Hermann Hoth kirjoitti:
Pakko kompata. Vanhempiaan voi auttaa, mutta siitä ikeestä olisi syytä päästä irti, että pitää kysyä lupa käydä ostamassa irtokarkkeja (isommista asioista puhumattakaan).
Voin kyllä ymmärtää Gattista sen suhteen, että paheksuvia katseita saa, jos rahaa käyttää vähänkään ns. "turhaan" (siis se katseen antaja ajattelee ostosta turhana). Ei lähipiirissä ole sellaista, mutta voisin sanoa tuntevani erään, joka osin näin ajattelee.
Että menee offtopiciksi. Kaikki keskustelut kääntyy minun ruikutukseeni.
Nyt täytyy ymmärtää, että äiteeni on syntynyt 1930. Sota- ja pula-ajan lapsia siis. Päähän jäänyt siis säästäväisyys ja "turhien" ostosten välttäminen. "Turhaa" taas on kaikki, mitä äitini ei itse ole tarvinnut.
Muistan kun parikymppisenä ostin omilla rahoillani ekan stereoradionauhurini. (Levysoitinta meillä ei tietenkään koskaan ollut) Mankka oli minulle rakas peli, sillä tutustuin niin rock- kuin klassiseenkin musiikkiin. Mutta päiväkirjamerkintöjeni mukaan Äitee silloin huusi minulle sen ostamisesta kaksi viikkoa pää punaisena.
Eipä silti, ei minua mikään kerskakulutus itseänikään huvita. Kumma ilmiö, että kun rahattomana teki mieli ostaa vaikka mitä pikku hilavitkuttimia, nyt ei teekään niin mieli kun tiedän että todella voisin ne ostaa. (Nyt harkitsen kyllä nörttigadgettina isoimman Leatherman-työkalun tilaamista, mutta sitten minun pitäisi siepata postin tuoma saapumisilmoitus ennen kuin äiti sen näkee
)
Lisähankaluutena vielä, että äiti niin rakastaa ja kunnioittaa veljeään, siis vanhaisäntää jolta talo minulle sukupolvenvaihdoksella siirtyi, että kokee kaiken olevan vieläkin veljensä omaisuutta. (Mutta kumma kyllä ei enoani edeltävien sukupolvien omaa, eikä seuraavien sukupolvien kuten minun, vaan vain ja ainoastaan enoni.. ) Tuo puukauppakin oli mielestäni järkevintä tehdä nyt, niin ainutlaatuisen jyrkkä jo nyt laskeva hintapiikki kesällä tukkipuun hinnoissa oli. Mutta tietenkään en uskaltanut kertoa äidille ennen kuin kolmisen viikkoa sitten, ja siitä äiti sai viikon kestävän viha-itku-hysteriakohtauksen. Oleellista kuulemma on, mitä veljensä eli enoni ajattelee.. no sekään ei tiedä ja sille en perkele ainakaan uskalla raportoida!!
Joku ehdotti kledjujen ostamista.. no trendipelleilyä inhoan, mutta saattaisin alkaa pukeutumaan "asiallisesti".. tai miksi oikeastaan? En minä missään JAKSA käydä. Viimeiset puolitoista vuotta rasitti niin, että haluan talviunille. Pahasti väsy.
Maksoin muuten eläkeläis-isäni (uuden käytetyn) auton käsirahan 1600 euroa- ja sitten tietysti kohta tonnin edestä korjauskustannuksia.. äitini mielestä sekin on kuulemma enoni rahoja enkä saisi isääni niillä auttaa..
huima kirjoitti:
Todellakin. Elitessä on vielä nuoria taiteilijapystytisuja, jotka kulkevat vanhempien taiteilijoiden seurueissa etsien innostusta ja toisaalta pääsyä piireihin. Jos Gattaca pyrähtäisi itsevarmana paikalle paria vanhaa happopäätä turpaan paiskoen, olisi peli jo melkein suoraan pelattu valmiiksi.
Jos on yhtään pitänyt itsestään huolta, ovat vanhat alkoholin turruttamat entiset suuruudet Elitessä pieni haaste ja sen jälkeen edessä aukeaa pystytisujen loppumaton meri. Feimiä joutuu ylläpitämään käymällä silloin tällöin Taidehallissa ja pikkugallerioiden avajaisissa, ja silloinkin puhuen mahdollisimman vähän.
Ole taidemaailman Dirty Harry.
Hmmmmm... saattaisin onnistua tuollaista bluffaamaan, olen nimittäin aika homosti pitkään ollut kiinnostunut modernista maalaustaiteesta. Tai modernista ja modernista, taitaa olla vanhojen Roberto Mattan ja Yves Tanguyn ym. fanitusta.
Miten parikymppisenä kuvittelin eläväni nelikymppisenä:
Minulla olisi jo pitkään ollut se sukutila. Siellä asuisin kauniin vaimoni, kenties lapsen tai parin ja useamman koiran kanssa. Minulla olisi oma ultralight-lentokone ja matkustelisin vaikkapa Afrikassa, Alaskassa ja Himalajalla.
Siitä kuvitelmasta unohtui kokonaan pois vanhempani ja enoni!