Sunasunnuntai
No huh. Viesteistä päätellen olin hieman pienessä hiprakassa viime yönä, mutta siltikään en herätessä tuntenut krapulaa vaan sen jo monta päivää vaivanneen veemäisen kurkkukivun, kröhän ja lima-aivoisuuden. Hyi vitjat kun on ällö olo. Toisaalta onpahan hyvä syy töllöttää elokuvia ja lätkää sohvalla maaten koko viikonloppu.
Juhlistin eilen opinnäyte-dokkarin valmistumista "pikku tumuilla". Samalla tuli hoidettua tutustuttelu Taukkini loppuunkin kaveriporukkaan. Sekin testi siis läpäisty. Todennäköisesti rimaa hipoen, mutta kuitenkin...
Mut on hän aika ritari. Kantoi kaameassa krapulassa koko vapun ruoka- ja juomaostokset kotiini, kun on tuo raahaaminen vähän hankalaa. Pahus, olisi pitänyt kokeilla olisiko kantanut minutkin.
Mut on hän aika ritari. Kantoi kaameassa krapulassa koko vapun ruoka- ja juomaostokset kotiini, kun on tuo raahaaminen vähän hankalaa. Pahus, olisi pitänyt kokeilla olisiko kantanut minutkin.

"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Melko paska ja yllätyksetön finaali, ei mitään ihmeellistä. Samaa mieltä Bluntlyn kanssa, se teinirunkku oli ihan vitun ärsyttävä. Haukkoi henkeä kuin joku helvetin ahven ja näytti muutenkin siltä kuin sitä olisi hetkeä aikaisemmin huitaistu lujaa jollain tylpällä esineellä otsaan. Teki mieleni lyödä uudestaan...Bluntly kirjoitti:Et menettänyt mitään. Onneksi nössö teini ei voittanut.Dr.Diarrhea kirjoitti:Hyydyin taas kesken WPT:n, ekan mainostiedoitteen aikana. Ft(final table) oli tosin niin nimetön, ettei juuri ollut fiilareita pinnistellä pidempään.

Onnea ritarista, mukavaa luettavaa :)!Vaola kirjoitti:♥
Kävin vanhempia ja pikkusisaruksia moikkaamassa. Tein litran munkkitaikinan ja pari tuntia meni sitten munkkien paistamiseen. Hyviä oli, tosin nyt tursuaa korvistakin. Pitäis varmaan lähteä juoksulenkille munkkirasvoja polttamaan!
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Jesh, lopputuloksena yks viallinen muisti ja todnäk eka muistipaikkakin on paskana, no kai sitä nettailee ilman sitäkin. Sen kyllä huomasi ettei musta ole pelkkään kannettavaan siirtymään vielä..
Ja aurinko paistaa taas, kukahan kävis riehumas moottorisahan kanssa tossa taloyhtiön takapihalla ennenkuin noihin puihin tulee isommat lehdet, blokkaa mun partsilta aurinkoa liian hyvästi kesäisin..jos ohjais yhden noista ohimenevistä busseista tohon takapihalle , mutta mistä saan lapsen ja pallon tota varten?
Ja aurinko paistaa taas, kukahan kävis riehumas moottorisahan kanssa tossa taloyhtiön takapihalla ennenkuin noihin puihin tulee isommat lehdet, blokkaa mun partsilta aurinkoa liian hyvästi kesäisin..jos ohjais yhden noista ohimenevistä busseista tohon takapihalle , mutta mistä saan lapsen ja pallon tota varten?
Almost as brutal as the onslaught of "Matti ja Teppo" - Iron Gland
Jep. Yksi syistä opetella se... Samoin irkkujen ja skottien tapa lausua englantia on aina ollut mun juttu. Katselin Ylämaan kettuakin vain sen takia, et kuulin niiden puhetta...syttiK kirjoitti:Iiriksi kaikki tuhmat kuuLLostaa kivalle!saira kirjoitti:Päätin aloittaa iirin opinnot.. Okei, tekosyy sinänsä, on vaan niiiiin kaunis kieli, että haluan oppia sen.


Käske pukeutua toisen vaatteisiin?Vaola kirjoitti:Itseasiassa... Tytöt aikapa näpsäkkäästi onnistuivat peittämään kaikki ne osat mistä heidät voisi erottaa. Hähää, sovittiin että vien heidät aamulla vääriin ryhmiin. Katsotaan huomaavatko eskariopet...
Kaksosia pukkaa?
http://tinyurl.com/2u8j98
Pyyhin Netikettiin..
Onko kukaan tarkoituksella tai vahingossa katsonut iänikuisesti sunnuntaisin pyörivää Ihana Elisa-sarjaa? Siis kuinka monta jaksoa tätä sarjaa on tehty.. Jatkuu ja jatkuu vaan. Pari kertaa olen vahingossa nähnyt pätkiä sieltä ja täältä ja aina on kommervenkkejä Elisan elämässä, milloin mennään naimisiin kreivin kanssa ja punahiuksinainen punoo juoniaan kirkon penkin takana, milloin ollaan kidnapattuina vankityrmissä ja punahiuksinainen taas sumplii juoniaan jssk yläkerrassa ja milloin ihastutaan uuteen ritarin näköiseen ukkeliin ja sitten jo paetaan Meritähti-jalokiven kanssa metsikössä rosmot perässä.. sitten italialaistyyppistä tv-rakastelua.. sitten
"fine.. noventa punto.." tms.
Ei siis fine kuten the End vaan fine jakson päätteeksi.
Hihityttää.
"fine.. noventa punto.." tms.
Ei siis fine kuten the End vaan fine jakson päätteeksi.
Hihityttää.
A man's gotta do what a man's gotta do.