Kitinä

Riemumieli kirjoitti:Itse olen miettinyt tuollaisessa skenaariossa yhdeksi vaihtoehdoksi rikosilmoituksen tekemistä opettajista, koska heidän vastuullaan on turvata oppilaille turvallinen kouluympäristö. Monesti alkaa tapahtua, kun paska alkaa valua omaan niskaan, muiden paska kun ei yleensä ole kiinnostavaa.

Kunhan tuo auktoriteettien puuttuminen tilanteeseen suoritetaan oikealla tavalla. Jos rehtori tyytyy julistamaan aamunavauksessaan "Tietoomme on tullut että jotakuta kiusataan koulussamme, ja tätä emme suvaitse.", jotenkin tuntuu että se tekisi kiusatun olon entistä kiusallisemmaksi ja tekee hänestä entistä enemmän silmätikun.

Joutuessani ala-asteaikoina vähäksi aikaa erään poikaporukan paskalistalle, viimeinen asia mitä siinä tilanteessa olisin toivonut olisi ollut esim. oman äitini väliintulo ja puhuttelu kyseisille pojille (tämä Geetzullekin ihan vinkkinä). Olisin luultavasti hävennyt silmät päästäni enkä mennyt enää ollenkaan kouluun, enkä usko että tilanne olisi siitä ainakaan helpottunut. Toisaalta, kun väliintulijana oli eräs samalla luokalla oleva korsto joka uhkasi väkivallalla jos minua ei jätetä rauhaan, vaikutus oli jostain syystä aivan eri.

Tuki vertaistensa joukosta on aivan eri luokassa kuin tuki auktoriteeteilta jotka ovat vain ajoittain paikalla. Monesti kiusaaminen voi ulottua myös koulualueen ulkopuolelle, jolloin luokanvalvojan jne. vaikutusvalta lakkaa. Tosin, vaikeimmissa tapauksissa tärkeintä on kuitenkin saada kiusaaminen loppumaan hinnalla millä hyvänsä, vaikka sitten koulun vaihdolla, siitä huolimatta että joustajana on silloin "väärä" osapuoli.

CandyMan kirjoitti:Kunhan tuo auktoriteettien puuttuminen tilanteeseen suoritetaan oikealla tavalla. Jos rehtori tyytyy julistamaan aamunavauksessaan "Tietoomme on tullut että jotakuta kiusataan koulussamme, ja tätä emme suvaitse.", jotenkin tuntuu että se tekisi kiusatun olon entistä kiusallisemmaksi ja tekee hänestä entistä enemmän silmätikun.

Eikös tuo ajattelu ole identtinen perheväkivaltatapauksissa, joissa uhri ei kehtaa syyttää pahoinpitelijäänsä? Kyse lienee enemmän tilanteen aiheuttamasta pelkoreaktiosta/poikkeutilakäyttäytymisestä (esim. Tukholma-syndrooma) kuin mistään muusta. Uhri kokee ansaitsevansa kohtalonsa ja kaikenlainen puuttuminen tähän on merkki uhrin heikkoudesta eli siitä, että hän ansaitsee vieläkin enemmän tulla kiusatuksi/hakatuksi.

Riemumieli kirjoitti:

CandyMan kirjoitti:Kunhan tuo auktoriteettien puuttuminen tilanteeseen suoritetaan oikealla tavalla. Jos rehtori tyytyy julistamaan aamunavauksessaan "Tietoomme on tullut että jotakuta kiusataan koulussamme, ja tätä emme suvaitse.", jotenkin tuntuu että se tekisi kiusatun olon entistä kiusallisemmaksi ja tekee hänestä entistä enemmän silmätikun.

Eikös tuo ajattelu ole identtinen perheväkivaltatapauksissa, joissa uhri ei kehtaa syyttää pahoinpitelijää? Kyse lienee enemmän tilanteen aiheuttamasta pelkoreaktiosta kuin mistään muusta. Uhri kokee ansaitsevansa kohtalonsa ja kaikenlainen puuttuminen tähän on merkki uhrin heikkoudesta eli siitä, että hän ansaitsee vieläkin enemmän tulla kiusatuksi/hakatuksi.

Ei ole. Kuten sanoin, kyse on siitä miten asiaan puututaan. Voidaanhan ajatella että perheväkivaltatapauksessa uhrin tilannetta ei juurikaan helpottaisi jos joku sosiaali-ihminen vain tyytyy soittamaan väkivaltaa toteuttavalle osapuolelle ja hieman kyselee väitetystä perheväkivallasta, tai ehkä jopa hieman uskaltautuisi nuhtelemaankin häntä. Tällaisessa tapauksessa parempi ratkaisu voisi olla uhrin muuttaminen joko turvakotiin tai sukulaistensa luokse, mutta eikös silloin voitaisi samalla tavoin itkeä "Miksi uhri joutuu aina joustamaan? Miksei hakkaajaa pakotettu muuttamaan pois kodista uhrin luota?".

Jos aletaan puhua esim. kiusaajien siirtämisestä toiseen kouluun, eikö ensin pitäisi pystyä jotenkin vedenpitävästi todistamaan mihin tarkalleen on syyllistytty ja ketkä ovat syyllistyneet? En ole toiminut luokanvalvojana, mutta voisin kuvitella että suurin osa kiusaamisesta tapahtuu heidän valvontansa ulkopuolella. Vai pitäisikö koulusta erottamisissa luottaa vain uhrin sanaan, ja samalla erotetaan myös pari jotka sattuivat vaan olemaan paikalla kun kiusaaminen tapahtui (ja jotka uhri siten koki kiusaajiksi)? Eivät nämä ole niin yksioikoisia ja helppoja asioita kuin jotkut tuntuvat ajattelevan.

CandyMan kirjoitti:Ei ole. Kuten sanoin, kyse on siitä miten asiaan puututaan.

Nymmää ymmärrän ja komppaan. Ajattelin vain sitä, että kun asiaan puututaan (siis oikealla tavalla), niin silloin katuma-ajatukset olisivat merkki pelkoreaktioista (ei viitsitä nostaa meteliä, ehkä olin sakinhivutuksen tarpeessa jne.).

Riemumieli kirjoitti:

Vaola kirjoitti:Mun mielestäni kaikkein tärkeintä on tehdä selväksi omille lapsille ettei muita saa kiusata. Myös hyvän itsetunnon, huumorintajun ja kyvyn itseironiaan opettaminen on ihan hyvästä, niin ei mene pikkuinen pienimmistä säpsähtämään.

Miten lapselle voi opettaa kykyä itseironiaan tai huumorintajua? Kiusaamisjutuissa huumori lienee kaukana ja yleensä juuri erikoisia tyyppejä kiusataan. Tällaiseksi voisi määritellä vaikka itseironisen vaahtosammuttimen. Muita ei saa kiusata, mutta kumpi valinta on parempi, syödä tai tulla syödyksi?

Niin, mua on kiusattu koko peruskoulu. Olin sellainen erikoinen tyyppi. Kuten tuo pieni poika, sain minäkin tappouhkauksia, päälleni syljettiin ja minua pyrittiin aina jos mahdollista, nöyryyttämään julkisesti. Likaisimmat yksityiskohdat jätän kertomatta. Joten totta hemmetissä en salli, että omat lapset joutuvat kärsimään samasta. Mutta koska sain vuosia todistaa läheltä opettajien ja vanhempien voimattomuutta tällaisten asioiden hoidossa, pidän kaikkein tärkeimpänä opettaa omille lapsille, että ei kiusata.

Lapselle opetetaan kykyä itseironiaan ja huumorintajuun omalla esimerkillä. Jos vanhemmat pystyvät nauramaan itselleen, on mahdollista että lapsikin oppii. Moni tuntemani ihminen on hyvin herkkänahkainen, jolloin syntyy helposti tilanteita, missä hän kokee olevansa loukattu, vaikka kyse ei olisikaan siitä. Itse olen joskus miettinyt, että koska olin pienenä ekaluokkalaisena niin herkkä ja loukkaannuin silloin nimittelystä, annoin tuolla kiusaajille tuulta purjeisiin, ja sitten sitä saikin kestää 9 vuotta. Mutta tuokin on tietenkin vain yksi teoria.