektorin palveluksessa mahdollistaa sairaan lapsen ja oman itseni hoitamisen kotona ilman mukinoita.

Pulkannaru kirjoitti:

Melnais kirjoitti: Kerro nyt mikä siinä silmässä on! Tikku?

Ei. Etkö muka lue kaikkia päiväketjuja ja tee muistikirjaasi (pääsi sisään?) merkintöjä kaikista palstalle kirjoittajista ?!!?

Totta kai luen! Miten tämä lipesikin ohi, hävettää.

Silmävammat on mielenkiintoisia, pääasiassa koska ne ovat niin puistattavia että jo pelkkä ajatteleminen alkaa koskea omiin näköelimiin. Onneksi saat lääkkeitä, toivottavasti auttavat nopeasti.

Melnais kirjoitti: Silmävammat on mielenkiintoisia, pääasiassa koska ne ovat niin puistattavia että jo pelkkä ajatteleminen alkaa koskea omiin näköelimiin.

Onneksi silmä sentään kestää aika hyvin pieniä havereita. Itsekin olen kaivanut silmistä pois jos jonkinlaista rautaromua monesti. Kaikkien pahimpia ovat ovat pyörivästä teräsharjasta silmään lentäneet piikit. Niitä on kiva käydä nypityttämässä pois lekurilla..

daddykillkill kirjoitti: Sain juuri kuulla, että "saan" viettää ensi neljä viikkoa kesälomastani pojan kanssa kotona leikkien perhepäivähoitoa, kun äitee on töissä. Onhan se mukavaa... mutta. Tuleekin sitten toinen kesäloma peräkkäin kun luuhaan vaan kotinurkissa lasta hoitamassa.

Tavallaan jo nyt fiilistelen sua. Tuota ei kannata kirjoittaa vauvapalstoille, lentäisi muutama kivi niskaan (tosin ei liene pelkoa että kirjoittaisit ). Taitaa muutenkin olla tuo vapaa-aika kortilla ja sitten kun siihen olisi mahdollisuus (esim. päästä kunnolla sukeltamaan kun ei ole töitä) niin ei sitten kuitenkaan ole. Oma-aika, mikäs se sellainen on

Myönnän, että itseäni hiukan ahdistaa kun funtsin tätä aikaa, joka on edessä. Miehellä on väikkärin kirjoitusosia lähenemässä ja jo itsessään se työn ohessa vie julmetusti aikaa siitä yhteisestäkin, voin siis olettaa ettei omaa-aikaa tule lähes vuoteen olemaan juuri ollenkaan, tosin ei miehelläkään. Ja mä en sentään vaadi muutaQ leffahetkiä itselleni

daddykillkill kirjoitti:Sain juuri kuulla, että "saan" viettää ensi neljä viikkoa kesälomastani pojan kanssa kotona leikkien perhepäivähoitoa, kun äitee on töissä. Onhan se mukavaa... mutta. Tuleekin sitten toinen kesäloma peräkkäin kun luuhaan vaan kotinurkissa lasta hoitamassa.

Tämä meni jotenkin ohi ja huomasin vasta Pupun lainauksesta.

En hämmästyisi jos oma elämäni olisi tulevana kesänä tuollaista lapsenhoitosentristä. Siitä on nyt vaan jotenkin otettava se irti mitä pystyy. Lastattava rattaisiin ja bussilla keskustaan vilinää katsomaan tai jotakin sellaista.

Henkilökohtaisesti en asiasta valita, kun se ei suoranaisesti harmitakaan katsoa juniorin kasvua kun aina työkiireiltä ei muuten kaikkea ehdi näkemäänkään. Mutta hämmästelen joskus miten vähän joskus annetaan sitä omaa aikaa suhteessa. Tuntuu, että se ei ole edes validi mielessä käyvä optio.

No, jospa maailma parantuisi jos ja kun perustan sen tämän illan känniketjun, kuten olen suunnitellut...

Ottakaa ilo irti isyyskuukaudesta. Kaksi viimeistä viikkoa vanhempainlomasta isälle, niin loma tuplaantuu. Oli kiva juttu, suosittelen lämpimästi. Ja lasta ei kannata hoitaa yksin kotona, vaan käydä esim. mummolassa (kun on kesä ja kaikkea muuta sellaista). Mummot kun eivät voi olla hoitamatta lapsenlastaan ja antamalla lapselleen ansaitun lepotauon. Bonuksena herkut, nalkutuksettomuus ja muut vastaavat kivat judanssit.

^^Lienee suhteellisen yleistä ettei vuorokaudessa yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja saadakseen aikaa työhön, lapseen, parisuhteeseen ja itselleen. Tai ainakin näin koen kun ajattelen tulevaa aikaa ja kaikkea sitä mihin ajan pitäisi riittää. Varsinkin kun mammat ja papat asuvat satojen kilometrien päässä eli ei ole sitä tukiverkostoa.

Rouva Pupu kirjoitti:^^Lienee suhteellisen yleistä ettei vuorokaudessa yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja saadakseen aikaa työhön, lapseen, parisuhteeseen ja itselleen. Tai ainakin näin koen kun ajattelen tulevaa aikaa ja kaikkea sitä mihin ajan pitäisi riittää. Varsinkin kun mammat ja papat asuvat satojen kilometrien päässä eli ei ole sitä tukiverkostoa.

Meillä ei ole hoitajaa myöskään samassa kaupungissa. Lähin kummikin on matkan päässä. Meillä oma parisuhdeaika on se loppuilta joka ilta. Onneksi juniori on hyväuninen ja menee aina petiin yhdeksältä. Sitten välistä tulee otettua hänet mukaan jollekin pikku retkelle vaikkei olisikaan tarvis, jotta toinen saa olla ihan yksinään kotona hetken.

Tasapainoiluahan se on. Tärkeää on yrittää pitää se parisuhde mielessä sillä ei se itsestään hyvänä pysy. Toisaalta taas lapseni kanssa touhuaminen on itselleni mitä suurin henkireikä.

daddykillkill kirjoitti:
Sain juuri kuulla, että "saan" viettää ensi neljä viikkoa kesälomastani pojan kanssa kotona leikkien perhepäivähoitoa, kun äitee on töissä. Onhan se mukavaa... mutta. Tuleekin sitten toinen kesäloma peräkkäin kun luuhaan vaan kotinurkissa lasta hoitamassa.

Melkein tekis mieli todeta tähän, että elämä on täynnä valintoja. Tämä on juuri sitä mitä tulevat isit tälläkin palstalla luukuttivat kovaan ääneen, että mä olen nyt bilettänyt riittävästi, matkusteltu on ja pilluakin on saatu, joten nyt on aika kasvaa aikuiseksi ja lopettaa se loputtoman nuoruuden tavoittelu. Sitten tuleekin yllätyksenä, ettei lapsen saannin jälkeen enää voikaan tehdä oikeastaan yhtään vitun mitään muuta kuin huolehtia siitä palleroisesta.

Mutta hei, jonkun 10+ vuoden päästähän lasten kanssa voi tehdä jo jotain semimielekästäkin jo.

Onslow kirjoitti: ..pyörivästä teräsharjasta silmään lentäneet piikit.

Hyi yök sattuu! Suojalasit ovat ratkaisu, en nouse vuoteesta enää ilman niitä. Siitä saatte kaikki piikikkäät, lentelevät materiaalit!

Luulenpa ettei tuo parisuhde asia pääse unohtumaan, sattuneista syistä. Parisuhdehan on kuitenkin aina ollut numero 1 kun olen perustellut haluttomuuttani lapsen/lasten saantiin. Mähän olen halunnut jo aloittaa parisuhdeterapian, ihan niinQ varoiks

Normaalistihan tuo ilta-aika onkin sitä yhteistä aikaa, tuskin se miksikään lapsen syntymän jälkeen tulee muuttumaan, paitsi pakosta. Ja pakkohan se jonkin aikaa on, muuten ei edisty miehen projekti. Eli lienee kysymys siitä tekeekö hommia aina heti töiden jälkeen, jolloin lapselle ei jää aikaa vaiko sitten iltasella kun lapsi on nukkumassa. Ei tilanne toki joka ikinen päivä samanlainen ole, mutta kyllä se sitä jonkin aikaa tulee olemaan. Sille ei mitään voi vaikka päällään seisoisi

Pitää tietää ne omat tilanteensa ja realiteettinsa ja elää sitten niiden tuomien mahdollisuuksien mukaan.

Melnais kirjoitti:

Onslow kirjoitti:..pyörivästä teräsharjasta silmään lentäneet piikit.

Hyi yök sattuu! Suojalasit ovat ratkaisu, en nouse vuoteesta enää ilman niitä. Siitä saatte kaikki piikikkäät, lentelevät materiaalit!

Muistikuva ala-asteelta: oltiin lasitehtaalla luokkaretkellä, ja takapihalla oli kasa omituista lasijätettä, semmoisia pitkiä vieterimäisiä lasiruikuloita. Piti sitten uteliaana naperona poimia yksi semmoinen ja taittaa se poikki. Hiekanjyvän kokoiset lasinsirut singahtivat napsauksesta suoraan silmiini.

Tuoreessa muistissa oli opettajan aiemmin harjoittama nöyryytys ja täysin epäreilut rangaistukset, joten en kertonut hänelle mitään vaan pysyin asiasta hiljaa ja yritin kyynelehtiä sirut pois. Nyyh! Kävin myös vessassa huuhtelemassa silmiäni kraanavedellä. Onneksi sirut poistuivatkin ilman pysyvää vahinkoa. Taisi käydä tuuri.

MGandhi kirjoitti:Melkein tekis mieli todeta tähän, että elämä on täynnä valintoja. Tämä on juuri sitä mitä tulevat isit tälläkin palstalla luukuttivat kovaan ääneen, että mä olen nyt bilettänyt riittävästi, matkusteltu on ja pilluakin on saatu, joten nyt on aika kasvaa aikuiseksi ja lopettaa se loputtoman nuoruuden tavoittelu. Sitten tuleekin yllätyksenä, ettei lapsen saannin jälkeen enää voikaan tehdä oikeastaan yhtään vitun mitään muuta kuin huolehtia siitä palleroisesta.

Mutta hei, jonkun 10+ vuoden päästähän lasten kanssa voi tehdä jo jotain semimielekästäkin jo.

Öh, aika kärjistetty näkemys siitä mistä keskustellaan, mutta palstatyyliin soveltuva.

Joskus on jopa niin, että parasta lapsen kanssa on kun saa huolehdittua siitä lapsesta. Mitäkö höpisen? Esimerkiksi joskus yöllä nuhassa juniorin nenä tukkiintuu ja hän itkee sitä puolitajuttomassa tilassa lohduttomasti. Kun saat tavalla tai toisella röörit auki (lämmität rintakehää, pidät istuvassa asennossa yms.) ja yht'äkkiä kitinä loppuu (hieno termi) ja kädet veltostuvat. Samalla alkaa uninen tuhina niin parhaimmillaan sitä miltei liikuttuu kun siirtää pikkuisen takaisin punkkaan jatkamaan unia.

exPertti kirjoitti:Joskus on jopa niin, että parasta lapsen kanssa on kun saa huolehdittua siitä lapsesta.

En allekirjoita. Huoli sairaasta lapsesta, toistuvat sairastelut ja pätkittäiset yöunet ovat sen verran stressaavia juttuja, että hauskuus on kaukana.

Vesper kirjoitti:

Niba kirjoitti:Ketkä?

Niba hei, haistappa vittu.

NUUUHHH!!

Milloin juhlallinen haistelutilaisuus järjestetään?

MGandhin kirjoituksessa on omat pointtinsa, mielestäni sitä on turha kieltää. Kyllä sitä turuilla ja toreilla törmää niin miehiin kuin naisiinkin joilla on samanlaisia näkemyksia, mitkä eivät sitten lopulta kohtaa todellisuuden kanssa.

Riemumieleenkin yhdyn (toki siweästi), jos nyt raskausaikanakin on kaikenlaisia huolia pikkuisesta niin kyllä ne on potenssiin kaksi syntymän jälkeen. Ainakaan itse en koe näitä huolia kovinkaan palkitseviksi vaikka kaikki on lopulta mennyt niiden suhteen hyvin. Aina on toinen huoli odottamassa nurkan takana.

Riemumieli kirjoitti:En allekirjoita. Huoli sairaasta lapsesta, toistuvat sairastelut ja pätkittäiset yöunet ovat sen verran stressaavia juttuja, että hauskuus on kaukana.

Eivät nuo meillä jaksa stressata pahemmin, kun sairastelu on suht harvinaista ja normaalioloissa voi mennä 11 tuntiakin putkeen yöunia.

exPertti kirjoitti: Eivät nuo meillä jaksa stressata pahemmin, kun sairastelu on suht harvinaista ja normaalioloissa voi mennä 11 tuntiakin putkeen yöunia.

Aina välillä mietin, että onko nää Pertin ruusunpunaiset vauvapuheet vaan kiero juoni laittaa vahinko kiertämään...

Rouva Pupu kirjoitti:Riemumieleenkin yhdyn (toki siweästi), jos nyt raskausaikanakin on kaikenlaisia huolia pikkuisesta niin kyllä ne on potenssiin kaksi syntymän jälkeen. Ainakaan itse en koe näitä huolia kovinkaan palkitseviksi vaikka kaikki on lopulta mennyt niiden suhteen hyvin. Aina on toinen huoli odottamassa nurkan takana.

Onneksi oppimiskäyrä toimii tässäkin asiassa. Kun aluksi olet pelko perseessä jatkuvasti, kun pikkuinen alkaa liikkumaan ja kolhii itseään, vähän ajan päästä huolestuu vain, jos kolauksen jälkeen ei kuulu mitään. Ja onhan se aika ihqa, kun sana "Ishi" on aina huulilla ja kuuluu viimeisenä ennen unentuloa, minä kun olet pientä hoitanut joka kerta hänen ollessaan sairas.

MGandhi kirjoitti:Sitten tuleekin yllätyksenä, ettei lapsen saannin jälkeen enää voikaan tehdä oikeastaan yhtään vitun mitään muuta kuin huolehtia siitä palleroisesta.

Joillakin tuoreilla isillä voi retoriikka olla tuon suuntaista, mutta yhtälö ei tietenkään mene niin, että toinen poissulkee toisen. Jos olen tämän elämänkulun suunnilleen oikein ymmärtänyt, niin oman lapsen kautta saa elämään halutessaan sellaista sisältöä ja mielekkyyttä, jota muutoin on vaikea saada. Tällöin valinta ei ole lähtökohtaisesti mustavalkoinen, kuten kiva futis vs. pakollinen lastenhoito, vaan kiva futis vs. merkityksellisempi ja tärkeämpi, tätä kautta jopa kivempi lapsi.

En minä juurikaan sure etukäteen sitä, että (mahdollisesti) tuleva lapsemme terrorisoisi vapaa-aikaani, kuten lukuisia urheiluharrastuksiani tai vielä pahempi poksuani Harrastukset tullevat toki vähenemään tai ainakin muuttamaan muotoaan, mutta jotain tärkempää tulee tilalle.

Lilo kirjoitti:Aina välillä mietin, että onko nää Pertin ruusunpunaiset vauvapuheet vaan kiero juoni laittaa vahinko kiertämään...

Olen kyllä vilpittömästi kiintynyt tuohon tulokkaaseen enkä osaisi ilmankaan olla. Jos nuo kaikki ovat tuollaisia niin suosittelen.

MGandhi kirjoitti: Melkein tekis mieli todeta tähän, että elämä on täynnä valintoja.

Ihan provoilematta, paljonkos sulla on ikää mittarissa?

exPertti kirjoitti:Mutta hämmästelen joskus miten vähän joskus annetaan sitä omaa aikaa suhteessa. Tuntuu, että se ei ole edes validi mielessä käyvä optio.

Tälle olisi kyllä tilausta. Toiselle osapuolelle vielä enemmän kuin itselle

exPertti kirjoitti:No, jospa maailma parantuisi jos ja kun perustan sen tämän illan känniketjun, kuten olen suunnitellut...

Varmasti. Itse en voi osallistua kun vietän tipatonta tammikuu... tätä viikonlop... no tänään en varmasti ainakaan ota

MGandhi kirjoitti:Sitten tuleekin yllätyksenä, ettei lapsen saannin jälkeen enää voikaan tehdä oikeastaan yhtään vitun mitään muuta kuin huolehtia siitä palleroisesta.

Juu, näin kävi. Nilliti-nilliti ja nyyhkyn-nyyhkyn.

Tulee käymään sinullekin jossain vaiheessa. edellyttäen että päätät jonkun naisen siittää. Vaikka ajatuksen tasolla tuohon oman ajan menettämiseen on helppo valmistautua, sen totaalius tulee silti yllätyksenä. Kai tämä on-the-fly -oppiminen on "sitä kasvamista isyyteen" tai jotain muuta sellaista paskaa. Kun on 40 vuotta saanut tehdä melkein mitä huvittaa, poisoppiminen ei tapahdu hetkessä. Tai ehkä jostakusta Gloria-metroseksuaalista tulee PIM taikasauvaa heilauttamalla teh ISI kertaheitolla, mutta ei minusta ainakaan.

Jotenkin ei voinut silti välttyä Gantturan postausta lukiessa ajatukselta, että edelleenkin on kiellettyä lausua ääneen vanhemmuuidesta mitään negatiivistä tyyliin:
- vituttaa kun ei ole enää omaa aikaa
- vituttaa kun ei saa nukkua
- vituttaa työntää lastenvaunuja lumisateessa/pakkasessa kolme tuntia päivässä, että juniori saa nukkua
- yritäpä tehdä etäpäivää himassa kun juniori saa hampaita
- yms

Tämä ei silti poissulje sitä, etteikö oma <lapsen lempinimi tähän> olisi itselle todella, todella tärkeä ja rakas. Minä olen vaan pieni itsekäs ihminen, jonka pinna ja jaksaminen ovat rajallisia - enkä mikään vitun kirkasotsainen super-iskä joita akkojenlehdet ovat pullollaan.