Aito_Johanna kirjoitti:
Joo tajusin kyllä (tai muistan jostain edellisestä keskustelusta), että olet ateisti. Ei sillä ole merkitystä, millä puolella sinä olet: teidän putkiaivojen mustavalkoinen ehdottomuus on aina yhtä pöyristyttävää.
Miksi pitäisi päättää,---Jumala joko on tai ei ole -- uskonasiat eivät ole niin lapsenomaisen selviä; miksi vaadit, että niiden pitäisi olla? Mahtuuhan maailmaan erilaisia sävyjä, mahdollisuuksia, muuttumista, epävarmuutta, epäilystä, etsimistä. Ei siitä pidä ahdistua.
Kyllä kai Jumalan olemassa ololle voidaan asettaa asettaa vain kaksi arvoa, joko Jumala on olemassa, tai ei ole olemassa? Vaikka kannattaisit kuinka sumeaa logiikkaa ja postmodernia relativistisuutta, niin ei kai Jumalan olemassa ololle ole kuin joko "on olemassa" tai "ei ole olemassa" vaihtoehdot?
Tietenkin olisi typerää väittää
tietävänsä, kumpi vaihtoehto on totta, mutta lopulta jompi kumpi on.
Minä en tiedä, että Jumalaa ei ole.
Uskon
Occamin partaveitseen. Jumalan olemassa oleminen vaatii huomattavasti enemmän oletuksia, kuin se, että Jumalaa ei ole. Jumalan olemassa olosta ei ole esitetty mitään todisteita. Näin ollen en usko Jumalaa olevan olemassa.
Uskonnosta laajemmin:
Lapsena uskomme, että vanhemmat ovat kaikkivoivia ja kaikkitietäviä. Uskomme myös, että vanhempamme kertovat meille, mitä tulee tehdä, ja palkitsevat meidät oikeista teoista ja rankaisevat vääristä.
Kasvaessamme aikuisuuteen huomaamme, että vanhempamme eivät olekaan kaikkitietäviä ja kaikkivoivia. Tällöin meille jää kaksi vaihtoehtoa:
a)Otamme itse vastuun itsestämme ja hyväksymme sen, että kukaan muu ei kerro meille, miten tulee elää, eikä myöskään palkitse tai rankaise meitä.
b)Asetamme Jumalan asemaan, jossa aiemmin olivat vanhempamme. Jumalasta käy myös jokin voimakas idelogia tai karismaattinen johtaja.
Useimmat valitsevat vaihtoehdon b), eivätkä siten ole todella aikuisia, vaan pysyvät lapsina.