Lapsuudestani muistan ton elefanttimiehen ahdistuin siitä tosi paljon.
Kuolleiden runoilijoiden seura tuli ekana mieleen.
Leff(oj)a jo(i)ssa olet itkenyt
Armageddon on totaalisesti paskaa niille, jotka tieteestä ja avaruuslennoista mitään tietävät. MIksi edes katsotte scifiä jos tietonne ei riitä tuon perseestäolon tajuamiseen? Kaikki väärin ja hatusta vedettyä huuhaata. Paljon parempi oli samaan aikaan tullut vastaava komeettaleffa "Deep Impact", jossa oli sentään yritystä sillai, että ne tekniikat olisivat saattaneet jopa toimiakin. Ja Deep Impactissa ihan Armageddonia vastaavat liikutusarvotkin kun itsensä Maapallon puolesta uhraavat astronautit hyvästelivät läheisensä tai kohtaukset joissa perheet erosivat jotta edes jotkut pelastuivat. Tai ihqun Tea Leonin esittämä toimittajanainen päättää kuolla isänsä kanssa tsunamin tullessa. Niin ja panisin Leelee Sobieskia. Ja olihan siinä "Frodokin".NegaDuck kirjoitti:Eksistentiaalisen tuskan vaiko liikutuksen?Elppis kirjoitti:Armageddon (yks kyynel!)
Yksinäisen runkkarin on elo pitkä tie
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
Ilman naisen syliä se hautaan asti vie
Toiiiset oon luotuja nussiiimaan
Toiset o-ohoon tuomittu runkkaamaaan
Näin yksin yyyyksiin vaiiiiin....
-
Mulli75
-
SikaMika
-
Edith
En ole itkenyt mitään leffaa katsoessa. Mennyt päähän se, mitä äiti sanoi mulle pienenä Dallasista, että se on vaan satua.
Tv-dokkaria katsoessa itkin kunnolla joskus penskana, kun ekaa kertaa iski kasvoille natsien keskitysleirit täysin varottamatta. Äiti halus kattoo mun kanssa ohjelman, joka kertoi mukamas tavallisesta lapsuudesta 40-luvulla, jolloin äiti oli penska, mutta sitten se ohjelma kertoikin pääasiassa sodista ja keskitysleireistä. Esittivät sitä vielä joskus viikonloppuna päiväsaikaan, eivätkä misään varoittaneet etukäteen sisällöstä, että olis lasta voinut valmentaa sitä katsomaan. Ehkä mä silloin itkin ja järkytyin niin paljon, ettei enää elokuville riitä.
Tv-dokkaria katsoessa itkin kunnolla joskus penskana, kun ekaa kertaa iski kasvoille natsien keskitysleirit täysin varottamatta. Äiti halus kattoo mun kanssa ohjelman, joka kertoi mukamas tavallisesta lapsuudesta 40-luvulla, jolloin äiti oli penska, mutta sitten se ohjelma kertoikin pääasiassa sodista ja keskitysleireistä. Esittivät sitä vielä joskus viikonloppuna päiväsaikaan, eivätkä misään varoittaneet etukäteen sisällöstä, että olis lasta voinut valmentaa sitä katsomaan. Ehkä mä silloin itkin ja järkytyin niin paljon, ettei enää elokuville riitä.
-
ninnithequeen
-
Edith
-
ninnithequeen
-
prosessi
Minulla on ollut vähän samaa vaivaa, pääkoppa muistuttaa välillä turhankin tehokkaasti siitä, että kyseessä on fiktio. Luulisin, että tuo Grave of the Fireflies oli poikkeus sen takia, että se on piirretty, muttei ollenkaan sadunomainen, vaan äärimmilleen viedyn realistinen, ja aivoni eivät tienneet miten moista vastaan olisi pitänyt suojautua. Etenkin kun tiesi, että kuvaus sodan vaikutuksista oli liiankin totuudenmukainen.Edith kirjoitti:En ole itkenyt mitään leffaa katsoessa. Mennyt päähän se, mitä äiti sanoi mulle pienenä Dallasista, että se on vaan satua.
-
Rouva Pupu
