Lähetetty: 17.04.2007 15:49
Room 11:
25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Täysi luku on kreikaksi pleerooma, joka tarkoittaa täyteyttä ei täyttä lukua. Old King James kääntää jakeen oikein:
For I would not, brethren, that ye should be ignorant of this mystery, lest ye should be wise in your own conceits; that blindness in part is happened to Israel, until the fulness of the Gentiles be come in.
Eli Room 11:25 ei opeta, että kun pakanoiden täysi luku on sisälle, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat. Vaan että kun pakanat ovat saavuttaneet täyteyden uskossa, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat.
Pakanoiden täyteys tarkoittaa sitä kun pakanat ojentautuvat pois omasta ”pakkosiirtolaisuuden” hajaannuksesta Jumalan tahdon mukaiseen ykseyteen, jossa myös Baabelin opit hylätään ja aletaan uskoa niin kuin on kirjoitettu Raamattuun.
Ennen kuin Jeesus Kristus tulee, niin Hän kokoaa yhdeksi kansaksi ne uskovat, jotka uskovat ja rakastavat enemmän Jeesusta Kristusta ja Jumalan sanaa kuin ihmisten perinnäissääntöjä.
Israel on viikunapuu
Hoos 9:10 Niinkuin rypäleet erämaassa minä löysin Israelin; niinkuin varhaishedelmät viikunapuussa, sen alkurunsaudessa, minä näin teidän isänne. He tulivat Baal-Peoriin, vihkiytyivät häpeäjumalalle ja tulivat kauhistaviksi, niinkuin tuo heidän rakastettunsa.
Raamattu sanoo, että Israel on viikunapuu. Myös Uuden Liiton kirjoitukset vahvistavat saman.
Matt 24:
1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."
3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
Opetuslapset tulivat Herran Jeesuksen luokse ja kysyivät Häneltä, mikä on Hänen tulemuksen ja maailman lopun merkki.
Jeesus puhui monista asioista, jotka tapahtuvat ennen kuin Hän palaa.
Jeesus Kristus sanoi: Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä, koska on lopun aikana, on paljon eksyttäjiä valhepuheinensa. Hän sanoi, että moni tulee Hänen nimessään sanoen olevansa Messias. Ja nämä tulevat johtamaan monia harhaan. Saamme kuulla myös monista sodista; kansa nousee kansaa vastaan, heimo nousee heimoa vastaan; ja tulee monin paikoin nälänhätää ja ruttotauteja sekä monin paikoin maanjäristyksiä. Mutta nämä edellä mainitut ovat kuin synnytystuskia, jotka lisääntyvät ja kovenevat kovenemistaan. Uskovia aletaan vainota ja vihata maailmanlaajuisesti Jeesuksen nimen tähden, joitakin jopa surmataan Jeesuksen todistuksen tähden. Ja sitten tulee suuri luopumus uskovien keskuuteen, jonka tähden luopuneet uskovat alkavat vihaamaan niitä, jotka rakastavat Jeesusta Kristusta. Monia vääriä profeettoja nousee, jotka eksyttäviä monia. ja koska laittomuus pääsee valtaan maailmassa, monine uskovien rakkaus Jeesusta kohtaan kylmenee. Mutta ne, jotka kestävät uskossa ovat turvassa Herrassa Jeesuksessa. Ja evankeliumi tulee saarnata kaikessa maailmassa kaikille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Tässä kohden eli Matt 24:31:ssa on ylöstempaus, jolloin suuri pasuuna soi ja Herran omat kootaan ylösoton kautta Herran luokse.
Tämän jälkeen Jeesus sanoi jotakin hyvin mielenkiintoista:
Matt 24:
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat
Kun viikunapuu eli Israelin kansa kääntyy uskomaan Jeesukseen Kristukseen, niin sen jälkeen Jeesus tulee ja tapahtuu ylöstempaus.
Viikunapuuhun tulee ensin varhaishedelmät ja vasta sen jälkeen pääsato. Mielenkiintoista on se, että viikunapuuhun tulee ensin hedelmät ja vasta sen jälkeen lehdet. Jeesus sanoi, että kun viikunapuuhun tulee lehdet, niin silloin tiedämme, että Jeesuksen tuleminen on lähellä. Koska silloin kun viikunapuussa on lehdet, niin sitä ennen on jo ollut hedelmä. Eli hedelmän tullessa alkaa sadonkorjuu, joka tarkoittaa tässä juutalaisten uskoontuloa, jonka jälkeen Jeesus tulee suuren pasuunan soidessa.
Nyt tällä hetkellä kun elämme marraskuuta 2005, on Israelissa jo noin 10 000 messiaanista juutalaista. He ovat varhaishedelmää Jumalalle, jonka jälkeen pian kypsyy myös pääsato eli koko Israelin pelastuminen.
Eli ns. Jaakobin ahdistuksen jälkeen tapahtuu ylöstempaus, kun Israelin kansa on vastaanottanut pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Koko Israelin kansalla ei tarkoita kaikkina aikoina eläneitä juutalaisia, vaan sitä jäännöstä, joka elää viimeisten päivien aikoina. ja toki myös kaikki ne juutalaiset kuin myös pakanat pelastuvat, jotka ovat asettaneet toivonsa Israelin Jumalaan kaikkina aikoina.
Koko Israelin kansan jäännös sekä pakanauskovat temmataan siis sen jälkeen kun Israelin kansa on kääntynyt uskomaan Jeesukseen.
Jeesus myös sanoi, että niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Nooan päivinä synti oli valtoimenaan voimassa sekä homoseksuaalisuus oli vallalla Nooan aikana. homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyminen on myös yksi merkeistä, joka edeltää Jeesuksen tulemista.
Matt 24: 34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Me emme voi tietää päivää ja hetkeä Jeesuksen tulemukselle, mutta tietenkin voimme tietää ajan merkeistä, koska se päivä on lähellä.
Se sukupolvi ei katoa, joka näkee juutalaisen kansan kääntymisen Jeesuksen puoleen, koska pian sen jälkeen Herra Jeesus tulee.
Matt 23: 37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38 Katso, ‘teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’.
39 Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ‘Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.
Juutalainen kansa ei näe Jeesusta Kristusta ennen kuin sanovat siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimessä (nimessä on alkutekstin mukainen muoto). Juutalaiset eivät näe kansana Herra Jeesusta ennen kuin päivien lopulla, jolloin he tekevät parannuksen ja vastaanottavat pelastuksen Herrassa Jeesuksessa.
Koko Israel tulee pelastumaan
Niin vanhan testamentin kirjoituksissa kuin Uuden Liiton kirjoituksissa on ilmoitus siitä, että koko Israelin kansa pelastuu päivien lopulla.
Hoos 3:
4 Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia.
5 Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa(Jhwh), Jumalaansa(Elohim), ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa(Jhwh) ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.
Tämä kohta ei opeta sitä, että Israelin kansan tulee rakentaa temppeli viimeisinä päivinä sekä ennallistaa vanhan liiton temppeli Jumalanpalvelus, vaikka he voivat sen rakentaa. Mutta, Hoosea 3:4,5 tarkoittaa sitä, päivien lopussa Israelin kansa kääntyy uskomaan Herraan Jeesukseen. Herra on puhunut samaa myös profeetta Sakarjan kautta:
Sak 12: 1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
4 Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
5 Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa".
6 Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa-Jerusalemissa.
7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal’olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
9 ¶ Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
Lopun aikana Jerusalem on oleva väkikivenä kansoille ja kaikki kansat käyvät Israelia vastaan. Mutta itse Herra puuttuu peliin ja lyö niitä, jotka Israelia vastaan nousevat. Ja näin lopulta Israelin kansa katsoo Häneen, jonka he ovat lävistäneet:
Joh 19: 33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
35 Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
36 Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako".
37 Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet".
Jeesus Kristus on lävistetty ristinpuulla meidän kaikkien syntien tähden ja Hänen verensä kautta on syntien anteeksiantaminen.