Kitinä

Lolita kirjoitti:En vaan osaa päättää. Mielestäni rima on sopivalla korkeudella, mutta ne jotka minä haluaisin, eivät halua rimaani ylittää, vaan ylittävät jonkun muun riman. Ei auta, vaikka riman ylityksen vaatimukset eivät ole yksiselitteiset. Liian harvoin joku halukas on rimani ylittänyt, mutta vielä se ylittäjä ei ole ollut se oikea.

AarneAnkka kirjoitti:Useampi mies kuin nainen näyttää myöntävän pitävänsä rimaa liian korkealla. Kuis näin?

Me toivotaan parempaa kuin oikeasti ansaittaisiin.

Eihän tässä ole kysymys kuin siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Ehkä tästä syystä rima onkin määritelmällisesti sekä liian ylhäällä että liian alhaalla. Etsitään jotakuta erityistä, mutta päädytäänkin johonkuhun ihan tavalliseen. Yleensä kyseessä on silkka perspektiivivirhe, koska erityiset tavallisimmin osoittautuvat ihan tavallisiksi ja päinvastoin (ad infinitum).

Sanoisinkin, että tämän rimakysymyksen tekee mielenkiintoiseksi ainoastaan sen diskursiivinen funktio. Riman korkeudella kun voi selittää, miksi sattuu olemaan yksin. Tällöin alleviivataan tietysti omaa erityisyyttä (olen erityinen, haluan jonkun erityisen), tahdonvapautta (saisin jonkun tavallisen, jos haluaisin) ja riippumattomuutta (olen oman elämäni herra ja pärjään siis yksinkin).

Ongelmalliseksi tämän rimadiskurssin tekee se, että elämä tuppaa olemaan monessa suhteessa sattumanvaraista ja mielivaltaista, mitä parisuhteilukin ja varsinkin sen alku useimmiten ovat. Sillä rationalisoidaan jotakin, mikä ei ole rationalisoitavissa.

Kun nyt pohdin asiaa vähän syvemmin, löydän rimadiskurssin pohjalta kysymyksen, joka koskee mahdollisuuden antamista. Mitä tarkoittaa se, että "antaa mahdollisuuden" (rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle)? Olisiko mahdollista pitää tällaista "mahdollisuuden antamista" jonkinlaisena eettisenä asenteena, jonka työstäminen (en usko, että sitä voisi noin vain omaksua, siksi työstäminen) voisi avata oven rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle? Siis toisin sanoen, antaa mahdollisuus mahdollisuuden antamiselle? Olisiko tämä mahdollista?

AarneAnkka kirjoitti:

MarthaFocker kirjoitti:sellaisen joka kelpaisi muillekin.

Onko muiden mielipiteillä oikeesti noin paljon merkitystä sun elämässäs?

Pöljä, ei ole kyse siitä, vaan se on vertailukohta.
Pinnallista? Ehkä. Mutta kun on vaan niin, että seinäkukka ei herätä kiinnostustani, koska itse olen aika näkyvä ja kuuluva henkilö.
Se vaan on luonteessani, että haluan hoteimman ja kiinnostavimman. (Ja mummon kanssa juteltiin, niin taitaapi olla geeneissäkin.)
Ihan sama juttu miehillä, jotka haluavat kaikkein kauneimman, kivoimman ja fiksuimman. Eikai se väärin voi olla, että tohvelieläimen näköinen insinööriopiskelija ei kiinnosta?

Vadim kirjoitti:Eihän tässä ole kysymys kuin siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Ehkä tästä syystä rima onkin määritelmällisesti sekä liian ylhäällä että liian alhaalla. Etsitään jotakuta erityistä, mutta päädytäänkin johonkuhun ihan tavalliseen. Yleensä kyseessä on silkka perspektiivivirhe, koska erityiset tavallisimmin osoittautuvat ihan tavallisiksi ja päinvastoin (ad infinitum).

Sanoisinkin, että tämän rimakysymyksen tekee mielenkiintoiseksi ainoastaan sen diskursiivinen funktio. Riman korkeudella kun voi selittää, miksi sattuu olemaan yksin. Tällöin alleviivataan tietysti omaa erityisyyttä (olen erityinen, haluan jonkun erityisen), tahdonvapautta (saisin jonkun tavallisen, jos haluaisin) ja riippumattomuutta (olen oman elämäni herra ja pärjään siis yksinkin).

Ongelmalliseksi tämän rimadiskurssin tekee se, että elämä tuppaa olemaan monessa suhteessa sattumanvaraista ja mielivaltaista, mitä parisuhteilukin ja varsinkin sen alku useimmiten ovat. Sillä rationalisoidaan jotakin, mikä ei ole rationalisoitavissa.

Kun nyt pohdin asiaa vähän syvemmin, löydän rimadiskurssin pohjalta kysymyksen, joka koskee mahdollisuuden antamista. Mitä tarkoittaa se, että "antaa mahdollisuuden" (rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle)? Olisiko mahdollista pitää tällaista "mahdollisuuden antamista" jonkinlaisena eettisenä asenteena, jonka työstäminen (en usko, että sitä voisi noin vain omaksua, siksi työstäminen) voisi avata oven rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle? Siis toisin sanoen, antaa mahdollisuus mahdollisuuden antamiselle? Olisiko tämä mahdollista?

Tän takia en ylläpidä minkään näköistä rima-systeemiä koskaan. Vaikuttaa niin saatanan monimutkaiselta ja päätä vaivaavalta asialta - mieluummin meen vaan siitä kohtaa aitaa läpi, missä on suurin aukko.

Rimahan on just sopivalla korkeudella. Osa tutuista pitää mua kai snadisti itsekkäänä ja omahyväisenä, mikä osittain onkin totta, mut eipä huvita olla kenenkään kanssa siksi, et on vaan jonkun kanssa, joka alkaa olemaan. Ja oonhan mä sen verran hyvä tapaus, et mitä sitä maata katseleen, kun voi tsiigaa taivasta.

Vadim kirjoitti:Olisiko mahdollista pitää tällaista "mahdollisuuden antamista" jonkinlaisena eettisenä asenteena, jonka työstäminen voisi avata oven rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle? Siis toisin sanoen, antaa mahdollisuus mahdollisuuden antamiselle? Olisiko tämä mahdollista?

Tyyliin, vähempään tyytyminen on hyve? Juuri tuosta syystä useimpaa ei taida napata tommonen.

Tuo "rima" on siitä ikävä käsite, että se sallii ajattelussa vain yhden akselin jolla ihmisten paremmuutta voi mitata. Jos alitat riman, olet huono ihminen. Kaikilla tavoilla joilla voi olla huono.

MarthaFocker kirjoitti:Mutta kun on vaan niin, että seinäkukka ei herätä kiinnostustani, koska itse olen aika näkyvä ja kuuluva henkilö.

Näkyvä ja kuuluva = haluttava. Tämä taitaa olla räikeän mediakulttuurimme lieveilmiö. Tai no ei välttämättä. Onhan tämä pätenyt jo ammoisista ajoista alkaen.

En silti haluaisi ryhtyä leikkimään mölyapinaa.

AarneAnkka kirjoitti:Tyyliin, vähempään tyytyminen on hyve? Juuri tuosta syystä useimpaa ei taida napata tommonen.

Ööö. Tuota noin, en advokoinut "vähempään tyytymistä", kun minulle ei ole oikein selvää, mitä "vähemmän" tai "enemmän" näissä yhteyksissä tarkkaan ottaen merkitsisi.

Lähinnä tarkoitin, että vaikka tapaaminen on jossain määrin mielivaltaista, on toisaalta aika ilmeistä, että jos ketään ei koskaan tapaa, niin epäilemättä ketään ei tapaa. Samalla tavoin, jos jonkun tavatessaan ei sano mitään tai jos ohittaa tämän olankohautuksella, ei varmastikaan tutustu toiseen siten, että se voisi olla alku jollekin. Jos kieltäytyy kahville lähdöstä siksi, ettei (nyt) kiinnosta, jotain voi mennä sivu suun. Ja niin edelleen.

No, nyt tämä alkoi kuulostaa jo itsestäänselvyydeltä, mitä se tietysti onkin.

Vadim kirjoitti:Olisiko mahdollista pitää tällaista "mahdollisuuden antamista" jonkinlaisena eettisenä asenteena, jonka työstäminen (en usko, että sitä voisi noin vain omaksua, siksi työstäminen) voisi avata oven rakkaudelle, parisuhteelle, toiselle ihmiselle? Siis toisin sanoen, antaa mahdollisuus mahdollisuuden antamiselle? Olisiko tämä mahdollista?

Mahdollisuuden antaminen contra turhan toivon antaminen taholle joka ei kiinnosta. Voihan sitä varmuuden vuoksi vaikka tapailla kaikkia jotka eivät kiinnosta, jos vaikka alkaisi kiinnostamaan, mutta yleensä kuitenkin tilannetta ei tulkita kiinnostusta osoittavien tahojen puolesta kokeiluna.

Kokonaan eri asia on mahdollisuuteen tarttuminen.

Sanoisin että juuri sopivalla tasolla. En ole eläessäni kovin pitkään joutunut ruikuttamaan etten "koskaan" löydä ketään. Kaiken kaikkiaan ajattelen maailman olevan täynnä ihania ihmisiä, joista taatusti löytyisi minulle useampikin kelvollinen kumppani. Joskus nuorempana olen todennut, että Suomesta tuskin löytyy ketään kriteerejäni +ruokavaliovaatimuksiani täyttävää mieshenkilöä, eikä silloin löytynytkään. Noilla kriteereillä tuskin löytyisi nykypäivänäkään Onnekseni en ole vierastanut ajatusta suomalais-ugrilaisen geenipoolimme laajentamisesta, päinvastoin.

Sanoisin myös, että rima on housussas.

Onpas täällä taas matalamielistä luentaa. Taidan vaan todeta, että useimmat ihmissuhteet, joihin olen törmännyt, perustuvat ainakin jossain määrin siihen, että jompi kumpi tai molemmat muuttavat jossain kohtaa mieltään.

AarneAnkka kirjoitti:En silti haluaisi ryhtyä leikkimään mölyapinaa.

Valitan. Jos aiot joskus pariutua oikein tosimielellä, täytyy sinunkin ruveta paukuttamaan rintaasi ja karjumaan herättääksesi AlfaNaaraan(tm) huomion.

Elukka kirjoitti:

AarneAnkka kirjoitti:En silti haluaisi ryhtyä leikkimään mölyapinaa.

Valitan. Jos aiot joskus pariutua oikein tosimielellä, täytyy sinunkin ruveta paukuttamaan rintaasi ja karjumaan herättääksesi AlfaNaaraan(tm) huomion.

EiQu just päinvastoin! Ihmisten jotka ovat tyytyväisiä itseensä ei tarvitse hakea huomiota tyhjänpäiväisellä mekkaloinnilla ja pätemisellä. Näitä kannattaa suosia huomiohakuisten ihmisten sijaan. Niillä on yleensä jotain komplekseja, ja sellaista tuskin Aarne sinäkään haluat. Ellet sitten satu pitämään marttyyrimaista terapiapartnerin roolia ideaalina.

Sori pilkkuvirheet. Oon ihan hirveen paniikissa siitä etten ole enää grammaattisesti kompetentti. Lopetan pilkkujen käytön kohta kokonaan!1 Kyynel.

Elukka kirjoitti:täytyy sinunkin ruveta paukuttamaan rintaasi ja karjumaan herättääksesi AlfaNaaraan(tm) huomion.

Kattolamppu, täältä tullaan! *tartsan-huuto*

nowaysis kirjoitti:EiQu just päinvastoin! Ihmisten jotka ovat tyytyväisiä itseensä ei tarvitse hakea huomiota tyhjänpäiväisellä mekkaloinnilla ja pätemisellä. Näitä kannattaa suosia huomiohakuisten ihmisten sijaan.

Mieleen tulee se yhden sarjakuvapiirtäjätuttuni tyttöystävä. Semmoinen kuvankaunis hyväperseinen blondi. Bileissä juteltiin tämän piirtäjäkaverin ja yhden toisen kaverin kanssa kaikenmoista paatoksellista nörttijuttua peleistä, grafiikasta ja äänentoistosta, ja se tyttö sitten tuli siihen ja hymyili mulle ja sanoi, "Sä oot varmaan lahjakas." Katselin häntä hämilläni ja kysyin että kuinkas niin. Hän jatkoi, "koska sulla ei näytä olevan sen kummempaa tarvetta esittää kauheesti. Semmoiset on yleensä tosi lahjakkaita."

Siinä vaiheessa meinasin kermata alkkarini. Kiesus miten imartelevaa. En siinä stunniin menneenä sitten kyennyt oikein sanomaan hänelle muuta kuin että "voi, olisivatpa kaikki naiset tuollaisia." (shoot me)

Niinpä. Mölytköön ne mölyapinat vaan keskenään.

AarneAnkka kirjoitti:Niinpä. Mölytköön ne mölyapinat vaan keskenään.

Tässä on toinenkin ongelma. Jos ei ole mölyämiseen suuntautunut, mölyäminen kuulostaa teeskentelyltä. Joskus teeskentelykin kylllä valitettavasti menee läpi, mutta harvemmin.

isohaara kirjoitti:Tän takia en ylläpidä minkään näköistä rima-systeemiä koskaan. Vaikuttaa niin saatanan monimutkaiselta ja päätä vaivaavalta asialta - mieluummin meen vaan siitä kohtaa aitaa läpi, missä on suurin aukko.

Varsinainen rimanalitus koko jätkä. Taidat kärsiä rimakauhusta?

nowaysis kirjoitti: Joskus nuorempana olen todennut, että Suomesta tuskin löytyy ketään kriteerejäni +ruokavaliovaatimuksiani täyttävää mieshenkilöä, eikä silloin löytynytkään.

Syötkö sinä ne? Katsoin viime yönä kannibalismielokuvan, voi vaikuttaa mielijohteeseen.

Rimakysymykseen on vähän vaikea vastata, sillä yleensä siitä kysyttäessä tarkoitetaan ulkonäköä. En koe sen olevan merkitsevä seikka, mutta todennäköisesti ulkopuolinen minua ja miestäni katsoessaan sanoisi minun skorettaneen huimasti tasoni yläpuolelta. Minkäs teet, aina voi voittaa.

Noin persoonapuolelta (kuten itse rima-asteikkoa käsitän) raja on noussut jatkuvasti. Sinänsä niitä todella tärkeitä luonteenpiirteitä joista en suostu tinkimään ei ole montaa, mutta harva niitä tuntuu täyttävän. Eli minusta sangen sopiva taso, harvoista kandidaateista päätellen liian korkea.

Markkina-arvoteorian perusongelma on yleistämisessä yksittäistapauksiin. Keskimääräinen nainen on lyhyempi kuin keskimääräinen mies - tämä ei mitenkään kerro onko yksittäinen nainen pidempi kuin joku yksittäinen mies. Evopsykan minusta valtaosin järkeenkäypien teorioiden orjallinen soveltaminen säännöksi yksittäistapauksiin - kuten tässäkin ketjussa - ajaa täysillä päin seinää: Kaikki naiset eivät ole lyhyempiä kuin kaikki miehet. Vadim, urpiainen, EW ja muut kulttuuripahvit saavat juuri tästä vettä myllyynsä ja vieläpä ihan oikeutetusti, kun Tix ja muut maalaavat itsensä akuankkoina nurkkaan.

Yksittäistapausta määrää enemmän sattuma kuin teoria. Kuka tahansa nuhjake voi skorata baarin hekumallisimman baben - sattumalta. Miljoona ketä tahansa nuhjaketta ei näin tee. Se on aivan saatana samantekevää, mitä tässä gallubissa sanotaan; typerintä mahdollista on vetää siitä jotain johtopäätöksiä kun 5 miestä pitää rimaa korkealla ja vain kaksi naista.

Kun minä menen baariin niin mitä tahansa voi tapahtua. Yleensä ei tietenkään tapahdu mitään. Taannoin yökerhon hekumallinen babe käveli kuitenkin "vahingossa" päin ja sanoi bling bling, mutta olin niin seipäässä etten pystynyt taluttamaan sitä kotiin astuakseni raivokkaasti; koskaan ennen tai sen jälkeen mitään tuollaista ei ole tapahtunut. Ehkä se ovuloi ja olihan se kännissä kuin pieni apina, mutta on järjen köyhyyttä alkaa selittämään tuota - tai mitä tahansa muuta yksittäistapausta - johonkin fucking tilastolliseen käyttäytymismalliin vedoten.

EDIT: Pallottaisin kohdan rima heiluu tuulessa.

elco kirjoitti:Se on aivan saatana samantekevää, mitä tässä gallubissa sanotaan; typerintä mahdollista on vetää siitä jotain johtopäätöksiä kun 5 miestä pitää rimaa korkealla ja vain kaksi naista.

Kuka ihme sanoi että vedin johtopäätökseni tämän gallupin perusteella? Ei tällä gallupilla ole mitään informaatioarvoa.

Olen aika nopea: ilmeisesti gallup sai alkunsa samana päivänä (pe) Ilta-Sanomissa olleesta "naisten rima"-pohdinnasta? Joku evoluutiopsykologi(?) Osmo Tammisalo käytti siinä kovin tuttua termistöä, viitaten mm. markkinoihin.

MA-teoria jakaa tiedeyhteisön jyrkästi kahtia...

AarneAnkka kirjoitti:Useampi mies kuin nainen näyttää myöntävän pitävänsä rimaa liian korkealla. Kuis näin?

Flipperix kirjoitti:

elco kirjoitti:Se on aivan saatana samantekevää, mitä tässä gallubissa sanotaan; typerintä mahdollista on vetää siitä jotain johtopäätöksiä kun 5 miestä pitää rimaa korkealla ja vain kaksi naista.

Kuka ihme sanoi että vedin johtopäätökseni tämän gallupin perusteella? Ei tällä gallupilla ole mitään informaatioarvoa.

Lähinnä kai tarkoitus oli näpäyttää mua kun menen kysymään tommoisia.

elco kirjoitti: mutta olin niin seipäässä etten pystynyt taluttamaan sitä kotiin astuakseni raivokkaasti

Saammeko tässä nyt rivien välistä lukea, että elco on siirtynyt varatusta vapaaksi ja kaikki heruttelu on enemmän kuin sallittua

safi kirjoitti: Saammeko tässä nyt rivien välistä lukea, että elco on siirtynyt varatusta vapaaksi ja kaikki heruttelu on enemmän kuin sallittua

Ko. taannoin oli 2003. Tulee melkein touhutippa linssiin, kun muistelee niitä wanhoja cunnon sinccuaicoja! Tarinan opetus ei kuitenkaan ollut retostelu vaan se, että jopa minä kerran melkein sain.

Mutta olen edelleen onnellisesti varattu vinkuheinä.

elco kirjoitti: vinkuheinä.

Heh,heh..niinhän sinä olet. *muiskauttaa silti pusun poskelle*

nowaysis kirjoitti:En ole eläessäni kovin pitkään joutunut ruikuttamaan etten "koskaan" löydä ketään.

Mä oon - just silloin kun suunnilleen ainoat vaatimukseni olivat "ei ihan mielisairaalakunnossa" ja "pitää minusta". Vanhetessani oon vuosi vuodelta kranttuuntunut huomatessani että itsearvostuksen ei tarttekaan olla missään suhteessa parisuhdestatukseen, mut eipä oo enää tarvinnut yksin olla. Vähän säälittää semmoset ihmiset, joille sinkkuus on tosi tuskallinen ja epäluonnollinen tila josta täytyy päästä pois keinolla millä hyvänsä.