Kitinä

cardic kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti:
Mutta musta ei koskaan tule yksinhuoltajaa. Tuo sama ukonrahjuke kyllä seuraa mua läpi elämän.

PS: kannattaa tehä ne muksut aikuisena.

kaunis ajatus, valitettavasti vaan erittain naiivi.

Mikä noista?

Sekö että luotan ukkokultaani, vai se että se seuraa mua lopun ikäämme vai se että lapset pitää tehä aikuisena, ei teininä?

ninnithequeen kirjoitti:
Mikä noista?

Sekö että luotan ukkokultaani, vai se että se seuraa mua lopun ikäämme vai se että lapset pitää tehä aikuisena, ei teininä?

lahinna tuo 'minusta ei tule koskaan yksinhuoltajaa'. Suomessa taitaa olla melkosesti yh-aiteja jotka ovat noin sanoneet.
ja kuinkahan monta naista loytyy jotka ovat olleet sita mielta et aija seuraa maailman tappiin asti ja akkia huomaavatkin olevansa eronneita.

ei silti, tuollaisesta ajatusmallistahan pitaa lahtea liikkeelle. eihan sita voi ruveta suhdetta/perhetta rakentaan sille pohjalle et kohta se aija haippaa kuitenkin.

cardic kirjoitti:aija haippaa kuitenkin.

Haippaa haippaa *lauleskelee Scooterin paskaa biisiä*

Taa aija haippaa nyt toihin. Tottoroo, morokollit!

Jeeeeeee....... YH:na on ihan kiva olla, kun lapsetkin alkavat olla jo niin omatoimisia, että aikaa jää itselleen ruhtinaallisesti.
Parempi YH:na kuin onnettomassa avioliitossa!

ninnithequeen kirjoitti: Mutta musta ei koskaan tule yksinhuoltajaa. Tuo sama ukonrahjuke kyllä seuraa mua läpi elämän.

Kaunis ajatuksena.

Mä oon varmaan sen verta kyyninen tai jotain, että en voi/halua/kykene ajattelemaan, että tää on mun ainoa elämä sen loppuun saakka. Oon onnellinen eikä jäis kaihertaan mikään, koskaan.
Enkä mä kykene rakentaan omaa elämää ihan vain toisen varaan ja huomata joskus, että tulikin jäätyä tyhjän päälle ja vuodet ne meni. Enkä ikinä luota sokeesti siihen, ettei toista enää tässä oliskaan.

Joskus melkeen toivoo, ettei mitään oliskaan, mitään onnellista. Silloin ei koskaan kokis minkäänmoista menettämisen pelkoa mistään.