urpiainen kirjoitti:Joo, sellaisenkin. Kitinä ei liene oikea paikka koettaa selittää, miten kissa voisi periaatteessa soveltaa yrityksen ja erehdyksen kautta oppimaansa ilman käsitteellistä nousua.
Voisit silti koettaa, sillä minua kiinnostaa miten kissa voisi tunnistaa oven oveksi ilman jonkinlaista käsitteenmäärittelyä vähintään visuaalisessa muodossa, tyyliin "tasaisesta pinnasta erottuva nelikulmio, jonka keskitienoilla on ulkonema / muu selvästi erottuva syvennys tms., usein aukeaa jos kyseistä ulkonemaa sohii tai siihen ripustautuu tavalla tai toisella". Tämähän ei varsinaisesti vielä edellytä esim. tietoisuutta omasta itsestä. (Siihen viittaisi sekin, että tuo samainen kissa joka on aukonut ovia joita se ei voi tietää oviksi, yrittää hyppimistä sellaistenkin (liuku)ovien kohdalla, joissa ei ole varsinaista kahvaa, vaan esim. syvennys sormelle.)
Toisaalta myönnettäköön, että kyseinen kissa on poikkeuksellinen minun kokemukseni mukaan, ja minulla on sentään ollut yhteensä lähes 20 kissaa, joten sen käyttäytymisen perusteella ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä kissojen kyvyistä yleisesti. Ja lisäksi tuo kyseinen taito on muodostunut sille jonkinlaiseksi fetissiksi, kaikki mahdolliset ovet pitää aukoa aina ja kaikkialla, vaikka oven toisella puolella olevat asiat eivät kiinnostaisi ollenkaan, joten varsinainen pidemmälle viety tarkoituksellisuuskin puuttuu ainakin nykyisellään kokonaan.
Olet ilmeisesti harrastanut eläinpsykologiaa? Onko
tämä tuttu? Vaikka en kirjasta kovin innoissani loppujen lopuksi ole, tekee se kuitenkin hyvää työtä selittämällä esimerkkien kautta aika osuvasti, miksi useimmissa tapauksissa, joissa antropomorfistelevat eläintenystävät vetoavat käsitteelliseen ajatteluun, evoluutioargumentit tukevat aika yksiselitteisesti käsitteelliseen ajatteluun vetoamatonta selitystä. Kirjoittaja myös näkee aika hyvin sosiaalisen elementin välttämättömyyden (ja sen, miksi tällainen sosiaalinen konstruktionismi ei ole millään muotoa naturalismille vastakkaista).
Hmmm... Mikä lasketaan eläinpsykologian harrastamiseksi? Lukenutkin tietenkin olen, mutta ensisijaisesti olen käyttänyt omia silmiäni. Tuota kirjaa en ole lukenut, enkä olisi varmaan lukenutkaan, vaikka siihen olisin törmännytkin, koska tuollainen jo nimestä paistava vastakkainasettelu ihminen vastaan eläimet ärsyttää. Suurin osa antropomorfistelevista eläintenystävistä tietenkin vetoaa vääriin asioihin, kuten millä alalla tahansa maallikot tekevät.
Sen sijaan tieteentekijöilläkin on omat ongelmansa määrittelyjen kanssa, johon voisin ottaa uudelleen esimerkiksi sen samaisen poikkeuskissani, koska sen tekemiset ovat välillä suorastaan pelottavan hyvin tutkimusongelmia havainnollistavia. Peiliähän usein käytetään keinona määritellä tietoisuus omasta itsestä, mutta entä jos eläintä kiinnostaakin vain kaikki muu peilistä näkyvä, eikä sen oma kuva ollenkaan? Eli kissa katsoo kiinnostuneena, miten sen kissakaveri sekä istuu peilin vieressä että näkyy peilistä, mutta omaa kuvaansa se ei katso ollenkaan. Samaten kaikki taustalla oleva kiinnostaa paljon enemmän, siinä määrin että kissaa harmittaa kun se ei peilin ominaisuuksien vuoksi pysty kurkistamaan itsensä taakse. Jos kissan katseen eri asioihin kohdistumisia laskee, niin kuin usein tehdään, onko omaan itseen kohdistuvien katseiden poikkeuksellinen vähyys merkki itsensä tiedostamisesta vai tiedostamattomuudesta? Vai eikö mistään, ottaen huomioon, että se itse on kuitenkin asia joka peilistä aina katsottaessa näkyy, joten sen arvo mielenkiinnon kohteena voi siitäkin syystä olla vähäinen. Kyseinen kissa on myös käyttänyt peiliä apunaan tietääkseen, milloin keittiöstä eteiseen kävelevän toisen kissan kimppuun kannattaa hyökätä niin, ettei se ehdi tajutakaan mikä siihen oikein iski, itsehän se on tietenkin silloin ollut näkymättömissä.
Mutta jälleen kerran, vain tuo yksi kissani on osannut toimia noin, muut kissat vain naukuvat tyhminä omille peilikuvilleen, joten tapauksieni todistearvo yhtään mistään on nolla.
Sen sijaan omaan suhtautumiseeni eniten on vaikuttanut variksiin tutustuminen. Ennen kuin minulla oli varista vertailukohtana, varmasti yliarvioin monen muun eläinlajin henkiset kyvyt. Varikset ovat kuitenkin niin pelottavia henkisine kykyineen, että tuntuu suoranaiselta loukkaukselta niitä kohtaan väittää, ettei millään eläimillä ole käsitteellistä ajattelua. Niidenkin kohdalla järjestelmällinen tutkimus on kuitenkin äärimmäisen hankalaa, koska ne arvottavat asioita niin omalla tavallaan. Ja niillä on mielialoja, joita en ainakaan itse ole samassa mittakaavassa löytänyt mistään muista tapaamistani eläimistä. Teepä tutkimusta mykkäkoulua pitävän variksen älystä. Eikä ruokaakaan voi käyttää "koulutusvälineenä", koska nälkäinen varis puolestaan on aina kiukkuinen ja täysin yhteistyöhaluton. Näkee siis mieluummin nälkää kuin miellyttää yhtään ketään, ja jos todella täytyy miellyttää, niin tekee vain sen edellytetyn minimin.