Lähetetty: 24.12.2006 21:10
Minä rakastan koko maailmaa! Tässä siis Xiben jouluhöpinöitä.
Aattoaamuna fiilikset olivat kaikkea muuta kuin hyvät, koska herätyskello soitti kuudelta ja eilen kaaduin sänkyyn silkasta väsymyksestä itkien. Työpäivä kului onneksi vauhdilla, sieltä sitten kotiin pikaisesti kaun/histautumaan ja isän kyydillä vanhempien luo. Sieltä soitin vielä vanhainkotiin ja kysyin, josko mummin saisi noutaa joulunviettoon, ja haettiin sitten hänet mukaan joukkoon tummaan :) Oli hurjan ihanaa saada viettää riemukasta aattoiltaa läheisimpiensä kera, ja olinpa tainnut olla kilttikin kun niin lahjoja ropisi. Sitten kumminkin iski taas kaamea väsymys ja päätin lähteä kotiin, nyt olen täällä suihkussa käyneenä ja umpiväsyneenä valvomassa vielä muutaman tunnin aattoillasta.
Pysähdyin oikein miettimään sitä, miten eri elämäntilanteessa itse olen nyt verrattuna viime jouluun, ja miten paljon olen itse muuttunut siitä. Viime joulun alla koko elämä oli yhtä hyrskynmyrskyä ja ei-niin-nautinnollista aikaa, nyt olen löytänyt jonkinlaisen tasapainon ja rauhan, vaikka tällainen ikiliikkuja nyt ei stressitöntä päivää näe. Tämän vuoden voin kuitenkin päättää mukavin fiiliksin ja olla onnellinen siitä, että olen mikä olen.
Hyvää Joulua tutut ja tuntemattomammatkin kitinäläiset!