Kitinä

• Sellainen lasten kasvatus, jonka ansiosta lapsi kokee olonsa turvalliseksi, rakastettavaksi ja hyväksi, on hyvää.
  Sellainen lasten kasvatus, jossa sallitaan lapsen olla oma yksilönsä ja jossa annetaan tähän mahdollisuuksia ja virikkeitä, on hyvää. Olisi oikein oiva juttu jos esim. lapselle sukupuoleen katsomati annettaisiin eri "sukupuoliväritteisiä" leluja yms. (Olen iloinen siitä, että omat vanhempani tekivät tässä asiassa juuri näin, oli lentsikkaa, autorataa (josta isä eritt.kiinnostunut), nukkea ja nallea ja kaikella leikittiin.)
  Sellainen lasten kasvatus, jossa vanhemmat ovat kasvattajina ja jossa vanhemmat ottavat vastuun lapsen kasvatuksesta ja jossa vanhemmilla on turvallisen loogiset kasvatusmenetelmänsä, on hyvää kasvatusta. Esim. rangaistuksen antaminen lapsen ns. huonosta käytöksestä tulisi olla ennalta-arvioitavaa ja loogista että tapauksen selvittämisen (eikä ilman mitään varoituksia tapahtuvaa tukkapöllytystä, läpsimistä, lyömistä ynnä muuta kurittamista) jälkeen ja perusteella käyvää, siten lapsi ei koe olevansa kuin mikäkin nitistettävä kärpänen sattumuksen takia.
  Sellainen lasten kasvatus, jossa lapsen sallitaan ilmaista itseään myös negatiivisesti ja muutoinkin aika vapaasti loukkaamati siinä kuitenkaan järkysti muita, on hyvää. On meinaan myös perheitä, joissa halutaan pitää tyyni status quo kaiken aikaa yllä ja silloin lapsenkin on oltava alati rauhaisa: ei hyvä, rajoittaa tunnepuolta.( olen tuntenut tällaisen perheen - ei ollut oma perheeni.)
  Sellainen lasten kasvatus, jossa lasten annetaan kuitenkin olla lapsia ja leikitään lasten kanssa ja muistetaan se, että lapset ovat vielä lapsia eikä heiltä voi vaatia samoja asioita kuin aikuisilta.

Jos nyt joku miettii, oliko minulla kenties tällaisen listauksen kattava ihana kasvatusmeininki kotona, niin ei aivan ollut kuitenkaan. Koska olin esikoinen.. koska olin "hankala lapsi, niin voimakastahtoinen lapsi".., koska vanhempani koettivat olla ankaria epäloogisin keinoin.. koska asia ei aivan toiminut niin.., ja niin poispäin.. lopputuloksin etten saanut mitään pumpuli-pulipuu-pusimussun-kasvatusta olen tietoinen asian kummastakin puolesta ja opin pitämään puoleni.

CandyMan kirjoitti: Seuraavaksi vuorossa on varmaan vapaa opetus, jossa opettaja sanoo pikku koululaisille: "Tuossa on kirjahylly. Etsikää sieltä jotain luettavaa jotta opitte jotain uutta. Tai olkaa oppimatta, sama se mulle.".

Nah. Seuraavaksi ope sanoo pikku koululaisille: "Menkää hakemaan wikipediasta aiheesta kertova artikkeli, tulostakaa se koulun kirjoittimella ja alleviivatkaa sieltä mielestänne kauneimmat sanat." Ja tämä on fysiikan tunti.

Mun mielestä lasten kasvatuksessa tärkeintä on positiivinen läsnäolo. Kun skidi saa vanhemmiltaan muutakin kuin negatiivista palautetta, niin se negatiivinenkin rajat asettava sälä otetaan paremmin vastaan. Eihän kukaan kestä sellaista, että yhdessäolo on pääasiassa jäkätystä.

e.

eps kirjoitti: Nah. Seuraavaksi ope sanoo pikku koululaisille: "Menkää hakemaan wikipediasta aiheesta kertova artikkeli, tulostakaa se koulun kirjoittimella ja alleviivatkaa sieltä mielestänne kauneimmat sanat." Ja tämä on fysiikan tunti.

Daa-ah, tuossahan pitäisi osata lukea! Ja lukeminen sitten - miksi kaikki lapset olisi pakotettava tulkitsemaan kirjainjonoja juuri samoilla tavoilla? Luovuushan on päivän trendi. Ja semiotiikka eilisen, mutta mm. sen mukaankin merkitykset riippuvat aina vastaanottajastaan.

Tuli tässä mieleen sellainen ironisen hauska kirja kuin Matilda Roald Dahlilta. Siinä on "lastenkirjaksi" - lainausmerkit johtuvat kirjan katsomisesta kuuluvaksi kiintoisaan aikuis-että lastenkirjan rajamaastoon - jännä asetelma, nimittäin normisti mukaviksi ja ihaniksi lastenkirjoissa kuvatut vanhemmat ovat tässä epäreiluja, välinpitämättömiä pösilöitä ja lapsi siinä sitten etsii lähinnä keinoja selviytyä heistä ja saada olla oma itsensä. Kirja ei myöskään pääty kuten normilastenkirjat, ironinen ote pitää kirjan alusta loppuun.
Teos on nimenomaan siinä mielessä hyvä, että se näyttää toisenlaistakin maisemaa lasten ja aikuisten asioihin vaikka sitten vain fantasian tasalla. Hauska kirja, siitä on varmasti iloa ainakin niille lapsille jotka eivät tule oikein ymmärretyiksi kotonaan.

Henk.koht.nautin tällaisesta kirjallisesta kapinakukkasesta, en siksi että omat vanhempani olisvat olleet aivan välinpitämättömiä pösilöitä, mutta.. Vanhempien ja lasten maailmat (ja ylipäänsä eri persoonien..) eivät aina kohtaa ja on ymmärtämättömyyttä jne.

Suvinen kirjoitti:Ruokaa vois lyödä nenän eteen kun ilmottavat nälästään, ja jos ketsuppia haluuvat niin nätisti pyytämällä ehkä voisin lautaselle lorauttaa. Jos ei ruoka maistus niin olkoon nälissään.

Tota mää en ole ikinä ymmärtänyt että miksi lapselta usein joko kielletään vallan tai pidetään erittäin kontrolloituna "noin, siinä teelusikallinen" aineksena tuo ketsuppi. Aivan kuin se turmelisi tavat, lihottaisi läskiksi ja loukkaisi kaikkia samassa rakennuksessa olevia.
Mun äiti ei koskaan rajoittanut vapauttani läträtä tuon ihanan sokeroidun tomaattimössön kanssa ja kulinaristinen elämäni onkin tähän saakka ollut erittäin onnellinen.

Keikaus kirjoitti:Dr. Phil ja supernannyt ja muut sellaiset tietävät sen... Johdonmukaisuutta, rajoja ja rakkautta. Muistakaa, että kasvatatte tulevia aikuisia. Lapsille täytyy opettaa, miten maailma toimii eli mitään ei saa ilmaiseksi ja teoilla on seuraamuksensa jne.

Kiitos Keikku-muorini kasvatuksestani mutta onko isini Candy ollut myös mukana kasvattamassa minua? Mikä on hänen osuutensa kun minusta kypsyi tällainen mukava Stadinarska?

Stadinarska
jälkeläinen

Huomioikaa muuten, että tämä ketju on "Yleisviesteissä", ei "Suhteissa".
Nykyään yleensä ja varsinkin naisten puheessa sana "Suhteet" tai "ihmissuhteet" tarkoittaa vain niitä suhteita joissa pippeliä työnnetään pimppaan. Vaikka luulisi "ihmissuhteiden" olevan jotain laajempaakin. Vaikka just vanhempien ja lasten välisiä suhteita.

Asiaan.
Mielestäni olisi ideaalista, jos vanhemmat haluaisivat ja osaisivat toimia lastensa VALMENTAJINA. Vähän kuin urheiluvalmennuksessa. Vanhemmat koettaisivat tajuta lastensa erikoislaadun ja lahjakkuudet, kunnioittaa ja tukea niitä. Eikä niin, että yrittäisivät tehdä lapsistaan itsensä ja omien tavoitteidensa klooneja. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa. Kun ne lapset kuitenkin ovat osa vanhemmistaan. Samat geenit, luonteessa paljon samaa. Mutta ilmeisesti useimmilta vanhemmilta puuttuu herkkyys tai halukin sellaiseen. Vanhemmat vain elävät omaa elämäänsä ja yrittävät sopeuttaa lapset siihen. Ja samalla nitistävät lapset henkisesti.

Vapaa kasvatus/rajat -sönkötykseen:
Pelkkiä muotivirtauksia molemmat. Ohjelmoitua pinnallisuutta vailla mitään syvempää tajua. Joskus 60-luvulla idealisoitiin "vapaata kasvatusta". Nykyään ei löydy niin tyhmää, apinantasoista äitiä, joka ei kasvatusperiaatteenaan sanoisi fraasin: "lapsilla pitää olla RAJAT". Pelkkä opetettu fraasi se selllaisille vanhemmille on. Mediasta tai jo äitiysneuvolasta opittu. Vain "rajojen" tärkeyden he tajuavat, se sanomani "valmennus" menisi yli hilseen. Sitten vain kieltävät lastaan ja luulevat olevansa hyviä kasvattajia.

Olen kuullut monien ihmisten selittävän, miten he lapsina olivat aivan järjettömiä ja tekivät tyhmyyksiä. Ja hyvä että vanhemmat komensivat. Itse en tajua, miten penskanakaan ihan vaarallisen idiootti osaisi olla. En minä ainakaan halunnut ammuskella naapureita ilmakiväärillä tai työntää kiviä nenääni.

Toisaalta olin kai poikkeuksellisen hissukka lapsena. Ehkä ei tarvinnut komennellakaan. Muistan kun kysyin vanhemmiltani että ihanko oikeasti saan mennä yksin toiseen kaupunginosaan. Että saanko? Oikeesti? Johon vanhemmat että totta kai, eihän sitä kukaan koskaan ole kieltänytkään. Ja se tuntui riemukkaalta, ei "turvattomalta".

Pentuna kuuluin poikien salaseuraan, "Dynykerhoon". Toiminta oli kiinanpommien, koiranpommien ja papattien räjäyttämistä sekä pienimuotoisten (hallittujen ) tulipalojen sytyttämistä. Kerran räjäytimme tavaratalon pohjakerroksessa kyynelkaasupommi/hajupommi -yhdistelmän.

Kävipä sitten niin, että kerran minut meinattiin erottaa koko Dynykerhosta. Seuran kokouksessa (päämaja hylätyssä kioskissa) tuli nimittäin ilmi, että VANHEMPANI tiesivät Dynykerhosta. Se oli muista pojista jotain aivan kauhistuttavaa. Minä taas en ollut ymmärtänyt, ettei sellaisesta saa kertoa vanhemmilleen. Totta kai olin kertonut. Ja vanhempani olivat pelkästään ilahtuneita. Ujolla pojallaan oli jännää sosiaalista elämää.

Muutenkin muiden perheiden lapsilla oli koko ajan huoli mitä vanhemmat lasten touhuista ajattelevat ja käyttivät fraasia: "Tuleekohan tästä SANOMISTA?". Sekin oli minusta outoa. Että vanhemmat ja lapset olivat kuin kaksi eri lajia, kuin vihollisia? Nyttemmin mietin eikö sellainen kieltävä kasvatus "rajojen" korostaminen.. vailla syvempää lastensa erikoislaadun tukemista.. nimenomaan johda siihen, että lapset eivät ota vastuuta tekemisistään vaan päinvastoin kapinoidakseen riehuvat aina kun vanhemmat eivät näe? Jättävät vastuun omasta käytöksestään kokonaan vanhemmilleen? Siis päinvastainen tulos mihin "rajakasvatus" pyrkii.

No. minä olen ainoa lapsi, ei ollut erikseen vanhempien ja lasten porukkaa meillä. Ja vanhempani olivat aika boheemeja, niin kaverini väittivät. Tosin vanhemmillani oli muita puutteita. Ja se alkuun sanomani lasta tukevan "valmennuksen" tarve taisi olla heidänkin näköpiirinsä ulkopuolella.

Lasten kasvatuksesta ja kasvun maksimoinnista vielä muutamia tärkeitä seikkoja:

- Lapsen kasvava luusto tarvitsee D-vitamiinia paljon enemmän kuin mitä ravinnosta voi saada. Suomen D-vitamiinisuositusarvot ovat naurettavan alhaiset. Muistakaa siis syöttää lapsille D3-vitamiinitabletteja, jotta lapsistanne kasvaa isoja ja kestäviä lapsisotilaita armeijan tarpeisiin. Myös keskikesän aurinko auttaa D-vitamiinitarpeen tyydyttämisessä. Ilman riittävää D-vitamiinia jää lapsenne pikkuruiseksi nysvääjäksi jota koulukaverit heittelevät miten tahtovat ja upottavat pään vessanpönttöön samalla kun toiset ilkeät isot lapset työntävät vessanharjaa perärööperiin.

- Myös proteiinin riittävä saanti tulee turvata, ja lapsen lihaksistoa voi kasvattaa sopivin urheiluharrastein. Videopelejä enintään yhtenä iltana viikossa, esim. Tekken 5 tai vastaava. Kasvavan lapsen tulee kuitenkin välttää kovimpia voimalajeja kuten painonnosto, koska tukielimistö ei ole vielä täysin kehittynyt kestämään sitä. Painonnoston voi lisätä harjoitteluohjelmaan heti kun lapsen kasvukausi on päättynyt.

- Lapsen kallon kokoa tulee tarkkailla etteivät aivot kasva kalloa nopeammin. Jos näin käy, saattaa ylimääräinen aivoaines pursuta korvista ulos. Aivojen kehitykselle on tärkeää oikeantyyppinen rasva, eli omega-3 rasvahapot. Ilman niitä on turha kuvitella että lapsenne tulee koskaan keksimään kylmäfuusiota ja lopullista syöpälääkettä.

HellBell kirjoitti:On meinaan myös perheitä, joissa halutaan pitää tyyni status quo kaiken aikaa yllä ja silloin lapsenkin on oltava alati rauhaisa: ei hyvä, rajoittaa tunnepuolta.( olen tuntenut tällaisen perheen - ei ollut oma perheeni.)

Mäkin tunnen tollasen perheen.
Perheen tytär oli hyvä ystäväni teinivuosina, ja aina kun se veti kännit se sekos ihan totaalisesti, kotona kun ei koskaan saanut tunteita näyttää.
Niiden himassa ollessa meni aina ihan kylmät väreet kun se tunnelma oli jotenkin niin ahdistava...
Sama perhe myös harrasti tätä me vastaan muut meininkiä, perheen äiti mm. valehteli tyttärensä puolesta tilanteessa ku tilanteessa mikä on mun mielestä melkein pahinta mitä voit lapses moraalille tehdä.

Toisaalta taas kun itse on kasvanut perheessä jossa tunteet kävi kuumana jatkuvasti ja se myös näytettiin, en tiedä onko sekään sitten niin hyvästä.
Pitäis koittaa opetella tota itsehillintää, varsinkin kun asun nykyään sellasen viilipytyn kanssa joka ei ikinä jaksa korottaa ääntään.
Jos ikinä niitä lapsia tulee niin pinnan täytyy venyä.
Musta ei tule oma äitini!

Lasten hankkimisessa eniten pelottaa se että sieltä tuleekin tyttö.
Mitä vittua mä sitten teen?

Lilo kirjoitti:Kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat muistaakseni olleet kautta aikain se toimiva ratkaisu.

Yksi unohtui: katteettomat lupaukset.

syttiK kirjoitti:Ugh, mä inhoan lapsia ja vielä enempi niiden typeriä vanhempia.

Mä inhosin ennen. Nykyään mä tursuan rakkautta joka suuntaan. Oikein ällötyin itestäni ku rupesin lirkuttelemaan aamulla kiskalla pikkupojalle, joka rääky isiään ostamaan namia. Se rääkyminen oli niin hellyyttävää ja isinsä ilme niin anova, että oli luontanen pakko ruveta höpöttelemään. Kas kummaa, poika unohti namivongun (eihän ne varmaan oikeesti koskaan ees himoitse namia) ja osti isinsä kanssa banaanit evääks.

Oma plikka rupes rääkymään kiusallaan eilen aamulla samaisella kiskalla, enkä jostain kumman syystä tursunnu rakkautta. Huimat kaksi kertaa kerroin piltille, että "kohta napsahtaa, rääkäset vielä kerran niin kannan autoon" - siinäkin kerta liikaa. Moinen uhkailu vaan kasvattaa riehua, pian lentelikin kahvipaketit hyllyistä ja riiviö repi sukkikseni rikki hyökätessään kynsillä kiinni reiteeni. Ei ois millään ollu aikaa sahailla ees taas mut pakko. Iski oikein angstit taas päälle "sinähän et vittu päätä 2-vuotiaana mitä me syömme aamupalaksi". Sellaset hiljaset angstit, huudan sisäänpäin 24/7... Tavarat tiskille, sorit, piltti autoon vöihin, lapsilukitus, takas kiskalle ja tiskille heitettyjen terveellisempien tuotteiden lisäks heräteostona suklaalevy ja tupakkaa.

Autosta kuului laulua. Iloinen nassikka lauleskeli lintusista. Tuli fiilis, että se varmaan ihan vaan halus sinne autoon istuskelemaan ja keksi vedättää äitinsä taas moisella showlla, onnistunut päivä päätty muutenkin about 8-0 pienemmälle. Mä en vaan osaa. Kasvaahan se.

Inhoon mä sittenkin typeriä vanhempia. Tosi tyhmää lisääntyä kun ei ihan osaa kasvattaa itseäänkään haluttuun suuntaan.

Gattaca kirjoitti:Huomioikaa muuten, että tämä ketju on "Yleisviesteissä", ei "Suhteissa".
Nykyään yleensä ja varsinkin naisten puheessa sana "Suhteet" tai "ihmissuhteet" tarkoittaa vain niitä suhteita joissa pippeliä työnnetään pimppaan. Vaikka luulisi "ihmissuhteiden" olevan jotain laajempaakin. Vaikka just vanhempien ja lasten välisiä suhteita.

yleisviesteissä sen takia, että minua kiinnosti lasten kasvatuksen ns. tekninen puoli, eli mitä ja miten, ei niinkään jutut "millaisen suhteen haluat lapsiisi", "millainen vanhempi haluat lapsesi silmissä olla" jne.

onhan suhde vanhempiin osa kasvatusta, mutta kyllä mun mielestä kasvatus vaatii niin paljon muutakin kun ollaan-kavereita-menttaliteetin.

varmaan kaikki tahtoo että oma lapsi kasvaisi tasapainoiseksi ihmiseksi, jolla on valmiudet elämään, mutta miten ne pyritään lapselle antamaan? kuinka siitä kakkakanuunasta saadaan täyspäinen ihminen?

Hellu kirjoitti: Mäkin tunnen tollasen perheen.
Perheen tytär oli hyvä ystäväni teinivuosina, ja aina kun se veti kännit se sekos ihan totaalisesti, kotona kun ei koskaan saanut tunteita näyttää.
Niiden himassa ollessa meni aina ihan kylmät väreet kun se tunnelma oli jotenkin niin ahdistava...
Sama perhe myös harrasti tätä me vastaan muut meininkiä, perheen äiti mm. valehteli tyttärensä puolesta tilanteessa ku tilanteessa mikä on mun mielestä melkein pahinta mitä voit lapses moraalille tehdä..

No toinen yhtä paha juttu lapsen kannalta on tuosta päinvastainen tapaus: vanhemmat jotka eivät pääsääntöisesti ole lapsensa puolella vaan ensimmäisenä olettavat että muiden lapset ja massan meininki on ookoompi.. Tällaiset vanhemmat myös helposti vertaavat lastaan muihin ja erityisesti sukulaisten lapsiin ja tietenkin lapsen aikana kohdentaen tähän kiintoisia "mikset käy partiossa, mikset ole ruskean pomppivan pirteän riuska kuten Maikki".. (tästä löytyy ihan omakohtaista kokemusta, juu, hehhe)

..Toisaalta taas kun itse on kasvanut perheessä jossa tunteet kävi kuumana jatkuvasti ja se myös näytettiin, en tiedä onko sekään sitten niin hyvästä.
Pitäis koittaa opetella tota itsehillintää, varsinkin kun asun nykyään sellasen viilipytyn kanssa joka ei ikinä jaksa korottaa ääntään.
Jos ikinä niitä lapsia tulee niin pinnan täytyy venyä.
Musta ei tule oma äitini!
Lasten hankkimisessa eniten pelottaa se että sieltä tuleekin tyttö.
Mitä vittua mä sitten teen?

Meillä myös näytettiin tunteita, mikä on sinänsä ok, mutta vähän järkevämmin olisvat voineet ilmaista itseään ja samalla huomioida lapsen tunteita enemmän.
Kannatan kanssa tunteiden ilmaisua mutta sen pitäisi käydä suht. tasapuolisesti ja käydä ns. turvallisissa puitteissa.
Omassa mahdollisessa suhteessani haluan konflikti-tilanteissa selvittää asiat.

Koska palstalla on satoja oman elämänsä Dr. Philejä, pitäisikö meidän kuitenkin valmistaa yksi palstapaapero, jota kaikki vuorollaan hoitaisivat? Gat voisi runkata smälbät pipettiin ja vauvakuumeisin palstatar duunata räjähdyksen. Voisin itse hoitaa ikävuodet 5-7 ja Ilveksen kotipelit, mikäli kyseessä olisi poika.

Gattaca kirjoitti: Nykyään yleensä ja varsinkin naisten puheessa sana "Suhteet" tai "ihmissuhteet" tarkoittaa vain niitä suhteita joissa pippeliä työnnetään pimppaan.

Voi sen pippelin työntää lapseenkin.

Vastoin tohtori Pilin neuvoja, suosittelen taantumista lapsen tasolle riitatilanteissa. Äiskä ja iskä osaa taatusti lyödä ja huutaa kovempaa kuin pikku Santeri. Parasta mitä vanhemmat voi lapsilleen opettaa on häpeä.

Dr.Diarrhea kirjoitti:Voisin itse hoitaa ikävuodet 5-7 ja Ilveksen kotipelit, mikäli kyseessä olisi poika.

En käsitä miks kukaan lähtis tällaseen idioottitoimintaan mukaan.

Geetzu kirjoitti:

Dr.Diarrhea kirjoitti:Voisin itse hoitaa ikävuodet 5-7 ja Ilveksen kotipelit, mikäli kyseessä olisi poika.

En käsitä miks kukaan lähtis tällaseen idioottitoimintaan mukaan.

56/2=28...aika iso luku...paikallispelejähän olis tätänykyä kahdeksan, joten niistä neljä kotipeliä. 4. Toivottavasti Ipa pysyy liigassa ja Tappara, äh, liian monta muuttuvaa ja puuttuvaa tekijää...

Dr.Diarrhea kirjoitti:56/2=28...aika iso luku...paikallispelejähän olis tätänykyä kahdeksan, joten niistä neljä kotipeliä. 4. Toivottavasti Ipa pysyy liigassa ja Tappara, äh, liian monta muuttuvaa ja puuttuvaa tekijää...

Ja ne ikävuodet 5-7, siis triplana toi... Huhhuh...

Unohtui kysyä..

Hellu, mikäs siinä tytön syntymässä..?

HellBell kirjoitti:Unohtui kysyä..

Hellu, mikäs siinä tytön syntymässä..?

No se vaan kun itse olin niin kamala teininä, mä en kestäis sellasta meininkiä minkä mun äiti joutui käymään läpi.
Muutenkin sais koko ajan olla pelkäämässä sen puolesta.
Poika olis niinku helpompi.

Hellu kirjoitti: No se vaan kun itse olin niin kamala teininä, mä en kestäis sellasta meininkiä minkä mun äiti joutui käymään läpi.
Muutenkin sais koko ajan olla pelkäämässä sen puolesta.
Poika olis niinku helpompi.

Ahaa.. Ok :-)

Hellu kirjoitti: Poika olis niinku helpompi.

Haha! Paha on mennä sanomaan etukäteen mimmonen vilperi sieltä onkaan tulossa, tytöstä ja pojasta..

Suvinen kirjoitti:Köh. Ehkä siksi että itse olen kasvanut perheessä, jossa ruoka syötiin pöydässä, istuen ja yhtäaikaa, veitsellä ja haarukalla. Ruokaa kunnioitetaan, mutta ketään ei pakoteta syömään. Kaikkea pitää maistaa.

No niin meilläkin.

Kaikki tämä ei mitenkään muuten liity ketsuppiin kuin että äitini ( kuten minäkin ) on ravintola-alan ihminen, ja me ollaan semmoinen kummallinen laji, että kysymys "saisinko ketsuppia?" leimaa kysyjän meidän silmissämme iäksi sivistymättömäksi, tapoja tuntemattomaksi juntiksi. Jos haluaa mättää ruokaansa ketsuppia, voi syödä sitten kotona. Mokoma mössö peittää ihan minkä tahansa ruuan aromin. Ketsuppi kuuluu vain ja ainoastaan ranskalaisiin ja makaronilaatikkoon. Jos lapsille antaa periksi ja työntää joka ruokaan ketsuppia, käy pian niin kuin ex-ukolleni: mitään ruokaa ei voi syödä ilman ketsuppia - aikuisenakaan. Joka ikinen ruokalaji minkä laitoin, niin päälle vaan reilusti ketsuppia. Ja vika ei sitten ollut mun kulinaarisissa taidoissani

Tätä mää olen aina epäillytkin, että te saakelin kokit ootte tekopyhiä snobeja. Onko keittiön seinällä joku tämmönen lista: jos pyytää hyväkäs suolaa, niin sylkäsy kastikkeeseen, jos pyytää ketsuppia niin rekkamiehenpastilli alkukeittoon...? Ja jos pyytää sinappia niin perspaljaana nelinkontin, sillä tosimiehet syö kaiken sinapilla.

Geetzu kirjoitti:Mä inhosin ennen. Nykyään mä tursuan rakkautta joka suuntaan..

Mä en, en ainakaan myönnä. Parasta ehkäsyä oikeesti olla duunissa, jossa pyörii parikytä tenavaa jaloissa ja läjä isomahaisia tulevia mammoja.

Ei, mä en vaan osaa.

Suvinen kirjoitti:No näin osapuilleen. Paitsi että kumpikaan ei ole kokkeja, ihan salipuolen ihmisetkin kyllä ajattelee näin. ( Kohta Ninni laukkaa paikalle huutamaan että "EI PIDÄ PAIKKAANSA!!!" )

Piruttani niputan teidät kaikki yhteen.

Ninni varmaan sylkee tuoppeihin jo huvikseen.