Sivu 2/7

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 19.07.2007 22:33
Kirjoittaja Elukka
Rahkapussi kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Yritän siis sanoa, että jos treffikumppanin pään sisältö ja kyky välittää sitä muille eivät ole tietynlaisia, livekontaktista minun kanssani ei koskaan tule sanottavan ihmeellistä. Siksi on minulle luontevampaa treffailla ainoastaan niitä, joiden korvien välin olen kirjallisen valintamenettelyn avulla todennut lupaavaksi. Ulkonäköön perustuva ja tietyn fyysisen sijainnin rajaama tutustumistoiminta on siihen verrattuna kuin etenisi sokkona karsinassa, jossa ei välttämättä ole yhtäkään sopivaa tyyppiä. Eli hulluutta.
Aamen! Olen NIIN samaa mieltä.

Jännittävintä tässä on se, että kun nykyään liikun netissä ja IRL ilman taka-ajatuksia parisuhteesta tai muusta virityksestä, törmään molemmissa paikoissa mielettömän lahjakkaisiin ja karismaattisiin miehiin. Sitä saa mitä tilaa eli romanssivaaraa ilmassa :-D
:komp:
Nettideitissä on oikeastaan kaksi merkittävää etua:
Netitse on ujonkin ihmisen ehkä helpompi vaihtaa ajatuksia potentiaalisen kumppanin kanssa kuin hermostuttavassa sosiaalisessa tilanteessa, ja lisäksi pääsee varmistamaan ajatusmaailman yhteensopivuuden ennen kuin huomio harhautuu vähemmän relevantteihin asioihin.
("Vau, 715517!")

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 2:33
Kirjoittaja Herra Manala
Rahkapussi kirjoitti: Tiedätkö/tunnetko yhtään paria, joiden parisuhde on saanut alkunsa verkossa?
Eikö fiksumpaa olisi ollut tänä päivänä kysyä Tiedätkö/tunnetko yhtään paria, joiden parisuhde on saanut alkunsa jossain muualla? Helvetti, taidan tuntea jopa kaksi sellaista pariskuntaa! Jopa baareissa joka viikonloppu 10 vuotta ravannut kulmien komein kaverini löysi sitten loppupeleissä kihlattunsa 400 kilometrin päästä netin kautta.

Olen kyllä edelläkirjoittaneen sekä EW:n kanssa aika tavalla samoilla linjoilla noiden karsimisasioiden suhteen. Kumppanin luotaaminen ulkonäöllisten miellyttävyyksien kautta siirtyen ottamaan selvää henkimaailmasta on aivan helvetin turhauttavaa, koska 99% ihmisistä on joka tapauksessa tunnevammaisia vatipäitä.

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 8:39
Kirjoittaja Tix
Herra Manala kirjoitti:Eikö fiksumpaa olisi ollut tänä päivänä kysyä Tiedätkö/tunnetko yhtään paria, joiden parisuhde on saanut alkunsa jossain muualla? Helvetti, taidan tuntea jopa kaksi sellaista pariskuntaa! .
Taidat tuntea aika nettiaktiivista väkeä. Lukuunottamatta itseäni lähipiirissäni ei taida olla ketään joka olisi pariutuneena netin kautta (mukaan lukien vanhat ystävät, opiskelukaverit ja työkaverit.) Nettiaddiktien keskuudessa prosentti voi olla korkeakin, mutta ne joilla on sitä laiffia myös tapaavat ihmisiä muualla.

Baarissa tavanneita pariskuntia taidan tuntea kolme. Kaikki naimisissa.

Lähetetty: 20.07.2007 9:18
Kirjoittaja Vihtahousu
Kitinä/City-piirien ulkopuolelta ennyt heti muista/tiedä yhtään paria joka olis netin ansiosta pariutunut.

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 9:49
Kirjoittaja Clay
Tix kirjoitti:
Herra Manala kirjoitti:Eikö fiksumpaa olisi ollut tänä päivänä kysyä Tiedätkö/tunnetko yhtään paria, joiden parisuhde on saanut alkunsa jossain muualla? Helvetti, taidan tuntea jopa kaksi sellaista pariskuntaa! .
Taidat tuntea aika nettiaktiivista väkeä. Lukuunottamatta itseäni lähipiirissäni ei taida olla ketään joka olisi pariutuneena netin kautta (mukaan lukien vanhat ystävät, opiskelukaverit ja työkaverit.)
Kertoo jotain siitä miten ihminen aikansa käyttää, jos vaihtoehdot ovat netti ja baarit. EveryWomanin vastauksen mustavalkoisuus kyllä kieltämättä yllätti, mutta ei kai netin "paremmuudelle" ole muuta verrokkia kuin kälyset lähipubit.

Kyllä netissä puolensa on, mutta ennemmin ajatusmaailmojen samankaltaisuus ainakin minun tapauksessani poikii kavereita - sydämentykytykset tulee sitten niistä TISSEISTÄ.

Lähetetty: 20.07.2007 9:51
Kirjoittaja didi
Vihtahousu kirjoitti:Kitinä/City-piirien ulkopuolelta ennyt heti muista/tiedä yhtään paria joka olis netin ansiosta pariutunut.
Mulle taas tulee mieleen muutamia pareja, jotka eivät muuten ole aktiivisia netin käyttäjiä, mutta kuitenkin puolisot on löytynyt netistä.

Lähetetty: 20.07.2007 11:22
Kirjoittaja Lolita
Vihtahousu kirjoitti:Kitinä/City-piirien ulkopuolelta ennyt heti muista/tiedä yhtään paria joka olis netin ansiosta pariutunut.
Komps komps.

Lähetetty: 20.07.2007 11:22
Kirjoittaja Googlebot
Paljon niistä puhutaan, mutta silti en tunne yhtään miestä joka olisi ostanut ns. postimyyntivaimon netistä.

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 11:25
Kirjoittaja Kreitsu
Tix kirjoitti: Lukuunottamatta itseäni lähipiirissäni ei taida olla ketään joka olisi pariutuneena netin kautta (mukaan lukien vanhat ystävät, opiskelukaverit ja työkaverit.)
Äläs nyt, me asutaan Veen kanssa aika lähellä sinua ja ollaan pariuduttu netin välityksellä. Taisit jopa hieman avittaa asiassa... :P

Lähetetty: 20.07.2007 11:38
Kirjoittaja Pyry-Matias
Mites muuten näette pariutumisen tämän palstan kautta? Kuinka moni miettii nytkin, kuka voisi olla se nätti ja mukava kumppaniehdokas? Antaako palstakirjoitukset mitään kuvaa toisesta, persoonasta ja ajatusmaailmasta? Jos, niin riittääkö se vielä mihinkään? Edes treffipyyntöön?

Mä olen itse aika kyyninen palstan kautta tapahtuvaan suhteeseen juuri mainitsemani rl-vuorovaikutussuhteen tärkeyden vuoksi. Vaa'assa painaa myös se tosiasia, että keskustelupalstoilla aikaansa viettävät ovat sosiaalisilta taidoiltaan keskivertoa vaatimattomampia.

Lähetetty: 20.07.2007 11:51
Kirjoittaja nowaysis
Pyry-Matias kirjoitti:
Mä olen itse aika kyyninen palstan kautta tapahtuvaan suhteeseen juuri mainitsemani rl-vuorovaikutussuhteen tärkeyden vuoksi. Vaa'assa painaa myös se tosiasia, että keskustelupalstoilla aikaansa viettävät ovat sosiaalisilta taidoiltaan keskivertoa vaatimattomampia.
Tuo on kyllä aikamoista bullshittiä. Siis ettei palstailijat muka pärjäis sosiaalisilla taidoillaan oikeassa elämässä. Ei ihan pieni osa mun tämänhetkisistä parhaista kavereista on löytynyt tavalla tahi toisella netistä, enimmäkseen täältä :) Tietty osa ihmisistä kokee uskaltavansa ilmaista itseään parhaiten netin kautta, mutta ainakaan näillä mun tuntemilla tapauksilla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia kommunikoida myös kasvokkain. Tästä kertonee myös lukuisat "miittailut", joita nykyisin ihan normaaleiksi kaveritapaamisiksikin voisi kutsua. Miittimiitit sit erikseen.

Astuinko provomiinaan, vai oliko sulla vaan kyyninen hetki menossa?

Ai niin, itse suhtaudun varauksella nettideittailuun tositarkoituksella sen takia, että noin 99% ihmisistä ei kuitenkaan täytä mun ulkonäkövaatimuksia, ja kuulemma täällä intternetissä on vielä yleistä VALEHDELLA ja PUIJATA ja FOTOSOPATA ulkonäköasioissa niin ala siinä sitten siivilöimään jyvät akanoista. Ei tänx.

Kuulun siis tunnustuksellisesti siihen pinnallisjakaumaan, jolle vetoava ulkonäkö on ehdoton edellytys sille, että minkäänlaista suhteenpoikasta/fyysistä kanssakäymistä tekisi edes mieli. *Licks*

Lähetetty: 20.07.2007 12:05
Kirjoittaja Pyry-Matias
nowaysis kirjoitti:Tuo on kyllä aikamoista bullshittiä. Siis ettei palstailijat muka pärjäis sosiaalisilla taidoillaan oikeassa elämässä.
Sanotaanko, että tämä on myös "makuasia". Pärjätä ja pärjätä, en itse käyttäisi tätä sanaa. Kyllä suurin osa tietenkin pärjää, moni hyvin, mutta sellainen sosiaalinen samanhenkisyys ja siihen liittyvät asiat, niitä on keskimäärin vähemmän. *yrittää olla diplomaattinen*

Ja kyllähän tuo ulkonäköjuttu on mullekin ongelma puhuttaessa nettitreffailussa, tosi harva miellyttää tarpeeksi.

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 12:50
Kirjoittaja EveryWoman
Clay kirjoitti:Kertoo jotain siitä miten ihminen aikansa käyttää, jos vaihtoehdot ovat netti ja baarit. EveryWomanin vastauksen mustavalkoisuus kyllä kieltämättä yllätti, mutta ei kai netin "paremmuudelle" ole muuta verrokkia kuin kälyset lähipubit.
Kikkeliskokkelis. Kommentissani oli vain yksi selkeä dikotomia: netti = ei-paikkasidonnainen tapa vs. IRL = paikkasidonnainen tapa. Tempaisepa tuohon harmaan sävyjä väliin, jos kykenet. Baareista mainitsin vain "sinä toisena suosittuna" tapana, en toisena mahdollisena.

Arvioidaanpa sen sijaan oman ajattelusi mustavalkoisuutta:
Clay kirjoitti:Kyllä netissä puolensa on, mutta ennemmin ajatusmaailmojen samankaltaisuus ainakin minun tapauksessani poikii kavereita - sydämentykytykset tulee sitten niistä TISSEISTÄ.
Ihan kuin hyvä ystävyyssuhde ei olisi yksi parhaita pohjia hienolle parisuhteelle. Jos nuo sulkevat toisensa pois, luulisi parinvalinnan olevan helppoa: tarraudutaan kiinni ensimmäiseen oikealla kuppikoolla varustettuun sinkkukinkkuun.

:perse:

Lähetetty: 20.07.2007 12:54
Kirjoittaja EveryWoman
Pyry-Matias kirjoitti:
nowaysis kirjoitti:Tuo on kyllä aikamoista bullshittiä. Siis ettei palstailijat muka pärjäis sosiaalisilla taidoillaan oikeassa elämässä.
Sanotaanko, että tämä on myös "makuasia". Pärjätä ja pärjätä, en itse käyttäisi tätä sanaa. Kyllä suurin osa tietenkin pärjää, moni hyvin, mutta sellainen sosiaalinen samanhenkisyys ja siihen liittyvät asiat, niitä on keskimäärin vähemmän. *yrittää olla diplomaattinen*
Siis hetkinen. Olet hyvin aktiivinen netissä - aktiivisimpia kitisijöitä viime aikoina. Sinulla on mielestäsi ylivertaiset sosiaaliset taidot, joiden tasolle et usko netissä aktiivisen henkilön yltävän. Huomaatko ristiriidan?

Peeäs: kuinka ollakaan, sain vartti sitten asunnostani poistuneelta henkilöltä, jota en ole aiemmin tavannut, kehuja sosiaalisesta helppoudestani. *vink*

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 13:03
Kirjoittaja EveryWoman
Tix kirjoitti:Nettiaddiktien keskuudessa prosentti voi olla korkeakin, mutta ne joilla on sitä laiffia myös tapaavat ihmisiä muualla.
Miten luenkaan rivien väleistä seuraavat asenteet:
1. netissä aktiivisia ovat vain nettiaddiktit, ja
2. elämää on vain netin ulkopuolella?

Perustelkaa aivopierunne!

Lähetetty: 20.07.2007 13:14
Kirjoittaja Bliss
Tähän mulla on hyvin tiukka mielipide. Ei enää koskaan nettitreffejä.

Edellinen ja ainoa kerta johti lopulta avioeroon

Lähetetty: 20.07.2007 13:34
Kirjoittaja SaintJohnPerse
Bliss kirjoitti:Tähän mulla on hyvin tiukka mielipide. Ei enää koskaan nettitreffejä.

Edellinen ja ainoa kerta johti lopulta avioeroon
Älä nyt vielä luovuta... Netti on täynä tulevia ex-puolisoja...

Lähetetty: 20.07.2007 13:51
Kirjoittaja Chap
Bliss kirjoitti:Edellinen ja ainoa kerta johti lopulta avioeroon
Luuletko, että lopputulos olisi ollut toinen, jos olisitte tavanneet esim. lähibaarissa?

Lähetetty: 20.07.2007 13:54
Kirjoittaja Bliss
Chap kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Edellinen ja ainoa kerta johti lopulta avioeroon
Luuletko, että lopputulos olisi ollut toinen, jos olisitte tavanneet esim. lähibaarissa?
Paha mennä sanomaan. Mutta en siitä huolimatta nettideittaile enää. Ei o aikaa, enkä taida olla ihan halutuimmasta päästä deittikaveri edes :lol:

Lähetetty: 20.07.2007 13:58
Kirjoittaja SaintJohnPerse
Bliss kirjoitti:
Chap kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Edellinen ja ainoa kerta johti lopulta avioeroon
Luuletko, että lopputulos olisi ollut toinen, jos olisitte tavanneet esim. lähibaarissa?
Paha mennä sanomaan. Mutta en siitä huolimatta nettideittaile enää. Ei o aikaa, enkä taida olla ihan halutuimmasta päästä deittikaveri edes :lol:
Eikös YH-äidit olekin kuuminta hottia netissä?

Re: Romanssi sai alkunsa netistä?

Lähetetty: 20.07.2007 13:59
Kirjoittaja Clay
EveryWoman kirjoitti: Arvioidaanpa sen sijaan oman ajattelusi mustavalkoisuutta:
Clay kirjoitti:Kyllä netissä puolensa on, mutta ennemmin ajatusmaailmojen samankaltaisuus ainakin minun tapauksessani poikii kavereita - sydämentykytykset tulee sitten niistä TISSEISTÄ.
Ihan kuin hyvä ystävyyssuhde ei olisi yksi parhaita pohjia hienolle parisuhteelle. Jos nuo sulkevat toisensa pois, luulisi parinvalinnan olevan helppoa: tarraudutaan kiinni ensimmäiseen oikealla kuppikoolla varustettuun sinkkukinkkuun.
Luulin rakkauden olevan jotain enemmän kuin parhaimman näköisen kaverin bylsimistä, mutta olenkin lukenut liikaa kirjoja. Ehkä ystävyyden avulla vaivihkaa reittä pitkin ylös kiipiäminen voisi olla tyyliäni, olen aika pitkäjänteinen - pitää harkita asiaa.
En ole niin komea, että saisin seuraa tarraamalla ryntäisiin kiinni, elämä on kovaa.

Lähetetty: 20.07.2007 13:59
Kirjoittaja Bliss
SaintJohnPerse kirjoitti: Eikös YH-äidit olekin kuuminta hottia netissä?
Juu, straight from hell :D

Lähetetty: 20.07.2007 14:15
Kirjoittaja SaintJohnPerse
Bliss kirjoitti:
SaintJohnPerse kirjoitti: Eikös YH-äidit olekin kuuminta hottia netissä?
Juu, straight from hell :D
Aina käyttämässä meitä nuoria viattomia miehiä hyväkseen....

Lähetetty: 20.07.2007 14:18
Kirjoittaja LillyMunster
Mun iskälläkin on pari suhdetta saanut alkunsa netistä. Uskomatonta.

Se on muuten totta, että silloin sisältö vaikuttaa enemmän kuin ulkonäkö. Näin täytyy olla, sillä erään nettipimunsa iskä loppupeleissä kuitenkin dumppasi, sillä tämä ei laihduttanutkaan...
Aivan kuin iskäni olisi enää itse mikään ykköspalkinto, näyttää vanhemmalta kuin oma isänsä ja on muutenkin- öö, mitenkä tämän nyt sanoisin... Eh, elämää nähneen näköinen ja oloinen tapaus.

Pohdittiin tätä asiaa äitini kanssa (joka ei ihme kyllä harrasta nettideittailua) ja emme voi muuta kuin ihmetellä. IRL isäni ei koskaan varmaan saisi taivuteltua ketään ulkoisen olemuksensa ansiosta vällyihin, mutta netissä lepertelyllään hän saa emännät pehmeiksi jo ennen ensi kohtaamista, jonka täytyy olla todella ristiriitainen ja hämmentävä kokemus, ainakin näille iskän neitosille.
Kröhöm, anteeksi, nettiystäville.

Lähetetty: 20.07.2007 14:21
Kirjoittaja Googlebot
Pyry-Matias kirjoitti:Vaa'assa painaa myös se tosiasia, että keskustelupalstoilla aikaansa viettävät ovat sosiaalisilta taidoiltaan keskivertoa vaatimattomampia.
Noh noh, älä nyt ole noin kriittinen itseäsi kohtaan.

Jos mietin tuntemiani rl-pareja, useimmat ainakin niistä joiden yhteisen historian alun tunnen, tuntuvat tavanneen puoliskonsa muualla kuin netissä.

Yksi meni naimisiin opiskelupaikalla tapaamansa naisen kanssa. Toinen ulkomaalaisen naisen kanssa jonka tapasi opiskellessaan ulkomailla. Kolmas samassa yliopistossa olleen nuoremman opiskelijaneitosen kanssa, missä hän toimi valmistuttuaan ja väitöskirjaansa tehdessään assarina. Joku tutustui naiseen molempien kaverien häissä, joku kai oli ajatellutkin että he olisivat hyvä pari. Mutta sitten toisaalta, omat vanhempani käsittääkseni tutustuivat vanhanaikaisesti kirjeenvaihdon kautta. Kummallista.

Nettideiteistä voi nopeammin ja helpommin poimia suuremmasta osajoukosta, mutta osaltaan tämä myös ruokkii monien kohdalla kriteerien kohoamista pilviin ja uuteen vaihtamista jos yhtään kuprua tulee esiin. Epätäydelliset hakevat täydellisiä vaatimuslistojen kanssa. Iän, ammatin, pituuden, harrastusten jne. pitää täsmätä täydellisesti.

Parashan tietenkin olisi jos voisi kiinnostua jostain ihmisestä oppimalla tuntemaan hänet ensin jotain muuta kautta vailla pariutumispaineita, mutta kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta nais- tai miesvaltaisten ammattiensa ja harrastustensa takia. Varsinkin tällaisille ihmisille nettideitit ovat varmasti erittäin hyvä apukeino vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisessa.