Kitinä

Yritän vaihtovuoroisesti todistella itselleni sitä että vihaan itseäni ja sitä että pidän itsestäni. Päällisin puolin näkisin kuitenkin pitäväni itsestäni, sen takia pidän kiinni ajatuksistani, periaatteistani ja pysyttelen aitona pyrkimättä teeskentelemään kellekään. Olen todennut että on helpompi tulla toimeen 24/7 semmoisen kanssa jonka toimia sietää, niimpä en ota kaikkea liian vakavasti muutenkaan vaan sallin itselleni myös heikompia tekoja.

Harvoin oma inhimillisyys herättää itsessä samanlaista lämpöä kuin muiden. Toisaalta en kyllä inhoakaan itseäni ja pyrin kyllä monin keinoin suojelemaan itseäni vastakohtana itsetuholle tai välinpitämättömyydelle itseä kohtaan, että kai sitten pidän.

Toi paskanpuhuminen kyllä on ihan seurasta kiinni. Huomasi taas, kun viime viikonloppuna tapasi vanhoja tuttuja pikkupaikkakunnalta, ei helvetti sitä (tavallaan kuitenkin jotenkin hyväntahtoista) mollaamista, joka alkoi heti kun joku oli lähtenyt seurueesta. Jotain outoa, vahvaa mielihyvää tuosta juoruilusta kyllä sai vaikka tiesin mitä kaikkea ittestänikin puhutaan silloin kun en ole paikalla. Ei liittynyt siihen, että saa tuntea itsensä paremmaksi, vaan yhteisöllisyyden tunteeseen, ne ihmiset on tuntenut niin pitkään että tietää niiden kaikki huonot puolet ja silti pitää niistä... Joskus varsinkin jos joku on oikeasti tosi ilkeä ja epäreilu, on terapeuttista haukkua sitä oikein kunnolla yhdessä. Joidenkin muiden ihmisten kanssa taas kieltäydyn kaikesta selkäänpuukottamisesta ihan raivostuttavuuteen asti (en esim. suostu kanssapilkkaamaan jotain huonosti tuntemaani ihmistä, joka on loukannut asiasta avautuvaa läheistäni, vaan tiukkaan että mitäs sinä teit sille ensin).

Jos mä susta paskaa puhun, niin silloin olet varmaan mennyt jonkinsorttiset tortellinit vääntämään. Tämä taas ei liity mitenkään mun ylemmyydentuntoihin.

Arvostelen itseäni ankarasti. Vaadin paljon, tyydyn vähään.

Pohtimisesta aiheutuu tuskaa ihan tarpeeksi, mutta silloin on mukavaa kun "ajatus pysyy tiukkana" eikä ole pää palasilla tai jotenkin unessa.

Njoo. viime aikoina ollut sellaisia vartin fiilistelyjä ja nukahdan kelaan taas muuta. Täytyy keskittymisharjoituksia vetää tai muuta reeniä...

Aivot on taas matkalla johonkin... ajotukset vaan muuttuu. Katsellaan mitä tapahtuu?

nyt ihan jees... perinteistä pientä sivusorvausta lukuunottamatta.

I am a normal. Eli ajatus vakaa, mutta välillä oman maailmansa katveessa ja vapautunut fiilis paras, kun ei kelaa mitään turhaa. Paskaa saattaa toki kelata, vaikka ei haluaisikaan...

www.shrink.fi