Sivu 2/3
Lähetetty: 04.11.2008 10:01
Kirjoittaja bliss
Olen jo useamman vuoden ollut kokonaan höösämättä joulua, se kun tulee joka tapauksessa, tein sen eteen jotain tai en.
Vältän turhaa tavaraa ja yletöntä joulukoristelua ja -syömistä. Jos tuo sitten jollain tavalla siirtyisi muksuunkin, siis että ei tarvitse valtavaa tavaramäärää ja stressaamista, vähemmälläkin selviää.
Tietty jos pikkuäijä jossain vaiheessa haluaa, tehdään enemmän, mutta toistaiseksi jouluillaan kaikessa rauhassa ja ne pakolliset jouluruuatkin syödään mun vanhempien luona, ei kotona.
Kyllä me pipareita leivotaan, ja poltellaan kynttilöitä, mutta siinäpä se.
Lähetetty: 04.11.2008 10:08
Kirjoittaja bedlam
Mua jo pelottaa, että milloin se jouluhössötys alkaa kotosalla. Mielelläni menisin kaksistaan jouluksi jonnekin mökille mettän keskelle. Paljon ruokaa, viintä ja pihasauna.
Lähetetty: 04.11.2008 10:10
Kirjoittaja Dumis
Mutsi ilmoitti lähtevänsä Lappiin ja halus kakaransa messiin. Ei tarvi paljoa joulusiivouksista ressata.
Lähetetty: 04.11.2008 10:13
Kirjoittaja Madonna
bliss kirjoitti:
Tietty jos pikkuäijä jossain vaiheessa haluaa, tehdään enemmän, mutta toistaiseksi jouluillaan kaikessa rauhassa ja ne pakolliset jouluruuatkin syödään mun vanhempien luona, ei kotona.
Kyllä me pipareita leivotaan, ja poltellaan kynttilöitä, mutta siinäpä se.
Just noinhan se omanlainen joulu syntyykin!
Ja kuviot voi ja saa muuttua vuosien varrella ja perinteistä otetaan ja säilytetään ne mitkä sopii omalle perheelle.
Meillä on monia juttuja niin ruuissa kuin tekemisissäkin muuteltu sen mukaan kuin sopii meille ja miten halutaan.
Joulukirkko on vaihdettu jo aikojen alussa käynniksi kodittomien kissojen talolla joulupakettien kera ja maksalaatikko ynnä imelletty perunasellainen lensivät joulupöydästä kun ne ei maistu kellekään, ihan vain esimerkkeinä mainitakseni.
Joulukuusen haku alkaa löytää omaa traditiotaan ja se hevosteleva puuroilu aattoaamuna on jo kaivattu kuvio
Niitä tulee uusiakin juttuja kun päästää vanhoista irti eikä kato että mitä muut tekee
Glögiä alko tehdä mieli .. 
Lähetetty: 04.11.2008 10:14
Kirjoittaja swirl
Tykkään joulusta... etenkin nyt odotan sitä kovasti, kun ollaan viimein päästy muuttamaan pienestä luukusta isoon ihanaan kotiin, joten voidaan vähän laittaa joulujuttuja ja jopa kutsua ihmisiä meille viettämään joulua.
Mua huolestuttaa se, että äitini ja toinen siskoistani eivät voi olla saman katon alla lainkaan, enkä minäkään vapaaehtoisesti systeriä katselisi - tai etenkään kuuntelisi - ainakaan paria tuntia pidempään. Huolehdin kai liikaa siitä, että kenenkään ei tarvisi tuntea itseään hylätyksi jouluna. Kiva "jakaa" perheenjäseniä eri paikkoihin sen mukaan, kuka on puheväleissä kenenkin kanssa...
Pohdiskelen nyt jo mitä ruokia laitan; aina pitää kokeilla jotain uusia juttuja, koska perinteiset jouluruuat ovat aika tylsiä. Joulukuusestakin haaveilen, kun meille sellainen mahtuisi, mutta luulenpa, että se on järkevämpi jättää hankkimatta, koska talossa on kaksi kissaa.
Suurin syy innokkaaseen joulun odotukseeni on tänä vuonna se, että mulla on melkein kolme viikkoa lomaa
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Lähetetty: 04.11.2008 10:21
Kirjoittaja Madonna
Kuusi ja kissat/muut eläimet .. kuusi kiinni kattoon jottei pääse kaatumaan, kuusenjalka sellainen ettei sieltä voi juoda tai muuten plutailla siinä vedessä, koristeet hyvin kiinni oksiin ja särkymättömiä tietty (koristepallojen ponpahtelu lattialle kuuluu kyllä oikeaan jouluun

) eikä sitä lametta sitten kuuseen kun se on helppoa syödä ja saattaa viedä vaikka leikkaukseen kun kiertyy sisuksissa eikä mene poikki edes
Tietenkään ei aitoja kynttilöitä ja neulasten tippuminen tuo sitten myöhemmin omaa kivaa lisää koko kuusikuvioon
Kyllä kuusi siis olla pitää, muutenhan on liian siistiä ja helppoa, tunnu joululta ollenkaan

Lähetetty: 04.11.2008 10:23
Kirjoittaja Bluntly
Inhoan joulua.
Lähetetty: 04.11.2008 10:27
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
bedlam kirjoitti:Mua jo pelottaa, että milloin se jouluhössötys alkaa kotosalla.
Tässähän tämä joulun sanoma kiteytetysti. Minuakin ahdistaa jo valmiiksi läheisten jouluhössötys. Hirveet odotukset ja suoritusoletukset. Jos vain kaikki olisivat niinkuin minä...tai edes läheiseni olisivat. Muija on muuten jo pari kuukautta kysellyt joululahjatoivetta, että näin meillä

Lähetetty: 09.11.2008 14:15
Kirjoittaja Leila
Lapsille laitan joulua. Ihana miten meidän puolitoistavuotias tykkää kynttilöistä ja valoista ja pihan linnuista. Joulukuusi ja paketit ovat varmaan myös riemastuttavia tuon ikäiselle. Omat toiveet joululle ovat aika vaatimattomia, hyvää ruokaa ja sohvalla makailua käsi suklaarasiassa.
Lähetetty: 11.11.2008 5:03
Kirjoittaja Monsieur Manala
Bluntly kirjoitti:Inhoan joulua.
Minä en.
Minä vihaan sitä.
Lähetetty: 11.11.2008 8:48
Kirjoittaja exPertti
Monsieur Manala kirjoitti:Bluntly kirjoitti:Inhoan joulua.
Minä en.
Minä vihaan sitä.
Joulu on siitä epäoikeudenmukainen juhla, että silloin on oltava puoliso ja lapsia. Jälkimmäiset ovat oikeasti se syy miksi se kuusi koristellaan. Palkinnon voit lukea kasvoilta.
Lähetetty: 11.11.2008 11:02
Kirjoittaja Valkonikki
exPertti kirjoitti:Joulu on siitä epäoikeudenmukainen juhla, että silloin on oltava puoliso ja lapsia. Jälkimmäiset ovat oikeasti se syy miksi se kuusi koristellaan. Palkinnon voit lukea kasvoilta.
Uusin diagnoosini idiotismista.
Tui tui! //Patz
Lähetetty: 11.11.2008 11:07
Kirjoittaja exPertti
Valkonikki kirjoitti:exPertti kirjoitti:Joulu on siitä epäoikeudenmukainen juhla, että silloin on oltava puoliso ja lapsia. Jälkimmäiset ovat oikeasti se syy miksi se kuusi koristellaan. Palkinnon voit lukea kasvoilta.
Uusin diagnoosini idiotismista.
Tui tui! //Patz
Kun elin yksin ei ollut kuusta, jouluruuat syötiin jossakin sukulaisissa. Yksin eläessä olisi ollut kiva olla joku erityinen jolle antaa lahja.
Vaikka joulusta aina olenkin pitänyt niin vasta sitten kun näkee lasten ilmeet kuusta laitettaessa ja paketteja avatessa tajuaa mikä tässä on näin hienoa.
Kyllä sinäkin annat vielä periksi ja tulet takaisin.
EDIT: Tämän asian lieveilmiö on se, että joulun tienoilla sinkkujen kannattaa kokeilla mitä baarista lähtee mukaan
Lähetetty: 11.11.2008 11:25
Kirjoittaja Alisuorittava G
En nyt ihan niele tota ajatusta et joulu ois vaan perhejuhla. Osasin tiettyinä vuosina nauttia siitä Rauhan tunteesta yksin. Joulu tuoksui ja maistui ja etenkin kuulosti aivan super-ihanalta pikkuruisessa krunikan yksiössäni, josta en suinkaan poistunut kesken pyhien baariin vaan ainoastaan perheen luona käymään. Ja ruokavarastoja täydentämään. Joskus tunsin yksinäisyyttä mutta siitäkin pidin, tänä jouluna tulen varmasti hetkittäin kaipaamaan sitä kaikkea.
Koitan tehdä joulusta hyvän myös itselleni, enkä vain lapsille. Surullista kyllä mulle ei riitä pelkkä lasten katseleminen, tarvitsen tässä fiiliksen työstämistä vähän enemmänkin...
Lähetetty: 11.11.2008 11:34
Kirjoittaja Lolita
Yksi parhaista, ellei paras joulu oli, kun olin vapaaehtoisena töissä joulukahvilassa koko aaton. Keittelin kahvia ja laitoin kastettavaa pöytään, tiskasin ja juttelin ihmisten kanssa. Paljon oli yksinäisiä ihmisiä, jotka käväisivät parikin kertaa ilmaisella kahvilla ja lueskelemassa lehdet. Ja maahanmuuttajanuoria.
Sen jälkeen perinteinen joulu ei ole tuntunut juuri miltään.
Lähetetty: 11.11.2008 12:47
Kirjoittaja exPertti
Alisuorittava G kirjoitti:Osasin tiettyinä vuosina nauttia siitä Rauhan tunteesta yksin.
Joulu tuoksui ja maistui ja etenkin kuulosti aivan super-ihanalta pikkuruisessa krunikan yksiössäni, josta en suinkaan poistunut kesken pyhien baariin vaan ainoastaan perheen luona käymään. Ja ruokavarastoja täydentämään. Joskus tunsin yksinäisyyttä mutta siitäkin pidin, tänä jouluna tulen varmasti hetkittäin kaipaamaan sitä kaikkea.
Koitan tehdä joulusta hyvän myös itselleni, enkä vain lapsille. Surullista kyllä mulle ei riitä pelkkä lasten katseleminen, tarvitsen tässä fiiliksen työstämistä vähän enemmänkin...
Kyllä minä nimenomaan rauhallisuudesta olen pitänyt oli kyseessä sitten yksinolo tai perhejoulu. Mutta juuri noihin hetkittäisiin yksinäisyyden tunteisiin (jotka tietty vaihtuvat perhe-elämässä yksityisyyden ja oman tilan kaipuuseen, ihmisiä kun olemme) viittasin.
Tein rohkean arvelun, että ne juuri ovat suuria syitä siihen miksi osa ihmisistä julistaa jouluinhoaan.
Jouluketju
Lähetetty: 11.11.2008 22:42
Kirjoittaja Pulkannaru
En erityisemmin odota joulua. Kivat vapaapäivät, mahdollisesti, ja rauhallista yhdessäoloa läheisten kanssa. Nykyään joulu tuntuu tulevan vasta joulukuusta metsästä viime tingassa etsiessä. Ja jouluPukkeilu tietty auttaa, tänä vuonna lie 2..3 paikkaa. Lasten ilo on kivä nähdä ja se miten ne suhtautuu pukkiin. Jotkut pelkää, toiset tytöt flirtailee häpeämättä! K18 tilauksia ei vielä kyl oo tullu!!

Re: Jouluketju
Lähetetty: 12.11.2008 13:33
Kirjoittaja Alisuorittava G
Just eilen pähkäiltiin voidaanko lähtee mökille aatoks kun ei saada ketään komeeta pukkia sinne kuiteskaan. Lapsista niin väliä mutta minä tahdon pukkini!
Lähetetty: 12.11.2008 13:49
Kirjoittaja exPertti
http://i189.photobucket.com/albums/z240 ... gerie1.jpg
Kulkuuset, kulkuuset, riemuin helkkäilee...
Tulipa jouluinen olo.
Lähetetty: 12.11.2008 20:13
Kirjoittaja Stadinarska
Joulukonsertit.
Kuunnelkaa HYVIÄ kuoroja! Kiitän!
SA
no onkos tullut suvinen
Lähetetty: 13.11.2008 16:07
Kirjoittaja daddykillkill
Tähän saakka olen ollut erittäin jouluvastainen immeinen. Saap nähdä, muuttuuko fiilis nyt, kun on skidi?
Lähetetty: 17.11.2008 15:37
Kirjoittaja Niba
Lähetetty: 17.11.2008 15:38
Kirjoittaja milli
Tänään alkaa jouluhössötys, aion valmistaa tänään joulupiparitaikinan. Pipareiden paistaminen tapahtuu sitten vasta keskiviikkona.
Lähetetty: 17.11.2008 16:34
Kirjoittaja Niba
Joulun suurin uhka ei ehkä tulekaan taivaalta vaan
täältä??
Lähetetty: 17.11.2008 19:34
Kirjoittaja Hellu
Mä aion tänä vuonna tehdä mun miehelle joulukalenterin joululahjan sijaan. Kävin jo huinailee tossa seksikaupassa että mitä tilpehööriä sinne laittaisin, joihinki taskuihin tulee tietty pikkupulloja viinaa ja sit ajattelin käydä kasinolla varastaa pelimerkkejä.
Siellä pornokaupassa näin muuten tekopimpsan joka oli käsikranaatin muotonen! Siitä taitaa tulla nro 24!!