millivanilli kirjoitti:Ei jumalauta, kaikkea sitä saakin palveluammatissa kestää
Jouduin toimiston puolelta äsken myymälään tuuraamaan, kun olin yksin toimistolla. Eräs n. 55 vuotias miesasiakas aloitti aluksi keskustelun kehumalla nätiksi, ja tiedusteli että jos lähtisin hänen emännäkseen. Sitten se yrittikin tulla tiskin toisella puolella pussaamaan, tiedusteli mitä maksaa yksi suudelma.
Sitten yhtäkkiä tämä mies alkoi tokaisi, että sähän olet ihan lapsi, ja puhui jotain jostain yhtymisestä. Seuraavaksi hän tokaisi, että "sulla on ihan liian pienet tissit, eihän niitä pysty edes imemään"..
Tämä mies innostui kertomaan tarinaa ajasta jolloin hän oli jonkin kallion as oy:n talonmiehenä. Hän on rahasta survonut tampoonin humalaisen naisen vittuun, meni kuulema niin vauhdilla, että meinasi tulla perseestä ulos.
mä tahdon kotiin
Moi Milli!
Olisit lähtenyt heti sen emännäksi kun kysyi niin noita senjälkeisiä törkeyksiä ei olisi tullut!
Et siis voinut lähteä kun sulla on jo mies, eikö niin!
Koita kestää, on se aika kovaa tuollainen. Aika rohkeaa mieheltä.
Milli - YÄK! Meillekin tulee noita urpoja silloin tällöin, jotka luulevat vanhan miehen irstaalla flirtillä olevan jokin suurempikin vaikutus nuoriin naisiin. Yksikin sanoi mua tässä männä viikolla "rotukissaksi"
The great club outshines the individual, always and forever.
Elppis kirjoitti:Milli - YÄK! Meillekin tulee noita urpoja silloin tällöin, jotka luulevat vanhan miehen irstaalla flirtillä olevan jokin suurempikin vaikutus nuoriin naisiin. Yksikin sanoi mua tässä männä viikolla "rotukissaksi"
Juu.. kyllä täällä toimistolla kuulee kyllä kaikennäköistä "vikittelyä", mutta toi tänään oli kyllä jotain ihan eri luokkaa. Ehkä kaikista eniten mua vituttaa täällä se, että toi toinen omistajista tuntuu kutsuvan sen tuttuja/serkkuja/mitälie tänne, ja sitten tuo niitä tänne "tässä on meidän "milli".. Onhan se periaatteessa imartelevaa, että se tulee sitten sen jälkeen sanomaan, että joku piti mua nättinä, ja tulisi tänne heti töihin,jos saisi tällaista katsella joka päivä. Mä en kuitenkaan ole mikään hemmetin näyttelyesine, vaan olen täällä töissä sen takia, että handlaan tämän työn.
Onneksi toi mies, joka aikaisemmin suolsi kaikennäköisiä ruokottomuuksia mull, on nyt lopettanut sen.
sipsi kirjoitti: mäkin olin sairas Juustopää-fani jossain vaiheessa.
Ne onki jostain syystä alkanu soittelee Suomipopilla tätä
"Tyttö rakastui runkkariin".
No niin, sairastelu alkaa täällä olla muuten kasassa, mutta vatsa on kuin ilmapallo. Kiva lähteä huomenna juhliin, pistän varmaan juorukellot liikenteeseen sitte tämän mahani kanssa. Paitsi ai niin, menen juhliin missä ei ole juorukelloja. Damn.
Mutta kai se on kisakunto tarkistettava tänään parin juoman kanssa, eli pallotin kyllä.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Njaha, tän päivästä työaikaa vielä jäljellä n. 2 tuntia. Töitäkin on vielä n. tunti ja sitten pääsee iltavapaalle. Nyt pitäs taas keksiä jotain tekemistä kun ei ole paareihin menossa.. tylsää!
Huoh.
Samalla oven avauksella suunnilleen kun tulin töistä, ukko lähti kohti Vaasaa
Ja mä oon kuoleman väsynyt. Ja eiku ruokaa laittamaan muksulle ja ihtelle. Selkä kramppaa ja jalkoja särkee, vittu. Mut eipä oo pulloton perjantai, ukko oli ostanut mulle lohdutukseksi sixpäkin saunakaljaa viikonlopuksi. Siis ihan kolmosta! Huikeeta!
Löysäilyperjantaista muotoituikin tiukkaa vääntöä -perjantai. Vaikeita juttuja nämä lopputili- sekä sairasloma-asiat, kun on päässyt vähän ruostumaan näiden suhteen.
Vielä 45 min ja sitten viuh, kotiin
Avokki saa tänään hemmotella mua itsekehittämällään aterialla.
Joo-o. Myös kaikennäköistä hömppälehteä on tullut koluttua viimeisten sairaspäivien aikana...
Viimeisimmässä (brittiläinen naistenlehti) oli artikkeli: Sex myths - 8 stupid things we women wrongly believe about sex. Kaikkia ei jaksa tähän alkaa listaamaan mutta tästähän on täälläkin väännetty kättä, niin nytpä se totuus sitten tulikin ilmi!
8. He loves it bare down there
"I once slept with a woman who was so bald she looked like a shop mannequin," says Dave, 30. "Two words: Not. Attractive." He might want you to try it out for the novelty factor, but the truth is men love pubic hair. After all, he wants to know he's sleeping with a real woman.
EDIT: Typoja
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Vaola kirjoitti:Joo-o. Myös kaikennäköistä hömppälehteä on tullut koluttua viimeisten sairaspäivien aikana...
Nuuh, mullakin on viikonloppua varten anopin lähettämät Seurat ja Avut ja Seiskat ja muut roskalehdet. Mie makaan ja luen niitä ja syön itteni ähkyyn suklaasta
Tästä tulee pullokas perjantai. Kalsarikänni ihan itte neuvotellun palkankorotuksen kunniaksi, tällä väsymyksellä simahtanen siinä kello 21 viimeistään.
Palkan lisäksi nousi veroprosentti. "Vain" 2%. Joten kai siitä jää jotain käteenkin. Ehkä.
Tix kirjoitti:Tästä tulee pullokas perjantai. Kalsarikänni ihan itte neuvotellun palkankorotuksen kunniaksi, tällä väsymyksellä simahtanen siinä kello 21 viimeistään.
Palkan lisäksi nousi veroprosentti. "Vain" 2%. Joten kai siitä jää jotain käteenkin. Ehkä.
Mites on? Meinasitkos vielä löytää jonkun ketjun, johon tämän informaation voisi vielä ujuttaa?
MGandhi kirjoitti:Mites on? Meinasitkos vielä löytää jonkun ketjun, johon tämän informaation voisi vielä ujuttaa?
*kateellinen*
Hetken mietin "haistakaa vittu, prolet!" -ketjua, mutta sitten muistin että on täällä ND ja Elco kuitenkin masentamassa. Minkäs sille voi että melkein kuplii. Pakko ees jonnekin purkaa.
MGandhi kirjoitti:Mites on? Meinasitkos vielä löytää jonkun ketjun, johon tämän informaation voisi vielä ujuttaa?
*kateellinen*
Hetken mietin "haistakaa vittu, prolet!" -ketjua, mutta sitten muistin että on täällä ND ja Elco kuitenkin masentamassa. Minkäs sille voi että melkein kuplii. Pakko ees jonnekin purkaa.
Anna mennä vaan. Ei kai (?) se multa ole pois, jos jengi takoo fyrkkaa. Gratz!
MGandhi kirjoitti:Anna mennä vaan. Ei kai (?) se multa ole pois, jos jengi takoo fyrkkaa. Gratz!
No verottaja ainakin
Sain taas uutta puhtia antidemariliikkeeseen kun aloin laskeskella paljonko tuosta korotuksesta menee verokiilaan ja läänintaiteilijoiden, pultsarien, narkkarien ja muiden sienivitukkeiden elatukseen. Swiddu.