Itse näen, että itsemurhaan on kullakin subkjetiivinen oikeus, enkä epäile etteikö lapsilla voi em. tapauksista huolimatta olla edessä vielä pitkä ja hyvä elämä, MIKÄLI heille tarjotaan oikeanlaista apua ja tukea tunteiden läpikäymiseen ja pääsevät sinuiksi sen kanssa, että näin nyt vaan kävi eikä syy ollut heidän. Ei mitään heittelyä sijaisperheestä toiseen ja asian hyssyttelyä. Maailmassa on paljon lapsia, jotka ovat menettäneet vanhempansa traagisesti, ja useista näistä lapsista on kasvanut vahvoja ja terveitä aikuisia. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että oikeanlaisiin tukitoimiin on ryhdytty asap.
Ymmärrän kyllä myös Ylermin mieliä kuohuttaneen kommentin taustat, mutta kai sinäkin näet, että tässä on hyvä mahdollisuus myös sille, että lapsen psyyke aikanaan selviää tästä traumasta entistä vahvempana.. Itse näen eron lapsen ja aikuisen menetyksen välillä. Vaimonsa/miehensä menettävä menettää ihmisen, jonka kanssa on valinnut jakaa elämänsä. Lapsi menettää ihmisen, joka on huolehtinut hänestä. Vaikka kuulostaa ehkä karulta, lapsen tarpeet ovat EHKÄ helpommin korvattavissa toisen aikuisen läsnäololla. Äh, välittyyköhän tästä järjen hiventäkään..Anyway.
Kuule Niba, onhan se hirveää että menee jollain tällaisella valtakunnallisella keskustelufoorumilla kommentoimaan asiaa kuin asiaa ennen kuin siitä on tarkempaa tietoa! Koeta, Niba-hyvä, jotenkin pärjätä tuntemustesi kanssa. Haulikko ei ole ratkaisu. Jos olisin julma, lisäisin tähän jotain..
Miksi rekkautumatta lukiessa niba näkyy norattuna, mutta rekkautuneena pois noresta? Häh? Tuskaa.
