Olen elämäni kanssa sinut ja olen saavuttanut sellaisen optimaalisen onnen itselleni, että enempää en elämältäni kaipaa. Suurin haasteeni tällä hetkellä on, pitää huolta ja hoivata tätä onneani ja se, jos mikään antaa elämälleni tarkoitusta.
Kun onnen on saavuttanut, se ei ole itsestään selvyys, että sitä sitten vaan ollaan ja porskutetaan vaan onnenkin eteen pitää tehdä töitä, jotta se on pysyvä olotila ja että siitä saa mahdollismman paljon nautintoa.
Tyytyminen?
Taidan olla enimmäkseen ns. perustyytyväinen ihminen. Elämässä ei ole aina sama määrä hyvyyttä, mutta silloin niistä pienistäkin hyvyyshippusista tulee nauttia. Ainakin itseni kohdalla homma toimii noin. Kaiken lisäksi, ainakin yleensä, huonot ajat ovat ohimeneviä. Sellaisellakin hetkellä, kun tietää hitanneensa rock bottomiin, ei ole kuin yksi suunta. Ylöspäin.
Tyytymättömät ihmiset eivät useinkaan ole niitä, joilla on vähiten. He vaan unohtavat olla kiitollisia siitä kaikesta mitä heillä on. Myös siitä mitä heillä on ollut. Tsykolookisesti tarkasteltuna kyse on siitä, osaako vastoinkäymiset nähdä vahvistavina kokemuksina, löytää ikävistä ja surullisistakin tapahtumista sellaiset puolet, jotka vahvistavat omaa persoonaa. Tällä en tietenkään tarkoita sitä että jonkun kuolemasta olisi iloittava jee, musta tulee nyt tosi vahva kun tuntuu ihan paskalta, vaan sitä että löytää keinot käsitellä surun ja kykenee siirtymään elämässä eteenpäin. Näkisin nämä asiat aika pitkälle pohjana sille, että _osaa_ (ylipäänsä niinku ever)iloita elämästä, mitä ikinä se eteen tuokaan.
Ja ei, minullakaan ei ole tapana tyytyä mihin tahansa. Haluan jotain arvolleni sopivaa, kaiken suhteen. Eikä sen tarvi olla suinkaan parasta ja hienointa, vaan semmoista joka tuntuu minulle sopivalta ja muksalta.
Note to self: sen "tyytymisen" huomaa yleensä vasta jälkikäteen. Miksi opiskella jotain joka ei vaan jaksa enää kiinnostaa? Miksi tyytyä ihmissuhteisiin(romanttisiin, platonisiin) jotka ovat lähinnä kuluttavia..
If you don't dig it, toss it.
Tyytymättömät ihmiset eivät useinkaan ole niitä, joilla on vähiten. He vaan unohtavat olla kiitollisia siitä kaikesta mitä heillä on. Myös siitä mitä heillä on ollut. Tsykolookisesti tarkasteltuna kyse on siitä, osaako vastoinkäymiset nähdä vahvistavina kokemuksina, löytää ikävistä ja surullisistakin tapahtumista sellaiset puolet, jotka vahvistavat omaa persoonaa. Tällä en tietenkään tarkoita sitä että jonkun kuolemasta olisi iloittava jee, musta tulee nyt tosi vahva kun tuntuu ihan paskalta, vaan sitä että löytää keinot käsitellä surun ja kykenee siirtymään elämässä eteenpäin. Näkisin nämä asiat aika pitkälle pohjana sille, että _osaa_ (ylipäänsä niinku ever)iloita elämästä, mitä ikinä se eteen tuokaan.
Ja ei, minullakaan ei ole tapana tyytyä mihin tahansa. Haluan jotain arvolleni sopivaa, kaiken suhteen. Eikä sen tarvi olla suinkaan parasta ja hienointa, vaan semmoista joka tuntuu minulle sopivalta ja muksalta.
Note to self: sen "tyytymisen" huomaa yleensä vasta jälkikäteen. Miksi opiskella jotain joka ei vaan jaksa enää kiinnostaa? Miksi tyytyä ihmissuhteisiin(romanttisiin, platonisiin) jotka ovat lähinnä kuluttavia..
If you don't dig it, toss it.
Prepare for the worstest.
-
elco
Ei ole Corvettea enkä ole (vieläkään) käynyt Etelänapamantereella. Jos minulla olisi Corvette ja olisin Antarktikset käynyt niin haluaisin Ferrarin ja Kuuhun. Tyytymistähän koko elämä on. Jos joku sanoo, että on saanut kaiken mitä on halunnut niin puhuu paskaa.
En sano, että minulla menisi huonosti - päinvastoin menee aivan saatanan hyvin.
En sano, että minulla menisi huonosti - päinvastoin menee aivan saatanan hyvin.
-
WanhaPervo
Pyrin saavuttamaan kaiken, mitä oikeasti haluan ja mihin näen realistisia mahdollisuuksia. Jos en saavuta, niin sitten on pakko tyytyä vähempään.
Jos saavutan jotain mitä haluan, niin sitten ryhdyn haluamaan jotain muuta.
Jos ihmiset tyytyisivät vallitseviin olosuhteisiin, niin asuisimme maakuopassa.
Jos saavutan jotain mitä haluan, niin sitten ryhdyn haluamaan jotain muuta.
Jos ihmiset tyytyisivät vallitseviin olosuhteisiin, niin asuisimme maakuopassa.
-
WanhaPervo
En mä ainakaan läheskään aina jaksa yrittää aivan täysillä. Parempi on yrittää esim. 90 %:n teholla. Jos ei onnistu, niin voi aina ajatella että no kun mä en yrittänyt ihan tosissani.Patz kirjoitti:Pyrin aina parempaan, mutta jos se ei tästä enää pyristelyistä huolimatta enää parane, tyydyn osaani. Mutta sitä ennen yritän parhaani!
Kaksi kertaa olen elämässäni yrittänyt 100 %:n teholla pitkäjännitteisesti (yo-kirjoituksissa ja lääkiksen pääsykokeissa), molemmilla kerroilla tulos oli erinomainen.
-
bedlam
Se elokuvien ihannesuhde puuttuu vielä, mutta ainakin näemmä vielä osaan laittaa perhosia vatsaani.
Ainoassa oikeassa ammatissani olen ja työstä tykkään, mutta töitä saisi olla rutkasti enemmän. Mutta kunhan palkka juoksee, en valita.
Musiikkiin liittyy vielä toteuttamattomia intohimoja, mutta aion ne vielä toteuttaa.
Todella ahdistava ajatus, että kokisi saavuttaneensa kaiken. Siinähän elämänilo kaikkoaisi heti. En esimerkiksi haluaisi voittaa koskaan lotossa, koska tiedän että ahdistuisin ja masentuisin. Aina pitää olla jotain saavutettavaa, pinnisteltävää ja korjattavaa.
Ainakin pyrin saavuttamaan kaiken mitä haluan
Ainoassa oikeassa ammatissani olen ja työstä tykkään, mutta töitä saisi olla rutkasti enemmän. Mutta kunhan palkka juoksee, en valita.
Musiikkiin liittyy vielä toteuttamattomia intohimoja, mutta aion ne vielä toteuttaa.
Todella ahdistava ajatus, että kokisi saavuttaneensa kaiken. Siinähän elämänilo kaikkoaisi heti. En esimerkiksi haluaisi voittaa koskaan lotossa, koska tiedän että ahdistuisin ja masentuisin. Aina pitää olla jotain saavutettavaa, pinnisteltävää ja korjattavaa.
Ainakin pyrin saavuttamaan kaiken mitä haluan
-
RolloTomasi
en ole vielä siellä, missä haluaisin olla enkä tiedä pääsenkö sinne asti koskaan, mutta ainakin sinne yritän ja nykyinen opiskelupaikkani on sen kannalta yksi parhaista mahdollisista. tässä asiassa olen tyytyväinen siihen, missä olen tässä vaiheessa, mutta en tyydy siihen.
naisasiat puolestaan ovat päin persettä. en ole tyytyväinen, en ollenkaan. ja ilmeisesti käytän aikani mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä minusta, kuin sellaisen, joka pitää. jälkimmäinen olisi paremman näköinenkin. olen mielipuoli.
minulla ei vielä ole kaikkea mitä haluan, mutta luovuttaa en osaa. en edes varman tappion edessä.
naisasiat puolestaan ovat päin persettä. en ole tyytyväinen, en ollenkaan. ja ilmeisesti käytän aikani mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä minusta, kuin sellaisen, joka pitää. jälkimmäinen olisi paremman näköinenkin. olen mielipuoli.
minulla ei vielä ole kaikkea mitä haluan, mutta luovuttaa en osaa. en edes varman tappion edessä.
-
bedlam
-
-Superior-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Kaipaisin parempaa, mutta tyydyn nykytilaani.
En ole koskaan ollut tietoisesti tyytyväinen elämääni. Olen yksinäinen, kaipaan arvostusta jota en saa, en ole koskaan sopeutunut mihinkään yhteisöön ja... ei muuta. Olen onnellinen. Parasta on se, että kykenen tietoisesti simuloimaan itseeni hullun euforian tunteen. Aina tarvittaessa.
En ole koskaan ollut tietoisesti tyytyväinen elämääni. Olen yksinäinen, kaipaan arvostusta jota en saa, en ole koskaan sopeutunut mihinkään yhteisöön ja... ei muuta. Olen onnellinen. Parasta on se, että kykenen tietoisesti simuloimaan itseeni hullun euforian tunteen. Aina tarvittaessa.
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
-
Bliss
-
Tiikeriankka
-
Tiikeriankka
-
hermine
Äh, onhan mulla tavoitteita, mutta tärkein tavoite on kuitenkin säilyttää edes jonkintasoinen mielenterveys ja tasapaino elämän eri osa-alueiden välillä. Ihmisen voimavarat, aikakin ovat hyvin rajalliset joten varmaan kuka tahansa varhaislapsuuden kaikkivoipaisuuskuvitelmista ylikasvanut voi tunnustaa, että aina elämässä on joku puoli, joka on vain siedettävästi tai pelkkää "ok-elämää". Parempi sekin tilanne, kuin että yksi asia täyttää kaikki unelmat ja kaikki muu on ihan perseestä. Esim. se täydellinen parisuhde voi vaatia muuttamaan paikkakunnalle, josta löytyy vain jotenkuten siedettäviä työpaikkoja, täydellisen työpaikan säilyttäminen imee kaikki mehut niin että täydelliseen vartaloon kasvaa elintasokumpu... Vähän niinkuin vanha omakotitalo, josta huomaa jonkun uuden kohdan menneen rikki ennenkuin edellistä remonttiakaan on saatu kunnolla valmiiksi.
Mielummin opettelen olemaan tyytyväinen siitä, mihin minulla on realistiset mahdollisuudet vaikkei se olisikaan paljon mitään, kuin tavoittelen jatkuvasti lisää laittaen kaiken peliin. Luulen, että minulla on suuremmat mahdollisuudet onnellisuuteen näin.
Mielummin opettelen olemaan tyytyväinen siitä, mihin minulla on realistiset mahdollisuudet vaikkei se olisikaan paljon mitään, kuin tavoittelen jatkuvasti lisää laittaen kaiken peliin. Luulen, että minulla on suuremmat mahdollisuudet onnellisuuteen näin.
-
-Superior-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Niin ja kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen kaiketi hyväksyy – on varmaan huomannutkin – että elämä ei aina ole edes ihan ok. Eiköhän kyse ole arvoista: se, mitä itse arvostaa ja minkä katsoo omalle onnelle olevan tärkeää, on tavoittelemisen arvoista. Voihan esimerkiksi työ olla ihan ok (kuten minulla) ja periaatteessa voisin tehdä sitä vaikka eläkepäiviin asti, mutta pelkkä ajatuskin ahdistaa. Se ei ole minun juttu – miksen yrittäisi muuta.hermine kirjoitti: Ihmisen voimavarat, aikakin ovat hyvin rajalliset joten varmaan kuka tahansa varhaislapsuuden kaikkivoipaisuuskuvitelmista ylikasvanut voi tunnustaa, että aina elämässä on joku puoli, joka on vain siedettävästi tai pelkkää "ok-elämää". Parempi sekin tilanne, kuin että yksi asia täyttää kaikki unelmat ja kaikki muu on ihan perseestä.
Olisihan se tietenkin helpompi jäädä ja jämähtää kuin ryhtyä tavoittelemaan haluamaansa (koska se tosiaan vaatii voimia ja vaivaa), mutta ehkäpä kaikkien ei tarvitse saada kaikkea helpolla ja edes heti. Joskus asioiden tavoitteleminen synnyttää energiaa ja puhtia, iloisen mielen kun on mahdollisuuksia. Itse en varmaankaan osaisi arvostaa tekemisiäni tmv. jos olisin saanut/saisin kuin Manu illallisen. Mitä minä sitten tekisin?
Toiset myöskin sietävät epävarmuutta paremmin kuin toiset, jolloin esimerkiksi unelmatyön säilyttäminen ei ime niin paljon voimia. Kaikki eivät myöskään välttämättä halua muuttua ja/tai muutosta jatkuvasti. Sekin lienee persoonallisuuskysymys, millä ”tempolla” haluaa elämäänsä elää. Jos elää väärällä ”tempolla”, se lienee hyvin kuluttavaa tai turhauttavaa omista mieltymyksistä riippuen.
Minulle saaminen ei ole (aina) tärkeintä, vaan itse tavoittelu ja kokeileminen. Kaikki tuskin kokevat näin, mutten usko että olen ainoa. En ole sitä mieltä, että kaikkeen tulee aina olla tyytyväinen (se on siyä yltiöpositivismiä, jota en voi sietää). Toki kannattaa muistaa, miten arvokas ja hieno (hehe) asia elämä on ja miten hyvin mahdollisesti asiat itsellä ovat, mutta ei se ole mikään syy (paitsi ehkä tekosyy) jämähtää (ellei siis itse halua ja tällöin henkilö tuskin kokee jämähtäneensä).
-
WanhaPervo
-
RolloTomasi
-
Aito_Johanna
Pallotin tuon toisen kohdan, kuten näköjään useimmat muutkin.
Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on, mutta toisaalta tyytyväisyyteen mielestäni kuuluu, että on koko ajan joitain tavoitteita, mahdollisuus kehittyä ja rakentaa asioita eteenpäin.
Johonkuhun en voisi koskaan tyytyä. (Toisaalta eikö se aja vain toisenlaiseen kompromissien tekoon: yritän löytää kumppanin jonka todella haluan ja toivon perustavani perheen, mutta jos se ei onnistu, tyydyn jäämään yksin...)
Sen sijaan johonkin on joskus pakko. (Ainakin väliaikaisesti?)
Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on, mutta toisaalta tyytyväisyyteen mielestäni kuuluu, että on koko ajan joitain tavoitteita, mahdollisuus kehittyä ja rakentaa asioita eteenpäin.
Johonkuhun en voisi koskaan tyytyä. (Toisaalta eikö se aja vain toisenlaiseen kompromissien tekoon: yritän löytää kumppanin jonka todella haluan ja toivon perustavani perheen, mutta jos se ei onnistu, tyydyn jäämään yksin...)
Sen sijaan johonkin on joskus pakko. (Ainakin väliaikaisesti?)
Tuu meille töihin, muuttamista ei tarvitse miettiä koska se käsketään, ja elintasokummun olemassaolo vaikuttaa elintasoon niin paljon, ettei sellaista pääse oikein muodostumaan.hermine kirjoitti:täydellisen työpaikan säilyttäminen imee kaikki mehut niin että täydelliseen vartaloon kasvaa elintasokumpu...
Paitsi huijaamalla tietysti.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
-
Edith
Täh? Ei kai teidän firmasta potkita kummukkaita ulos? Mitä ne sitten muka on, mitä mä teidän firman vaatteissa ja ihan omissa kummuissaan näin tänäkin kesänä, kun olin Herttiksessä töissä?Mylwin kirjoitti:elintasokummun olemassaolo vaikuttaa elintasoon niin paljon, ettei sellaista pääse oikein muodostumaan.
Paitsi huijaamalla tietysti.
Jos ei suorita PAK- (palveluskuntoisuus) suoritteita, ei periaatteessa ole valmis lähtemään maastoonkaan.Edith kirjoitti:Täh? Ei kai teidän firmasta potkita kummukkaita ulos? Mitä ne sitten muka on, mitä mä teidän firman vaatteissa ja ihan omissa kummuissaan näin tänäkin kesänä, kun olin Herttiksessä töissä?Mylwin kirjoitti:elintasokummun olemassaolo vaikuttaa elintasoon niin paljon, ettei sellaista pääse oikein muodostumaan.
Paitsi huijaamalla tietysti.
Maastovuorokaudet ovat aika iso siivu peruskouluttajan tilipussia, joten sillee.
Osa huijaa lahjomalla testin valvojaa jne. Kyllähän toki outokumpuihmisiäkin on eri tehtävissä, mutta niillä on jo lähtöpalkkaus sellainen, ettei maastovuorokausia tarvitse.
Ja ei toki potkita. Meidän firma on sitä tunnettu, ettei täältä saa potkuja kuin korkeintaan murhasta, which is not nice.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005