Kitinä

Gattaca kirjoitti:Te olette lähes kaikki "äsken syntyneitä" minuun verrattuna.
Mutta joko alkaa tulla tuntemuksia, että elämä ei ole mennyt niinkuin haaveilitte?

Olen 21-vuotias. Ala-asteen lopusta lukion loppupuolelle olin hyljeksitty, kiusattu, ruma, finninen, huonoitsetuntoinen, tyhmäksi itsensä tunteva, aina samoissa vaatteissa nuhruuntuva itsensäviiltelijä. Olin monta vuotta masentunut, surullinen ja yksinäinen, kunnes päätin suunnitelmallisesti tehdä jotain. Mikään ei muuttunut, ja olen edelleen samanlainen. Ainoa ero on se, että minusta tuntuu hyvältä. Tuskinpa tätä tunnetta enää kadotan, vaikken koskaan mitään saavuttaisi.

-Superior- kirjoitti:

Gattaca kirjoitti:Te olette lähes kaikki "äsken syntyneitä" minuun verrattuna.
Mutta joko alkaa tulla tuntemuksia, että elämä ei ole mennyt niinkuin haaveilitte?

Olen 21-vuotias. Ala-asteen lopusta lukion loppupuolelle olin hyljeksitty, kiusattu, ruma, finninen, huonoitsetuntoinen, tyhmäksi itsensä tunteva, aina samoissa vaatteissa nuhruuntuva itsensäviiltelijä. Olin monta vuotta masentunut, surullinen ja yksinäinen, kunnes päätin suunnitelmallisesti tehdä jotain. Mikään ei muuttunut, ja olen edelleen samanlainen. Ainoa ero on se, että minusta tuntuu hyvältä. Tuskinpa tätä tunnetta enää kadotan, vaikken koskaan mitään saavuttaisi.

Lapset ovat kuin susia. Outoa, että ei edes lukiossa helpottanut.

Muitten mielipiteet ovat nuorelle niin voimakkaita itsetunnon määreitä. Muuten olisi täysin mahdotonta uskoa sinun pitävän itseäsi rumana.

-Superior- kirjoitti: Ala-asteen lopusta lukion loppupuolelle olin hyljeksitty, kiusattu, ruma, finninen, huonoitsetuntoinen, tyhmäksi itsensä tunteva, aina samoissa vaatteissa nuhruuntuva itsensäviiltelijä. Olin monta vuotta masentunut, surullinen ja yksinäinen, kunnes päätin suunnitelmallisesti tehdä jotain.

Samis. Ja just tuossa 20-21-vuotiaana tapahtui jonkinlainen päänsisäinen metamorfoosi. Muu sitten seurasi perässä.
En haluaisi sanoa, että oot vielä nuori. Mutta... oot vielä nuori, ja kaikki toi hienous on vielä edessä.

Mulla ei ole todellakaan mennyt kuten lapsena suunnittelin. Olen todella masentunut kun unelmani eivät olekaan toteutuneet. Ainoa asia, josta saan lohtua on, että niin monella teistä menee vielä huonommin. Jopa ND:llä menee paljon paskemmin kuin minulla. Huh!

Aito_Johanna kirjoitti:
Nyt Gattaca lähetät sille mukavan vastauksen, jossa lasket leikkiä kirjailijahaaveistasi ja esittelet itsesi menestyvänä tilanomistajana.
Joskus entiselle koulukaverille lähetetty kuulumistenkyselymeili on vain entiselle koulukaverille lähetetty kuulumistenkyselymeili, mutta sekin mahdollisuus on otettava huomioon, että kyseinen misupuolinen on kaikki nämä vuodet vain miettinyt tekosyytä ottaa sinuun yhteyttä.

Tiedä häntä.
Laittoi loppuun ettei kyse olle kokoontumiskutsusta tms.
Muistan minä sen, semmonen pitkä laiha silmälasipäinen. Ei meillä mitään ihastuksia ollut ja vähän oltiin muutenkaan tekemisissä.

CandyMan kirjoitti:Ongelmasi ei luultavasti ole niinkään se ettei elämä ole mennyt niinkuin olet suunnitellut, vaan se ettei "mitään" ole tapahtunut. Jopa epäonnistuneita yritelmiä on mukavampi muistella kuin ei-mitään.

Just noin. Ja minulla tuo pysähtyneisyys on varmaan jumittavampaa kuin monella muulla. Tuntuu kuin olisin ollut aikakoneessa. Ihan äsken olin lukiolainen ja sitten ekan vuoden yliopisto-opiskelija, joka odotteli että koskas se oma elämä alkaa. No ei alkanut. Jälkijättöisesti tuntuu kyllä, etten sillä jaksamisella olisi juuri muutakaan voinut. Yhtä masennusta ja arastelua.

Ihan eksakteja haaveita minulla ei tulevaisuudestani ollut.
Yleisemmin hinku maailmanparantamiseen luonnonsuojelun ja eläinsuojelun piirissä. No, järjestötoimintaan epäsosiaalisesta minusta ei ole ja arvovalta yksinäisjyrähtelyyn jäi hankkimatta. Sitäpaitsi turhauttavaa ja raskasta kun pingviinit seisovat tiellä.

Toinen, ehkä jo aikaisempi haave oli silkka pakeneminen. "Juokse villi lapsi, juokse kauemmaksi, siellä kasvat vahvemmaksi ja vapaammaksi" -Pelle Miljoona. Suosikkileffanikin ja kirjatkin (Logan´s Run, Blade Runner, 12 apinaa, Viimeinen Mohikaani, Tanssii Susien kanssa, Adamsonien ja Jack Londonin kirjat) käsittelevät yhteiskunnasta pakenemista tavalla tai toisella. Että jääkööt, tämä poika haluaa vapaaksi.

Keinoa siihen ei oikein löytynyt. Koulua, opiskelua väärillä aloilla kun en muutakaan keksinyt, duunia pikkupalkalla, työttömyyttä. Lamaannuttavaa masennusta päivästä toiseen.

Joku eksakti käsitys minulla oli itsestäni nelikymppisenä:
Olisin tilani omistaja. Kypsynyt viisas keski-ikäinen. Kaunis vaimo, lapsi tai pari, koiria ja oma ultralight-lentokone pellonlaidassa Vanhempiani saati vanhaa enoani ei kuvassa ollut.

No, nyt minulla on se tila ja potentiaalisesti omaisuutta nettonakin. Siitä sitten seuraa taloudellista riippumattomuuutta ja vapautta ettei ainakaan tarvitse mennä muille töihin. Mutta vanhemmistani en pääse koskaan eroon, vanhaeno on kuin mörkö siellä ja vaimoväestä ei tietoakaan. Vain lentolupakirjan voisin hankkia, kunhan kävisin ensin laserleikkauksessa.

-Superior- kirjoitti: Olen 21-vuotias. Ala-asteen lopusta lukion loppupuolelle olin hyljeksitty, kiusattu, ruma, finninen, huonoitsetuntoinen, tyhmäksi itsensä tunteva, aina samoissa vaatteissa nuhruuntuva itsensäviiltelijä. Olin monta vuotta masentunut, surullinen ja yksinäinen, kunnes päätin suunnitelmallisesti tehdä jotain. Mikään ei muuttunut, ja olen edelleen samanlainen. Ainoa ero on se, että minusta tuntuu hyvältä. Tuskinpa tätä tunnetta enää kadotan, vaikken koskaan mitään saavuttaisi.

Todella outoa juuri sinun sanomanasi.
Auttaisiko vain harvoille jaettava kunnianosoitus, Gattacan "Laatuliha-Leima"?
No tässä: *STAMP*

"Sä et ole kunnianhimoinen", sano exä ku Annan lemppas.

Eipä mulla ole tainnut koskaan olla mitään passioita, ei suuria suunnitelmia, ei tarvetta kilvoitteluun. Oon tehnyt omia urpoja juttujani, sen mukaan mikä on kulloinkin sattunut kiinostamaan. Mikäli joutuisin samaan tilaan entisten koulukaverien kanssa, suunnitelmani tuskin tekisivät vaikutusta kehenkään tai yllättäisivät millään muotoa. Keijo Keskiverto, Tavan Tuukka ja Meidän Anna.

Laita Gattaca sille misulle linkkiä Citylle ja Kitinään.

Ann kirjoitti:"Sä et ole kunnianhimoinen", sano exä ku Annan lemppas.

Eipä mulla ole tainnut koskaan olla mitään passioita, ei suuria suunnitelmia, ei tarvetta kilvoitteluun. Oon tehnyt omia urpoja juttujani, sen mukaan mikä on kulloinkin sattunut kiinostamaan..

No sen ikä on minulle opettanut, että omat kovat jutut ei suurimmalle osalle ihmisistä merkkaa yhtään mitään. Samanmielisyyttä tapaa vain sirpaleina ja sitäkään ei live-elämässä vaan vaikka kirjoissa. Lapsellista tai pingviinilauma -tuuria muuta kuvitella. "Kunnianhimo" on siis minulle vierasta. Siis havittelisinko kunniaa joidenkin ihan vieraanoloisten tyyppien ehdoilla? Miksi? Vaikka onnistuisin, se en enää olisi minä ja minun elämääni.

Ann kirjoitti: Laita Gattaca sille misulle linkkiä Citylle ja Kitinään.

Siis niitä katkeravonkuu-runkkijuttuja? No en

Ann kirjoitti:
Laita Gattaca sille misulle linkkiä Citylle ja Kitinään.

Nauroin.

Tuossa on kyllä ideaa. Itse asiassa: etkö voi Gattaca ajatella, että tavallaan olet kuin oletkin kirjailija? Kyllä postauksistasi kirjan verran proosaa kertyy. Käsitys "kirjailijasta" vain WSOY:n kustantamia ja kovien kansien väliin painettuja eepoksia kirjoittavasta tyypistä on postmodernille ajallemme liian ahdas.

Minulla on vielä mahdollisuus jättää toteuttamatta kaiken mistä lapsuudessa (ja teini-iässä) haaveilin.

Gattaca kirjoitti:Todella outoa juuri sinun sanomanasi.
Auttaisiko vain harvoille jaettava kunnianosoitus, Gattacan "Laatuliha-Leima"?
No tässä: *STAMP*

Haaveillakseen olisi pitänyt pystyä ennustamaan tulevaisuutta, eikä se ole järin helppoa. Nyt voi jo vähän haaveillakin.

Bliss kirjoitti:

Tix kirjoitti: En tarvitse viisikymppiseksi ferraria. Corvette riittää.

Tylsyys tuommonen Corvette
Maserati Quattroporte vois olla oiva 50-v lahja itselle...

Joo ja Maserati GranTurismo 40-v. Sitä odotellessa!

EDIT: Totta puhuen 30-v olisi ollut paljon tyylikkäämpää, mutta valitettavasti se meni jo. Ehkä muilla on parempi tuuri.